keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Blogaamisen hyvät ja huonot puolet

Kivaa keskiviikkoa heppulit. <3

Hypätäänpä suoraan sitten syvemmille vesille ja käydään läpi viime aikaisia ajatuksiani blogaamiseen liittyen. Muutama lukijakin on pyytänyt aikaisemmin toivepostausta siitä, mitkä asiat tässä blogin pitämisessä minua itseäni miellyttävät ja mitkä taas eivät. Niitä plussia ja miinuksia löytyy nimittäin melkoisen paljon, välillä tuntuu siltä, kuin niitä olisi ihan yhtä paljon, jolloin herää se fiilis: Mitä järkeä tässä on?

fullsizeoutput_1c7

Nyt, kun olen ottanut etäisyyttä hetken blogimaailmaan, on tullut väkisinkin punnittua vakavammin tämän touhun hyviä ja huonoja puolia. Täytyy myöntää, että viimeisten kuukausien aikana olen jopa toisinaan harkinnut vakavasti tämän homman taakse jättämistä. Alkuunsa postausteni tahdin väheneminen ja lopulta päättyminen tämän syys-talvikauden aikana johtui ainoastaan siitä, ettei minulla riittänyt enää aika tähän kaikkeen. 

fullsizeoutput_1b9

fullsizeoutput_1bc

Myöhemmin huomasin, että elämä oli yllättävän helppoa, kun ei tarvinnut sovittaa blogaamista arkeen mukaan, vaikka sitä aikaa olisi välillä löytynytkin. Ei tarvinnut suunnitella ja kirjoittaa aiheita, taistella sammuilevan ja maailman hitaimman tietokoneen kanssa, kantaa kameraa mukana joka päivä ja yrittää kuvata onnistuneita otoksia päivänvalon aikaan, jota syksyllä ei riitä kuin muutaman tunnin verran sitäkään. Kun sitten tämä helppous puoli tuli konkreettisesti huomattua, kynnys postausten kirjoittamiselle kasvoi, ja alkoi yhä enemmän ajatella niitä asioita, minkä vuoksi blogin lopettaminen olisi oikeastaan hyvä juttu. Tottakai ilkeät kommentit, juoruketjut ja asenteet harmittavat. Ei ole kiva raivata arkeen aikaa mielekkäille ja piristäville postauksille, jos siitä saa noottia ja kurjia puheita kiitokseksi. 

fullsizeoutput_1c6

Suuret muutokset yksityiselämässäni saivat myös blogin pitämisen tuntumaan hetkellisesti mahdottomalta. Kuinka kirjoittaa blogia paljastamatta, että on eronnut liki kahdeksan vuoden parisuhteesta. Pakkohan se oli jakaa tänne, vaikka siihen liittyi todella paljon erittäin kipeitä tuntemuksia. Uuden parisuhteen aloitettuani oli taas sama pelottava tunne käsiteltävänä. Kuinka paljon kannattaa kertoa näinkin yksityisistä asioista, voisiko tälläistä mitenkään jättää kokonaan blogissa mainitsematta? Mitä sitten jos kävisi jotakin vieläkin kamalempaa, jos joku läheinen sairastuisi tai kuolisi. Kuinka vaikeaa se sitten olisi ja miten siitä sitten kirjoittaisi tai voisi olla kirjoittamatta. Tämä kaikki kuuluu kuitenkin elämään ja tahdon olla kuitenkin niin rehellinen täällä kuin mahdollista ja suurien muutosten piilottelu saa aikaan vähintäänkin hämärän meiningin. :D Lopulta uuden alkaneen parisuhteen "paljastaminen" täällä ei ollutkaan lainkaan pelottava juttu ja kirjoituksia pystyi jatkaa taas vapautuneemmin. 

