maanantai 4. elokuuta 2014

Siskospäivä

Muutama postaus takaperin lupailin itselleni järjestää enemmän aikaa perheelleni ja erityisesti Suomessa asuville pikkusisaruksilleni. Perhejuttuja saatiinkin aikaiseksi nopeammin kuin kuvittelinkaan, sillä siskoni Anni oli sopinut pikkusiskomme kanssa yökyläilyt juuri sopivasti kahden vapaapäiväni ajalle.

Keskiviikkona siskoni kävivät hieman ostoksilla, josta kieltäydyin kohteliaasti, sillä pyrin elämään tällä hetkellä säästöliekillä. Liityin myöhemmin heidän seuraansa tortilla- ja leffailtaa viettelemään. Ilta venyi myöhäiseksi ja sovimme treffit seuraavalle päivälle heti aamupalalle. Viikko sitten laittelimme aamupalaa minun luonani ja nyt olikin sitten Annin vuoro loihtia keittiönsä herkkutantereeksi.

003

006

005

027

Ja kyllähän taas maistui! Olimme menossa Helsinkiin viettelemään siskospäivää, joten meidän piti tankata kunnolla ennen lähtöä. Tuoreet hedelmät, puuro, mustikka-smoothie, aamupuuro ja tuoreet leivät antoivat sopivan startin päivään.

047

Tytöt lähtivät Helsinkiin edeltä, sillä heillä oli yhteisiä suunnitelmia päivälle. Itse tulin junalla myöhemmin perässä ja saavuttuani nappasimme muutaman asukuvan.

119

110

196

158

123

217

140

057

143

206

Aurinkolasit - Poikaystävän kaapista lainattua
Kaulakoru - H&M
T-paita - Zara
Shortsit - Cubus

203

107

197
 
Kuvailuiden jälkeen kiertelimmekin miljoona kauppaa. Oli kamalaa huomata, miten puuduttavaa shoppailu oli, kun ei itse saanut ostaa mitään. Tältäkö poikaystävistä tuntuu, kun he lähtevät tyttöystävien matkaan shoppailemaan? :D Puolessa välissä kauppojen kiertelyä pysähdyimme syömään maistuvat salaatit Kampin Johdossa.

225

Oli ihanaa viettää aikaa pitkästä aikaa pelkkien siskosten kesken ja näitä päiviä tulisikin järjestää useamminkin. <3 Tänään suuntaankin töideni jälkeen hyvän ystäväni mökille viettämään aurinkoista päivää ja iltaa grillaillen, aurinkoa ottaen, uiden ja höpötellen. Kuulemisiin! :)

20 kommenttia:

  1. Voi miten herkullinen aamiainen! Viikonlopun runsaat aamupalat ovat kyllä sitä parhautta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan totta! Kunpa jokaisena aamuna ehtisi loihtia samanmoisia. :D

      Poista
  2. Vitsi miten kivoja kuvia! Olette kyllä kauniit siskokset ja ihana kun vietätte tuollaisia sisaruspäiviä :)

    VastaaPoista
  3. Oi vitsit miten ihanaa onkaan aloittaa aamu rauhallisella aamupalahetkellä tollasen herkkupöydän ääressä ja tärkeiden ihmisten ympäröimänä :') Kauniita olette kaikki kolme sisarusta<3 :)

    VastaaPoista
  4. nyt antoi jopa aamupuuro inspistä, huomenna lupaan vetästä satsin omaankin nassuun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä homma! Vedän itsekin melkein joka aamu puurot naamaan, niin päivä lähtee kunnolla käyntiin! :D

      Poista
  5. haluaisitko tehdä joskus postauksen pohjameikistäsi?:) näyttää niin heleältä!

    VastaaPoista
  6. Siinä kun ei ole oikein mitään sen kummempaa kerrottavaa. :D Käytän vain Lorealin True Match meikkivoidetta (sävy: golden beige) ja lumenen aurinkopuuteria. :)

    VastaaPoista
  7. onko anni tuossa vikassa kuvassa vastapäätä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täytyy myöntää että tuo paita olisi sopiva esimerkiksi rannalle mutta en tiedä onko kovin soveliasta olla tuollaisella läpinäkyvällä syömässä ulkona

      Poista
    2. Ei se ollut oikeasti lainkaan läpinäkyvä luonnossa. Anni vain istui kirkkaan lampun alla
      ,kun nappasin kuvan, joten varjostuksien vuoksi kamera teki tepposet. Kurkkaappa asukuvia joita nappasimme, ei ole läpinäkyvä. :) silmällä katsoessa ei edes näyttänyt tuolla sisävalossakaan tuolta kirkkaasta valaistuksesta huolimatta. :)

      Poista
  8. Mitä huulipunaa sulla o näissä kuvissa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiko merkkistä, mutta sävyä en tähän hätään muista.. Eikä valitettavasti Suomesta edes löydy kyseistä merkkiä. :(

      Poista
  9. Hahaa nyt on ihan pakko kertoa mitä mun 23 v isoveli sanoi kun näki sun kuvat :D Selasin siis puhelimella sun blogia tossa yks päivä ja se nappas mun puhelimen ja ensimmäiset sanat oli "iha vitun kuuma" kun se näki sut :D Sit se alko selata sitä postausta mitä just luin ja ihmetteli miten voit olla suomalainen kun ei kuulemma Suomessa kukaan oo koskaan noin kaunis :D Mut oon kyllä samaa mieltä siitä, että oot ihan mielettömän kaunis ja sun hiukset on ihan kadehdittavan upeat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahah! Voi teitä! :DD Hahah Suomessahan just on kaikkein parhaimmat naiset! :D kiitos ihana<3

      Poista