keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Olet uniikki

Moikka!

Ajattelin jakaa hiukan ajatuksiani ulkonäköön liittyviin asioihin.

Kerran minulta kysyttiin: "miltä tuntuu näyttää noin nätiltä?", kun taas toisella kerralla minulle sanottiin: "sun kasvot näyttävät ihan leikellyiltä ja jotenkin oudoilta ja meikkaatkin rumasti".
Monia blogeja lukeneena, ja nyt omankin blogin aloitettua vastaan on tullut monia kommentteja, joissa ihmiset joko haukkuvat tai kehuvat bloggaajien ja muiden ihmisten piirteitä tai ominaisuuksia.

Woman smile

 Mielestäni meissä ihmisissä on kaikista parasta juuri se, että meistä kukaan ei ole täysin samanlainen! Meillä on kaikilla omat piirteemme, joista toisista pidämme valtavasti ja toisista voisimme luopua samantien. Parasta on myös se, että meitä kaikkia miellyttää erilaiset asiat ihmisissä. Yksi tykkää erittäin muhkeista huulista, toinen suurista silmistä ja kolmas suorasta nenästä. Kaikille löytyy täällä vastakappale, joka tykkää juuri sinun piirteistäsi eniten!

postu5

Ruskeat silmät ovat olleet mielestäni aina kaikkein kauneimmat! Ajattelinkin joskus kokeilla käyttää värillisiä piilolinssejä.

Ihminen, joka minun silmissäni on täydellinen, saattaa jonkun toisen silmissä olla täysin keskinkertainen. Ihailen usein ihmisiä, joilla on täysin erilaiset piirteet, kuin minulla itselläni. Vitsailenkin usein Jaakolle, että olen löytänyt hänet kumppanikseni juuri siksi, ettei hän näytä lainkaan minulta. Minulla on suorat vaaleat hiukset, Jaakolla ruskeat ja kiharat. Minulla on pienet ja nykeröt kasvonpiirteet, Jaakolla suuret ja suoralinjaiset. Kulmakarvani ja ripseni ovat luonnostaan hyvin vaaleat ja näkymättömät, kun taas Jaakon suuret ja paksut kulmat ja ripset näkyvät jo kauas. :D

nimetönn


Tässä kuva, joka tehtiin Jaakon kanssa joskus 15-vuotiaina kuvastamaan sitä, miltä meidän lapsi  näyttäisi. :'D

Näitä samoja piirteitä ihailen myös muissa naisissa ja olenkin aina toivonut, että minulla olisi luonnonkiharat hiukset. Kun taas kaikki ystäväni, jotka omistavat luonnonkiharat hiukset, omistavat suoristinraudan ja tuskistuvat, kun ulkona on sateinen sää. Tämä on minusta aina ollut niin hassua!

postu2

Olen myös aina halunnut olla pitkä! Omistaa pitkät sääret, joihin ei korkokenkiä tarvita. Moni pitkistä ystävistäni taas harmittelee, kun ei voi käyttää korkokenkiä, kun näyttää niin pitkältä. Mitä?! Pitkältä näyttäminenhän olisi siinä juuri parasta! Ymmärrän kuitenkin, että samoin kuin minä haluaisin olla pitempi, joku pitkä haluaisi olla lyhyempi.

postu7

Tottakai ihmiset tykkäävät myös paljon omista piirteistään, mutten kyllä tunne yhtäkään, joka olisi sanonut olevansa kaikinpuolin tyytyväinen itseensä. Tärkeintä onkin hyväksyä kaikki ne asiat itsessään, joista ei niin pidä ja rakastaa niitä piirteitä itsessään, joista jo muutenkin tykkää. Kauneinta ihmisessä onkin mielestäni se, kun oikein näkee, että hän on sinut itsensä kanssa ja "kantaa itsensä kauniisti". Ja iloinen ihminen on myös aina kaunis! 

