lauantai 11. kesäkuuta 2016

Sonja 24

Huomenta ja kivaa viikonloppua! Mun piti olla tänä aamuna tehokas ja hoitaa pois alta kotitöitä, koulujuttuja ja tehdä vielä tämä postaus ennen kuin suuntaan salille ja töihin koko illaksi. Nooh, kyllähän mä tuon astianpesukoneen tyhjensin, mutta matkalaukun purkaminen ja pyykit saavat jäädä toiseen aamuun. Miksi mulle käy aina näin, kun suunnittelen olevani ahkera! Mä en saa näköjään suunnitella yhtään mitään, niin kaikki käy paljon sutjakkaammin. :D

Paljon olisi kaikenlaista höpöteltävää taas, mutta aloitetaanpa nyt keskeltä viikkoa, sillä mulle osui silloin todella tapahtumarikas ja kiva päivä. Sain nimittäin pikkusiskoni Emman päiväksi Helsinkiin
 kanssani hengailemaan ja olikin ollut hirmu ikävä tuota pempulia. <3

056

Aamulla heti herättyämme Emma oli jo ehtinyt saapua meille iskän aamulähetyksellä. Noustiin ylös ja alettiin Annin kanssa väsäillä meille kunnon aamupalasettiä!

070

Tänä aamuna homman nimi oli tuoreet hedelmät ja marjat...

061

Paistetut tomaatit, pizzamunakat sekä jogurtti mehukeitolla ja banaanilla. Nam nam, tämän session päätteeksi jaksoi hyvillä mielin lähteä shoppailemaan, vaikka en itse oikein mitään saa tällä hetkellä ostaakaan ja jouduin toimimaan aikalailla pelkästään makutuomarin ja kanssamatkustajan roolissa! :D

136

151

147

Päältä löytyi aika perusasua. Mukavat kengät ja helposti riisuttavat housut ovat kaiken A ja O shoppailemaan lähtiessä ja lippis pelastaa sen kuuluisan huonon hiuspäivän... Mulla taitaa olla näitä nykyään yllättävän usein, kun multa saa bongata tyyliin joka toinen päivä jonkun lipan päästä! :D

093

088

Siinä se nyt on! Voiko 5 kuukaudessa kasvaa jotenkin multitriplatuplapaljon, siltä musta ainakin tuntui, kun näin Emman pitkästä aikaa. <3

140

Lippis - Stadium
Nahkatakki - Zara
Välitakki - Jenkeistä
Toppi - Zara
Housut - Dr. Denim
Kengät - Reebok
Laukku - D&G

077

Okei... Kuvakulma, asento, etäisyydet ja kaikki hämää maailmankaikkeutta, sillä mä en todellakaan oo jäänyt vielä pituudessa jälkeen! Emma on mua vielä joku vajaa 5 senttiä lyhyempi, joten älkää antako tän kuvan hämätä. Huh, mutta tän kuvan avulla voin vähän totutella ajatukseen, koska ei mene kovinkaan kauan, kun tämäkin päivä koittaa.

159

Päivällä synttärisankarimme Sonkkeli liittyi seuraamme keskustassa ja menimme välittömästi porukalla kahvittelemaan Espresso Houseen. Mun mielestä tuo on aivan ihana ja tunnelmallinen kahvila täynnä pieniä söpöjä yksityiskohtaisia, tunnelmallisia valaistuksia ja mukavia istuimia ja tyynyjä. Mulle tulee jotenkin sellainen tosi söpö olohuone tuosta paikasta mieleen, eikä kahveissakaan mitään valittamista! :D

165

Kun shoppailut oli shoppailtu, siirryttiin meille ja valmistin Sonjalle synttärilahjaksi herkkupäivällisen!

Päärynä-fetasalaatti 

Kurkku
Kirsikkatomaatteja
Pari kevätsipulinvartta
Salaattisekoitus
Päärynöitä
Pinjansiemeniä
Fetajuusto
Omppuviinietikkaa
Oliiviöljyä
Balsamicokastike
Mustapippuri, pizzamauste, yrttisuola

170

Pilko vain kaikki ainekset ja asettele kasaan kauniisti. Päälle loraus omppuviinietikkaa, oliiviöljyä, balsamicokastiketta ja mausteita koristamaan ja makua tuomaan! Tosi helppo, nopea ja herkullinen yhdistelmä. Kaikille tuntui maistuvan tämä hyvin!

178

Eikä siinä vielä kaikki! Pitäähän synttäriaterian yhteydessä olla myös synttärijuoma. Oltiin menossa vieläpä illaksi Kaivon kesäterden avajaiskekkereihin, joten pitihän sitä vähän virittäytyä tunnelmaan alkuunsa.

