torstai 23. kesäkuuta 2016

BAKU F1

Nyt en tiedä kyllä yhtään, mistä edes aloittaisin ja miten! Ajatukset pomppii, yliväsymys painaa, uni ei silti tule, koska unirytmi on mennyt ihan mukkelismakkelis ja kroppa käy jotenkin ylikierroksilla. Mulla on sen verran hektinen pidennetty viikonloppu takana, ettei tätä meinaa edes oma pieni pää käsittää! Siis takana on kyllä ehdottomaksi elämäni yksi parhaista kokemuksista ja voi kumpa vaan voisin jakaa tänne jonkun kokonaisen videokirjan, jossa voisin yksityiskohtaisesti selittää koko tarinan, mutta ehkä se nyt ei ole ihan blogienkaan ideana kuitenkaan!

Ajattelin siis jakaa tänne kamerallani ja puhelimellani räpsityt kuvat reissulta ja kertoa niistä lyhyesti kuvateksteissä. Lyhyesti ja ytimekkäästi lähdimme siis kuitenkin Aden ja Ronjan ja heidän työporukkansa kanssa Azerbaijaniin, jossa järjestettiin viime viikonloppuna Formula 1- kisat ja lähdettiin promotoimaan yhden Bakun tunnetuimman hottelin Fairmontin yökerhoa nimeltä OAK Baku.

546

Käytännössä meidän ei siis tarvinnut tehdä muuta kuin kutsua porukkaa juhlimaan hotellin suuriin bileisiin, joita järjestettii kolmena peräkkäisenä iltana perjantaista sunnuntaihin ja olla itse iltakemuissa paikan päällä juhlistamassa meininkiä ja fiilistelemässä illan artisteja, joihin kuului montakin tunnettua nimeä! Bakussa oli myös pari suurta muuta yökerhoa ja klubia, joiden kanssa kilpailtiin menon tasosta ja ihmisvirroista, mutta oon lähes varma, että meidän juhlissa oli heittämällä paras meininki. :D

052

383

Täytyy sanoa, että torstaina lentokentälle kurvatessamme hymy kävi vähän väliä korvissa, kun sai jättää taakseen tämän Suomen harmaan ja sateisen sään ja tiesi, että edessä odotti päälle + 30 helteet! Lähdettiin kyllä parhaaseen mahdolliseen aikaan pikalomalle, sillä kuulin, että Suomessa oli ollut koko viikonlopun ihan älyttömän rankat vesisateet ja missasin tämän näyn ihan mielelläni. :D

056

Lennettiin iltaa/yötä vasten niin, että lennettiin ensin kolmen tunnin verran Istanbuliin, jossa vaihdettiin toiselle kolmen tunnin rupeamalle kohti Bakua. Nukuin melkein kokonaan molemmat lennot, mutta silti aamulla Bakuun saapuessamme väsymys oli ihan jäätävä ja oli ihana saapua vihdoin hotellillemme. Huoneemme ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta ihanan tilava ja kaikin puolin näppärä kokonaisuus.

058

061

Aamupala oli IHANA! Mutta lopulta ei päästy sinne asti kuin yhtenä aamuna, koska yötyöt verottivat osansa ja aamiainen päättyi aina jo 10:30 aikaan. Mun mielestä on muutenkin vähän tylsää, ettei hotelliaamiaiset voi kestää hitusen pitempään tai meille Matti Myöhäsille voisi löytyä vaikkapa jokin uusi myöhempi jämäkattaus 12-14! :D

076

396

086

Ensimmäisen illan juhliin vetaisin päälleni melko yksinkertaisen asukokonaisuuden mustilla kiilakoroilla, mokkaisella kotelohameella ja mustalla yläosalla, jonka noudin postista juuri ennen reissuun lähtöä yhteistyökumppaniltani SheIn:lta. <3 

418

 Black Spaghetti Top - SheIn
Hame - NewYorker
Kengät - Mallorca 

Topissa on valmiiksi kupitettu yläosa, joten rintsikat pystyi jättää huoletta pois ja paketti pysyi silti hyvin kasassa! :D Tykkäsin tästä ihan valtavasti ja se nähdään varmasti kesällä päälläni monissa tulevissakin kemuissa.

