keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Ihonhoito- ja meikkituotteet

Heipsan ja mukavaa keskiviikkoa ihmeiset. <3

Ihonhoitorutiinien ja tuotteiden perään kysellään usein, joten ajattelin julkaista päivitetyn version tämänhetkisistä ihonhoito- ja meikkituotteistani. Eksyin vanhoihin ihohoitoon liittyviin postauksiini (IhohoitorutiinitMeikkipohjani & Päivitetty meikkipostaus) ja huomasin, etten ole juurikaan muuttanut rutiineitani viimeisen muutaman vuoden aikana. Aikalailla samat tai samantyyliset tuotteet löytyvät käytöstä nimittäin edelleen!

fullsizeoutput_4ab

Tärkein ihonhoitosuokkarini on edelleen vesi ja ravitsemus. Nykyään olen panostanut vielä ehkä entistä enemmän siihen sisäiseen kosteutukseen ja vettä menee monta pulloa päivässä ihan huomaamatta. Huomaan jo parissa päivässä vaikutuksen ihollani, jos vettä on tullut juotua liian vähän. Varsinkin huulet kuivuvat ihan korpuksi näillä viimoilla!

fullsizeoutput_4ac

Vanha kaveri, eri purnukka! Elikäs kookosöljy hyppäsi ihonhoitokuvioihini jo kolmisen vuotta sitten ja mukana pysyy edelleen. Luonnollinen ja hyväntuoksuinen keino kosteuttaa ihoa vähän reippaammin. Tätä levitän kuitenkin ihan kevyesti vain niihin kaikkein kuivimpiin kohtiin, kuten kämmeniin, huuliin ja otsalle.

fullsizeoutput_4ae

Olen lukenut biotiinilisistä paljon hyvää ja tänä talvena päätin kokeilla ensimmäistä kertaa itsekin tämän pillerin vaikutuksia. Apteekista ilman reseptiä löytyvä 60 kapselin Biotiin Extra ravintolisä maksoi alle 15 euroa! Sen pitäisi vahvistaa ja suojata hiuksia, kynsiä ja ihoa. Nämä kyseiset kapselit sisältävät biotiinin lisäksi myös sinkkiä, metioniinia, bambu-uutetta, B5 ja B6 vitamiineja.

Olen käyttänyt näitä vasta vähän päälle viikon, joten vielä ei ole tullut huomattua mitään sen erikoisempia tuloksia, mutta raportoin varmasti myöhemmin kokemuksistani!

fullsizeoutput_4b1

Apteekista saatava ACO:n itseruskettavakin on ollut luottotuotteeni jo monta vuotta. Voide vaihtoi uuteen purkkiin, mutta samaa hyväksi todettua tavaraa edelleen! Levitän tuotetta pari kertaa viikossa iltaisin suihkun jälkeen ennen nukkumaan menoa ja aamulla rusketus on valmis ulkoilutettavaksi. Tätä itseruskettavaa voi levittää myös kasvoille, mutta kyllähän nämä aina jonkun verran tukkivat ihohuokosia siitä huolimatta.

Mulla on käytössä tällä hetkellä tosin myös KICKS:n Instant Bronzing hätätilanteita varten. Sitä käytän siis vain silloin, kun rusketus on taiottava päälle hyvin lyhyellä varoitusajalla.

fullsizeoutput_4d8

Pesen iltaisin meikkini yleensä lähinnä veden ja jonkun rasvan tai kookosöljyn voimin ja pyyhin vielä loppuun meikinpuhdistusliinalla, jonka jälkeen levitän jotakin hajusteetonta herkälle iholle tarkoitettua hajusteetonta perusvoidetta. Aamulla laitan toisinaan hyvin kevyesti samaa voidetta kasvoihin, mutta en ihan jokaisena aamuna. Tällä hetkellä käytössäni on LV Kasvovoide.

Jos ihoni kaipaa kuitenkin hieman perusteellisempaa huolenpitoa, olen ottanut käyttöön Spaltilta saamani Dr.Hauschkan Ruusuvoiteen, puhdistusvoiteen ja kasvoveden.