fullsizeoutput_1ad

Kolikolla on kuitenkin aina kaksi puolta. "Hyvinä hetkinä" sitä sitten taas muisti sen suuremman lohkon kakusta. Miten paljon iloa, uusia jännittäviä asioita, tsemppaavia ja hyväntahtoisia toivotuksia, mielenkiintoista pohdittavaa, erilaisia odottamattomia tapahtumia, vertaistukea ja tilaisuuksia sekä aktiivista asennetta elämään tämä onkaan minulle tuonut. Oikeastaan jopa niiden kaikkein suurimpien muutoksienkin jakaminen täällä on tuntunut lopulta aina helpottavalta asialta. Samalla näitä elämää mullistavia tapahtumia käsittelee itsekin paljon syvemmin ja kaikista mahdollisista näkökulmista. Monesti saa heti kannustavaa ja ymmärtävää palautettakin sekä vertaistukea ja vastaavanlaisia kokemuksia luettavakseen. 

fullsizeoutput_1c2

Lueskelin vanhoja postauksiani ja muistin elävästi uudelleen noita kaikkia aikoinaan kokemiani upeita hetkiä. En olisi esimerkiksi muistanut puoliakaan Thaimaan vaihdossa kokemistani elämyksistä, jos en olisi niistä tarkasti blogiini rustaillut postauksia niitä parhaillaan eläessäni. Välillä ihan yllätyn lukiessani parin vuoden takaisia blogikirjoituksiani. Blogi on toiminut mulle siis rakkaan harrastuksen lisäksi virtuaalisena päiväkirjana, jonka sivuille voin aina palata muistelemaan kaikkia ihania hetkiä elämässäni. 

fullsizeoutput_1be

Näitä kaikkia asioita vaakalaudalla punnittuani olen kuitenkin sitä mieltä, että blogi on tuonut elämääni paljon enemmän hyviä kuin niitä huonoja asioita ja mikäli blogillani voin tuoda mahdollisesti vähänkään piristystä, iloa tai hyviä vinkkejä jonkun muunkin elämään, olen valmis ottamaan välillä sitä lokaakin niskaan. :D 

fullsizeoutput_1b6

Iloitaan, itketään, puretaan, nauretaan, kirotaan, vihataan, ihmetellään ja rakastetaan jatkossakin siis tätä ihmeellistä elämää yhdessä ja jaetaan kokemuksia siitä puolin ja toisin. Minä en ole lähdössä nimittäin minnekään! Olen puhunut. Rauhaa ja rakkautta jokaiselle tähän iltaan. <3 

52 kommenttia:

  1. IHANA postaus!:) hyvä kun et ole lähdössä minnekään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mimmu! <3 Joo, kyllä tää homma vaan tuntuu taas niin kivalta, että tästä se vasta lähtee! :D

      Poista
  2. Ihanaa, että olet päättänyt jatkaa! :) Todellakin tuot blogisi mukana piristystä, iloa ja hyviä vinkkejä. Välillä sitä ihmettelee, miten te bloggaajat jaksattekaan, kun niin monet ihmiset kuvittelevat voivansa ladella mitä tahansa törkeyksiä vain sen takia, että te jaatte osan elämästänne julkisesti. Ei kai kukaan näistä ihmisistä menisi kauppajonossakaan tai vaikkapa työpaikallaan yhtä ilkeästi muiden elämää arvostelemaan. Kiitos siis, että jaksat jakaa osan elämääsi meidän lukijoiden kanssa, noin positiivisen ja aurinkoisen ihmisen tekstejä on todella inspiroivaa lukea! Ihanaa vuoden alkua ja kevään odotusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! <3 joo tätä mun mielestä monien pitäisi nimenomaan pohtia, että täällä kirjoitusten takana on ihan tavallinen tyttönen sieltä kassajonosta ja ne loukkaavat sanat satuttaa ihan yhtä paljon täältä luettuna, kuin siellä kassajonossa kasvotusten ladeltuna! :( Kivaa uutta vuotta sulle myös <3 :)