468

Kun oltiin saatu kimpsut ja kampsut kasaan, siirryttiin Fairmontiin, jossa meille oltiin järjestetty Buffet illallinen ennen juhlien alkamista. Ei oltu syöty koko päivänä kunnolla, joten oltiin ihan taivaissa kun päästiin ruokien ääreen valitsemaan mieluisemme lautaset. Mun oli ihan pakko maistaa kaikkea ja hainkin varmaan kolme täyttä lautasta ruokaa jälkkäreiden lisäksi!

476

Jälkkäri pitikin jättää sitten hieman kevyemmäksi ja popsin siinä vaiheessa enää lähinnä hedelmiä ja marjoja, mutta taisi siellä joku suklaakakkupalanenkin hujahtaa vielä huomaamatta. ;D

Perjantain juhlissa pääesiintyjänä toimi T PAIN, jonka taisin kuitenkin itse missata, sillä oltiin vähän liian myöhään liikkeellä edellisen yön lennoista väsyneenä, mutta myöhemmin lavalla nähtiin vielä Chris Brown.

501

Seuraavana päivänä herättiin kun herättiin... ei koskaan kovinkaan ajoissa, mutta valoisan aikaan vielä kuitenkin ja suunnattiin heti itesemme kerättyämme tarkastelemaan Fairmontin näkymiä oikein kunnolla.

131

188

095

150

Ja kannattihan se käydä kurkkimassa paikat aulasta ravintoloihin ja kylpytiloista kattoterasseihin, sillä tuo hotelli oli aivan sanoinkuvaamattoman upea! En oo varmaan koskaan edes käynyt noin hienossa hotellissa ja kaikki ympärillä oli vaan jotenkin niin mieletöntä.

096

109

136

Tälläisiin näkymiin voisin jopa tottua... Lisäksi kattoterassin lasiseinämistä näki vielä suoraan merelle! Huuh, tulipas heti ikävä tuota paikkaa näitä kuvia selatessa.

128

100

190

Päivisin saimme tilailla juhlien järjestäjän piikkiin hotellilta ruokia ja juomia makumme mukaan ja taisimmekin innostua tästä jopa hieman liikaa, sillä oltiin kokoajan listat kourassa mietiskelemässä, mitä tekisi taas seuraavaksi mieli! Jäätelöannokset, erikoiskahvit, drinkit, alkupalat, purilaiset ja salaatit hotellilla maistuivat vieläpä aivan taivaallisilta, josta annankin paikalle kyllä kymmenen pistettä tästä osuudesta. Jos jotakin miinusta täytyy sanoa, niin yleisesti ottaen Bakussa henkilökunta jopa noinkin laadukkaassa hotellissa puhui todella huonosti englantia ja saikin käyttää jatkuvasti elekieltä asioita selväksi tehdessä. Venäjää taas taitivat lähes kaikki, joten venäjänkielestä olisi ollut kyllä tässäkin tapauksessa todella paljon hyötyä!

Lauantai ilta meni omalta osaltani hieman väsyneissä tunnelmissa, mutta illasta jäi käteen kuitenkin TIMATIN show, joka veti muuten ihan älyttömän hyvin ja koko klubi lauloi innoissaan biisejä mukana ja mullekin jäi pari biisiä hurisemaan päähän kylmien väreiden saattelemana, jotka aion etsiä käsiini ja muistella tuota tunnelmaa näin jälkeenpäin.

ey1

Sitten siirrytäänkin pää kisapäivään, eli sunnuntaihin. Aamulla mulla oli jo jotenkin sellainen loistava kutina tästä päivästä ja huh mikä päivä meillä olikaan. Tää on myös näistä päivistä se, jota ei oikein voi edes sanoin selittää, jos ei ollut itse mukana meiningeissä! :D

Aamusta meillä ei vielä ollut tarkkaa varmuutta siitä, päästäisiinkö ylipäätään katsomaan Formuloita ihan yleisöön asti vai ei, mutta vedettiin siitä huolimatta kivat vaatteet päälle ja toivottiin parasta. Edellisenä iltana oltiin saatu kuitenkin alustavaa lupailua OAK:n DJ:ltä, että Hilton hotellin kattoterassille olisi ehkäpä mahdollista osallistua kisakatsomoon.