Vadelma-persikkadrinkit x 4

6 Persikkaa
Valkoviini
Sitruuna virvoitusjuomaa/Sprite
400g Vadelmia

185

Sekoita persikat, pari dl virvoitusjuomaa ja loraus viiniä yhteen ja kaada seos pohjalle

191

Sekoita loput viinistä, 4 dl virvoitusjuomaa ja vadelmat yhteen tehosekoittimella ja kaada drinkin päällimmäiseksi. Pari vadelmaa pinnalle vielä koristeeksi ja homma on siinä! Drinkit voi valmistaa myös kokonaan alkoholittomina, mutta jos teet alkoholillisen version, käytä jotakin suhteellisen makeaa ja hyvää viiniä, omani oli liian hapan ja muutenkin virhevalinta. Kyllä, shoppailen silloin tällöin viinejä pelkän ulkomuodon perusteella ja tää oli mun mielestä jotenkin hirveen pirteän näköinen tapaus. En voi kuitenkaan suositella makunsa puolesta! :D

213

Voilá! Valmis pöytä paitsi näytti - myös maistui aikasmoisen herkulliselta ja vastaavaa voisin hyvinkin kuvitella vääntäväni joku toinenkin päivä. Syöminkien jälkeen meillä alkoi armoton laittautumisrumba, kun neljä tyttöä valmistautui iltaan samaan aikaan. Hiusten kihartelua, peilien varailua, meikkailua ja valokuvien räpsimistä siellä sun täällä kämppä täynnä. Musta on ihan parasta valmistautua iltaan yhdessä tärkeiden typyköiden kanssa!

042

Ja millaisia tyttöjä sieltä sitten kuoriutui kaiken siveltimien tuputtelun, kihartelun ja suitsuttelun tuotoksena!

050

Täytyy sanoa, että mulla oli ainakin baarin kauneimmat mimmit kainalossa ja tällä tiimillä on varmasti edessä monen monta ihanaa kesäiltaa! ;) Paljon onnea vielä Sonja rakkauteni 24 v mummeliini. <3 

16 kommenttia:

  1. Ihanan näköiset tarjoilut teillä ollut ja varsin tapahtumarikas päiväkin näyttänyt olevan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva päivä! Tuntui ihan viikonlopulta! :D Samalla tuo oli mun viimeinen lomapäivä, joten vedettiin se sitten oikein kunnolla tappiin asti! :)

      Poista
  2. Ihania tyttöjä!<3 Mitä juomaa noissa drinkeissä kannattaisi viinin tilalla käyttää, jos haluaa alkoholittoman version?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii <3 Mä käyttäisin ihan vaan kivennäisvettä. :) Tein itseasiassa emmalle samanmoisen, jossa oli vaan tuota sitruunavirvoitusjuomaa pelkästään. :)

      Poista
  3. Onneks mulla on maailman paras bestie<3

    VastaaPoista
  4. Kuka otti teistä noi ryhmäkuvat tossa postauksen lopussa? Ja kuka on Adduli, josta oli aiemmissa postauksissa joku maininta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emma nappasi ryhmäkuvat porukasta! :) Hahaah, Adduli on mun ystävä Adeliina! Rakkaalla lapsella on monta nimeä. :'D

      Poista
  5. Mistä noi sun ihanat kengät on alimmaisissa kuvissa? 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H&M! Ne on mun ihan suokkarit, niin mukavat jalassa ja helppo kävellä, mut ostin ne jo varmaan 4 vuotta sitten! :( :D

      Poista
  6. Hei tuli tosta kahvilasta mieleen et jos joskus eksyt Annin luo Vaasaan nii käykää ihmeessä Sweet Vaasa -kahvilassa! Tosi kauniisti sisustettu paikka ja maailman parhaita hyydykekakkuja <3 suosittelen kovasti!

    Ja ihana postaus, tuli tosi hyvä mieli tästä :) ja kiva että vietätte myös Emman kans aikaa vaikka onkin jonkin verran nuorempi :)

    Hyvää kesää sulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehkäpä ensi syksynä eksyn sinne vihdoin ja viimein viettelemään ihan kunnolla aikaa! :) sitten kokeiltava ehdottomasti tuo sun suosittelema kahvila kans, kiitos vinkistä. :) Hehee, hauska kuulla, mullekin tuli kyllä hyvä mieli tätä kirjoitellessa. Musta on ihanaa viettää aikaa perheen kesken, turhan harvoin vaan saa kaikille sopivat vapaapäivät aikaiseksi, kun asutaan aika kaukana toisistamme, mut nyt onnistui vihdoin <3 kiitos sulle kans ihan huippua kesää! :)

      Poista
  7. Mistähän toi Emman hyvännäköinen nahkatakki on peräisin? :) hyvältä näytätte kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitää varmistaa tää Emmalta! :D Kiitos paljon koko konkkaronkan puolesta <3 :)

      Poista
  8. Onhan teidän sisarusparvessa ainakin yksi normaalin näköinenkin tyttö. Jopa sieväkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emma on ihan mielettömän kaunis! Mä vaan kattelin sitä ihan rakastuneena koko päivän, kun siitä on tullut ihan iso jo! :D <3 vitsit aika menee nopeesti!

      Poista