sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kesäilyä Suomessa

Heipparallaa, kotona ollaan! Onpa jotenkin omituinen fiilis, että tämän päivän jälkeen onkin lusittu jo kaikki kesälomaviikot, vaikka kyllä tässä on lomailun makuun päässytkin jo ihan huolella! Mun kesä on hujahtanut aikalailla matkoja ja reissuja tehden, sekä festareilla pyörien. Tai ainakin siltä tuntuu, kun kelailee viikkoja taaksepäin. Kesä onkin mennyt nopeammin kuin koskaan aikaisemmin ja hauskuutta tästä hulinasta ei ole puuttunut! Vaikka jatkuvasti onkin ollut meno päällä, olen ehtinyt vietellä niitä perinteisiäkin viikonpäiviä ja hetkiä Suomessa itsekseni ja ystävieni kanssa.

004

Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni ripsienpidennyksiä viime kesänä ennen Mallorcan matkaamme. Koska olin viime kerralla sen verran tyytyväinen, luotin tämän kesän reissuja ennen ystäväni Ninnin taitoihin jälleen. En joutunut muuten pettymään!

011

Vuodessa leidin taidot olivat karttuneet huomattavasti, sillä typykkä hoiteli nämä kuin hetkessä paikalleen ja lopputulokseen olin kyllä ihan älyttömän tyytyväinen!

045

038

Itseasiassa olin lopputulokseen niin tyytyväinen, että kävin näiden laiton jälkeen kuukauden päästä vielä huollattamassa nämä uuteen uskoon. Nyt huomaankin, että taidan olla koukussa. Mulle ei tosiaan pitänyt käydä näin, koska tämän piti olla mun tälläinen kesän reissujuttu, mutta kutkuttaisi käydä huollattamassa vielä kerran nämä Weekend festareita varten! :D Nämä on vaan niiin helpot ja mukavat ja tuo juuri sopivasti sitä jotakin lisäsäihkyä silmiin.

Olen myös alehaukkaillut enemmän kuin aikoihin ja musta tuntuukin, että syyskuussa täytyy pistää jonkinmoinen vaatteiden ostolakko taas käyntiin. Ensin pitää tietenkin kotiuttaa pari kivaa neuletta ja muuta mukavaa syksyä varten... mutta sitten... vannon!

002

Yhteistyökumppaneilta on myös saapunut parit piristävät paketit kotiin ja näistä ensimmäinen onkin mun ihan ykkössuokkari tällä hetkellä. Itseasiassa kyseinen topsi taitaa päätyä päälle Weekendeihinkin! ;)



006

Näistä farkuista olin ihan liekeissä, sillä olen etsinyt vastaavan värisiä jo aikaisemminkin ja nyt sain nämä itselleni vielä reippaalla alennuksella.

Farkut - Ginatricot

022

Kesän reissuja varten lähti tilaukseen valko-lila pitkähihainen jumpsuit, tämä ei tosin istunutkaan sitten ihan toivotulla tavalla ylleni, joten kyseinen kappale saattaa löytyä mun ja Annin tulevasta kirppispöydästä, johon kerätään parhaillaan taas kunnon kasaa vaatteita! :D Halutaan päästä tässä muuttojen alla eroon kaikesta, jolle ei jää tarpeeksi käyttöä! ;)

Jumpsuit - Walktrendy

016

Tämä kaunokainen lähti matkaan Jumbon Ginatricot aleista. Hintaa taisi jäädä vain noin parin euron verran!

