lauantai 16. huhtikuuta 2016

Songkran Festival

Siis kuinka moni on ollut viettämässä Thaimaassa uuden vuoden vaihdetta?

Uusi vuosihan vaihtuu Thaimaassa eri aikaan kuin meillä Suomessa, joten ollaan päästy ikuistamaan täällä niin meille normaalia ja tuttua uudenvuoden juhlaa ilotulitteineen, kiinalaisten lyhtyjen täyttämää uv sekä nyt tämä viimeisin thaimaalainen uv. Siis apua. Kuinka moni tiesi, että thai uv tarkoittaa monen päivän kestävää vesisotaa?! Minä en.

Songkrania kutsutaan vesijuhlaksi ja se onkin sadekauden alkamisen ja kuumimman ajan päättymisen juhla, jolloin ihan jokainen thaimaalainen ja suurin osa turisteistakin osallistuu jäätävään vesisotaan. JÄÄTÄVÄÄN isolla J:llä, sillä suurin osa heitteli sangoillaan, ammuskeli vesipyssyillään ja kauhoillaan vieläpä ihan jääkylmää jäävettä. Siis miksi, miksi ja MIKSI sen täytyi olla vettä, jossa lilluu jääpaloja! Kaiken muun käsitin vielä jossakin määrin, vaikka juhla hullulta kaikin puolin tuntuikin. :D

334

354

343

Meillä oli jo Songkranin pääjuhlaa edeltävällä viikolla koulussa hieman kyseiseen juhlaan liittyvää toimintaa, jossa päästiin osallistumaan Saanan kanssa kukkapaitojemme johdosta Thaimaan perinneasu kilpailuun, josta itseasiassa voitinkin pääpalkinnon! Sain kahden hengen lahjakortin Grand Mercure hotellin Seafood BBQ buffetiin vapaavalintaiselle perjantaille. Vien Saanan siis joku perjantai syömään, mutta vielä ei olla ehditty varata pöytää.

359

Lisäksi päästiin seuraamaan siunaustilaisuutta ja maistelemaan thaimaalaisia "herkkuja", jotka oli valmistettu lähinnä kananmunasta, riisistä ja sokerista. Sanotaanpa näin, että eivät sulattaneet sydäntäni.

043

027

009

Nää paidat on muuten maksaneet itsensä takaisin ihan 6-0! Ostettiin ne Saanan kanssa ylläriksi meidän Phi Phi matkaa varten Jennin ja Saanan synttäreille, mutta unohdettiin sitten pakata nämä mukaan reissuumme! Kyllä harmitti, nää olis ollut Phi Phin allasbileisiin ihan täydellinen lisä.

Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen. Seuraavalla viikolla päästiin nimittäin järkkäämään omalla altaallamme allasbileet muutamalle kaverillemme.

125

082

Paidat pääsivät siis vihdoinkin hyötykäyttöön.

094

105

116

Ja pitihän sitä hankkia meininkeihin sopivat delfiinit myös... Ostoksista ne kaikkein tarpeellisimmat. Omani pakkaan ihan saletisti mukaan Suomeenkin. Juupatijuu.

s2

No sitten niihin oikeisiin Water Festivaaleihin!

a4

Aloitettiin jo omat pärinämme maanantaina, kun pari luokkalaistamme saapui Phuketiin ja vietiin heidät ensimmäistä kertaa Banglan yöelämään. Samana iltana Illuzionissa esiintyi sopivasti R3HAB, joten meillä oli illalle kunnon ohjelmanumerokin.

a2

a1

Bongatkaa meitsi ja Saana! :D

Keskiviikkonahan se todellinen sota sitten alkoi ja tää juhlan meiningin idea läjähti mulle ainakin vasta sangolla suoraan päin naamaa. Siis kyllä mä jo entuudestaan ajattelin, että kastumaan sitä tultiin, mutta en osannut aavistaa, että ihan noin totaalisesti. Siis ihmiset olivat ihan hulluja! Ihan jokaisella oli vesipyssy, ämpäri, letku tai muu väline ja kukaan ei säästellyt iskuissaan. Mulla ammuttiin jättivesipyssyillä jäävesisuihkuja suoraan korvaan, silmiin ja suuhunkin ja ihmiset tulivat jopa pitämään kiinni toisen heittäessä ämpärillisiä jäistä vettä sun päälle!

s3


Tuota menoa ei voi edes sanoin kuvailla ja välillä mulla oli oikeasti jopa hieman ahdistunut olo tuolla vesisuihkujen keskellä, vaikka juhla olikin yleisesti ottaen ihan superhauska! Siis niin siisti tapa viettää uutta vuotta, juoksennella vaan ympäriinsä vesipyssyt kourassa ja antaa palaa. Ei tarvinnut kriiseillä asujen suhteen, ei tarvinnut meikata, eikä tarvinnut ottaa mukaan kuin ihan välttämätön. Kaikki oli yhtä suurta perhettä ja lähes jokaisen naamalta bongasi leveän virneen tuona päivänä. Juhlassa ei säästelty kyllä ketään. Saatiin ämpärit niskaan jo aamusta, kun oltiin maksettu ravintolassa lounaamme. Seuraavaksi saatiinkin ihan jokaisesta skootterista ja autosta suihkuja päälle bussia odotellessamme ja Bangla Roadilla se uittaminen vasta alkoikin.

Thai New Year


Video puhukoon puolestaan hieman meiningistä, sillä mä en pystynyt ottaa tuolla puhelinta esiin kuvia varten, kun jo vedenkestävän suojakotelonkin läpi oli mennyt vettä!


Happy Songkran! :D Arvatenkin kahden päivän jääsuihkuissa juoksenteleminen jätti jälkeensä sitten vähän pahemman kastin flenssun, mutta oli se kyllä sen arvoista! Näihin kemuihin voisin hyvinkin osallistua uudemmankin kerran.

5 kommenttia:

  1. Miks tuossa videossa on tollaset epilepsia reunat ;D tai siis että se video on vähä niinku toisen videon päällä!! Muuten ihan sairan hauskan kuuloista toi thai uv ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, Saana teki tuon videon sellaisella valmiilla ohjelmalla, jossa nuo reunat kuului pakettiin automaattisesti! :D Thai uv on ihan huippu! ;D

      Poista
  2. Songkran oli iha huippu kokemus! Vuosi sitten vieteltiin sitä taolla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, varmasti ihan mahtava kokemus taolla viettää nuo! :D :)

      Poista
    2. Oliko samanlaiset vesisotameiningit? ;D

      Poista