keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Uusia tuulia - Fox Center Kuntosali

No niin! Lupailinkin viime viikolla, että tiedossa olisi hieman uusia juttuja urheilurintamalla! Olen tähän asti treenaillut Järvenpään uimahallin kellarikerroksessa sijaitsevalla kuntosalilla, sillä se on ollut halpa ja helppo ratkaisu. Jatkuvasti on kuitenkin tullut harkittua ja punnailtua eri salien hintoja ja kuntoilutarjontaa, mutta opiskelijana minulla ei ole ollut varaa käyttää lähemmäs satoja euroja kuukaudessa salilla käymiseen, joten tyydyin jatkamaan uikilla. Uikilla kuitenkin häiritsi huonosti toimiva ilmastointijärjestelmä, tilan- ja laitteiden vähäisyys, sekä välillä niin täysi sali, että joka laitteeseen ja painoon joutui jonottaa omaa vuoroaan.

030

036

Nyt minulle tarjoutui kuitenkin tilaisuus tehdä yhteistyötä Järvenpään Fox-Center Yrityskeskuksen yhteydessä sijaitsevan Kuntosali Fox-Centerin kanssa, jonka hintoja olen selaillut jo pidemmän tovin silmät kiiluen. :D Koko vuoden salikortti maksaa nimittäin vain vähän päälle kolmekymppiä kuukaudelta ja mielestäni salilla on ihan mahtavaa se, ettei tarvitse sitoutua koko vuodeksi tai puoleksikaan, tai oikeastaan viikoksikaan, kun sinne on mahdollista hankkia vain kuukaudeksi, kolmeksi, kuudeksi, tai vaikkapa vain päiväksikin kertakäynti. Uikki veti puoleensa mua ja Jaakkoa juurikin tuon kertakäynti-mahdollisuutensa vuoksi, sillä olisi ketuttanut maksaa vaikkapa koko kesästä salikorttia, kun matkustettiin ja tehtiin kaikenlaista muuta niin paljon.

040

043

046

Parilla eri kuntosalilla olen käynyt tutustumassa aikaisemmin, mutta järkytys oli suuri, kun astelimme Foxin kuntosalille sisään... Erittäin positiivinen sellainen. Sali oli nimittäin ihan älyttömän kokoinen, 1000 neliötä tilaa tehdä kaikkea mitä mielikuvituksesta vaan irti saa. :D Oltiin alkuunsa ihan untuvikkoja ja pyörittiin suuressa tilassa orpoina, kun tosiaan olimme tottuneet sellaiseen alle 100 neliön salitilaan.

079

Nopeasti kuitenkin alkoi löytyä tuttuja laitteita ja erilaisia variaatioita niistä. Ihastuin uuteen "saliimme" juurikin siitä syystä, että kaikille eri lihaksille löytyi monia erilaisia uusia laitteita ja vempeleitä.

103

145

Painoista ei todellakaan ollut pulaa. Uikilla olin monesti saanut taistella ainoista kympin levypainoista ihmisten kanssa, mutta nyt painopisteitä löytyi monesta paikkaa runsain painolastein. 

116

156

Vihdoinkin saan alkaa käyttää treeneissäni kahvakuulia, saa nähdä mitä kaikkea näillä keksii!

184

Napattiin Suomessa vieraileva Anni matkaamme kokeilemaan salia myös, sillä Foxilla ensimmäinen kokeilukerta on aina ilmainen. :)

140

114

112

Salin taka-osasta löytyi tällainen kummallinen temppurata-häkkyrä, jota menimme jo hieman leikkimielisesti kokeilemaan, radalla järjestetään kuitenkin kuulemma myös ohjattuja tunteja, joita on pakko käydä joku päivä kokeilemassa!

157

131

177

Innostuneisuuteni paistaa varmaan läpi tästä postauksesta ja nyt, kun uutta puhtia urheilun suhteen riittää vaikka muille jakaa, bloginkin puolella saattaa näkyä hieman enemmän urheilujuttuja. Mulla onkin juuri sopivasti lähenemässä synttäri-allasbileet, joten motivaation luulisi vain kasvavan liikunnan suhteen päivien hiipuessa. :D