      Poista
  3. Keep going girl!! Tykkään sun blogista tosi paljon, ja arvostan sitä että uskallat jakaa niitä henkilökohtaisempiakin asioita meille lukijoille :) Mutta kuten sanoit, kolikolla on kaksi puolta eli ymmärrän yksityisyyttä arvostavavana ihmisenä myös sen, jos et ihan kaikkea halua kertoa. Rajan on mentävä jossain ja se asetetaan aina itse itselle :)
    Jatka ihmeessä kirjoittelua! Innolla odotan jo tulevaa, sillä uusi vuosi ja uusi vaihde Essin blogissa on saapunut! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eii heheeh ihana kommentti! Jep täällä porskutellaan eteenpäin! :D nimenomaan jotkut rajat on vedettävä ja tähän asti onnistunut ihan hyvin niin, että ei ole tuntunut siltä, että yksityisyys kärsisi liiakseen :) Kiitos sulle! <3

      Poista
  4. Itselleni tulee hyvä mieli jo siitä, kun huomaan, että olet postannut. Olipa postaus mistä aiheesta vaan. Kirjoitustyylisi ja positiivinen asenteesi saa omat huolet unohtumaan hetkeksi, joten älä vaan lopeta! :D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta ja lämpimästä palautteesta <3 Täällä jatketaan hyvillä mielin, kun on näin mahtilukijatkin vastassa! :)

      Poista
  5. Älä lopeta, blogiasi on ilo seurata :) Noita ilkeitä ihmisiä löytyy ihan mistä tahansa paikasta, ja heidän käytöksensä kertoo lähinnä heidän omasta pahasta olostaan... Näytät hoikemmalta kuin ennen - oletko laihduttanut vai laihtunut huomaamatta vai vääristääkö kuvat? :D Hyvää uutta vuotta ja ihana nähdä sut onnellisena uudessa suhteessa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmusti sulle <3 Niinhän se on ja aika hyvin sitä oppii suodattamaan niitä ikävempiäkin juttuja.. :) Oon joo vähän laihtunut (tai lihakset kutistunut) kun en oo kiireisen syksyn/talven ja kipeän polven vuoksi ehtinyt käymään salilla säännöllisesti ja ruokahalukin ollut sen vuoksi vähän niukempi, nyt lähdettiin kuitenkin tällä viikolla taas rakentamaan lihaksia kasaan ja tänään käyn lääkärillä selvittämässä kipeytyneen polvenkin mysteerin! :D

      Poista
    2. Haluaisitko kirjoittaa vaikka jossain treenipostauksessa vähän siitä, että miten sä itse olet onnistunut lisäämään painoa salitreenin myötä? Mä haluaisin itse lisää massaa toki lihaksien mutta kyllä ihan myös rasvankin muodossa :D Varsinnkin jalat mulla on tosi laihat ja se haittaa mua aika paljon :(

      Kuinka paljon sä muuten painat jos saa kysyä? Tiedän kyllä ettei paino pelkästään kerro mistä se keho koostuu :) Mulla olisi tavoitteena kuitenkin saada ehkä jopa 10 kg lisää painoa lihaksien ja terveellisen rasvan muodossa, niin osaatko yhtään sanoa kuinka kauan siinä voisi kestää? Oon n. 159 cm ja painan nyt alle 50 kg, mikä kyllä näkyykin :(

