sunnuntai 16. elokuuta 2015

Marinoidut herkkusienet salaatissa

Yritin jakaa tämän reseptin täällä jo aamusta, mutta puhelimella julkaistuna postaus hyppäsikin jonnekin ihan vääriin päivämääriin, joten päätin kokeilla tätä julkaisua uudestaan nyt illalla tietokoneen avulla! :D Valmistan todella usein erilaisia salaatteja. Koska niitä tulee syötyä niin paljon, mielikuvitusta on pitänyt alkaa käyttää välillä oikein toden teolla. Jos tulee syötyä parikin kertaa viikossa kanasalaattia, ei saman kaavan noudattaminen tule jossakin vaiheessa enää kuuloonkaan, vaan jonkunlaista pientä vaihtelua alkaa kaipaamaan väkisinkin!

Saksassa perheen luona aikaa viettäessä sain heittää soppakauhan hetkeksi nurkkaan ja istua aina itse valmiiseen pöytään äidin herkkujen ääreen. Yhtenä päivänä saatiin eteemme salaattia, joka sisälsi marinoituja herkkusieniviipaleita. Voi vitsi, miten ne sopivatkaan salaatin sekaan ja utelin välittömästi marinadin ohjeet itselleni ylös ja päätin valmistaa kyseistä salaattia heti kotiin päästyäni.

Tarvikkeet

806


Salaattiin:

Kirsikkatomaatteja
Herkkusieniä
Paprika
Kurkku
Kanan fileesuikaleita
Pinaattia
Kevätsipulia
Fetaa

Marinadiin:

Loraus hunajaa
Oliiviöljyä
Omppuviinietikkaa
Mustapippuria
Valkosipulijauhetta
Yrttisuolaa
Ripaus chiliä

812

Pilkoin ensin vain sienet, paprikat ja kevätsipulit

820

Annoin niiden imeä ensin kunnolla marinadia itseensä

824

Ja lisäsin sekaan sen jälkeen vasta muut ainesosat

828

Paista ja mausta kanafileet makusi mukaan ja  sekoittele yhteen salaatin joukkoon

831

Ja hieman perinteisestä poikkeava kanasalaatti on valmis! Tässäkään ei tarvinnut sen kummemmin lähteä kikkailemaan, vaan lisäämällä muutaman erilainen ainesosan joukkoon, saatiin lopputuloksesta hetkessä piristävän erilainen!

Jos sienet eivät maistu, voit toki kokeilla marinoida salaattisi sekaan vaikkapa siivutettuja munakoisoja tai vaikkapa kesäkurpitsoja. Enjoy! :)

10 kommenttia:

  1. Nami! Menee ehottomasti kokeiluun! :) Tykkään ihan hirveesti herkkusienistä, joten taitaakin tossa olla mun huominen ruoka :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo herkkusienet sopii kyllä munkin puolesta vaikka mihin ruokaan mukaan! :) kerro ihmeessä, mitä tykkäsit, jos tulee kokeiltua!

      Poista
  2. Oikeasta valkosipulin kynnestä saa enemmän valkosipulin makua jos tykkää. Veitsen lappeella vaan valkosipulinkynsi murskaksi ja sitten leikkaa pikkupaloiksi ja marinadiin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä rakastankin murskailla oikeita kynsiä sekaan, mutta nyt olin juuri kotiutunut kauppareissulta ja unohtanut valkkarit hyllylle! Jauhe toimi sitten laiskan välineenä! ;) :D

      Poista
  3. Hei ihana erilainen resepti! Menee ehdottomasti testiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! :) toivottavasti maistuu myös sielläkin! :)

      Poista
  4. Ihanan simppeli salaattiohje! Juurikin pienellä twistillä saa erilaisen :) Testiin menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä nykyään harrastelen tätä twistailua ihan toden teolla, ettei ehdi kyllästyminen iskeä! Jee, hyvä homma. :)

      Poista
  5. Ihanaa kun jaat aina niin kivoja ja samalla terveellisiä ohjeita! Mä rakastan herkkusieniä, joten kokeilen ehdottomasti tätä niiden marinoimista lähipäivinä :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtia, että näistä resepteistä on ollut iloa! :) Niiden marinointi toi kyllä tosi kivasti potkua salaatin sekaan! :)

      Poista