keskiviikko 12. elokuuta 2015

Uudet kujeet

Hyvät huomenet! <3

Elämässä on kyllä sattunut ja tapahtunut sen verran vauhdilla uusia asioita, että oon melkein jopa ihan tyytyväinen siitä, että pian on edessä syksy, eikä kokoajan tapahdu ihan niin paljon kaikkea! :D Toisaalta tämä uusien tapahtumien sarja on myös piristänyt aika kivasti ja jokaisena aamuna herätessään onkin sellainen fiilis, että mitäköhän jännittävää sitä tänään taas tapahtuu!

010

Uuteen asuntoon muuttaminen on ollut varmaan tämänhetkisistä jutuista suurin ja jännittävin asia. En ole koskaan ennen asunut yksin nimittäin. Porukoiden muuttaessa Saksaan, muutettiin Annin kanssa yhteen asumaan ja saatiin sinne lopulta vielä paras ystäväni kämppikseksi. Seuraavana vuorossa olikin jo yhteinen asunto silloisen poikaystäväni kanssa. Yksin asuminen on mennyt kaikesta jännityksestä huolimatta kuitenkin paremmin kuin olisin koskaan voinut odottaa.

018


Taisinkin täälläkin aikoinaan mainita, etten ole kunnolla koskaan aikaisemmin intoillut Helsinkiin muuttamisesta. Nyt, kun tämä tilaisuus iski kohdalle hieman yllättäen, joku pieni ääni takaraivossa käski tarttua siihen! Olenkin tehnyt kesän aikana muutenkin paljon sellaisia asioita, joihin en olisi koskaan uskonut pystyväni aikaisemmin.

032

Onkin ollut jännä huomata, miten voi lyhyessä ajassa ajatukset näin paljon muuttua erilaisia asioita kohtaan ja kuinka sitä vaan jatkuvasti muuttuu ihmisenä maailman menon mukana. Ihminen on sopeutuvainen ja jatkuvasti kehittyvä olento. Tietämättömyys huomista kohtaan ei tällä hetkellä herätä suuria ahdistuksen tunteita, vaan enemmänkin olo on aika pystyvä ja huominen mahdollisuuksia täynnä.

044

057

Miltäs se uudessa kaupungissa asuminen on sitten maistunut? No hyvältä! Moni sanoo, että kerran kun tänne itsensä raahaa, ei helpolla pääse irti enää ollenkaan. Saa nähdä kuinka koukkuun tässä jäädäänkään. ;)

056

Mun matkaaminen eri määränpäihin täällä kaupungin sisällä on kyllä edelleen niin naurettavan näköistä touhua. Tarkistan varmaan kymmenen kertaa reittioppaasta aina, että mikäs ratikka tai bussi nyt olikaan se kaikkein järkevin vaihtoehto. Käytin viime viikolla ensimmäistä kertaa myös HSL-korttia ja jään usein juttelemaan ovelle bussikuskin kanssa ihan vain varmuuden vuoksi, että voin tarvittaessa kysyä millä pysäkillä jäinkään, vaikka olen senkin etukäteen tarkastanut puhelimesta jo liian monta kertaa. Ai miten niin landepaukku?

015

Muuten sujuu erittäin hyvin ja kunhan saan raahattua vielä pyöräni tänne, pääsen kunnolla kiitämään ja tutustumaan uusiin ympäristöihin.

025


Ja mites se mun ympäristö? No ei kyllä voisi kauniimmin päivä alkaa, kun näiden maisemien ohi kulkiessa. Jokaisena päivänä tekisi mieli jäädä vain kuvailemaan ympäristöä ja tekosyyt lenkin skippaamiseen ovat jääneet melko vähälle! Mulla on noin 4 km matka keskustaan, mutta olen silti monesti taittanut sen mielummin kävellen kuin julkisilla, sillä oon vaan halunnut katsella kunnolla ympärilleni.

019

Oon kyllä niin kiitollinen tästä tilaisuudesta ja toivon, että voin jotenkin tulevaisuudessa korvata kaiken saamani hyvän moninkertaisesti takaisin. <3

Kuvitus lenkkipolkuni varrelta upeissa merimaisemissa

49 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin!:) Saako kysyä, minne päin Helsinkiä muutit? Ymmärrän jos et halua paljastaa :) Muistan kyllä elävästi ton, miten Helsingissä asustellessani tunnin itseni aluksi niin landepaukuksi HSL:ää kytätessä miljoonatta kertaa ja vieläpä matkustettuani vahingossa ainakin 20 euron edestä pummilla, kun en ilmeisestikään ollut osannut leimata matkakorttia...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Sofi! :)<3 Lauttasaareen muutin. Hahah, no oon kyllä ollut niin landepaukku täällä, ettei mitään rajaa! :D Heheeh, no mullakin välillä kestää vähän sen matkakortin leimaamisen kanssa, mutta melkein jo hoituu mutkitta!

