maanantai 4. huhtikuuta 2016

Ruokapäiväkirja ja viikon kulut

Huom! Jos sulla on ollut erikoiskakka maanantai, skippaa suosiolla kolme ensimmäistä kappaletta, ettei sun fiilikset mörökölliydy entisestään. Täällä on nimittäin ihan sitä samaa, enkä kirjoittanut päivästäni mieltä kohottavaan sävyyn. :D
 
Maanantai. Ygh. Mulla on moni maanantai hujahtanut täällä ihan jopa huomaamattani, että on se THE maanantai, mutta tämä maanantai oli oikein maanantaiden maanantai. Tuntui, että kaikki hommat meinasi mennä vähän plörinäksi ihan alkuhetkistä lähtien ja juuri pari päivää sitten kuvailinkin, että jos jo sängystä noustessa päättää, että tänään on huono päivä, niin sellaisena se myös jatkuu. No, mä taisin päättää tänään niin sillä hetkellä, kun näpäytin herätyskelloni yhdeksältä pois päältä. Koulu alkoi vasta 13:30, mutta olin edellisenä iltana päättänyt tehdä koulutehtäviä aamusta eteenpäin. Ajattelin, että nukun vain vielä pienen hetken, mutta heräsinkin sitten vasta 11 aikoihin uudestaan. Pää oli edelleen pöhnäinen ja painava, en meinannut millään saada kammettua itseäni ylös sängystä.

Koska sängystä nouseminen tuntui mahdottomalta, päätin ensimmäisenä keskittyä laskujen maksamiseen sängystä käsin, sillä tänään tulivat myös opintotuet. Tulivat ja menivät... näin voisi sanoa nyt kirjaimellisesti. Päivä näytti entistä harmaammalta ja tänään oli taivaskin ihan pilvessä heti aamusta. Noh, yhtäkkiä kello olikin jo yli 12 ja pyörähdin äkkiä vetämään koulukamppeet niskaan ja lähdettiin läheiseen kahvilaan syömään. Ajateltiin Saanan kanssa, että voidaan mennä tekemään koululle niitä rästitehtäviä ennen tuntiamme, mutta lopulta ei sitten ehditty mennä tekemään yhtään mitään tehtäviä, kun tunti jo alkoikin. 

Koulusta päästyä väsytti edelleen, käytiin nukkumassa päikkärit altailla ja tultiin huoneeseen. Kävin vessassa ja hupsista keikkaa, pönttö ei vedä, hanoista ei tule vettä. Jaahas, ai vesikatkos... SEPÄ MUKAVAA. Odoteltiin huoneessa, että asuntoloiden työntekijä tarkastaisi tilanteen, mies lähti käymään jossakin, eikä tullut koskaan takaisin. Mentiin huhuilemaan alas puolen tunnin päästä ja saatiin vastaukseski, että asiaa korjataan. Kiitos ilmoituksesta. Salille ehdittiin tämän kaiken hässäkän vuoksi vain piipahtamaan ja sitten nopeasti syömään, ennen kuin ruokapaikat meni kiinni.

Huhhuh, ruokailun jälkeen mua alkoi kuitenkin jotenkin naurattaa koko tämä päivä. En tiedä oliko se mun iltasapuska vai tuo salikäynti, mutta jotenkin mulle jäi sitten kuitenkin hyvä mieli tästä päivästä! :D Nytkin vain naurattaa se, että meidän vedet ei toimi edelleen ja mulla ja Saanalla on molemmilla hirveä pissahätä. Että semmonen päivä! :D 

Nyt kuitenkin siirrytään mun valitusvirrestä seuraavaan! Ruokapäivis. Jätin siis thaimaalaiset näkkärit, pähkinät ja jogurtin pois kokonaan ruokavaliosta kuukaudeksi ja mun turvotustilat paranivat, nyt oon koittanut vedellä noita pieninä määrinä silloin tällöin ja tilanne tuntuu edelleen hyvältä! Lisäksi listailin tämän viikon kuluja ylös, mikä oli ihan mielenkiintoinen homma itsellenikin. Järkytyin vähän siitä, miten paljon rahaa loppujen lopuksi meni, vaikka ei tehty viime viikolla oikeastaan yhtään mitään muuta kuin käytiin ulkona syömässä. 

Maanantai

Aamupala: Kaurapuuro munan valkuaisella, papaijaa, ananasta & mangoa + kahvi, vettä

268

Kahvitauko: Ice Latte (45b)

305

Lounas: Tonnikalasalaatti, Saanan Red Curryn jämät + banaani-ananas-passionshake, vettä (100b)

271

Välipala: 2 Leipää munakkaalla, sipulililla & tomaatilla, omena ja puolikas mango + vihreä tee, vettä

278

Päivällinen + Iltapala: Sini ja Roberto järjesti texmex illan: Guesadilloja, nachoja, vesimelonia, ananasta, passionhedelmää, pari palaa suklaata + garden salaatti (70b)

285

Tiistai

Aamupala: Kaurapuuro munan valkuaisella, banaanilla, kanelilla & mangolla + kahvi, vettä

Lounas: Kanasalaatti, banaani-passionfruitie + Ice Latte, vettä (125b)

301

Välipala: 2 Munan munakas tomaatilla ja sipulilla, mangoa, papaijaa + vihreä tee, vettä + banaani ennen salia