Ruusuvoidetta levitän kevyesti aamuisin, jos iho tuntuu elottomalta ja kuivalta.

fullsizeoutput_4d6

fullsizeoutput_4d7

Puhdistusvoidetta käytän kerran tai pari viikossa ja teen sillä meikinpesun jälkeen kuorinnan, sillä se taputellaan kasvoille ja se kerää epäpuhtaudet ja bakteerit iholta ja jättää todella pehmoisen lopputuloksen.

fullsizeoutput_4ba

Viimeiseksi suihkautan vielä kasvovettä, joka on ollut ihan uusi lempparini! Mulla oli kasvovesi viimeksi joskus yläkoulu ikäisenä! :D Tämä viimeistelee vielä kosteutetun tunteen iholle ja raikastaa ja virkistää ihanasti. Monesti en laita aamulla iholleni välttämättä mitään muuta kuin pari suihkausta tätä!

fullsizeoutput_4bb

Huulirasva kulkee talvisin mukanani aina ja olenkin jäänyt siihen ehkä hieman koukkuun... Vieroittautuminen alkakoon keväällä auringon palatessa! :D

fullsizeoutput_4b8

Olen onnekas siitä, että ihoni on ollut aina melko hyvä. Pieniä epäpuhtauksia ilmenee viikoittain siellä täällä, mutta muuten iho ei liiakseen rasvoitu, kuivu tai näppyynny.

Tänä syksynä kiireen, liian vähäisten yöunien ja stressin vuoksi mun iho kuitenkin alkoi kapinoida vastaan ja mun suunpieliin ja poskiin alkoi kerääntyä ihan erilaisia näppylöitä, kuin koskaan aikaisemmin. Näpyt olivat kutisevia ja kivuliaita ja siitähän se stressi vaan kasvoi entisestään! :D Välittömästi kiireisen ajan päätyttyä, vapaapäivien ja hyvin nukuttujen öiden ansiosta ihoni on palautunut kuitenkin lähes ennalleen.

fullsizeoutput_4bd

Tässä komeilevat meikkipohjaani käyttämäni tuotteet. Lorealin Perfect Match- meikkivoide, essencen Stay Natural valokynä ja Maybellinen ja essencen korostuspuuterit.

fullsizeoutput_4bc

Sävynä toimii edelleen Golden Beige. Tänä talvena en ole jaksanut levitellä yhtä ahkerasti viikoittain itseruskettavaa, joten sävy on ollut vähän liian tumma iholleni.

fullsizeoutput_4c0

Levitän ensin meikkivoidetta viiruina niihin kohtiin, joita tahdon eniten peittää. Levitän meikkivoiteen puhtain sormin ja pyörittelen ja taputtelen sen paikalleen.

Mielestäni on tärkeää, ettei kasvot ole liian rasvaiset meikkivoidetta levittäessäni, jonka vuoksi annan kasvojen kuivaa rauhassa, jos olen levittänyt niihin öljyä tai rasvaa aamulla. Varmuuden vuoksi saatan välillä painella kevyesti paperin palalla kasvot läpi ennen meikkivoiteen levittämistä.

fullsizeoutput_4c2

Seuraavaksi varjostan korostuspuuterin tummemmalla osalla poskilumpioita, ohimoita ja leukaluita ja vaalealla korostan poskipäitä ja nenänvartta. Laitan näitä kuitenkin todella kevyesti, ettei lopputulos ole ihan sirkuksesta kotoisin! :D

fullsizeoutput_4c5

Sitten sipsuttelen kevyesti vielä aurinkopuuteria tuomaan väriä ja hehkua iholle. Tätä saatan sipaista kevyesti myös kaksariin, kaulalle ja korviin, jotta meikkiraja ei hyppää kasvoilta liian selkeästi esiin.

fullsizeoutput_4c4

Lopuksi vielä sipaisen valokynää silmänalusiin, koska ainakin mulla ne ovat olleet tässä syksyn ja talven alla asteen tummemmat kuin kesäisin.

fullsizeoutput_4d2

Siinäpä mun meikkipohja! Tuotteet hitusen vaihtuu vanhojen loppuessa, mutta muuten melko samalla tyylillä viiletetään eteenpäin kuin vuosikin takaperin. Poskipunan oon jättänyt nyt talvella kokonaan, kun tuntuu, että mun nenä, posket ja leuka ovat muutenkin kokoajan ihan punaiset tuolla viimassa tarpoessani. :D

fullsizeoutput_4d4

Siinäpä meikäläisen hoivailu ja meikkailutottumukset tällä hetkellä!