      Poista
    3. Treenailusta tulee varmasti tässä alkuvuodesta jonkun näköinen postaus, joten siihen voin myös lisätä juttuja painon terveelliseen nostoon liittyen! :) Oon painanut viimeiset 2 vuotta aina vaa'alle mennessä 56 ja oon punninnut itseni noin puolen vuoden välein, mutta nyt tämän kiire-salittoman aikakauden jälkeen painoin 54. Terveellinen painon nosto ei tapahdu ihan hetkessä ja ottaisinkin sinuna tavoitteeksi edetä hiljalleen ja lisätä reippaasti ruokavalioosi hyviä rasvoja sekä protskuja ja hiilareita sopivasti, ravitsemusalan ammattilaiset osaavat varmasti vastata sinulle sopivimmat määrät, kunhan uskallat reippaasti ottaa yhteyttä tai mennä vaikkapa koulun terveydenhoitajan puheille! :) Säännöllinen ja monipuolinen ruokailu ja lihaskunto treenailu lisäävät massaa kehoon terveellä tavalla ja mulla ainakin jalat saaneet aina kivasti muotoa kun syön terveellisesti, paljon (n. 5 kertaa päivässä) ja hyvin ja keskityn aerobisen sijaan ennemmin lihaksia kasvattaviin treeneihin. :) Kaikille ei sovi ihan samat rytmit ja jutut, joten kannattaa käydä vielä ihan ammattilaisten kanssa keskustelu, jotka osaa arvioida juuri sulle sopivat määrät liikuntaa ja ruokaa! :)

      Poista
  6. Mun mielestä sun blogi on aina ollu poikkeuksellisen viihdyttävä sen takia, että sun postauksien kommenttiboxissa on usein mielenkiintoista keskustelua ja pohdittavaa. Vastaat ajatuksella kommentteihin ja siitä välittyy sellainen fiilis, että haluat aidosti olla vuorovaikutuksessa lukijoidesi kanssa ja se jos mikä on arvostettavaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mustakin tää kommenttiboxi on tyyliin koko blogin paras osuus! Ainakin silloin, kun täällä on jotakin elämää! :D Kiva, jos on välittynyt tuo fiilis sinnekin puolelle! :)

      Poista
  7. Oon seurannu sun blogia alusta alkaen ja tää on kyllä kunnon hyvän mielen blogi! Oon kamppaillut vuosia mielenterveysongelmien kanssa, mutta sä oot niin aito ja positiivinen ihminen, että rankkojenkin kausien aikana ja pahassa olossa vellotessa susta välittyy mulle sellasta jotain mystistä voimaa ja saan sun ansiosta välillä hetkellisiä onnellisuus ryöppyjä ja "elämä on ehkä sittenkin ihan siistiä, kaikesta selvitään" -elämyksiä.
    Ainiin, ja sun ruokareseptejä on vähän ikävä! Sulta on saanu usein niin herkullisia reseptejä, että oon kirjottanu vihkoon käsin muistiin monia sun julkaisemia reseptejä ja otsikoinu tän vihon nimellä "Essin kokkikirja" :D Äitikin on kokenu sun jakamat reseptit hyviksi ja haluaa säännöllisesti lainailla tätä vihkosta!
    Essi, oot mieletön! Kiitti että oot olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kuulla. Tällaiset kommentit merkitsee mulle enemmän kuin miljoona ilkeää kommenttia, koska jos oon voinut noinkin hyvää mieltä saada aikaiseksi edes yhdelle, on se tän kaiken arvoista! Kiitos, kun tulit jakamaan ajatuksiasi. :') Kyllä tuntuu hyvältä palata, kun on näin mukava vastaanotto! Reseptitkin palaavat kuvioihin tuota pikaa! :)

      Poista
  8. Jesjesjes<3 ihanaa että jatkat!

    VastaaPoista
  9. Minkä kokoisena sulla on se sun musta uudenvuoden puku? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin koon XS koska S olis lerputtanut vähän liikaa tissien kohdalta, muuten S olisi ollut pituuden puolesta ehkä parempi :)

      Poista
  10. ihana postaus! hyvä ettet lopeta, pidän todella suuresti aitoudestasi, vaikka se välillä aiheuttaakin pelkoa. blogiasi on kiva seurata, sillä tästä saa suuresti iloa,hymyä ja motivaatiota omaankin elämään! olet huippu❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että mun blogin tyyli on ollut mieluinen ja löytyy näin mukavia ja lämpöisiä seuraajia sieltä ruudun toiseltakin puolelta <3 :)