Kaulakoru - Ginatricot

003

Ja tämä näin! Oon jotenkin ihan hurahtanut tässä kesän aikana siniseen ja mikäs sen parempi lisä vaatekaappia koristamaan kuin vaaleansininen bleiseri. Niin kesäinen ja raikas! Kaipa tämän tosin saa syksylläkin yhdisteltyä kouluasujen pariksi. ;) Kyseinen vaate on ikävä kyllä päässyt loppumaan sivustolta. Mikäli jotakin jäi kutkuttelemaan tämä, voin koittaa kurkkia, jos kappaleita ilmaantuisi lisää myyntiin jossakin vaiheessa! :)


018

Crop topit ovat vieneet tänä kesänä mun sydämen ja pahasti. Juhlimaan mentäessä en meinaa edes keksiä mitään muuta päälle pantavaa ja tekisi mieli kuluttaa nämä uudet rakkaudet ihan puhki! :D Just sopivan yksinkertainen ja kesäinen mun makuun. Tuli muuten taas vaihteeksi todistettua, että alennusmyynneistä lähtee mukaan just kaikkea muuta kuin aletuotteita...

Crop Top - Zara

Shoppailun ja kauneudenhoidon lomassa olen kyllä ehtinyt puuhailla muitakin kesäisiä juttuja! Ollaan vietetty hirmusti aikaa ystävien kesken ja kaikenlaisia päiviä ja iltoja onkin mahtunut viikkojen joukkoon. Vähän päälle viikko takaperin vieteltiinkin tyttöjen kanssa picnic päivä oikein pitkän kaavan kautta.

038

046

039


Aurinkoisen sään innoittamana vedin päälle paljon vaaleita sävyjä. Tässä myös todiste siitä, että Suomessakin on ehtinyt olla aurinkoisia päiviä tänä kesänä.. kaks kolme..

059

Sain tilaisuuden kokeilla Prisman kauppakassi palvelua. Tilasin picnic tarpeet siis etukäteen netissä ja parin päivän päästä huristeltiin tyttöjen kanssa Kaareen hakemaan valmis kauppakassi matkaamme. Nopeaa ja kätevää ja varmasti loistava palvelu esimerkiksi sellaisille, joilla on jonkinlaisia liikuntarajoitteita. Tuotteet saa nimittäin tilata kotiovellekin, mutta meillä oli mielessä vielä Kaaressa sijaitseva Pizzeria, joten suunnattiin itse paikan päälle. ;)

062

055

Tilattiin La Famigliasta neljä kiviuunipizzaa, joista yksi syötiinkin sitten vahingossa jo automatkalla puistoon suunnatessamme! :D

067

069

Niiin hyviä ja meheviä ja tykkäsin siitä, että pizzapohja oli sopivan ohut ja täytteet superrunsaat! Nam.

064

Muutenkin saatiin oikein mehukas kattaus aikaiseksi ja alkuunsa homma menikin ihan mussuttamiseksi, eikä kukaan tainnut hetkeen puhua sanaakaan. :D

071

Otin kokeiluun myös Suomen kauppoihin vasta saapuneen Somersby Blackberryn ja tykkäsinkin kovasti. Sen verran makea tapaus, ettei tätä voi kyllä montaa kappaletta putkeen vedellä!

Siinähän sitä taas pikaiset päivitykset täältä kotimaastakin! :D Tänään viettelen viimeisen lomapäiväni brunsseillen Annin kanssa, salilla käyden ja Sonjan kanssa Prettyä maratoonaten pitkästä aikaa! Adios, leppoisaa sunnuntaita jokaiselle. <3

24 kommenttia:

  1. Wauu nuo ripset on aivan ihanat!<3 Tosi kiva postaus ja tuo asu on upea<3
    -Elisabet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitos Elisabet! Mä kanssa ihastuin noihin ripsiin valtavasti, kun on jotenkin niin luonnollisetkin vielä. :) <3

      Poista
  2. Ihanan kesäisiä kuvia ja kivoja alelöytöjä olet kyllä tehnyt! :) tuo teidän piknik näyttää kyllä niin hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja Saksassa ja Espanjassa tuli tehtyä vielä lisää alelöytöjä! Hups! :D oli melko herkku! ;)

      Poista
  3. Saako sua tulla moikkailemaan, jos Weekendeillä suhun törmää? :)

