lauantai 2. huhtikuuta 2016

Full Moon Party + Koh Samui

Heheeh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan taitaa päteä tämän postauksen kohdalla ihan perusteellisesti, koska näistä Full Mooneista on ehtinyt jo vierähtää toinenkin täysikuu tässä välissä ja eilen olisi ollut jo uudet Half Moon Partytkin, joihin ei kuitenkaan osallistuttu, koska tehtiin koulutehtäviä, käytiin salilla ja lepäiltiin tämän päivän Clean The Beach- tapahtumaa varten. Hahaha, kuulostanpas nyt enkeliltä kiltteily-mummoiluni johdosta, mutta todellinen syy Half Moon Partyjen missaamiseen oli tällä kertaa se, että oon elellyt täällä ihan liian lompakon nyörit auki ja nyt alkoi säästöliekillä eläminen. Mukavaa huomata tässä vaiheessa, kun varattiin justiinsa lennot Bangkokiin ensi kuulle. Bangkok on siis shoppailijan unelma kohde täällä, koska siellä on jopa puolet halvempaa kuin Phuketissa ja muutenkin siellä olisi varmasti paljon nähtävää ja koettavaa. Näin viikonlopun kunniaksi kuitenkin varmaan ihan sopivaa jakaa hieman vanhentunuttakin kuvamateriaalia meidän Full Moon Partyjen meiningistä Koh Phanganilla.

Itsehän oon näköjään sen verran pimennossa maailman meiningiltä, että en ollut kuullut näistä Full Moon Partyista mitään ennen tänne tuloa. Meidän tytöt kuitenkin olivat kuulleet näistä kemuista paljonkin ja päätettiin jo aika alkuaikoina, että mennään reissun aikana kokemaan nuo tuonne ihan viralliseen päätapahtumaan. Näitä Fullareitahan ja versioita siitä nyt järjestetään vähän jokapuolella Thaimaata täyden kuun aikaan, mutta ne aidot, alkuperäiset ja isoimmat löytyy juurikin tuolta Koh Phanganin saarelta.

Samaan reissuun oli hyvä sotkea vielä käynti Koh Taolle ja Samuille, joten ei haitannut lähteä vähän kauemmas matkailemaan, kun näki paljon muutakin samalla kuin vain nuo yhdet kekkerit. Suosittelenkin käymään noita saaria läpi monta kerralla, jos tuolla päin pyöriskelette, sillä saarelta saarelle pomppiminen on tehty todella helpoksi ja yksinkertaiseksi lauttojen avulla, eikä hintakaan ole mikään päätähuimaava. Voisinkin kuvitella joskus meneväni lomailemaan Koh Taolle Full Moon Partyjen aikaan ja käydä kurkkaamassa taas kyseiset bileet Koh Phanganilla ja vierailla sen lisäksi myös Samuilla.

1163

Aamulla heräsin viimeisenä päivänämme Koh Taolla dormipedistäni ja tarkistin taas rutiininomaisesti, että puhelin, lompakko ja kamera ovat tallella. Tallessa olivat jälleen! :D Kerättiin pikaisesti kamat kasat ja suunnattiin aamupalalle läheiseen kahvilaan, koska meillä oli lähtemässä aamupäivästä lautta Koh Phanganille.

1179

Hyvä ruoka - parempi mieli. Mä oon huomannut täällä jotenkin ihan konkreettisesti sen, miten ruoka ja kylläinen fiilis vaikuttaa yleiseen olotilaan ja herätessä monesti onkin hieman aamumyrmyli olo ennen kuin saa sen kahvin ja aamiaisen naaman eteen. Muistan tuolloinkin kelailleeni ennen aamupalaa, että mitähän tämänkin illan täydenkuunkekkereistä oikein tulee, mutta aamupalan syötyäni olin jo aivan varma, että oikein hyvä tulee! ;D