      Poista
  11. Ihanaa kuulla että loppupeleissä "valo on päässy pimeyden läpi" ja oot sitä mieltä että bloggaaminen on niiden ilkeiden kommenttien yms arvoista <3 toivottavasti ne negiskommentit ei vaikuta sun mielialaan ja toivottavasti tiiät että negiskirjoittelijoita on korkeintaan pienenpieni kourallinen ja täällä on iso joukko tukijoita lukijoita having your back! :) Mun mielestä älyttömän kauniisti sanottu että jos voit tuoda vähänkään iloa jonkun elämään niin oot valmis ottamaan vähän sitä lokaaki niskaan. Toi lause kiteyttää hyvin sen miks sinä ja sun blogi toimitte jo kolmatta vuotta mullekin sellasena kaikenlaisen positiivisen voiman lähteenä! Oot postauksissa kirjotellu paljon kaikkia sun ajatuksia elämästä mistä oon ottanu inspistä ja mitkä on oikeesti onnistunu kehittämään mun ajattelutapaa ja elämännäkemystä. Sen lisäks vielä susta itsestä ihan normi postauksissakin huokuu semmonen eloisuus, hauskuus, hyväsydämisyys, elämänmyönteisyys, aurinkoisuus ja hymyilyttävyys (:D) ja varmaan moni muu mut just noita piirteitä oon tajunnu haluavani myös itessäni vielä enemmän korostaa. En koe että oisin ikinä ollu mitenkää negatiivinen ihminen mutta musta tuntuu että ~thanks to you~ mun ajattelutavasta on kadonnu sellaset turhat kielteiset pienet jutut ja rajoitteet suurelta osin ja että mun omasta mielestä parhaat piirteet ottaa koko ajan enemmän tilaa mussa :) ehkä tärkein juttu mikä sulta on tarttunu on se että yritän aina kaikissa kohtaamisissa saada ihmisille iloisen mielen ja hymyn huulille ja musta on parasta että oon saanu siitä kommenttia ihan tuntemattomilta joten oot kyllä laittanu hyvän kiertämään hehe. Parasta alkanutta vuotta ja kiitti vielä kivoista postauksista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä syy, miksi tämä on kaiken tämän arvoista! Kiitos sulle mielettömästi tästä kommentista. Toi paljon voimaa munkin pimeään hyiseen iltaan! <3 :D Musta on tosi tärkeää, että ihmiset huomaisivat itsessään nimenomaan sen valon, että omalla ajattelutavalla voi vaikuttaa paljon myös muiden päiviin ja suhtautumisiin. Jos sä säteilet valoa ja iloa ympärilles, niin varmasti myös saat jonkun toisen päivää piristettyä edes hitusen. Oon itsekin tehnyt paljon töitä juurikin noiden omien hyvien piirteiden ruokkimiseksi ja yrittänyt tsempata niissä huonoissa puolissani. Ihminen kehittyy jatkuvasti ja mitä enemmän kiinnittää itse huomiota omaan käytökseen, sen nopeampaa ja suurempaa se sisäinen kehitys voi olla! :) Kiitos tästä siis ja kiva kun tulit kommentoimaan! <3

      Poista
  12. Huh kerkesin jo säikähtää pitääkö ruokapostauksesi kopioida jonnekkin!! En ole vielä kerennyt kaikkia kokeilemaan... Hei jos saa toivoa niin lukisin mielelläni lisää ruokaohjeitasi ja ihan arki ruokaa. Toivottavasti ehtisit jossain välissä niitäkin tekemään... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, ei tarvitse. Ja vaikka lopettaisin blogin, luulen, että jättäisin tämän tänne silti auki muistoksi ja justiinsa itsellenikin reseptikirjaksi! :D Joo, reseptit palaa ehdottomasti taas kuvioihin ja arkiruokaakin voisi kuvailla enemmän. Mulla on kuitenkin tapana monesti fiksailla noista arkiruuista aina vähän enemmän itseni näköisiä versioita, joten ihan sitä perinteisintä muotoa ei välttämättä täältä bongaa! :D

      Poista
    2. Hieno juttu, juurikin niitä sinun arkiruokia ohjeita kaipaankin! :) En kaipaa siis sellasia ruokaohjeita joita joutuisit keksimällä tekemään vain blogia varten. Tähän mennessä hyviä ohjeita ja tykkään samoista aineksista joista monesti koostat ruokiasi!