Musta olisi huippua kuulla vielä muiden kokemuksia noista Biotiini- ravintolisistä! Toimivatko ja millaisia muutoksia olette itse käytössä huomannut? :)

Kiitos jo etukäteen!

Terkuin,
Malttamaton tulosten odottelija 

43 kommenttia:

  1. Tästä sain paljon hyviä vinkkejä! Kiitos :) kiinnostaisi myös uusi silmämeikkipostaus (luomivärit, rajaukset ja kulmat) ja huulet :) ja mikä on muuten sun noloin meikkimoka/meikkaustyyli? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi päivittää seuraavaksi joo nuo loput meikkiosiot! :) Haahaah noloin meikkimoka on ehdottomasti ne superpaksut ja selkeät rajaukset/pläntit valkoisella kajaalilla silmien sisänurkkiin aka lokinpaskat! :DD

      Poista
    2. Mikä silmien rajauskynä sulla on muuten käytössä? :)

      Poista
    3. Seppälästä ohut siveltiminen eye liner :) Joku 4e ja hyvä ollut!

      Poista
  2. Itse oon välillä käyttänyt biotiinia kuuriluontoisesti vaikkapa kuukauden ajan. Oon kyllä huomannut (ainakin vahvemmissa biotiineissa,esim joku priorin tms ei oo kovin stydiä) että hiukset kasvaa mikä on ollu ihana juttu :) negatiivinen puoli on tietenki vaan se, että hiukset ei oo ikävä kyllä ainoat karvat jotka saa siitä potkua;D sit saaki sheivailla urakalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haahah! Apua! Noo tässähän on vielä aikaa kasvattaa talviturkki ennen kesää. :DD Mutta hiusten- ja kynsienkasvu olisi kyllä tervetullutta. :) Kiitos kokemuksen jakamisesta!

      Poista
  3. Ihanaa että kerrankin on bloggaaja joka osoittaa ettei aina tarvi olla MACia, urban decayta ja anastasia beverly hillsiä onnistuakseen loihtimaan hienon meikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh joo kyllähän ne MACin huulipunat houkuttelee, mutta meikkeihin menee jo muutenkin niin paljon rahaa, että menen sieltä vähän edullisemman linjan kautta sentään! :D

      Poista
  4. Ei liity tähän postaukseen, mutta mistä toi aivan ihana takki on, joka sulla on tossa tänään lisätyssä instakuvassa päällä? 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Guessin liikkeestä Kampista! Ale rekistä. Eilen oli ainakin vielä muutamia eri kokoja jäljellä! :)

      Poista
    2. Äh no niinpä tietenkin! :D asun nimittäin Oulussa, eikä oo nyt lähiaikoina tulossa reissua Helsinkiin... :( onkohan tota netissä missään myynnissä? En ainakaan näin äkkiseltään löytänyt. Kamala tarve uudelle talvitakille! :D

      Poista
    3. Voi vitsit! En kyllä osaa sanoa yhtään, kun itsekin tämän bongasin ihan sattumalta! :D Olin kyllä etsinyt vaaleaa kunnon paksua talvitakkia, mutta en arvannut, että löytäisin täydellisen juuri tuolta! :D

      Poista
    4. Onko se takin malli/nimi mikä? Muistatko yhtään? Jos yrittäisin vielä googlailla sitä :D välillä kyllä vähän kieltämättä ärsyttää että pitikin lähteä pääkaupunkiseudulta näin kauas opiskelemaan, kun ei täällä oo oikeen minkäänlaisia kunnon shoppailumahdollisuuksia. :( ja stockakin suljetaan nyt tammikuussa...