1185

IMG_4424

Lautalle vaan ja huis snap oltiinkin seuraavalla saarella. Sieltä suunnattiin valmiiksi varaamaamme dormi hotelliin. Koh Phanganin Full Moonien aikaan kannattaakin ehdottomasti varata reippaasti etukäteen hotelli tai muu asumus, sillä paikat buukataan loppuun jopa kuukausia ennen. Itsekin varattiin sänkypaikkamme kuukautta ennen, mutta jäljellä oli silti enää ihan hirveitä läävöjä. Toki jossakin saaren toisessa päässä olisi ollut kivempia ja halvempia huoneita, mutta siinä ei olisi ollut oikein mitään järkeä iltabileitä varten. :D Maksettiin siis aivan hirveistä natisevista sänkypaikoista Playboy pupuilla ja pinkki-liiloilla seinillä varustellusta huoneesta ylihintaa (40e/yö) mutta päästiinpä ihan tuiskeen ytimeen lähelle rantabileitä.

1216

1238

Ei siinä ehtinyt oikein muuta sitten kuin käydä ostamassa vähän juhlarekvisiittaa, syödä ja alkaa laittelemaan Fullari varusteita ylle! Oli meidän hotellista jotakin hyötyäkin, sillä alhaalla oli kaikkien käyttöön annetut neon maalit, joilla koristelimme itsemmekin iltabilekuntoon!

1267

Ja porukka oli valmiina suuntaamaan biitsille!

1343

049

077

119

P2231319

Ja kyllähän sitä porukkaa siellä sitten riittikin. Huh, oli oikeasti tosi vaikeaa pysyä kasassa, vaikka meitäkin oli vain viiden hengen tyttöporukka ja jo heti alussa hukattiinkin Jenni yhtäkkiä ihmismassaan. Tyttö kuitenkin löytyi ja jotenkin ihmeen kaupalla pysyttiin loppu ilta yhdessä kaikki, vaikka humalatilat meinasivat tulla välillä väliimme. :D

106

Yksi homma, joka täällä Thaimaassa on häirinnyt mua aika pahasti on se, että lähes jokaisissa rantabileissä humalaiset ihmiset pääsevät osallistumaan eri "tulileikkeihin". Tulilimboa, tulisella hyppynarulla pomppimista ja vaikka mitä. Tähänkin osallistui ihan ympäripäissään olevaa porukkaa hyppimään samaan aikaan ja ei ne tainnut edes yhtä hyppyä saada suoritettua, kun hyppäsivätkin jo tuon köyden päälle ja seuraavana päivänä bongailtiinkin valtavia palohaavoja ihmisten raajoista. Oon itse vielä hieman tulikammoinen, joten tää on musta vielä ihan extravastuutonta ja vaarallista.

1370

1275

1311

Full Moon Partyihin arvioidaan osallistuvan noin 30 000 ihmistä, eli kyseessä on tosiaankin isoimmat rantabileet täällä päin! Meno ei kuitenkaan siitäkään huolimatta ollut mun mielestä ihan niin päätön ja hullu kuin mitä porukka näistä bileistä usein puhuu ja pelottelee. En esimerkiksi itse nähnyt mitään selkeää huumeiden kanssa leikkimistä tai keltään meistä ei edes yritetty varastaa mitään, mutta olihan jengi melko villiintyneessä tunnelmassa ja kun sitä porukkaa oli ihan valtavasti.

072

IMG_4762

Mulle jäi Fullareista tosi hyvät fiilikset, mutta tykätään meidän tyttöjen kanssa kuitenkin enemmän noista pienemmistä rantabileistä, joita Samuilta ja Phi Philtä muummuassa löytyy paljon! ;D

122

Oli kuitenkin superkiva kokea ihan itse nuo Full Moon Partyt ja nyttenpä tietää mistä on kyse, kun porukka niistä höpöttelee tulevaisuudessa.