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! :) Missä päin Helsinkiä siis sun uusi asuntosi on? t. landepaukku joka ei tunnista kuvista aluetta :D

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä ihanalta! Uskallatko paljastaa minne alueelle muutit? :) Terveisin toinen landelta kaupunkiin haikaileva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylhäällä ehdinkin jo vastailla! :) Joo, ei mullekaan välttämättä nää kuvat olis heti avannut mitään! :D

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia! Voitko tehdä kämppäpostauksen? :) ja opiskeletko nyt syksyl vai/ja käytkö töissä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuli kyllä jotenkin tosi kivoja tuona aamuna! :) Mulle koti on semmonen oma pesä, mitä en usko esitteleväni blogin puolella lainkaan. Semmoinen oma turva. :)<3 Juu sekä että! Kohta alkaa taas koulu, jee!

      Poista
  5. Käytkö vielä töissä Järvenpäässä vai vaihtuiko työpaikka kaupungin myötä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn juu! :) Katselen vähän, miten tämä lähtee nyt sujumaan. Opintojen ohella ei oo kovin montaa työvuoroa viikossa! :)

      Poista
  6. Helsinki on ihana! ♥ Allekirjotan kyllä täysin ton että kerran kun siellä asumisen makuun on päässyt niin ei helposti sieltä pois halua, nimimerkillä asuin muutaman vuoden Helsingissä ja ikävä takaisin on polttava! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, apua! :D Mitenhän mun tässä nyt käy. ;D Niin on! <3

      Poista
  7. Vitsi miten upeissa maisemissa siellä Helsingissä asustatkaan! Meren lähellä on vaan sitä jotain :) Yksinasuminen on oikeasti yllättävän mukavaa, vaikka toki siinä on aina välillä omat haasteensa. Ihana ajatuksia avaava postaus sinulta :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mielettömissä kyllä! :) Niiiin ihana herätä niihin kaikkiin tuoksuihin, ääniin ja maisemiin! Kiva, kun postaus herätti ajatuksia ja miellytti! :)

      Poista
  8. Munki bussilla kulkemiset alkaa tässä lähipäivinä ja vähän jännittää. Täällä Jyväskylässä kumminkin kulkee kans aika paljon eri busseja (kun taas Järvenpäässä :D) ja oon satavarma, että onnistun jotenkin sekottamaan reitit ja muutenkin nolaamaan itseni. :D Jo tää pelkka pyörällä kulkeminen on sitä, että pysähdyn vähän väliä ja katson Mapsista, että missäköhän mä oikein oon ja missäs se kauppa olikaa :D Mut ehkä me landepaukut vielä opitaan tän isomman maailman tavat! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, vitsi ollaan kyllä Miru niin samassa jamassa! :D Apua... :D Mun toi ensimmäinen kerta keskustaan oli kyllä niin landepaukku, että itseäkin nauratti! :D Tsemppiä sinnekin. <3

      Poista
  9. Tulee niin kiva olo näistä sun postauksista! Olet niin elämänmyönteinen ihminen! Aijon itsekin ehdottomasti ottaa mallia sinun asenteestasi! :) Onnea uuteen asuntoon sinne Helsinkiin, kaikki menee varmasti hyvin! Mullaki olisi haaveissa lähteä täältä Oulusta pois, jonnekin Helsingin suunnille, mutta hyppy tuntemattomaan tuntuu pelottavalta ajatukselta, miten sitä pärjää?? :)

    Pakko kysyä vielä tähän loppuun, näin instagramista, että olit ostanut ne Niken air force kengät, vitsi ne on upeat !! Mäkin olen ajatellut tilaavani ne netistä, missään liikkeessä täällä Oulussa ei ollut ko. Kenkiä kun viime viikolla etiskelin.. :(
    Olit tilannu ne defshopilta, niin otitko lasten kenkien koossa ne sinun? Nehän ovat edullisemmatkin, poikkeaako ne mitenkään nuista kalleemmista, tiedätkö? :)