584

Vedettiin yllemme valkomatchaavat asukokonaisuudet ja multa löytyi lisäksi vielä maastonvihreä hame halkiolla, mustat koripohjakengät ja koristepanta. Hameen sain myöskin SheIn:n paketista ensimmäisen illan mustan topin kanssa ja tällä kertaa molemmat tuotteet olivat kyllä täysin nappi valinta reissua ajatellen! Hameen kangas oli joustavaa ja materiaali sillä tavalla liukuva, ettei siihen tule ryppyjä lainkaan.

Kengät - Thaimaa
Koristepanta - Glitter
Pitsipaita - H&M

569

Ja sittenhän sitä mentiin eikä meinattu! Hissi kiidätti meidät 24 kerrokseen ja mulla vaan hiipi kylmät väreet kun kohottiin korkeuksiin ja näkymät paranivat paranemistaan!

664

Tässä vaiheessa mua ei häirinnyt edes mun pienoinen korkeanpaikankammo, sillä kaikki oli vaan jotenkin niin upeaa. Päästiin siis seuraamaan F1 kisoja yläilmoista niin, että näkymät olivat suoraan maaliviivalle. Tota fiilistä on ihan mahdotonta edes selittää, kun kuulee vaan ralliautojen hurahtavan ohi kovan kajauksen saattelemana ja se adrenaliini mikä lähti virtaamaan jo pelkästä siitä moottorin murahduksesta! En edes tiennyt, että oon Formulafani, mutta nytpä olen. :D

590

597

598

631

Myöhemmin osallistuttiin tuolla upeissa maisemissa vielä auringonlaskun aikaan monen ruokalajin illalliselle, jossa päästiin nautiskelemaan alkupaloista, kala-annoksista ja liharuuasta. Jälkiruoka jouduttiin jättää väliin, sillä meidän täytyi rientää takaisin omalle hotellillemme vaihtamaan iltakamat päälle ja suunnata OAK:n viimeisiin pääjuhliin Formuloiden kunniaksi.

699

Seuraavana päivänä mentiin vielä hetkeksi hengailemaan Fairmontin kattoterassille, mutta sitten olikin aika jättää hyvästit Bakulle ja uusille ystäville ja suunnata taas kentälle ja kotia kohti.

Yleiset fiilikset koko reissusta ovat siis sanoinkuvaamattoman hyvät ja Bakukin oli ihan huippu kokemus varsinkin näin Formuloiden aikaan, mutta lomalle en ehkä kyseiseen paikkaan kuitenkaan jatkossa lähtisi. Tottakai, mikäli olisi varaa elellä moista luksuselämää ihan omin voimin, mutta kaiken tuon ympärillä Baku oli kuitenkin melko hiljainen ja riisuttu paikka, jossa näkyi ihan selkeästi se, miten suuret tuloerot maan väestöllä vallitsee. Öljyllä nopeasti rikastuneet elelivät luksuselämää kaupungin toisella puolella ja toisella puolella taas näkyi selvästi köyhemmät alueet.

Kielitaito oli myös itseäni pahasti häiritsevä tekijä, sillä edes taksikuskit eivät tienneet suurimpien yökerhojen tai hotellien nimiä, tai osanneet millään tavalla poimia edes elekielellä auttaen tuntomerkkejä tai suuntaneuvoja. Lisäksi viiden tähden hotellissa odottaisi saavansa palvelua englanniksi, mutta sekin tuntui olevan tuolla jotenkin pahasti kiven alla. Monet epäuskoiset nauruhepulit tuolla kyllä sai aikaan, kun sai jotakin ihan vääriä juttuja tilatessaan ruokaa, tai sitten ei saanut välttämättä mitään, vaikka kovasti ensin ymmärtäväisiä nyökyttelyitä saikin vastaukseksi. Nää tapaukset ei mua kuitenkaan häirinnyt lainkaan, sillä nautin kaikesta tuolla kuitenkin täysin siemauksin ja jään ikuisesti kiitolliseksi tuosta kokemuksesta matkaseuralleni ja koko tuolle paikalle. Kiitos Baku, kiitos OAK tiimi ja kiitos parhaista parhain matkaseura Ade ja Ronja. <3

35 kommenttia:

  1. Katsoit f1-kisaa ja kuulit ralliautojen ääntä? :DD

    Itse haaveilen että pääsisin joskus paikanpäälle katsomaan jonkin f1-kisan, ihan vaan tunnelman takia. Lapsesta asti oon seurannut. Vaikka kotisohvalta näkee varmasti paremmin sen ns. Kokonaisuuden eli kaikki sekuntierot ym tiedot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaah joo ihan niin fani en vielä ole, että tää F1 sanasto olisi hallussa! :'D Eli siis formula autojen äänet kyseessä! Joo oli kyllä monessakin hetkessä epäselvää, että kuka siellä nyt edes on ensimmäisenä, mutta tuolla alakatsomossa olis varmaankin ollut selkeät tilannetaulut myöskin! :) Tunnelma oli kyllä mieletön!

      Poista
  2. Siis apua miten hienoja kuvia jälleen! Rakastuin etenkin tohon yölliseen kuvaan kaupungin valoista, rakastan katsella niitä ihan täällä Suomessakin saati sitten ulkomailla ♥ Ja vitsit sä oot kyllä hottis, ei voi muuta sanoo! :D Ihanaa juhannusta Essi!

    Erika

    VastaaPoista
  3. Valitettavan totta on se, että ei tuonne tavallisen tallaajan näköisiä tyttöjä lähetettäisi promoamaan. Mutta uskomattomalta reissulta kuulostaa kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa oli siis promotiimi valmiina kasassa, jotka sai lyhyellä varoitusajalla kutsua lisää porukkaa mukaan, koska tarvittiin paljon jengiä ja mä satuin saamaan työvuorot sopivasti hoidettua niin, että pääsin mukaan! :)

      Poista
  4. Onko Adella tai Ronjalla blogia? Eivätkö he asukkin Dubaissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo ainakaan vielä, mut me puhuttiin tuolla reissussa just, että niiden todellakin kannattais perustaa! Musta olis ainakin ihan parasta lueskella kuulumisia lämmöstä ja ihan erilaiselta maailmasta kuin meillä täällä Suomessa! :D Asuvat juu, mutta tällä hetkellä ovat kesälomalla Suomessa. :)

      Poista
  5. Kiitos vastauksesta :) Oon samaa mieltä! Lukisin todella mielelläni millaista arkea Dubaissa on ja mitä he tekevät siellä, jo kulttuurikin on niin erilainen kuin Suomessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Mun pitää tsemppaa tyttöjä vielä entisestään asian suhteen! :D

      Poista
  6. Höh mun kommentti ei selvästi oo tullut perille :( Kokeillaanpas uudestaan eli vau, hienoja kuvia taas kerran! Etenkin rakastuin tohon yökuvaan. Kaupungin valojen ihastelu on jo täällä Suomessakin mun mieleen saati sitten tollasessa paikassa ♥ Ja oot sä vaan hottis, ei voi muuta sanoo! :D

    Ihanaa ja hauskaa juhannusta Essi! :) ♥

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii ihanaa, että tulit laittamaan uusiksi, kun ei ollut tullut! :) Just teki mieli höpötellä täällä jonkun kanssa ja tulin kurkkaamaan, olisko kommentteja ilmestynyt! :D joo, mä rakastan myös iltavaloja ihan missä tahansa, niin tunnelmalliset. Haahaha ihana! Ja superia juhannusta sullekin ihanuus <3

      Poista
  7. Eli siis pääsit aden ja ronjan kautta tohon promotiimiin viikonlopuksi? Ei oo tarkotus udella, mutta tekevätkö he noita promohommia dupaissakin duunikseen? :) aika unelmaduunilta vaikuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Joo tytöt siis buukkaa pöytävarauksia yhteen Dubain suurimmista ja hienoimmista yökerhoista, eli vähän eri hommia, kun meidän piti tuolla vain kutsua porukkaa paikalle :) Tosi hauskaa ja siistiä varmasti, mut yöduuni on aina tosi rankkaa, kun menee rytmit ihan sekaisin! Mulla ainakin meni koko alkuviikko ihan pöhnässä jo vaikka oltiin vaan 3 iltaa tuolla! :D