      Poista
    5. Tällä hetkellä en nyt muista oliko siinä jokin tietty malli tai nimi, mutta tarkastan asian myöhemmin. :) On kyllä varmaan joo vähän huonommin vaatteita siellä, mut toisaalta, eipä mene niihin turhuuksiinkaan niin paljon rahaa ja voi sitten ostaa kerralla kaikkea vähän laadukkaampaa, kun pääsee taas kunnolla shoppailemaan! :)

      Poista
    6. Joo, kiitti paljon! :) Heh, no tottahan toikin! Jouluna kun olin kotona käymässä espoossa, niin voi apua kun tää mun shoppailuhimo iskikin sitten oikeen kunnolla :'D Oon aivan rakastunut Massimo Duttin vaatteisiin, ja kun siellä vielä oli alet juuri silloin, niin... hups. :D Ihanaa, että saatiin viimeinkin syksyllä kyseinen liike myös Suomeen! :) Ei tarvii enää sitten niin paljoa käydä Tallinnassa. :D

      Poista
    7. Heheeh! :D Mä en oo itse edes ehtinyt vielä käydä siellä liikkeessä. Hyvä, kun muistutit! :D

      Poista
    8. Joo, siellä kannattaa käydä! ;) Liike tosin on melko pieni verrattuna moniin muihin Massimo Duttin liikkeisiin, mutta eipä sille mitään mahda! :D Ainakin se nyt löytyy Suomesta.

      Poista
    9. Lisänä vielä, että ei sitä takkia taida löytyä oikein mistään nettisivultakaan....:(

      Poista
    10. Nooh, ehkä sinne kasataan kaikki parhaimmat vaatekappaleet! ;) Joo, luulen myös, että se on jo jotakin vanhaa mallistoa. Se oli muuten sellainen kääntötakki, eli toistepäin beigeä karvaa. Jos sellainen beige karvatakki löytyisi jostakin sivuilta? :D

      Poista
    11. Ai, no täytyypä vielä kurkata onko semmoista missään! :D Jotenkin mulle aina käy niin, että törmään kaikkiin ihaniin vaatteisiin ihan viime tingassa, ja sitten kaikki koot onkin jo loppuneet kun on jotain vanhaa mallistoa. :D Toinen on myös se, että löydän jonkun ihanan vaatteen ja totean että huh, onpa kallis, täytyy odottaa että tulisi aleen... ja sittenhän niitä ei enää olekaan. :D

      Poista
    12. Hahah! Mullekin käy kieltämättä tosi usein juuri noin, että odottelen jos kyseinen vaate sattuisi tulemaan alueen vaikka nettisivuilla ja koothan siinä ehtivät loppua kesken! :D

      Poista
    13. Nyt kyllä luovutan ton takin suhteen, vaikka se niin ihana onkin, niin ei sitä löydy yhtään mistään! Höh. :D

      Poista
    14. Yritin vaikka millä hakusanoilla sitä ettiä, mutta ei, ei vaan löydy. :(

      Poista
    15. Eikä! Mäkin yritin etsiä tuon takin pesulapuista yms jotakin numerosarjaa tai nimeä, mutta en myöskään löytönyt googlettelemalla noita mitään! :(

      Poista
    16. Joo, pakko hyväksyä se tosiasia, että se on loppunut joka paikasta! :/

      Poista
  5. Ootteko dubaissa yötä adeliinan nurkissa :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tiedetä vielä, miten nyt majoittaidutaan, kun meitä lähteekin 4 tyttöä reissuun. Mutta aden, Ronjan tai vuokra-asunnossa yövytään! :)

      Poista
    2. Jeeee matkapostauksia tulossa! :D kuinka pitkä reissu on tulossa? :)

      Poista
    3. Heheeh jeppis! :D Ollaan vain viikko reissussa. :)

      Poista
  6. Oliko kalliit lennot dubaihin (: ? Kauanko sinne kestää lentää

    VastaaPoista
  7. Ai 300 e sinne ja takas :0 aika halpa matka jos kavereille pääsette asuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! :D Mutta kyllä sinne saisi lentoja myös parilla sadalla, mut meillä oli missio saada ajankohdaksi juuri tuo Annin synttäriviikko! :D :)

      Poista
  8. Moikka! Saanko kysyä, että minkä ikäisenä muutit kotoa yksin asumaan? Tuo sun uus takki, joka oli instassa, on aivan ihana!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, muutin 18 vuotiaana siskoni kanssa yhteen asumaan, kun porukat muutti silloin Saksaan asumaan. :) Muuten olisin kyllä asunut varmaan vielä jonkun aikaa kotona.