116

Monesti ihmisellä on joitakin ulkonäöllisiä juttuja, joita he itse vihaavat tai jopa häpeävät, mutta muut eivät edes huomaa niitä! Ajattelin paljastaa kuvan kummallisista kaksoisvarpaistani, jotka pienenä suorastaan hävettivät minua, mutta nykyään olen oppinut pitämään niistä. Ne on mun omat kummajaiset. Jos puheenaiheet loppuvat kesken, niin vetaisen vain sukan pois. :D

Olen myös huomannut, että jotkut piirteet joita alkuun vierastaa, alkaakin yllättäen näyttää silmään hyvältä ja lopulta niistä alkaa pitää älyttömästi. Tämä näkyy myös siinä, miten meikkaus- ja kauneudenhoitotyylit muuttuvat vuosien varrella. Joskus on muodissa ohuet ja vaaleat kurmakarvat, toiste sitten paksut ja tuuheat. Joskus tykätään runsaammasta vartalosta, joskus erittäin hoikasta ja sitten taas hyvin urheilullisesta.

postu9

Kaikilla meillä on piirteitä, jotka ovat jonkun toisen mielestä täydellisiä. Ja täydellisiä me kaikki ollaankin. Uniikkina omana itsenäsi sinä olet täydellinen sinä.

Tähän loppuun vielä mielestäni hyvin osuva kuva!

postu3

Sinähän sen sanoit! ;)

Kuvat Google.fi

41 kommenttia:

  1. Pienenä mulla oli ihan tummanruskeat silmät ja usein toivoin et oisin periny iskältä siniset silmät. Nyt aikuisena mun silmät on alkanut muuttua hieman vihertäviks, ehkä toivoin sinisiä silmiä pienenä liian kovasti :D mut niinhän se on et yleensä haluaa sitä mitä itellä ei oo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah toiveiden voima on näköjään vahvempi kuin luulisikaan! ;D Just sellaiset ruskeat nappisilmät olisi ihan unelmat! :D Pakko kyllä ostaa joskus sellaiset väripiilarit. :)

      Poista
  2. Tulipas juuri todistettua se että "Monesti ihmisellä on joitakin ulkonäöllisiä juttuja, joita he itse vihaavat tai jopa häpeävät, mutta muut eivät edes huomaa niitä" nimittäin en huomannut mitään erilaista tuossa varvas kuvassa, vasta kun luin tekstin piti palata ylöspäin katsomaan et oliks siinä nyt jotain erilaista. :D
    Ihana kirjoitus, toi hyvälle mielelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, joo niin pieni mutta itselle joskus ollut niin suuri virhe. :D Pahin harmistus oli ala-asteella, kun en voinut pitää varvassukkia muiden lasten tavoin. :D Kiva kun tykkäsit. :)

      Poista
  3. Pakko kysyy et teitkö näille kuville jotain? Koska ennen mulla latautui sun blogin kuvat _älyttömän_ hitaasti, nyt ne latautu heti sivun avaamisen jälkeen!:) jea, paljon kivempi lukee ihanaa blogiasi kuvien kera;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sitten kiinni kuvien koosta näköjään, sillä suurimmanosan näistä kuvista kopioin googlesta ja ne olivat paljon pienempiä kuin omat kuvani... Harmittaisi vain pienennellä jokainen lisäämäni kuva, sillä laatukin kärsii siinä samalla sitten. :/

      Poista
    2. Mulla edelleen ihmeen hitaasti latautuu kuvat? Muiden blogien puolella ei mitään ongelmaa??

      Poista
    3. En käsitä.. :( Kahdessa viimeisimmässä postauksessa kuvatkin ovat olleet kunnolla pienennettyjä nimittäin..