      Poista
  8. Toivon kovasti, ettet mee liikaa mukaan tollasiin pintaliitojuttuihin, miltä nyt näyttää vähän et sinne suuntaan oot menossa:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ihan oikeesti muistaa, että tänne blogiin ja muualle someen tulee juurikin ihan vaan se pintaraapaisu mun elämästä ja tääkin postaus on jo yli viikon takainen ja tähän väliin on ehtinyt monen monta niitä ihan tavallisia arkisia työpäiviä ja siksi en ookaan nyt ehtinyt mitään uusia juttuja julkaistakaan tänne, vaikka paljon juttuja olis jonossa. Ihan niitä arkikokkailuja, ystävien kanssa vietettyjä hetkiä, uusia hyväksi koettuja tuotteita, perheen kanssa vietetty juhannus... Sitä voi luulla, että tietää toisesta paljon pelkän somen perusteella, mutta mun elämä on oikeastaan kaikkea muuta ja tänne ehtii vaan välillä tulla vääntämään jonkun jutun sieltä täältä pätkittynä. :) Täälläkin tarvotaan vesisateessa, vedetään pikaeväät julkisissa ennen aamuvuoroja tai päästään epäinhimillisiin aikoihin iltavuoroista kotiin, itkeskellään ja naureskellaan perheen ja lähimmäisten kesken, mutta sitten väliin mahtuu sitten niitä juhlavempiakin ja pintaliitoisempiakin hetkiä, joista on ehkä vähän houkuttelevampaa kirjoittaa kun 7 päivän työputkesta ja yliväsymyksestä! :D

      Poista
    2. Auts, taisi osua arkaan paikkaan tuo kommentti, kun noin pitkät selittelyt :D

      Poista
    3. Tästä vaan on jauhettu paljon vähän ikävempäänkin sävyyn, joten halusin vastata kattavasti nyt näille muillekin sitten. :) :D

      Poista
    4. Todella hyvin vastattu :)

      Poista
    5. En mä pahalla tuota kommenttia tarkoittanut, mut kiitos vastauksesta. t. eka ano

      Poista
  9. Moikka Essi! :) Oon melko uus lukija, ja mua kiinnostaisi tietää, missä ja mihin ammattiin opiskelet :)
    Blogisi vaikuttaa todella monipuoliselta, joten jään ehdottomasti seurailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! :) opiskelen siis laurea AMK:ssa liiketalouden tradenomiksi. Tosi ihana kuulla, että blogista tuli näin alkuunsa ainakin kiva ja monipuolinen kuva! Tervetuloa vaan seurailemaan, yritän torstaina ehtiä taas päivitellä uusia juttuja, kun mulla on silloin viikon ainut vapaapäivä! :D

      Poista
    2. Kuinka vanha oot sitten kun valmistuttua ja mihin työpaikkaan tuolla opinnoilla pääsee?

      Poista
    3. Missä Laurean kampuksella? :) Tikkurila..?

      Poista
    4. 1,5 vuotta pitäis olla vielä opintoja jäljellä ja oon sitten 24-25 ja tradenomi koulutuksella pääsee aika laajasti erilaisiin liiketalouden työtehtäviin, mutta ikävä tosiasia on, että tradenomeja on tosi paljon tällä hetkellä. Siinä vaiheessa pitää mennä oman persoonan ja asenteen avulla eteenpäin, että sopiva ja mieluinen duunipaikka napsahtaa omalle kohdalle! :D Tikkurilassa jatkuu joo nyt syksyllä nuo opinnot, mutta mulla on oikeastaan enää työharjoittelua, muutamia valinnaisia kursseja ja opinnäytetyö jäljellä. :)

      Poista
  10. Ei pahalla mutta kyllä susta essi huomaa että sua kiinnostaa tollaset pintaliitohommat :D kun sun koulutuskin on niin ihmeellinen ja paikallaan junaava (lukio, merkonomi ja tradenomi) ja opiskeluvaihdonkin toteutit rantalomana. On selvää ettet oikeen pyri eteenpäin elämässä vaan haluat bilettää ja tehdä helppoa hommaa. Toisaalta voi kyl olla ettei sulla vaan ole rahkeita muuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, emmä pahalla otakaan, koska pitää ihan paikkansa, etten mä oo ehkä elämässäni antanut niin älyttömästi panosta kouluille vaan oon mennyt ehkä vähän sieltä helpomman kautta kuitenkin, kun oon jotenkin aina ajatellut, ettei mun tarvitse tähdätä mihinkään niihin kaikkein korkeimmin koulutettuihin työtehtäviin. Mulle tärkeintä on, että oon onnellinen elämässä ja toivon tottakai, että löydän myöhemmin sellaisen työn, mitä oikeasti rakastan ja jossa viihdyn hyvin monen monta vuotta. Se vaan ei välttämättä aina tarkoita kaikille sitä, että tarttis olla joku yliopisto koulutus. :) Koulutukseni on mielestäni kyllä ihan sopiva mulle ja olisin toki mennyt tradenomiksi suoraan lukion jälkeen, jos olisin päässyt sisään ensimmäisellä kerralla, mut tuli siihen väliin sitten ne parin vuoden merkonomin opinnot, joista on ollut mulle kuitenkin tosi paljon hyötyä tradenomiopinnoissa. :)