      Poista
    3. Joo ymmärrän hyvin! :) Kiva, jos ohjeet ja raaka-aineet ovat tähän asti sopineet omaan makumaailmaasikin kivasti!

      Poista
  13. Mä tykkään sun blogista, mutta tästä postauksesta jäi vähän sellainen maku että kalastelit näitä "olet ihana ja ihanaa että bloggaat"-tyyppisiä kommentteja. Totta kai ne varmaan piristää mieltä yms, mutta saat niitä varmaan ilman ns. kerjäämistäkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi! Mut itseasiassa löi ihan ällikällä, miten paljon kivaa palautetta tähän postaukseen sainkaan. Odotin vähän enemmän niitä kommentteja, joissa ollaan himpun verran ärsyyntyneitä siitä, että hiljenin kuukaudeksi sanomatta edes mitään tästä tauosta blogin puolella. Oon siis todella kiitollinen, että vastaanotto oli näin hyvä ja jotenkin koin, että mulla on jonkunlainen pieni velvollisuuskin selittää, miksi pidin pidemmän tauon, vaikka eihän mulla sellaista oikeasti pitäisi olla. :) Lisäksi multa oltiin toivottu toissa postauksen kommenttiboxissa postausta juurikin tästä aiheesta, joten tämä sopi mielestäni hyvin juuri tähän comebackin alkuun, kun olin itsekin näitä asioita joutunut juuri punnailemaan vakavasti. Mutta ymmärrän, että saattoi vaikuttaa vain huomion kalastelultakin tämä, pahoittelut siitä. :)

      Poista
  14. JEE sä oot bäck ! :) tervetuloa piristämään meijän arkea

    VastaaPoista
  15. Ihanaa kun jatkat! Aikanaan kun sun blogin löysin ni tästä tuli heti ihan lemppari ja sitä se on vieläkin :)

    -Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos valtavasti Jaana! Antaa paljon tsemppiä tähän touhuun tämän kaltaiset kommentit :)<3

      Poista
  16. Jesjesjes! Ihan mahtavaa, että sä oot palannut takaisin, etkä oo katoamassa mihinkään :) blogisi on niin ihanan aurinkoinen ja hyväntuulisiutesi oikeasti paistaa läpi, sekä tarttuu! Ja ylempään kommenttiin viitaten mulle ei rullut kalastelufiilis vaan enemmänkin juuri sitä aitoa pohdintaa siitä miten blogin käy kun siihen sai etäisyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää etäisyyden ottaminen teki oikeasti tosi hyvää, koska unohti jo kokonaan ne paineet ja velvollisuudentunteet tämän päivittämistä kohtaan ja sitten piti miettiä puhtaalta pöydältä, että tahdonko mä syvällä sisälläni jatkaa tätä vai en ja kyllähän mä sitten tahdoinkin! :D

      Poista
  17. Ei voi muuta ku yhtyä edellisiin kommentteihin. Kiitos blogista. Kiitos niiiiin paljon siitä elämänilosta mitä täällä oot jakanut. Tsemppaat mua joka postauksen jälkeen iloitsemaan monista jutuista ja hymyilemään enemmän, niille elämän pienillekki asioille. Kiitos superisti huikeasta asenteesta, jonka oot onnistunu välittään mulle blogin kautta. Mulla on semmonen tunne, että oot ihan huikee tyttöystävä, tytär, sisko, ystävä ja työntekijä (varsinki asiakaspalvelussa), kaikki ihmiset jotka sut kohtaa saa varmasti sulta paljon iloa.