Saanan blogista nappasin vinkit Full Moon Partyihin valmistautumiseen ja siellä selviytymiseen:

 

Saanan vinkit Fullareille:

° Varaa hostelli/hotelli jo etukäteen, mielellään läheltä bileitä, koska takseilla kuitenkin kestää päästä paikasta A paikkaan B, koska ihmisiä on niin paljon, sekä pääset helposti vaikka kesken illan käymään "kotona". Koh Taolta ja Koh Samuilta järjestetään myös laivamatkoja Full Mooneille, näissä taisi olla silleen, että laiva on Phanganilla seitsemän aikoihin illalla ja lähtee takaisin seitsemän aikoihin aamulla, joten jos uskoo jaksavansa bilettää kellon ympäri niin tämäkin on hyvä vaihtoehto!

° Järki käteen! Älä käytä huumeita tai ole liian kännissä. Itsekkin näin kuinka yhdeltä sammuneelta mieheltä käytiin pöllimässä kaikki tavarat hänen nukkuessaan kadulla.

° Ei kannata osallistua tulileikkeihin! Täällä tulihyppynarut ja muut olivat paljon vaarallisemman näköisiä kuin muualla ja ihmiset tietysti sekaisemmassa kunnossa kuin yleensä. Seuraavana aamuna näkikin paljon jalkoja, joissa oli ihan kamalia palovammoja, kun he eivät olekkaan osannut hyppiä sitä hyppynarua ihan niin hyvin.

° Pidä huolta tavaroista! Itsellä oli mukana puhelin sekä vähän rahaa, pidin koko ajan laukkua paitani sisällä. Monet sanoikin, että heiltä on varastettu kyseisistä bileistä ihan vaan leikkaamalla laukunhihna poikki ja ottamalla laukku.

° Juo vain juomia joiden näät avattavan edessäsi.

° Jos lähet porukalla, sopikaa ennen bilettämistä missä näette jos eksytte, rannalla ei pystynyt soittamaan kunnolla, koska verkko oli aika ajoin hukassa.

° Pidä hauskaa ja tanssi paljon! Tanssi kuitenkin kengät jalassa, koska rannalla oli todella paljon lasinsiruja.

 

Seuraavana päivänä fiilikset eivät olleetkaan enää ihan niin hulvattomat ja innokkaat, vaan mulle jäi muistoksi ainakin erikoisjomottava päänsärky. Mulla ei yleensä krapulassa särje päätä lainkaan, on vaan paha olo, mutta nyt mulla jomotti päätä niin vietävästi, että tuo jäikin viimeiseksi kerraksi kun juon noita Bucketteja. Tästä lähtien juhliessa mennään viinillä tai kevyillä ja hyvä niin!

Oli kuitenkin kerättävä itseni kasaan, sillä suuntasimme aamupäivästä taas satamaan ja hyppäsimme lauttaan Koh Samuille. Oltiin niinkin fiksuja, ettei oltu otettu mitään selvää Koh Samuista etukäteen, eikä oltu varattu mitään asumusta valmiiksi saareen hypätessämme. Noh, noustiin huonovointisina maihin ja mietittiin, että mihis himputtiin sitä sitten lähtisi vaeltamaan. Siniltä saatiin viestittelyn avulla vinkki, että Chawengissa on paras meininki nuorisolle. Sinne siis.

Chawengissa juhlajalka oli selvästi jäänyt vipattamaan, koska mentiin kurkistelemaan jo ensimmäisenä iltana illan rantabileitä ja seuraavana päivänä eksyttiin sitten allasbileisiin samaiselle rannalle.

134

131

142

Aamu tosin otettiin vielä rennosti ja syötiin ihana aamiainen merimaisemissa.

150

Tavattiin uusia kamuleita.

155

Ja ostettiin rantamyyjältä uudet ystäväkorut matchaavien käsikorujemme pariksi.

173

209

161

Aamiaiselta siirryimme suoraan vieressä nököttävään altaaseen, sillä siellä oli alkamassa tunnin sisään allasbileet! :D Phangan ja Samui meni siis melko juhlantäyteisissä tunnelmissa ja kovin paljon muuta saarten tarjontaa ei ehditty edes nähdä, koska oltiin molemmilla saarilla vain 1-2 yötä ja Samuilla oli melkoisen huonot säät koko reissumme ajan. Tahtoisinkin mennä ehdottomasti joskus uudestaan juurikin Koh Samuille, koska uskon saarella olevan vielä paljon näytettävää muutenkin kuin iltameininkinsä puolesta!