      Poista
    2. Blaablaa blaaa kateelliset huutaa täällä taas :D eteenpäin vaan sitä omaa rataa, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tämmöiset kommentit :) huomaa et ihmiset yrittää olla ilkeitä aina ku toisella menee hyvin (tai ainakin ne halus olla siinä tilanteessa missä sä oot) ! Mun mielest oot mahtava tyyppi! :) hyvä energiaa huokuu aina snäpeistä ja postauksista :)

      Poista
    3. Eikä mikä kommentti! :D Aivan ihana! Tiiän kyllä, että kun ei oo ollut aikaa kirjoitella tänne nyt niitä arkisempia postauksia kunnolla, niin vaikuttaa ehkä vähän hömppämeiningiltä tällä hetkellä! :D Yritän tsempata ja kirjoittaa niitä vähän normaalimpienkin päivien kuulumisia tänne silloin tällöin. :) Tää kommentti oikeesti toi niin paljon hyvää mieltä ja fiilistä, kiitos. <3 :D:)

      Poista
    4. Siiiis what the hell :D ihan oikeasti ihmiset.. Kyllä mä ainakin koen menneeni elämässäni eteenpäin, ja tutkintoreittini on lukio merkonomi tradenomi. Jos ei tähtää johtotehtäviin, ei ole mitään järkeä ylikouluttaa itseään yliopistossa :) ja itse ihan keskeneräisenä tradenomina olen hyvässä työpaikassa (alanhommissa) ja menossa elämässäni ihan kivasti eteenpäin, eikä työni todellakaan ole sitä helpointa aivot narikkaan hommaan. Ihan turha tulla tänne Essille kiukkuamaan, jos se oma elämä nyt potkii päähän. Essi olet upea ja hohkat positivista energiaa, älä anna kenenkään viedä sitä sulta pois <3

      Poista
    5. Joo no munkin mielestä lukio-merkonomi-tradenomi on aika sillä tavalla looginen polku, jos liiketalouden tehtäviin halajaa. :D Mut ymmärrän myös sen, että toisilla on korkeampia tavoitteita kuin meikäläisellä ja se on ihan yhtä fine myös! :) Kiitos hirmusti ihanasta kommentistasi, tuli hyvä mieli. <3

      Poista
    6. Ja huom. kyllä tradenomi voi hyvin päästä johtotehtäviinkin. Kaikki on omasta asenteesta ja määrätietoisuudesta kiinni. Ei se yliopisto ole ihmiset ainoa tie onneen. Eikä kannata ajatella asioita tai ihmisiä niin mustavalkoisesti. Hyvä vinkki myös työelämää ajatellen.

      Poista
    7. Nimenomaan. Sanoisin jopa, että nykyään on melkein enemmän merkitystä ihmisen omalla asenteella ja ominaisuuksilla + suhteilla ja verkostoilla kuin koulutuksella... :)

      Poista
  11. Pakko kysyä, että miten pystyt vetelemään monta lautasellista ruokaa ja silti olla hyvännäköinen tuollainen lyhyt toppi päälläsi?! :D Mulla alkaa syömisen/juomisen jälkeen niin helpolla turvottamaan vatsa, että ei mitään toivoa, että pukisin mm. illanviettoon croptopin tms ...... Se on niin ärsyttävää! :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, kyllä mullakin tunnin-parin verran pömpöttää maha tommosten ruokaövereiden jälkeen, mut se on vaan elämää! :D Noissa kuvissa ei oltu vielä syöty mitään! :D

      Poista