torstai 29. toukokuuta 2014

Two days to go

Varoitus: pinnallisuuden multihuipentuma postaus edessäpäin!

Valmistujaisemme lähestyvät pikakiitoa ja täällä on tämä viikko jo jännitetty varpaat kippuralla. Sukuamme asuu sekalaisittain ympäri Suomea, joten heitä tulee nähtyä melko harvoin. Suuremmissa juhlissa on sitten aina yhtä mukavaa kokoontua koko suvun voimin yhteen juhlistamaan milloin mitäkin.

Lauantai on ylioppilaaksi valmistuvan siskoni Annin päivä loistaa, mutta koska satun valmistumaan nyt samaan aikaan Suomen Liikemiesten Kauppaopistosta, päätimme pitää osittain juhlat yhteisinä myös minulle. Vietämme juhlat isäni asunnolla Lahdessa päin, sillä siellä on tarpeeksi tilaa vähän isommallekkin porukalle. Ystäväni eivät valitettavasti pääse paikalle, sillä melkein jokaisella on muitakin juhlia samalle päivälle.

Tällä viikolla olen tehnyt pieniä kauneudenhoitoon liittyviä ehostuksia juhlapäivää varten. Itelläni valmistujaiset koululla vietetään jo perjantaina ja lauantaina pitäisi selvitä Annin koululle juhlavalmiina heti aikaisin aamusta. Taitaa jäädä minun osaltani luokkalaisten kesken jatkobileet juhlimatta. :D

079

Nappasin tämän raidoitusaineen alennuslaarista noin kahden euron hintaan. Vähän kauhistutti käyttää tätä, sillä olen aina ennen raidoittanut hiukseni Schwarzkophin vaaleille hiuksille tarkoitetulla raidoitusaineella. Tämäkin osoittautui kuitenkin ihan näppäräksi raidoitusta varten ja ehkä jatkossa uskallankin kokeilla myös muiden merkkien tuotteita. Onko kenelläkään erityismaininnan arvoisia raidoitusaine-vinkkejä vaaleille hiuksille?

Vaiheittain:

095

 Aurinko oli ehtinyt jo osittain vaalentaa tyveniäkin hieman vaaleammaksi, mutta kaipasin silti hiukan piristystä hiusteni sävyyn.

100

Näyttää aika sotkuiselta puuhalta, mutta tämä on oikeasti vielä hyvä tulos aikaisemman raidoitushistoriani tuntien. Yleensä annan suosiolla äitini raidoittaa hiukseni, mutta nyt siihen ei ollut tilaisuutta. Oman käden lopputulos kun tuppaa olemaan vähän turhan usein jokseenkin läikkäinen.

En koskaan käytä pakkauksen mukana tulevia myssyjä sun muita härpäkkeitä, sillä mielestäni nopeinten ja helpointen raidat saa tehtyä, kun vetelee itse haluamiinsa kohtiin mielensä mukaisia raitoja. Aloitin raitojen tekemisen hiusten takaa, jatkoin vetelemällä niitä hiukan hiusten alempiin kerroksiin ja viimeisenä raidoitin päälaen ja etuhiukset.

138

En saanut millään näihin "lopputulos" kuviin raitoja näkyviin kunnolla, vaikka luonnonvalossa raidat näkee oikeasti suhteellisen selkeästi. Kuvasta kuitenkin huomaa sävyn asteittaisen vaalenemisen ja vähän raikkaamman yleisilmeen.

171

Mielestäni raidoista tuli itsetekemikseni yllättävän luonnolliset ja olen lopputulokseen kaikinpuolin tyytyväinen.

215

Olen myös tämän viikon harjannut hampaitani Pepsodentin Triple power - hammastahnalla, jonka pitäisi asteittain valkaista hampaita. Joka aamu olen entistä vakuuttuneempi hampaideni vaalenemisesta, mutta lumevaikutuksesta tässä taitaa kuitenkin olla kysymys.

097

Suosikki meikkivoiteeni pääsi loppumaan, joten uusi oli ehdottomasti hankittava ennen juhlia. Olen käyttänyt tätä samaa meikkivoidetta siitä asti, kun joskus viisi vuotta sitten kokeilin tätä äitini meikkipussin kätköistä. Koostumus on niin ihanan kevyt ja silti hyvin peittävä.

105

Käytän meikkivoiteessani sävyä Golden beige, sillä ihoni on luonnostaan hiukan keltaiseen taittava. Siihen päälle vielä itseruskettavat, niin keltaisuus on viimeistään taattu.

003

Kävin myös tällä viikolla kerran solariumissa hankkimassa hieman pohjarusketusta. Tiedän, isopaha. Tänään illalla aion kuitenkin vielä syventää rusketustani apteekista hankkimani Acon itseruskettavan avulla. 

Jos ehtisin vielä kynnet hoitaa edustuskuntoon, niin tämä tyttö on valmis juhlimaan oikein kunnolla!