139

Varmasti menee hetki tutustuessa ja totutellessa uuteen saliin, mutta kun treenit alkaa sujua, niin tahtoisinkin kysyä teiltä, että minkälaiset postauksen urheilun suhteen kiinnostaisivat eniten. Jotkut tietyn lihaksen treeniohjelmat, kuten "jalkapäivä", "käsipäivä" tai "vatsapäivä"? Uusien ryhmäliikuntatuntien kokeilut? Yleistä hömppää salitavoitteista ja treeni-ruokapäiväkirja juttuja, vaiko vähän kaikesta kaikenlaista? :D Ehdotuksia otetaan ilomielin vastaan. <3

Tänä lauantaina Foxilla olisi avoimien ovien päivä kello 10-14, jolloin kuka vaan pääsee tutustumaan muutamalle ryhmäliikuntatunnille ja kuntosaliin ilmaiseksi. Tulkaas tutustumaan ja moikkailemaan meikäläistäkin paikalle! :D  

fox center1

Lisätietoja tapahtumasta löydät tapahtuman Facebook kutsusta: täältä! :)

42 kommenttia:

  1. Vau, toi sun kroppas on upee!! Mä kannatan just tota, että kertoisit, mitä aina teet salilla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Suvi!! :) <3 Joo, sen toteutus voisi olla helpoin vaihtis postaustenkin kannalta. :)

      Poista
    2. Ihan videon muodossa on helpoin kun näkee mitä tekee eli joku kuvaa mitä liikkeitä teet. Kokonaan ei tarvi kuvata, tekstinä voi kertoa toistojen ja sarjojen määrän.

      Poista
    3. Videot olisivat tosiaan varmaan se kaikkein "selkein" tapa, mutta epäilen kuitenkin lisääväni treeneistäni videoita, joten kuvien ja kuvatekstien muodossa luultavasti tulee olemaan kuitenkin.. Youtubesta löytyy kuitenkin niin paljon erilaisia erittäin hyviä treenivideoita, että näin blogissa riittää varmaan pelkät kuvat ja selitykset teksteinä tietenkin. :)

      Poista
  2. Joo tuttu juttu toi uimahallin salimeno. Näemmä yleinen vika että huono ilmastointi ja pienet tilat. Ite pidän taukoa täl hetkel salista koska muut paikalliset salit liian kalliita mutta uimahallilla ei pyaty hengittämään.. Onneksi äiti lupas alkaa maksaa Go+ salille koska hinta on opiskelijalta vaan 40e :D ja joo ois tosi kiva jos laittaisit erillaisia treenikaavoja tänne nii sais itekin inspistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varsinkin kesäisin tuli välillä oikeasti sellainen olo, että happi loppuu! :D Kiva, jos päivän treeni-postaukset kiinnostaisivat! :)

      Poista
  3. Kaikelaiset treenipostaukset kiinnostaa! Niitä jään innolla odottelemaan :) Minlälaiata yhteistyötä siis teet tuon kuntosalin kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva homma! :) Niitä sitten luvassa jatkossa vähän enemmänkin! :)) Ei olla vielä määritelty täysin, että mitäs kaikkea sitä pääsee tekemään ja kokeilemaan, mutta lähinnä joistakin tapahtumista informoimista eri sosiaalisissa medioissa ja ehkäpä myöhemmin toisinaan myös tapahtumissa mukana avustamassa! :)

      Poista
  4. Jalka- ja käsipäivä- postaukset ois aika jees! :)

    VastaaPoista
  5. suosittelisin ostamaan isomman treenipaidan ja jättämään ne push upit kotiin..:D eikö sua inhota jos vaikka miehet kattelee salilla kun sun rinnat näkyy noin paljon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa on kyllä joo sellainen vähän liian tiukka urheilurintsikka-osa alla, joka joskus aikoinaan oli enemmän omaa kokoa ja nykyään oon toivonut saavani "venytettyä" sitä hieman! :D Ei veny kuitenkaan tarpeeksi, joten täytynee luopua siitä. :D Ei yleensä paljon muiden juttuja kattella, kun keskitytään siihen omaan treeniin! :) :D

      Poista
  6. Jalka- ja vatsatreeni!!

    VastaaPoista
  7. Mulle tulee sun ulkonäöstä mieleen oona tolppanen XD hyvällä tavalla siis! Ootko sä ikinä miettiny fitness kisoihin lähtöä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aii heh, Oona on kyllä tosi kaunis, mutten kyllä huomaa yhdennäköisyyttä, muuten kuin vaaleuden osalta! :) :D Ehen mä semmosia, kun mun treenaaminen on ollut aina aika epäsäännöllisen säännöllistä. :D Mun luonne ei sopisi sellaiseen totaalirääkkiin..