    Ihan huippua alkanutta vuotta ja kevättä sulle, täällä tämä lukija on ja pysyy vaikka 5 vuoden tauon jälkeen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt meinasi tulla itku :') mä en enää meinaa edes muistaa, miksi mä edes mietiskelin lopettamista vaihtoehtona! :D Kiitos tästä kommentista, tää tsemppasi mut hymyilemään tänään entistä leveämmin! <3

      Poista
  18. Se missä erotut eduksesi tässä blogimaailmassa on kommentteihin vastaaminen! Välillä huvittaa kuinka joissain muissa blogeissa kirjoittaja oikein erikseen kysyy postauksen lopussa lukijoiden mielipidettä, mutta ei sitten kuitenkaan reagoi kommentteihin mitenkään :D Se että oikeasti vastaat kaikille huolella ja ajatuksella on tosi merkityksellistä ja tärkeää.

    Osaan vain kuvitella kuinka paljon aikaa laadukkaan blogin ylläpitäminen vie. Mielestäni breikit bloggaamisesta ovat tosi ok, pitävät muutkin ihmiset lomia töistään/harrastuksistaan :) Kivaa jos olet kuitenkin saanut uutta virtaa kirjoitella tänne. Kommenttejakin lukemalla huomaa nimittäin että sun tekemää työtä arvostetaan ja sulla on monta lukijaa joille sun blogi antaa tsemppiä ja energiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että mulla tähän vastaustahtiin on vaikuttanut se, että luin ensin itse monta vuotta blogeja ennen omani perustamista ja harmitti juurikin ne blogit, joissa kommentteihin ei vastattu ajallaan tai jopa ollenkaan! Luulisi, että jokainen blogin kirjoittaja kuitenkin ilahtuu saamistaan kommenteista paljon, sillä onhan se omalla tavallaan se kiitos postaukseen nähdystä vaivasta. :) Kiitos sulle positiivisista ajatuksista ja että jaoit ne munkin kanssa <3

      Poista
  19. Kiva kun jaksat jatkaa vielä :)

    VastaaPoista
  20. En nyt kuumeisena ja väsyneenä saa aikaiseks sellaista mulle tyypillistä romaania, joten tiivistän tän vaan tähän: Oot <3 ja sun blogi on <3 Jatka samaan malliin, äläkä anna inhottavien ihmisten lannistaa! Onnellista ja mahtavaa alkanutta vuotta sulle <3

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Erika paranemisia kuumeiluun, tuntuu että vähän kaikki sairastelee tällä hetkellä :(<3 ihanaa ja terveempää uutta vuotta sinnekin!

      Poista
  21. voi Essi, mulla meni ihan kylmät väreet kun luin ton viimeisen kappaleen! sä olet ihana ja on mahtavaa kuulla ettet ole menossa mihinkään, sunlaisia ihmisiä tarvitaan tällä pallolla <3 kiitos kaikesta ja onnea hirmuisesti tulevaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos sinulle paljon tsemeistä ja kauniista sanoista! Merkitsee mulle paljon! Kivaa kevään odotusta sinne <3 :)

      Poista
  22. Näytät kasvoiltas ihan huippumallilta tossa neljänneks alimmassa kuvassa!

    VastaaPoista
  23. Ihanaa että jatkat ❤️ Mun mielestä blogimaailma kaipaakin sun kaltaista fiksua nuorta naista esikuvaksi ja inspiroijaksi. Inhottavaa kuulla, että oot saanu lokaa niskaan täällä. En ymmärrä miten ihmiset edes jaksaa tai miten heillä on aikaa ruotia toisten elämää, eläisivät mieluummin omaansa. Kiitos, että jatkat blogin pitämistä ja iloa ja onnea sun elämään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 ihana, kiitos sulle valtavasti! On kyllä kurjaa, jos joku tahtoo han tieten tahtoen tulla pahoittamaan toisen mielen, mutta onneksi suurimmaksi osakseen on näitä positiivisia ja iloisia lueskelijoita! :)

      Poista