      Poista
  9. Käytäkö koskaan tummempaa huulipunaa vai onko sulla vakiona tuo vaaleanpunainen? Sulle vois sopia tummempikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän kesäisin ruskettuneena sellaista oranssia ja välillä pinkkiä, nyt talvella on tullut laitettua välillä sellaista rusehtavaa! :D Tummanpunaista tai punaisia muutenkaan en osaa oikein käyttää. :)

      Poista
  10. Moikka! Sillon kun sä päätit lähteä Thaimaahan vaihtoon, niin miksi valitsit just Thaimaan kohteeksi vai oliko eri vaihtoehtoja? Ja tunsitko ennestään niitä muita tyttöjä joiden kanssa matkustit ja asuit? Mulla on vuoden päästä mahdollisuus lähteä vaihtoon ja oon jo nyt tosi innoissani :-D Mulla on vaihtoehtoina joista saan valita joko Kanada, USA, Zambia tai New Zealand. USAssa oon ollut aiemmin ja Kanadassa on kylmää (haluaisin talvella johonkin lämpimään vaihtoon ;D) joten kaksi viimeistä houkuttelee eniten. Mihin noista sä lähtisit vaihtoon? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Joo olihan niitä vaihtoehtoja vaikka mitä, mutta valitsin Thaimaan, koska halusin johonkin Aasian maahan sen kiinnostavan kulttuurin ja eksoottisuuden ja lämmön vuoksi ja Bali ja Thaimaa pyöri vaihtoehtoina pitkään, kunnes päädyttiin Thaimaahan koska isompi paikka kierrellä ja kokea ja vähän kehittyneempi elintaso. Mulle oli ensimmäiseksi pidemmäksi reissukokemukseksi tärkeää, että saan helposti apua englanniksi tarvittaessa, jos tulee joku hätä. Tunsin Saanan hyvin ja Jennin ja suskin koulusta jotenkin, mutta reissussa vasta näistä tytöistä tuli mulle sydänystäviä ja sinikin löytyi sieltä mukaan jengiin. <3 Mä menisin ehkä nyt itse Jenkkeihin, koska se olisi mulle jotakin erilaista, mutta noista kahdesta en kyllä tosiaan osaa valita! :D Molemmat todella todella mielenkiintoisia kohteita ja niiin erilaisia! Vau! Mitä ikinä päätätkin, niin varmasti mieletön kokemus edessä! :)

      Poista
  11. Mitä se kertoo ihmisestä mielestäsi jos turvautuu plastiikkakirurgiaan ilman jotain "oikeaa" syytä (esim palovammat tai uusi rinta syövän jälkeen)?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että ei ole jostakin syystä tyytyväinen itseensä, mikä on tietenkin vähän harmi. Toivottavasti vastaus löytyy edes sitten juurikin siitä toimenpiteestä ja sen jälkeen edes osaisi sitten arvostaa itseään täysin ja olla onnellinen nahoissaan. :) Ikävintähän se olisi, jos kaikenmaailman toimenpiteistä huolimatta olisi jatkuvasti silti tyytymätön itseensä. :/

      Poista
  12. Truth match myös omassa suosiossa, niin hyvä meikkivoide! Pakko aina ostaa ku nään tarjouksessa 😍 tota essencen contour palettia tekee mieli kokeilla :)

    http://miljasusanna.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ostan sitä aina pari kappaletta Saksassa vieraillessani, kun siellä se on puolet halvempi kuin Suomessa! :D :)

      Poista