      Poista
  4. Ihan super kiva postaus :)

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä postaus ja mielestäni vielä aika tärkeestä aiheestakin :)

    Mua kiusattiin joskus ala-asteella, kun mulla oli vähän normaalia isommat etuhampaat ja totta kai ne siinä pienessä suussa näytti sitten aika suurilta, kun olin lapsi. Mä oon kuitenkin vasta ihan parin viime vuoden aikana hyväksynyt noi mun hampaani, eikä ne enää todellakaan edes näytä mitenkään normaalia suuremmilta :D Aikaisemmin en koskaan suostunut hymyilemään etenkään kuvissa suu auki siten, että hampaat näkyivät. Mulla oli itselläkin ihan vääristynyt käsitys siitä, millaiset mun hampaat on. Häpesin niitä yli kaiken ja ihan vaan sen takia, että jotkut ilkeät lapset olivat niitä haukkuneet.. Onneksi nykyään ei ole enää tota ongelmaa :)

    Ja pakko sanoa, että mitä sun kuvia oon katsellut niin mä oon ihan rakastunut noihin sun upeisiin sinisiin säihkysilmiin! :D Sellaiset kun saisi itsellekin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä niin hassua, miten ihmiset saattavat tosiaan nähdä piirteitään ihan vääristyneiden lasien takaa.. Mä nimittäin lopetin joskus ylä-asteella hammashymyn kuvissa juuri päinvastaisesta syystä: mun hampaat on tosi pienet. :D Joku sanoi joskus, että mun hampaat näyttää ihan maitohampailta, kun ne on niin pienet. Nyt vasta muutaman vuoden olen taas hymyillyt kuvissa myös hammashymyä ja todennut, ettei mulle tän suuremmat hampaat välttämättä sopisikaan. :D Ne kuuluu vaan tähän naamaan ja sillä sipuli. :D

      Poista
  6. Hei mulla on sama juttu noissa varpaissa! :D mua on aina naurattanu noi epämääräiset kaksosvarpaat! Niin ja mulla kans latautu noi kuvat nyt tosi nopeesti, aiemmin on joutunu jättämään sun blogin auki lataamaan kuvia ja myöhemmin tulla takaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah jee varvaskaksonen! :D Voi vitsit.. mun nyt pitää alkaa sitten pienentämään myös mun omia kuvia vissiinkin..

      Poista
  7. tosi kiva ja tämmönen "persoonallinen" postaus! hyviä ajatuksia :)näitä lisää!

    VastaaPoista
  8. ihana postaus, vaikutat niin symppikseltä! :) jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  9. Mulla latautui yhtä nopeasti kun muutkin postaukset ja luen iphonella :)
    Tää oli tosi kiva postaus ja oli kiva saada sulta syvällisenpiä ajatuksia. Itselläni super vaalea ihoni oli kamala kynnystyskivi kun kaikki muut olivat ruskeita ja rusketus kun on koko ajan muodissa. Nyt olen kuitenkin hyväksynyt kohtaloni olla vaalea ja olen jopa ylpeä vaaleasta ihostani :) kun ei rusketu niin ei rusketu, ollaan sitten ylpeänä vaaleita ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä homma, seuraavaan postaukseen sitten pitääkin vähän pienennellä kuvia. :D Hyvä, jos tykkäsit. Joo tää rusketusmuoti on jopa vähän vaarallinen, kun ihosyövätkin yleistyneet lyhyessä ajassa.. Ja sullapa ei oo joka kesä niitä paineita grillata itseäs jokaisena aurinkoisena päivänä paahteen alla. :D

      Poista
  10. Ootteko ollu Jaakon kanssa jo 15-vuotiaasta asti yhessä? Ois kiva jos tekisit joskus postauksen teistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mä olin 14-vuotias kun alettiin seurustella, ehti meillä olla tässä välissä melkein vuoden tauko tosin, mutta pitkään ollaan vedetty yhtä köyttä. :) Voisi joskus toteuttaakkin sellaisen postauksen! Jaakon sallimissa rajoissa tietenkin.. :D

      Poista
    2. Hei joo olisi ihana (: muiden tarinoita on aina niin ihana lukea!