    VastaaPoista
  4. No ehdottomasti saa! Tosi kiva, jos törmätään! :) <3

    VastaaPoista
  5. Käy vaan huollattamassa ne ripset vielä Weekendeille. Ei tarvii välttämättä meikata ollenkaan väsyneenä :D Ihana toi jakku! On ehkä pakko etsiä jostain samanlainen itsellenikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniiiin! Sitä vähän mäkin mietiskelin! :D Toi jakku on kyllä ihan mun suokkari tällä hetkellä! ;)

      Poista
  6. Aivan täydellinen toi bleiseri ja asu on muutenkin tosi kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti! Mäkin kyllä tykkäilin! :)

      Poista
  7. Minkä kokonen sulla on toi Zaran croptop?:D mulla on itelläni sama ja se tuntuu iha älyttömän kireeltä vaik oon tosi hoikka, pienirintanen (b-kuppi) ja normisti kokoo xs-s! Harmittaa ehkä vähän kun en ees sovittanut sitä m kokoo koska tuntuu et toi poksahtaa päältä pois ku on niin napakka :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on se S ja onhan se aika napakka, mutta mun mielestä se myös joustaa just sopivasti! :) Sit se on kans niin "paksua kangasta", että menee mun mielestä hyvin kokonaan ilman rintsikoita, niin saakin olla sitten vähän napakampi! :D

      Poista
  8. Ihanalta näyttää noi piknik kuvat! Kiva että oot ehtinyt vähän nauttimaan myös suomen auringosta :) Mulla kyllä kova luotto vielä elokuun helteisiin! Missä muuten asut nyt eron jälkeen, tai mihin ajattelit muuttaa ja aiotko asustella yksin? Itse erosin myös keväällä ja muutin yksin ekaa kertaa elämässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä se elokuu meidät vielä yllättää! ;) Asun yksin yhdessä mun perheen omistamassa asunnossa vuokralla tällä hetkellä! :) tosin vähän väliaikainen ratkaisu. Kerron myöhemmin lisää asumiskuvioista, kun selviää tarkemmin. :) Aika samanlaiset tilanteet siis. Miten yksin asuminen lähtenyt rullaamaan? :D

      Poista
    2. Joo ymmärrän täysin! :)
      Mä nautin kyllä yksin asumisesta nyt kun siihen on oppinut pikkuhiljaa, pitkään asuin kuitenkin itsekin poikaystävän kanssa.. Kiva kun vuorovaikutat meidän lukijoiden kanssa nii ahkerasti, tulee aina hyvät vibat kun sun blogiin tulee <3

      Poista
    3. Joo kyllähän tää varmasti ihan erilaista tulee olemaan kuin aikaisemmin! Hyvä jos oot viihtynyt hyvin. :) Oii, ihan huippua kuulla! <3

      Poista
  9. oooot liian kaunis! <3 Näin unta että olin missikisoissa joissa olit sä ja anni kanssa. Sit päivittelin mun ystävälle että wow kato tuolla menee essi ja anni ne on vielä kauniimpia luonnossa haha :'DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, kiitos kovasti. <3 Hahah voi ei mikä uni! :'D :)

      Poista
  10. Mitä mieltä olet tuosta Romwesta, oliko nopea toimitus ja vastasiko tuotteet odotuksia? Itselläkin nimittäin pistänyt silmään parit kivannäköiset jutut sieltä. :D Kiva postaus jälleen kerran, kaunis olet, ihanaa loppukesää sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ollut kyllä tyytyväinen! Romwelta tilattu takki on mun ihan suosikki ja tuotteet tuli tilauksesta seuraavalla viikolla. :) Eihän nuo nyt mitään huippua laatua varmastikaan ole, kun noin halpojakin! :) Kiva kuulla ja huippua kesän jatkoa sinne kans <3

      Poista
  11. Herkullisen näköisiä ja värisiä kuvia taas kerran!(=

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Terkuin yksi nälkäinen töistä! :D

      Poista
  12. Millä salilla käyt nykyään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Foxcenterillä edelleen! :) oon aika lähellä töissä, niin pääsee aina samalla kivasti! :)

      Poista