maanantai 17. elokuuta 2015

Summer Days

Aurinkoiset maanantai moikat!

Vaikka mä pidinkin lipun korkealla elokuun sääodotusten suhteen, en voinut edes kuvitella, että saataisiin nautiskella oikeasti tälläisistä auringonpaisteista päivä toisensa jälkeen! Mä oon päivitellyt tätä töissä varmaan jokaisen asiakkaan kanssa, hehkutellut jokaiselle kaverille ja myhäillyt itse mielessänikin, että kyllähän me suomalaiset oltiin jo ansaittukin tämä! Alkaa pikkuhiljaa hävitä mielestä alkukesän koleus ja sateet, kun tällä hetkellä verhot avatessa hyppää silmille jokaisena aamuna sininen taivas ja auringonsäteet!

larusää


Kesä pistää suomalaiset ihan raiteiltaan, korjaan, hyvät säät pistää suomalaiset raiteiltaan. Vastaan tarpoo jatkuvasti naureskelevia suita, iloisia moikkauksia ja toinen toistaan kesäisemmin ja pirteämmin pukeutuvia ihmisiä. Vai onko se vaan tämä Helsinki sittenkin! Sen lisäksi kokoajan tuntuu olevan jonkinlaista ohjelmaa meneillään, eikä mistään voi luonnollisestikaan jäädä pois, kun on kerran näin hyvät säätkin! :D

On kyllä muuten ihan älyttömän kivat pari viikkoa Suomessa nyt takanakin! Eipä ole hetkeen kohoillut matkakuumekaan, kun ei ole osannut muualle kaipaillakaan. Tiedossa onkin maratonpostaus viimeisten viikkojen aikaisista kesäisistä hetkistä.

032

033

038


Käytiin viime viikolla Annin kanssa pyöriskelemässä satamassa ja paikalla olikin ihan valtavasti porukkaa. Kojuissa tuoksui kaiken maailman kesäherkut crepeseistä muikkuihin! Fiilis oli aikamoisen korkealla. :)

043

045

Kojujen ohi kulkiessamme meille iski ihan vietävä nälkä ja suunnattiin puiston läpi suoraan Teatteriin salaateille. Matkan varrella puistossa törmättiin sattumalta pariin ystävääni, joiden kanssa jäätiin hetkeksi höpöttelemään ja kahvittelemaan. Musta on ihan huippua törmätä sattumalta ystäviin kaupungilla pyöriessä, varsinkin nyt, kun suurin osa ystävistäni pitää majaa vielä Järvenpäässä. Vielä. ;)

047

050

Teatterin terassi oli lähes tupaten täynnä porukkaa, mutta onnistuttiin saamaan Annin kanssa jostakin väliköstä juuri sopivasti kahden hengen pöytä. Muutama muukin oli ilmeisesti huomannut, että sää oli kuin morsian tuona päivänä! Masut saatiin täyteen, vaikka Annin lohitahna sisälsi ihan liikaa suolaa, jopa tälläisen himomaustajan mielestä! :D

003


Samana päivänä mua odotti kotona myös iloinen yllätys postipojan tuomana. DefShop nimittäin lähetti minulle niin iloisen kesäyllärin, että hyvin alkanut päivä parani hetkessä entisestään!

011


Tilasin kengät lasten koossa, sillä jalankokoni on 35-36, samalla hintakin oli kivasti hieman alempi. Oon kyllä niin tyytyväinen näihin, ja salaa hieman onnellinen, että ehdin rymytä festarit läpi ennen näiden saapumista, sillä muuten nämä olisi varmasti päätyneet vahingossa jalkaani festarihuminoimaan ja kauniin valkoinen sävy olisi enää muisto vain! :D

013


Ja nämä! Olin hapuillut vastaavia urheilukaupoista jo hyvän tovin, mutta oma koko oli aina ikävästi loppunut. Nyt sain vihdoinkin nämä unelmapehmoiset mukavuudet jalkaani ja pakko varmaan jossakin vaiheessa hankkia samanmoiset myös mustanakin! ;D

029

Musta oli maailman suloisinta, että postipaketin mukana tuli Haribon karkkeja! :D DefShop.fi oli ainakin itselleni ihan uusi tuttavuus, mutta tilaaminen oli helppoa ja toimitus erittäin nopeaa. Verkkokaupassa on vieläpä ilmainen vaihto- ja palautusoikeus. :)

149

128


137

055

Tiedättekö niitä päiviä, kun kalenteri on ihan täynnä ohjelmaa ja sun pitää juoksennella joka suuntaan aamusta iltaan asti? No mä tiedän... silloin mä luotan juurikin mukasporttiseen asukokonaisuuteen, joka on päällä sen verran mukava ja joustava, että ympäri ämpäri vipeltäminen hoituu mukavemmin, mutta ei kuitenkaan niin urheilullinen, että näyttäisit salilta karanneelta. Musta tuntuu, että mä oon kuluttanut näitä asuja lähiaikoina vähän turhankin usein. Aika karsia ohjelmaa kalenterista, vai hankkia lisää mukasporttisia asukokonaisuuksia? :'D

756

764

773

774

Oon ehtinyt nyt kierrellä ihan kivasti Helsingin kahvila- ja muuta ruokatarjontaa ja käytiinpä brunsseilemassa Annin ja Vilin kanssa yhtenä aamuna Southparkin sunnuntaibrunssilla. Ensin esittely "Hot Dog Brunch" aiheutti hieman epäilyksiä, mutta tarjolla oli paljon paljon muutakin herkullista salaateista pannukakkuihin. Tuo oman maun mukaan koottu hot dog oli muuten myös ihan pirun hyvää ja suuntaisin koska vaan uudestaan kyseisen brunssin ääreen!