      Poista
  11. Hieno postaus, puhut asiaa! :) mä halusin pienenä aina siniset silmät ja vielä yläasteellakin haikailin niiden perään, mutta vasta nyt vanhempana olen alkanut pitää tummanvihreistä silmistäni jotka taittuvat ruskeaan. On myös muita asioita naamassa ja kehossa, joita ennen vihasi, mutta nyt jo hyväksyy ne osaksi omaa itseään, nehän juuri tekee musta mut :) peiliin katsominen on paljon mukavempaa kun kiinnittää huomiota niihin kivoihin kohtiin. Sama pätee myös muihin ihmisiin, löydän jokaisen kasvoista jotain kaunista ja söpöä mikä tekee siitä ihmisestä kauniin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo muita ihmisiä tarkkailemalla voi oppia paljon myös itsestään! Kun huomaa sen, ettei kiinnitä muidenkaan kasvoissa huomiota erityisesti virheisiin, niin se omakin huononaama-päivä helpottuu kummasti, kun tajuaa, ettei ne muut niitä sun finnejäsi tai epäsymmetrisiä kulmakarvoja katsele! :D Ne virheet ovat oman pään sisällä ja juuri se asia, mitä itse saattaa vihata itsessään eniten, onkin jonkun toisen mielestä se paras asia sussa.. :)

      Poista
  12. Piti kyllä kahteen kertaan katsoa tota varvaskuvaa kun en ensin huomannut mitään ihmeellistä! :-D onko sulla muuten toisenkin jalan varpaat tuollaiset? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. :D Ei yhtä paljon, mutta vähän juu samat kaksi varvasta toisessakin jalassa. :D

      Poista
  13. annin postauksessa sulla on semmonen valkoinen pitsimekko niin mikä koko sulla on siitä? onko siinä mekossa tosi pienet koot ?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On juu aika pienet, kun yleensä käytän xs kokoa ja tilasin siitä s koon, joka oli juuri sopiva tai ehkä vähän liian lyhyt. :) istuessa otin helmasta kiinni varmuuden vuoksi. :D

      Poista
  14. Okei juu kiitos tiedosta!:)

    VastaaPoista
  15. haha mulla on sama juttu mun varpaissa! :D Ei kyllä ihan noin paljoo ehkä mut tolloset yhtenäiset hattivattivarpaat kuitenkin täälläkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah sullakin! Täähän onkin näköjään yllättävän yleinen juttu! :D

      Poista
  16. Löysin sun blogin ig:n kautta ja nyt oon jo aivan koukussa! Ootko miettinyt että laittasit joskus videoitakin blogiisi?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein tykkää videoista, mutten sano etten koskaan! :D kiva kun tykkäät! :)

      Poista
  17. Mitä blogeja itse seuraat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuuleppas, vaikka mitä! :D Olipas pakko laskea noi mun lukulistan blogit ihan omastakin mielenkiinnosta ja 106 niitä sieltä löytyy tällä hetkellä! :D Toisia tietenkin vähän aktiivisemmin selaan kuin toisia, mutta musta on kiva, kun löytyy paljon erilaista mielenkiintoista luettavaa. :)

      Poista
  18. suosittelen että käytät omia kuviasi blogissa, koska 1. ne ovat ihania ja kauniita! 2. vaikka laitat lähteen, valokuvan laittaminen blogiin ilman sen ottajan kuvaa on silti valokuvan ottajan suojan rikkomista. lukuisat bloggarit ja ihmiset ylipäätään sosiaalisessa mediassa rikkovat tätä laissa määriteltyä valokuvaajan yksinoikeutta valokuvasta määräämiseen, varmasti tietämättään tekevänsä mitään väärää. http://www.tekijanoikeus.fi/usein-kysyttya

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en pitänytkään tästä Google ajatuksesta alunalkaenkaan, mutta mulla ei tuona päivänä ollut tilaisuutta napata jonkun muun ruskeista silmistä tai kiharasta pehkosta kuvaa, niin piti käyttää vippaskonsteja. :( Pyrin, ettei tule toistumaan!

      Poista
  19. Ihana ja voimaannuttava kirjoitus! Omalla pikkuveljellä on noi kaks varvasta ihan kokonaan yhessä, ne on musta söpöt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kuulla! Mäkin jopa tykkään näistä nykyään, pienempänä vain ei halunnut poiketa mitenkään muista. :)

      Poista