222

Juhlapäivänä pukeudun hyvin tyttömäiseen värimaailmaan.

225

Pieniä yksityiskohtia asustani. :)

Onnea hirmuisesti muillekkin tänä keväänä valmistuville ja mielettömän ihanaa juhlapäivää! <3

16 kommenttia:

  1. Tulipas noista hiuksista heti ihan eri näköiset raidoituksen jälkeen :) Isot onnittelut valmistumisen johdosta! ♥ Niin ja kiitos ihanasta blogista, tulee aina niin hyvä mieli sun postauksia lukiessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se raidoituskin aina piristää kummasti sävyä! :) voi, kiitos paljon sinulle! <3

      Poista
  2. Hyvältä näyttää sun raidoitus. Kun kerran olet laittanut aikaisemminkin, niin tässä ei näy, että laitoitko koko hiusten pituudelta noita raitoja vai vaan tyveen? Tuossa kuvassa näyttää, että olisit laittanut vaan tyveen, mutta tossa "jälkeen" kuvassa näyttää, että olisi koko pituudelta. Oletko muuten käynyt koskaan siinä laserhampaidenvalkaisussa ? Kauniin värinen mekko sulla, hauskaa juhlapäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyveen laitan vain aina, vanhoja raitoja on usein latvaa kohden jäljellä nimittäin. :) en oo koskaan valkaissut hampaita millään, mutta tekisi mieli kyllä joskus kokeilla. Pelottaa vaan valkaisun tuhoisat vaikutukset hampaille.. Kiitos paljon! :)

      Poista
    2. Pakko oli tulla tosta laservalkaisusta vähän kertomaan! Tosiaan ite kävin Helsingissä yhessä yksityisessä valkaisemassa, siellä oli Suomen uusin laserkone ja siinä valkaisutahnassa ei ollut sitä ainetta joka vahingoittaa hampaiden kiilettä ja aiheuttaa vihlontaa! Oli siis ihan huippu kokemus, koska olin olettanut sen olevan kivuliasta, mutta se ei sattunut yhtään ja hampaista tuli tosi valkoiset, mutta kuitenkin luonnolliset :) suosittelen! Makso jotain 300€, mutta oli sen arvoista :) sulla näyttää olevan hampaat luonnostaakin aika valkoiset, niinkuin mullakin oli, mutta silti selvä ero tuli kun lopuksi näytettiin että minkä sävyiset esim kulmahampaani olivat olleet! :D

      Poista
    3. Kuulostaa kyllä mielettömän hyvältä, mutta 300€ on mulle kyllä ihan jäätävä summa laittaa menemään ja eikö ne valkaisutuloksetkin kestä vain joitakin kuukausia? :o

      Poista
  3. Onko toi itseruskettava hyvää? Paljon se maksaa? :) noista sun hiuksistahan tuli hyvät!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on mun suosikki ir. :) en oo tosin kokeillut kuin paria eriä.. Maksaa nykyään joku 13 euroa, kun aloitin käyttämään sitä maksoi vielä 9e :/ jee, kiitos!

      Poista
    2. No ei yhtään pahan hintanen! :) Vois itekin kokeilla tota sitten, en vaan mielelläni maksa tuollasista hömpötyksistä yli 20€ :)

      Poista
  4. Ihanan värinen mekko, varmasti upea! Innolla odotan kuvia sitten valmistujaisista :) noista raidoista tuli kyllä kivat ja ilme vaaleni aivan selvästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmistujaisissa kamera kulkee varmasti koko päivän mukana! ;) mäkin tykkäsin! :)

      Poista
  5. Onneks olkoon valmistumisen johdosta :) Mites sulla sujuu pääsykokeisiin luku? Itsellä vähän takkuaa kun pitäs vielä kertailla eikä oikeen tiiä miten.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tehnyt itselleni kuvitteellisia monivalintakysymyksiä suomenkielisistä osioista ja essee kysymyksiä siitä enkun kielisestä ja vastaillut niihin.. :D tulee vähän sitä vastausrutiinia, painuu asioita yksityiskohtaisemmin mieleen ja hyvällä lykyllä arvailee jopa samoja kysymyksiä mitä kokeestakin löytyy.. :D vähän myös ton enkunkielinen osion kanssa ahdistaa, kun ei oikein tiedä mitkä siellä olisi niitä tärkeimpiä pointteja.. Kai sitten parempi tutkiskella sitä ihan yleisellä tasolla ja painaa vain muutamia pieniä yksityiskohtia mieleen.. :)

      Poista
  6. hei mistä toi sun mekkos oli? näin kuvan siitä instagramissa ja pakko sanoo et oot häikäsevän kaunis ilmestys <3 paljon onnea vielä valmistumisen johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekko on tilattu nelly.comin alennuksista. :) Kiitos sinulle kovasti! <3

      Poista