Hilpeää lauantaita sinne heppulit.

14 kommenttia:

  1. Tuli tätä postausta lukiessani mieleen random kysymys et onks thaimaalaiset susta hyvännäkösiä tai et viehätytkö heistä? :) Jokasella kun tuppaa olemaan oma makunsa näissä asioissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin mun mielestä kaikki täällä oli ihan saman näköisiä! Vähän ajan päästä alkoi huomaamaan, että onhan täällä vaikka minkänäköistä heppulia ja nyt näen jo päivittäin mielestäni erittäin kauniita thaimaalaisia miehiä ja naisia. Miehissä suosin kuitenkin ennemmin länsimaalaisia piirteitä, mut on täällä ihan komeitakin kavereita! :)

      Poista
  2. Moikka! Sulla kun ilmeisesti on se unelma itsestä työkirja, niin oletko tykännyt?:) Onko se auttanut sua toivomalla tavalla jne? Itse suunnittelen tilaamista, mutta en ole vielä klikkaillut ostoskoriin;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tykännyt tosi paljon! Se tuo joka kuuhun ihan uutta puhtia ja auttaa oikeasti pohtimaan omaa hyvinvointia ja itseään kokonaisvaltaisesti. Oon kokenut tuon kirjan avulla tosi paljon uusia oivalluksia, joita ei oo tullut ajateltua ennen sen tarkemmin. Suosittelen siis kirjan hankkimista todellakin! :) ajattelinkin kirjoittaa tuosta työkirjasta ja sen herättämistä ajatuksista vielä lisää jossakin vaiheessa. :)

      Poista
  3. Teillä kuulostaa olleen varsinainen bilereissu! Tuollaiset on välillä kyllä ihan parhaita ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh joo näin sen voisi kuvailla! :D oli kyllä ihan huippu matka. :)

      Poista
    2. Juu oli tosiaan kunnon bilereissu, ja iso plussa sulle siitä ettet alkanut kaunistelemaan juhlien seurauksia etkö jäänyt taivastelemaan krapulaa yms. Tykkään tosi paljon näistä sun matkapostauksista ja on tosi ihanaa, että ehdit ja jaksat siellä thaimaassakin kirjoitella monipuolisesti ajresta ja juhlasta sekä antaa hyviä vinkkejä :)

      Poista
    3. Kiitos kivasta palautteesta! :) Ihana kuulla, että nää matkapostaukset on ollut mieluisia ja että löytyy ehkä jotakin uuttakin tietoa joukosta! :)

      Poista
  4. Mistä yleensä ostat vaatteita, mistä liikkeistä? :) Suomessa siis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppis! H&M, ginatricot, bikbok ja Zara yleisimmät. :)

      Poista
  5. Oltiin uusvuos tuolla ark barissa! Oli kyllä mahtava uv ja ikimuistoset bileet :D ja bucketit on kyllä niin petollisia että huh huh :D varsinkin kun yleensä ei juo viinaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli mun mielestä ihan huippupaikka! Varmasti ihan mielettömän hauskaa viettää vielä uv just tuolla! :) Jeep... Mä en lähes ikinä juo Suomessa viinaa, niin ei sitä tarvii täälläkään sitten tehdä! :D

      Poista
  6. Sä vaikutat todella hyväsydämiseltä ja upealta ihmiseltä. Olisi mahtavaa ystävystyä sun kanssa.. Blogin suhteen tykkään, että postailet niin usein! Käyn useamman kerran viikossa lukemassa blogiasi ja tuntuu, että joka kerta olet postannut jotain uutta. Love it! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii miten ihana kommentti lukea tämän hitusen koettelevan maanantain jälkeen! <3 Kiitos sulle ihanainen ja kiva kuulla, että tää postaustahti on ollut sun mielestä sopiva, koska tuntuu nykyään, että kaikki saa postauksia julkaistua päivittäin ja itse en taipuisi moiseen rytmiin milläänsäkään, vaikka haluaisinkin! :D

      Poista