    Ihanaa loppukesää ja alkavaa syksyä, hui! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huippua kuulla! :) Joo, kyllä se maailma näyttää vaan niin paljon paremmalta paikalta, kun osaa tarkastella niitä hyviä puolia huonojen sijaan! Ohhoh, sä tuutkin sitten vähän kauempaa, mutta voin sanoa, että tulet pitämään! :) Otin koon 36 ja nyt en olekaan yhtään varma, että olivatko nuo ne lasten vai aikuisten koko. Kenkäpaketissa tuli mukana haribon karkkeja, joten olisko ollut sitten lasten! :D En usko, että poikkeaa ulkonäöllisesti juurikaan. :) Samoin sinne! Syksykin on ihan jees. <3

      Poista
  10. Sun blogi on niitä harvoja, joita jaksan yhä lukea. Tuntuu, että kaikki alkaa olemaan samanlaisia mainossivuja vaan. Toki säkin käsittelet myös pinnallisempia aiheita, mutta sun tekstien takaa huokuu oikein sellainen maanläheisyys ja hyväsydämisyys!

    Ihanaa, että elämä hymyilee!

    Jos olisin muuttamassa Helsinkiin, haluaisin itsekin varmaan eniten samoille kulmille.

    Ihanaa syksyn alkua (apua, saako näin sanoa jo! :D)! Pidä toi ihanan välittävä ja positiivinen asenne, sitä tää maailma tarvis vielä enemmän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa todella mukava kuulla tämä. <3 Nämä on kyllä aikasmoisen hyvät kulmat! :D Koitetaan pysyä syksynkin tullen yhtä positiivisina, vaikka se pimeys aina hieman verottaakin. Sullekin huippua loppukesää! :)

      Poista
  11. Asutko siis jonkun sun perheenjäsenen tms omistamassa kämpässä vai ketä kiittelet? :)
    Mä oon kans ihan viimevuosina rakastunut palavasti Helsinkiin kun oon siellä käynyt töissä ja nyt alkaa myös opiskelut Helsingin yliopistolla ni olis hyvä syy muuttaa sinne mut.. On vaan niin kallista, buu. Upeita kuvia Essi ja kiva kun avasit vähän sun ajatuksia meille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asun juu. :) Joo, se on se huono puoli kyllä ja saakin nyt nähdä, miten tulevaisuuden asumiskuviot sitten pyörii, kun tästä tulee aika lähteä. :) Tosi kiva, jos postaus täytti tehtävänsä. <3

      Poista
  12. Näyttää aivan meidän maisemiltamme, muutitkohan jonnekin länsi-helsinkiin ruoholahti/lauttasaari suunnalle? =D muutin juuri itsekin tänne enkä pääse yli näistä maisemista <3 Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain! No ei näistä varmaan voi päästä yli! Aivan ihanat. :) Kiitos kovasti ja hei onnea sulle myös! <3

      Poista
  13. Tervetuloa Helsinkiin! :) Itsekin kaksi vuotta sitten tänne muuttaneena voin todeta että täältä ei ihan heti olla pois lähdössä. Saanko udella mihin päin Helsinkiä olet muuttanut, ei tietenkään tarvitse liian yksityiskohtaisesti kertoa vaan vähän kaupunginosaa?:) Kohta osaat liikkua Helsingin joukkoliikenteessä kuin vanhatekijä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, juu kyllä mä taidan koittaa tänne jäädä, jos elämä vaan niin suo! Kyllä tää jatkuvasti helpottaa tää liikkumisen hahmottaminen! :D

      Poista
  14. Itekkin asustelen vielä toistaiseksi järvenpäässä, mutta kohta olisi aika muuttaa poikaystävän kanssa helsinkiin. Poikkis asusteleekin siellä jo, ja suhteemme alkuaikoina oloni tuntui niin kauhean landepaukulta, kun käytin ekaa kertaa matkakorttia.. Oli mun mielestä niin outoa ajella dösällä, ja kyselinkin poikaystävältä, että eikö juna-asemalta voi pyöräillä/kävellä hänen luokseen? haha...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, bussilla kulkeminen on mullekin kyllä ihan vierasta hommaa! Ratikat ja metrot nyt on vähän tutumpia sentään. :D Heheeh, no mutta kyllä sillä pyörälläkin aika kätevästi täällä pääsee!