158

Kaivon keskiviikkoja on tullut kulutettua tänä kesänä ahkerasti. Viime viikkokaan ei ollut poikkeus, sillä muutama tuttuni järjesti siellä yhteissynttärit ja pitihän se mennä taas tarkistamaan menon laatu. Alkuhäminöitiin luonani Emmin kanssa ja naukkailtiin viinin kaverina suklaadippiin upotettuja hedelmälohkoja. Tyttöjen juttuja parhaimmillaan. <3

167

173

135

192

210

Hommahan hurahtaa pian melkein ruokapäiväkirjamaiseksi, mutta ei anneta sen nyt häiritä! Meillä oli nimittäin viime viikonloppuna perheen kesken rapujuhlat isäni luona ja voi että mitä isäntäväki oli meille taikonutkaan. Nousin töistä suoraan Lahteen suuntaavaan junaan ja perille päästyäni pöytä olikin jo koreana! Vieteltiin juhlat ihan pitkän kaavan mukaan ja viihdyttiinkin pöydässä monen tunnin ajan juomalauluja hoilaten, rapujen kanssa taistellen ja naureskellen perheen jutuille. Tälläisiä viikonloppuja lisää kiitos. <3

Aivan ihanaa ja pirtsakkaa maanantaita ihmiset! :)

18 kommenttia:

  1. Ihanan hyväntuulinen postaus! Teatterin saldeja ei ole kyllä voittanutta ja teidän rapujuhlat kuulostaa ihan mielettömän hauskalta, ja näyttikin Annin snäppien perusteella ;D itselläkin takana ihanan kesäisiä iltoja ja päiviä joten ehdottomasti näitä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä joo vieläpä tosi hyvän kokoiset salaatit! :) Hahaah, ai oot Annin snapeista kurkkinut meininkiä ihan livenä! ;D Näitä lisää, ehdottomasti!!

      Poista
  2. Paljonko makso salaatti Teatterissa? :) oon aina ajatellut että se on vähän liian kallis paikka joten ei oo tullut käytyä! Nyt näytti kyllä noi salaatit sen verta hyviltä että pakko mennä jos pysyy hinnat kipurajoissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lounasajan salaattibuffet ei ainakaan ollut pahan hintainen n. 9-11 euron paikkeilla. :) Suosittelen kyllä suuntaamaan tuonne vielä kun on näin lämmintä istuskella terassillakin! :)

      Poista
  3. Olet upean näköinen, kelpaa vain ihailla näin ruudun takaa. Treenipostauksia oletkin tehnyt, mutta saanko kysyä että millaisella viikottaisella kunto-ohjelmalla pidät kroppasi kondiksessa? Saako myös kysyä paljon painat?

    Ihanaa kesänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain oikein paljon! Käyn noin 3-4 kertaa viikossa salilla niin, että teen joka toisella kerralla jalat, pepun ja vatsan ja joka toisella kädet ja selän! :) Painan 55 suunnilleen. Kivat kesän jatkot sulle myös. :)

      Poista
  4. Vitsi ihana kuva sinusta ja siskostasi! Upeita olette molemmat ja vau tollaiset rapujuhlat kelpaisi kyllä itsellenikin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän kovasti molempien puolesta. :)<3 heheeh, joo oli kyllä panostetuimmat rapujuhlat joihin oon ikinä osallistunut! :D

      Poista
  5. Oi mäkin haluun noi pöksyt!

    VastaaPoista
  6. teiän perheellä on kyllä niin hyvät geenit kun ootte kaikki niin enkelinkauniita! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, voi miten ihana olet! :D Kiitos vain. <3

      Poista
  7. Mistä toi sun valkonen paita on kun oot siskos kanssa kuvassa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ginatricot alennuksista, tosin jo viime syksynä hankittu, niin en tiedä löytyykö enää samanmoista! :( :)

      Poista
  8. Moikka! Missä koossa otit noi legginssit, jos saa kysyä? :) Käytän ite kokoja xs tai tuumissa 25. Koko-opas ehdotti tuota pienintä kokoa, mutta pelkään, että ovatko ne ihan minit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin pienimmän kanssa ja noi on tosi joustavat, joten jos yleensä käytät xs, niin pienintä kehiin vaan! :) :D

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Hahah ihana reaktio! Hauskaa, joa postaus miellytti <3

      Poista