sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Tuplajuhlat

Tämä viikonloppu oli ihana!

Saatiin luoksemme toivottuja vieraita Saksasta asti ja viettelimme heti perjantaina mukavaa iltaa perheen kesken grillailujen ja kuulumisten jakamisen merkeissä. Oli muuten myös ensimmäinen kerta, kun sain tarjota omassa kodissa itse valmistamani aterian äidilleni, homma kun on yleensä mennyt ihan toisin päin. Kiittelyitä sateli, joten täysin en voinut epäonnistua! ;)

004

Tarjoiltiin grillivartaita, joihin tökin herkkusieniä, kesäkurpitsaa, ananasta, lihapullia ja kirsikkatomaatteja. Pyörittelin vartaat vielä marinadissa ennen niiden grillaamista. Marinadiin tuli hunajaa, omenaviinietikkaa, oliiviöljyä, valkosipulijauhetta, mustapippuria ja grillimaustetta.
 Lisäksi valmistin myös vuohenjuusto-vesimeloni salaattia ja perus grillimakkarat ja piffit hoiteli Jaakko.

Lauantaina taas vietimme veljeni lapsen ristiäisiä. Ristiäiset järjestettiin Elävän veden kappelissa ja kauniimpaa paikkaa ei olisi voinut keksiä. Kappeli oli pieni, mutta siellä oli todella kaunista ja lämmin tunnelma. Kappelin nimi tulee siitä, että kappelin yksi seinämistä on luonnonkalliota, jota pitkin virtaa värikkäästi valaistu "vesiputous".

007

Veden solina taisi rauhoittaa pienokaisenkin, sillä tämä vain katseli tyytyväisenä hiljaa putousta koko kastetilaisuuden ajan ja meinasi jopa nukahtaa välillä. Minä itkin sitten meidän molempien puolesta, enkä millään pystynyt lopettaa kyynelehtimistä ja pappikin joutui käydä hakemassa minulle nenäliinan. :'D 

041

 Me pitseiltiin yhdessä.

012

Kastemaljaakin minä pelkäsin enemmän, ja kiltisti hoitui tämäkin toimitus.

046

Tässä vaiheessa vielä hymyilytti...

048

Pahin kyynelehtiminen nimittäin alkoi, kun urkuri alkoi soittaa häämarssia. Hetkonen? Eivätkö nämä olleetkaan kastejuhlat? Olivathan ne, mutta ne olivat samalla myös tuoreiden vanhempien yllätys häät. Olin pulassa. Kastejuhlat olivat tässä vaiheessa vasta edessä ja itkin jo kuin hautajaisissa. Oma isoveikkani oli menossa naimisiin, kuiskasin samalla vauvalle: "sun isi ja äiti menee naimisiin."

189

Niin siinä sitten kävi, että juhlista tulikin tuplajuhlat ja perhe on nyt sinetöity toisiinsa vieläkin vahvemmin.

003

Päälläni oli jo aikaisemmin esittelemäni Nelly.comilta tilattu valkopitsinen mekko, Kiinasta ostettu harmaa takki ja Saksasta ostetut harmaat kiilakorot.

432

Hiukset taas olivat todella mielikuvituksellisesti jälleen lainekiharoilla.

199

 Seisovapöytä notkui herkullisista ruuista.

370

. 670

Meidän miehet olivat myös supertyylikkäinä liikkeellä. ;)

329

Juhlatila oli kaunis kuin kukka.

201

435

Ja jälkiruokapöytä oli vähintäänkin yhtä houkutteleva.

600

387

Siskokset <3

418 .

627

Valmistaudun parhaillaan sunnuntain työpäivään ja hyvästelemään pienet yövieraamme. Pikkusisareni ovat yöpyneet nämä pari päivää luonamme, kun vanhemmat majailivat Annin luona. Porukka pakkaa tänään laukkunsa ja palaa takaisin Saksaan, mutta näemme hyvin pian jälleen heidän matkatessa tänne valmistujaisjuhliimme.

35 kommenttia:

  1. Voi vitsit mikä yllätys! :D Toi sun mekko on todella kaunis ♥ Ihana postaus jälleen kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Vähän liikaa herkistäviä asioita samalle päivälle! :D <3 Kiitos. :)

      Poista
  2. Ihanan näköisiä, ihania kuvia!:-) muistan ite kanssa,kun siskon poika kastettiin niin sen jälkeen mun siskollakin oli yllätyshäät ja voi sitä itkun määrää:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana päivä. :') Samalla kaavalla mennyt teillä sitten! :)

      Poista
  3. "...kuiskasin samalla vauvalle: "sun isi ja äiti menee naimisiin."" Ihana, rupesi (taas) itkettämään :D <3 Oli kyllä mieletön päivä eilen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Oli joo paras viikonloppu pitkään aikaan! :')

      Poista
  4. Niin kaunis Essi<33

    VastaaPoista
  5. Toi mekko oli kyl nappivalinta <3

    VastaaPoista
  6. Eihän tätä voinut lukea ilman, että kyyneleet tuli silmiin :') muistan kun itsekkin kummityttöni ristiäisissä itkin kun vesiputous, ihan liian tunteellista<3 ja aivan ihana tuo yllätyshäät osuus! Paljon onnea uudelle pienelle perheelle :) olet kyllä ollut upeana liikenteessä, mekko sopii sulle todella hyvin :) ja kiitos marinointi vinkistä! Miksen ikinä itse ole tajunnut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan liian tunteellista! Vielä kun ei osannut valmistautua lainkaan niihin häihin. :D Kiitos <3 Marinoin itsekin vartaat ensi kertaa ja sopi kyllä älyhyvin!