307

Päivällinen: Papaija-katkarapusalaatti (70b) + vettä
  
Iltapala: Omena, banaani, 2 näkkäriä metukalla, juustolla ja kurkulla + vettä

+ Pyykit: 80b
+ Lähikauppareissu: 90b

Keskiviikko

Aamupala: Puuro , munan valkuaisella, banaanilla, omenalla ja kanelilla + kahvi maidolla, vettä

288

Lounas: Saanan kanssa puokkiin garden salaatti ja Panang Curry Chicken + vesimelonishake, vettä (90b)

323

318

324

Välipala: Koulussa thai"herkkuja", ei ihan mun makuun nämä riisi-kananmuna-sokerikökkäreet

359

Päivällinen:  Munakas + tonnikalasalaatti sipulilla, tomaatilla ja kurkulla + kahvi, vettä

372

Iltapala: Luonnonjogurttia, 2 passionhedelmää, banaani, 2 leipää kurkulla, juustolla, tomaatilla ja sipulilla

+ Kauppareissu: 1000b

315

Pussillinen passionhedelmiä, nachoja, puuroa, moniviljaleipä, pussillinen tomaatteja, 2 kurkkua, banaaniterttu, 2 babyporkkana pussia, salsa, luonnonjogurtti, juusto ja ketsuppi

+ Bensaa skootteriin: 35b

Torstai

Aamupala: Puuro passionilla, munan valkuaisella, kookoslastuilla ja banaanilla + kahvi maidolla, vettä

391

Välipala: Pussi miniporkkanoita, omena ja banaani + vettä

683

Lounas: Yrttinen kanasalaatti + sodavettä (200b)

705

Päivällinen: Nachosalde juustolla, kaalilla, valkosipulilla tomaatilla, kurkulla, sipulilla & salsalla + iltaherkku puolikas Kinder Bueno

724

728

Olin muuten ihan liekeissä, kun pääsin vähän niin kuin kokkailemaan itse kotonamme! Ikävä kotikeittiötä. :(

Iltapala: Luonnonjogurttia, passionhedelmä, banaani 2 ruisleipää juustolla
 
+ WeCafe oheiskaupasta pussillinen valkosipulinkynsiä, paprika & kaali (100b)

716

717

Perjantai

Aamupala: Puuro 2 passionhedelmällä, 2 ruisleipää juustolla, kurkulla, tomaatilla ja paprikalla + kahvi maidolla, vettä

004

Lounas: Pad Krapoow kanaa, vihanneksia riisiä ja kananmuna + vettä (50b)

Välipala: Kananmunanvalkuaisesta passionsorbetti by Saana + vihreä tee, vettä

011

Päivällinen + Iltapala: Tonnikalasalaatti, kaalilla, valkosipulilla, sipulilla, paprikalla, tomaatilla, kurkulla ja salsalla, mikromuna, näkkäri juustolla + vettä
  

+ Lähikauppareissu: vettä, maitoa & banaania (100b)

Viikkoon sain siis hujahtamaan yhteensä 2155b, joka vastaa noin 54€. Mulla oli kunnon säästöviikko meneillään, joten summa on mun mielestä yllättävän paljon. Viikko oli syömistenkin suhteen hieman kevyempi, koska Annin lomailuviikkojen aikana tuli oltua ruokavalionkin suhteen hieman lomalla ja nyt oli sellainen fiilis, että halusi vähän kevyemmän viikon väliin. Paljon siis salaatteja ja vähemmän kaikkia thaikkuruokia. :D Näin viime viikolla, katsotaanpa mitä tämä viikko tuo tullessaan! Nyt hyvät yöt, toivon tosiaan, että huomenna nousen vähän paremmalla buugilla ylös sängystä.

9 kommenttia:

  1. Saatteko jotain avustusrahaa kun olette siellä koulun kautta? Tuntuu hurjalta jos joudutte elämään jollain pienellä rahalla.. Tai pienemmällä kuin täällä suomessa esim. Siellä ei ilmeisesti kuitenkaan kallista ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on himpun verran korotettu opintotuki, vähän päälle 500e. :) Täällä joo paljon halvempaa kuin Suomessa asuminen, maksetaan vuokraa tästä kämpästä joku vähän alle 400 per naama ja sekin puokkiin. :) Kyllä vähän tiukkaa meinaa silti tehdä välillä loppukuusta! :D

      Poista
  2. No nam mitä safkoja! Tuli muuten mieleen, että kuin hyvin oot onnistunu välttää palamisen siellä reissussa? :) kun ite ku oli pidemään reissussa niin tuntu et väkisinki pari kertaa meinas käydä hassusti :D ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh! No huonosti oon onnistunut välttää... Mulla on aina samat kohdat, jotka palaa: rinnus, pakarat ja nenä! Ja tää toistuu aina sitten vaikka koittais kuinka rasvailla! :DD

      Poista
  3. Pääsittekö vessaan jonnekkin? :D

    VastaaPoista
  4. Hauska ja mielenkiintoinen postaus! Ihanan värikkäitä kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, tosi kiva kuulla, että oli mielenkiintoinenkin! :) heheeh, ruokakuvat onnistuu aina! Täydellinen kuvauskohde, ei niiku ja näyttää niin pirun hyvältä ;D

      Poista