      Poista
  15. Oisps mullaki tollaset lenkkimaisemat!😍 Hienoja kuvia:)❤

    VastaaPoista
  16. Oot kylllä kaikin puolin niin positiivinen ja elämänmyönteinen ihminen. Susta saa tän blogin perusteella niin aidon ja ystävällisen kuvan. Onnea uuteen kotiin! Ja pakko sanoa, että jos joskus Helsinkiin muuttaisin, olisin ihan samanlainen ton kulkemisen kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein oikein kovasti! :) Hahaah, no varmaan ihan jokainen sen ensimmäisen kuukauden ajan! Mulla on vahva toivo siihen, että alan pian oppia! :D

      Poista
  17. Näyttää ihan Lauttasaarelta? ;) Itsekin siellä asunut ja on kyllä ihana paikka! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauttasaari on kyllä paikkana jos sinne eksyy niin hevillä ei enään pois sieltä lähde! ;>

      Poista
    2. On kyllä ihan huippu! :)<3 Heheeh, oivoi, näinköhän tässä nyt jämähdän myös! :D

      Poista
  18. haah ihana toi kukkakuva ku siin on toi röökin tumppi :) kerrankin tollane, et ei oo niin aseteltu :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mua nauratti kanssa! :'DDD Ei se ole ihan niin justiinsa tai sinne päinkään! :D

      Poista
  19. Helsinki on Suomen paras kaupunki, jees! Olisi kiva nähdä myös sun asuntoa sisältäpäin kun oot saanu valmiiksi ja jos haluut sen näyttää. Käy kyllä sääliksi kaikkia pääkaupunkilaisia, jotka joutuu muuttaa jonnekin pitkälle opiskelupaikan perässä, kun stadin oppilaitoksiin tunkee koko Suomi DD! Mikään muu kaupunki Suomessa ei oo niin kiva opiskelijakaupunki kuin Helsinki, onnea sulle ja hienot on maisemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee! :) Mä en usko, että haluun tuoda mun kotia niin julkisesti esiin, että sen tarkemmin täällä esittelisin. Vähän semmoinen oman rauhan sopukka! :D <3 On kyllä joo ikävää, että on niin vaikea päästä kouluihin täällä! :(

      Poista
  20. Voi miten ihanan elämänmyönteinen postaus! Itse erosin pari kuukautta sitten ja yksin asuminen (ja etenkin nukkuminen!) pelotti ihan törkeästi. Nyt pikkuhiljaa on päässyt rutiineihin kiinni ja edessä odottaa onneksi uusi asunto, jossa ei tarvitse miettiä koko ajan liikkuessaan entistä parisuhdetta muistoineen kuten tässä asunnossa, josta ex muutti pois.

    En tiedä onko tästä oikein mitään postauksen aihetta, mutta toivoisin lisää tämänmyönteisiä 'kuinka yksinkin pärjää hienosti' (:DD:D) postauksia, tälläiset on itselle tällä hetkellä ihan älyttömän suuri voimavara! Ja ehdottomasti myös helppoja ja hyviä ruokavinkkejä yksinkin toteutettaviksi, sun reseptejä onkin jo ikävä! :) Oikein ihanaa loppukesän jatkoa sulle Essi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi asunto tuo kyllä paljon sitä uutta puhtia ja iloa, joten uskon, että sullakin elämä hymyilee kohta vieläkin enemmän kans! :) Heheeh, ehkäpä mä intoudun kirjoittelemaan myöhemmin enemmänkin! Kiitos vain vinkistä! ;) Uusi resepti on jo kuvattuna! Pitäis vielä postaus kyhäillä! Ehkäpä jo tänä iltana. :D Samoin sinne ihana.<3

      Poista
  21. essi olet ihana :)
    ite just muutin larusta pois ja voin sanoo että oli kyllä super ihanat lenkkimaisemat ja keskustaan käveleminenki oli kivaa ja nopeetaki jopa...nyt ku mietin ni ei oo inspannu toi lenkille lähtö enää muuton jälkee vaikka nytteki ranta iha lähellä (keksin aina tekosyitä että eksyisin täällä vaikka en oikeesti edes eksyis :D) ja hyvää loppukesää hei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, voin vain kuvitella, miten omakin lenkkimotivaatio laskisi, jos pitäisi palata takaisin tavallisia harmaita teitä tallaamaan! Mutta onneksi sulla sentään ranta myös lähllä muuton jälkeenkin! :D Ihana olet itse ja kivat loppukesät sulle myös <3

      Poista
  22. En anna sun jäädä sinne ikuisiksi ajoiksi :((((( meillä on lunskin kans sua täällä ikävä<3

    VastaaPoista
  23. Hehee mekin ollaan asuttu kohta vuosi larussa ja liikun aina juosten,kävellen tai pyöräillen paikasta toiseen kun en osaa edelleenkään käyttää julkisia ja tuntuu että niillä kestää kauemmin mennä ytimeen kun esim pyörällä:D mutta eipä haittaa kun maisemat on niin upeita! T: landemuija Hyvinkäältä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah mä nyt onneksi aika nopeasti oon alkanut hahmottaa nuo bussiyhteydet, mutta kyllä mä sen mun pyörän tänne vielä haluan! :)

      Poista