      Poista
  7. Oot aivan super KAUNIS. En kestä!

    VastaaPoista
  8. Ihana! mut mikä sen pienen nimeks tuli?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätän nimen täältä blogin puolelta pois.. :) Kaunis nimi tuli kuitenkin. :D

      Poista
    2. Anni on julkaissut nimen instagramissa, niin sieltä löytyy jos kiinnostaa ;)

      Poista
  9. Tuli mieleen, että kun sä varmasti olet hyvin monen ihmisen (myös mun) mielestä todella kaunis, niin mitä sä itse ajattelet omasta ulkonäöstäsi? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan päivästä riippuu, mitä mieltä milloinkin olen. :D Ihan perus tyytyväinen olen kuitenkin. :)

      Poista
  10. Voi ihanaa kun oot vihdoin saanut blogin pystyyn! Jään seuraamaan, vaikutat älyttömän herttaiselta tytöltä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on hyvä juttu! Kiitos sinulle. <3 :)

      Poista
  11. Toi on maailman upein mekko! Itsekin katsellut sitä moneen otteeseen, mutta ne on aina loppu! :/ Mikä koko sulla on siitä? :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin kävin kyttäämässä pitkän aikaa ja sitten yhtenä päivänä oli tullut kaikkia kokoja lisää! Lähti heti tilaukseen! :D Otin koon S, kun siellä oikein erikseen mainittiin kokojen olevan vähän pienehköjä. Koko on muuten minulle juuri sopiva, mutta voisi olla vähän pitempi vaikken itsekään ole mikään kovin pitkä. :)

      Poista
  12. Että sä oot upea ♥ ! toi mekko on aivan täydellinen ja sopii sulle tosi hyvin. Oikeesti superkauniita kuvia :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos oikein kovasti <3 Mekko oli kyllä huippulöytö! :)

      Poista
  13. Minkä hitanen toi mekko oli? :) koitin etsiä sitä nellyn sivuilta, mutta en löytänyt! Onnittelut ihanasta kummilapsesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko ollut 69,95.. Mekon ainoa miinus puoli. :D En löytänyt sitä enää itsekkään tuolta. Se oli jo monta kuukautta loppu, ennenkuin sain tilattua sen, joten olisiko se nyt sitten loppunut kokonaan? Kiitos onnitteluista. :)

      Poista
  14. Pakko kysyä minkäpituinen sä oot! Tilasin ite mekon koossa S aikasemmin erivärissä ja oon 162cm ja muute about varmaa sun kokone. :D jänskättää sopiiko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon myös 162! Eli pitäisi olla aika sopiva sitten. :)

      Poista
  15. Meinasin iteki tilata ton mekon kun ne tuli myyntiin, mutta onneks en tilannu! Ihanan näkönen kyllä, mutta Nellyn mekot on aina niin kauheen lyhyitä. Olitteko sopinu, että laitatte molemmat Annin kanssa valkosen mekon vai oliko sattumaa? Sopii hyvin ristiäisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vähän lyhyehkö tuo kyllä on. En ymmärrä miten ne melkein parimetriset mallit pystyy niitä pitämään, liekö muokattu pari lisäsenttiä mekkoon pituutta. :D Hyvä toisaalta mulle, koska oon tosiaan aika lyhyt, niin monesti ne mekot ovat sitten pituudeltaankin juuri sopivia. :D Ei sovittu mitään asuista, mutta Anni tuli tyyliin edellisenä iltana hädissään mun vaatekaapille etsimään josko sieltä löytyisi jotakin sopivaa ja sieltähän löytyi. :D

      Poista
  16. mun on ollut tarkotus sanoo jo aikoja sitten, et ihanaa kun alotit blogin! oon toivonut tätä tosi paljon, kun annin blogin kautta susta on saanut niin positiivisen kuvan :) oot tosi kaunis, sun tyyli on upee ja nää kuvat on hyvälaatusia! keep going girl <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tosi ihana kuulla<3 :) Kiitos paljon tsempeistä!

      Poista
  17. Oih tulin niin onnelliseks teidän kaikkien puolesta! Ihanaa, yllätyshäät :) Oot varmasti upea sylikummi, välittävä ja rakastava!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)<3 Toivon tosiaan, että voin antaa kaikkeni tuolle pienelle pallerolle!

      Poista