maanantai 3. marraskuuta 2014

Halloween

Halloween postauksia onkin saanut selata jo hyvän kasan muiden blogeista, mutta tässäpä vielä postaus meidän Halloween illastamme! :) Ilta ei olisi voinut paremmin onnistua ja meinasin oikein herkistyä huomatessani, miten paljon vieraat olivat jaksaneet panostaa asuihinsa ja muuhun rekvisiittaan. Tunnelma kohosi kattoon jo heti alkuunsa ja bileet senkun paranivat iltaa kohden.

167

166

237

178

Olin koristellut asuntoa jo valmiiksi pikkuhiljaa viikonloppua kohden ja lauantaina aloitimmekin heti aamupäivästä juhlatarjoilun valmistelemisen, kun aloitimme leipomaan Sonjan kanssa herkullisia daim-muffinseja (ohje täältä). Valmiit muffinsit eivät olleet kauneimmasta päästä, mutta onneksi tällä kertaa siitä oli vain hyötyä!

239

248

Booleina toimivat vihreä myrkkyliemi ja hyytävä verikattila! Vihreän boolin pipetit toimivat koristelun lisäksi jääpaloina, täytin ne vain edellisenä iltana päärynämehulla ja laitoin pakkaseen yöksi.

274

002

017

076

020

Hämärä valaistus, mustat verhoilut, lyhdyt, ötökät, pääkallot, seitit ja muu hurja rekvisiitta saivat aikaan kunnon tunnelman jo ennen kuin yksikään ihminen ehti astua sisään!

032

Valmistelin myös iltaa varten omatekemän Halloween-juomapelin, jota pelasimmekin illan aikana suurella porukalla. :D

089

094

114

131

125

Meikäläiset, illan isäntänä ja emäntänä, pukeuduimme myös teeman mukaisesti luurangoksi ja vampyyrittäreksi.

135

163

351

288

245

227

238

237

152

323

393

Vieraillamme taas oli päällään toinen toistaan upeampia ja kammottavampia asuja ja tuntuu, että joka vuosi väki pistää vaan paremmaksi ja paremmaksi!

177

299

Ilta oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut, enkä voi kun kiittää loistavia vieraitamme täydestä panoksesta ja älyttömän hauskoista juhlista. Ensi vuoteen taas. ;)

260

Illan isäntä ja emäntä kiittää ja kuittaa. <3

24 kommenttia:

  1. mitä 'kohtia' tuossa juomapelissä on? voisin ottaa mallia? :P huipulta illalta näyttää :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavalliset ota/anna, tehtävä, tarina, totuus, sateenkaari/vesiputous, tavausleikkejä, seiskapeli, sääntö, jemma-maljan täyttäminen tai juominen ja joitakin ihan omia höpönpöpön juttuja! :D Otin vähän kaikista juomapeleistä jotakin. :D

      Poista
  2. Wau. Tosi nätiks oot kodin laittanu ! Ja upeat asut :) vois ensvuonna itsekki vähän enemmän panostaa Halloweeniin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asut olivat kyllä tänä vuonna niiiin hyviä, että mietityttää mitäköhän porukka keksii ensi vuonna! :D

      Poista
  3. Ihan mahtavat tarjoilut ja ihan huikeita asuja kaikilla! Tuntuu et halloween on täällä suomessa vuosi vuodelta vaan koko ajan isompi juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä oon huomannut myös saman! Pari vuotta takaperin baarissa halloween jatkoilla ei edes törmännyt kovinkaan moniin muihin pukeutujiin, mutta nykyään jokatoisella on jotakin päällä! :)

      Poista
  4. Hohoo, hyytävän upeita asuja teillä. Noi piilarit järkyttävän vaikuttavia eli mageita! Hyvät bileet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piilarit kyllä varastivat shown tänä vuonna! Niin hienoja ja kiva, kun kaikilla oli vielä erilaisia! :)

      Poista
  5. Ootte panostanut kaikki kympillä, upeita asuja ja tarjottavia, wau :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh! Melkein harmittaa, että seuraaviin juhliin on kokonainen vuosi aikaa! :D

      Poista
  6. Teillä on ollut ehdottomasti parhaat tarjoilut ja koko teemaan panostaminen, mitä olen blogeista halloween kuvia selaillut :) VAU! Noissa pippaloissa on varmasti hupia riittänyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no panostettiin kyllä tänä vuonna enemmän kun koskaan aikaisempina vuosina! :D Iloista mieltä ja hupia kyllä riitti tuona iltana. :DD

      Poista
  7. Ihan mahtavaa, että koko porukka jaksaa panostaa noin kovasti! :) Täytyy varmaan ens vuonna saada omatki kaverit houkuteltuu tollaseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! :) suosittelen! Kyllä tää kivasti aina ehkäisee syysmasennusta, kun on jotakin kivaa mitä odottaa, halloweenin jälkeen voikin sitten aloittaa jo joulun odotuksen ja pikkujoulukauden! :D

      Poista
  8. Vau upeaa miten paljon kaikki on panostanut! :) ihmettelen vaan että jos asutte esim kerrostalossa niin eikö teidän naapurit valittaneet ollenkaan kun talo täynnä porukkaa? ;D totta kai tän ikäset osaa olla nätisti, mutta kyllä sitä ääntä ton kokosesta porukasta lähtee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asutaan rivitalon reunimmaisessa asunnossa ja naapurimme ovat onneksi melko rentoa porukkaa. :D :) Lähdettiin myös puolenyön jälkeen jatkamaan juhlia keskustaan, joten kovin myöhään ei häiritty. :D

      Poista
  9. vautsi! upeen näköset pirskeet ollu teillä :) pliispliispliis laittaisitko kunnon kuvaa tuosta juomapelistänne, oma luovuus ei vaan yksinkertaisesti riitä moiseen.. olis kiva saada kuva ja vähä selityksiä säännöistä ja kohtien merkityksistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tunnelma välittyy kuvista! :) en viittis tehdä tänne blogiin mitään kunnon juomapeli-ohjetta, kun jotenkin tuntuu ettei senmoset oikein kuulu tänne , mutta suurimmaksi osakseen tuossa oli siis ihan perus anna/ota, sateenkaari/vesiputous, 7peli, totuus/tehtävä, tarina, "en ole koskaan", tavausleikkejä, sääntö ja vankila. Googlettamalla luulisi löytyvän joitakin tarkempia ohjeita. :) tuossa pelissä kun oli vielä jotakin mun ihan omakeksimää inside-soopaakin. :D

      Poista
  10. Vitsi teillä on kyllä ollut kunnon panostus! Ihan mielettömät koristelut ja tarjoilut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh me juu vähän innostuttiin tänä vuonna! :DD

      Poista
  11. tarviiko ne tissit laittaa tyrkylle vaikka onkin halloween??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vaikka sitten niin! :D toi mekko piirryi heti mun mieleen, kun suunnittelin vampyyrittären asua. :) Ei mulla sentään mitään korsettia tai vastaavaa ollut, joka olis kuulunut melkein joka naamiaiskaupan vampyyrittären asuun! :D

      Poista
    2. Rakastan sun asennetta. Myönnän että yritin ehkä vähän provota. Oot ihanan positiivinen. :)

      En kyllä silti olis laittanu pahaks jos olis korsetti ollut. Ens halloweenina?

      Poista
    3. Heheeh. :D ens halloween ollaan jotakin ihan muuta! :)

      Poista