      Poista
  8. Erilaiset treenit ja ruokapäiväkirja! :)

    VastaaPoista
  9. Näyttää kyllä tosi hyvältä toi sali! :) Mietin muuten että käytätkö yleensä treenatessa meikkiä vai pyritkö putsaamaan naaman aina ennen treenejä? Ite oon nimittäin huomannu varsinki näin talven lähestyessä ja iho on muutenki koetuksella että meikit naamalla treenaaminen päivän päätteeks ei oo kyllä tehny hyvää ja epäpuhtaudet lisääntyny :( Nyt täytyykin aina muistaa jollain puhdistusliinoilla vähintään putsata naama ennen salilla hikoilua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan huippu! :) Mulla on riittänyt, että putsaan naaman hyvin heti treenien jälkeen kotona. Usein käydään vielä saunassa, niin ihon saa kunnolla kuorittua. :)

      Poista
  10. Sulla on upea kroppa! Ja tuo paita istuu hyvin korostaen parhaita puoliasi :)

    VastaaPoista
  11. peppu ja vatsa treeni?:)
    sul on upee kroppa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistetään korvan taakse! Oi, kiitos kovasti! :)

      Poista
  12. Vatsa treeni ois kiva saada :) mukava ja hyödyllinen postaus!
    Onko siskosi anni poistanut bloginsa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit! Juu vatsatreeniä olen hieman suunnitellutkin. :) öööömm! En tiennyt mitään asiasta, voisiko olla jokin vahinko! :D

      Poista
  13. Miksi anni poisti bloginsa? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin vasta nyt itsekin! Laitoin viestiä eteenpäin. :D

      Poista
  14. Miks Annin blogi on poistettu? O_o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon itsekin ihan yhtä kuutamolla. Laitoin viestiä menemään, niin eiköhän se kohta selviä! :D

      Poista
  15. Olin kans kysymässä samaa että mitä ihmettä :( mun lemppari blogi :( blää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni koitti vain muunnella blogi-osoite asetuksiaan ja tästä syystä blogin vanha osoite oli hetkellisesti pois käytöstä, nyt löytyy kuitenkin taas! :)

      Poista
  16. Käytätkö urheillessa urheilurintsikoita vai tavallisia? :) näyttää todella hyvältä, osaisitko suositella mitään rintsikoita mitkä tuntuisi hyvältä urheillessa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallisia käytän. :) No varmastikin mahdollisimman pehmeät, eli ei mitään pitsi/yms häkkyröitä, vaan sellaiset sileät ns. t-paita liivit varmaankin parhaimpia. :) Mutta jos omistat vähän isomman rintavarustuksen, suosittelen käyttämään ihan urheiluliivejä. :)

      Poista
    2. Nyt on pakko kysyä että miksi ihmeessä käytät tavallisia? :D

      Poista
    3. Oon ostanut parit urheilurintsikat, mutta niillä treenaaminen on tuntunut samalta kuin olisi pelkkä toppi päällä! Varsinkin juostessa hölskyy ja tuntuu ikävältä.. Normaalien rintsikoiden kanssa taas ei ole ollut mitään ongelmia, ehkäpä jotkut tukevammat urheilurintsikat pitäisi hommata. :) Ehkä joskus, jos rintavarustus tästä kasvaa, mutta urheillessa vaan pienenee pienenemistään! :D

      Poista
  17. Heei sellaset koti treeni postaukset ois muuten kivoja!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tällä hetkellä niin hulluna tohon uuteen saliini, että jos tekee mieli treenata, niin hurautan vaan suoraan sinne tutkiskelemaan kaikkia uusia laitteita ja välineitä! Mutta voisin toteuttaa salilla "venyttelyhuoneessa" sellaisia mattotreenejä, jotka onnistuu myös kotioloissa! :)

      Poista
  18. Tosi hyvä ja monipuolinen blogi! Pidän postauksistasi ja olet niin kauniskin :) toivoisin että tulisi joskus postausta treeniasuista, sillä välineurheilu on mielestäni lähes yhtä tärkeää kuin urheilu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huippua kuulla! Olen koittanutkin panostaa siihen, että blogistani löytyisi vähän kaikille jotakin! :D treenivaatteita olen parhaillaan hieman päivittämässä ja hankkimassa lisää, mutta uusista kuteista tulee sitten ehdottomasti postausta myöskin! ;D :)

      Poista