maanantai 11. elokuuta 2014

I'm back

Huomenta höpönassut!

Kesä alkaa vedellä viimeisiä viikkojaan, lomat on melkein lomailtu ja koulun alkaminen lähestyy. Lomalla tulikin otettua aika rennosti, enkä jaksanut kiinnittää erityisemmin huomiota ruokavalioon tai liikkumiseen. Lomaviikoilla tuli syötyä monesti hyvin epäsäännöllisesti ja milloin mitäkin, nyt kuitenkin töiden ja arjen alettua on pitänyt yrittää taas luoda säännöllinen ruokailurytmi ja syödä täyttävästi ja ravitsevasti. Myös kuntosalilla käynti kärsi lomalla ja puolivahingossa pidimmekin Jaakon kanssa yli kahden kuukauden salitauon. Kunnon höllääminen teki kyllä myös hyvää ja kulunut kesä on ollut yksi tähänastisen elämäni parhaimmista.

006

Kunnon höllääminen alkoi kyllä näkyä nopeasti myös vartalossa, nimittäin lihakset katosivat nopeasti kuin tuhka tuuleen. Jäljelle jäi vain rimpulakädet ja rimpulajalat ja nyt tavoitteena olisikin herätellä taas lihakset vähän terhakampaan kuntoon.

025

Painoa en halua tiputtaa lainkaan, päinvastoin, vaan kerätä hieman lihasmassaa luiden ympärille. Urheilullinen vartalo on mielestäni paitsi hyvinvoiva, myös erittäin terveen ja kauniin näköinen. 

023

020

Toissaviikolla Saksasta palattuani kuntosalimme oli vihdoinkin auennut kesätauolta ja teki kyllä niin hyvää vääntää kunnon treeni pitkän tauon päätteeksi. Niinkin kunnon treeni, että jalkani taitavat olla vieläkin hieman jumissa. Oikein tunsi, miten koko keho sai taas kunnon annoksen energiaa ja hyvä olo jatkui pitkään salikäynnin jälkeenkin.

049

033

Myös lenkit olen ottanut taas osaksi iltojani ja otinkin tavoitteekseni, että käyn muutaman kuntosalikerran lisäksi ainakin kerran viikossa lenkillä. Hyvä aloittaa vähän helpommin toteutettavista tavoitteista ja lisätä myöhemmin halutessani kuntosali- ja lenkkikertojen määrää.

069

Yleensä mielenkiintoni urheilua kohtaan säilyy niin pitkään, kun en tee siitä itselleni turhia paineita ja pakotteita. Kaksi- kolme kertaa viikossa riittää minulle loistavasti salilla käymiseen ja jos jonakin päivänä olo on väsynyt ja kurja, siirrän salipäivän suosiolla seuraavaan päivään. Näin into kuntoilua kohtaan säilyy ja siitä ei tule itselleni pakkopullaa.

058

Jaan kuntosalikertani niin, että jokatoisella kerralla teen vatsat, pepun ja jalat ja jokatoisella selän, kyljet ja kädet. Olen todennut tämän itselleni hyväksi jaoksi ja jaksan suorittaa treenin täydellä teholla.

085

Uudet urheiluvaatteet tuovat aina uutta puhtia ja motivaatiota liikkumiseen. Mielestäni urheiluvaatteet saavat olla leikkisiä ja mennä jopa vähän överiksi. Väreillä saa aina piristettyä tunnelmaa.

087  

091

090

Jotta hommaan saisi vielä pientä lisäjännitystä ajattelin tehdä itselleni pieniä tavoitteita, jotka yritän saavuttaa jouluun mennessä.

Jouluun mennessä aion:

* Saada 10 puhdasta leuanvetoa putkeen
* Tehdä jalkaprässillä 125 kilolla 3 x 8 sarjan
* Juosta 10 km lenkin tauotta

Nyt se on sanottu. Nyt se on tehtävä. Tämä postaus olikin hyvä julkaista näin alkuviikosta muistutukseksi itsellenikin tavoitteistani ja antaa lisämotivaatiota viikon heikkoina hetkinä.

Urheilullista viikkoa ja voimia toverit! :D

43 kommenttia:

  1. Wää oot söpö tossa kolmanneks alimmassa kuvassa<3 :D

    Tollaset tavoitteet tosiaan kannattaakin aina sanoa ääneen, niin niitä ei voi ihan yhtä helposti myöhemmin perua :) Toi pinkki väri sopii sulle tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon juu todennut hyväksi tän, että listaan näitä tavoitteitani ääneen, niin tuleepahan varmemmin sitten toteutettua! :D Hahah hamsu-meikä.

      Poista
  2. Hyviä tavoitteita, jotka tulet kovalla päättäväisyydellä varmasti tavoittamaan! Itse sain puolessa vuodessa parannettua jalkaprässitulostani 45 kilolla. Nyt teen kymmenen sarjoja 175 kilolla .Kesällä juoksin puolimaratonin. Mut 10 leukaa ei vielä mene... siinä on mullekkin vielä pähkinää purtavaks :-) Tsemppiä reeneihin! Kannattaa ottaa kuitenkin siinä mielessä rauhassa, ettei haukkaa liian isoa palaa kerralla ja muistaa kuunnella kroppaansa! Kroppa kaipaa myös lepoa, jotta lihakset pystyy vahvistua ja voimistua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, melkoinen nousu puolessa vuodessa. Itse teen tällä hetkellä max. 100 kilolla, niin oma nousu ei tule olemaan niin radikaali. Rauhassa otetaan juu! Tsemppiä sinnekin treenailuiden pariin. :)

      Poista
  3. Ää ihanat pinkit vaatteet sulla, pakko kyllä kysyy että mistä toi lippis on?:) ja tosiaan pitäisi kehoa vähän herätellä ja saada kunnon treenit päälle taas! Ja kuulostaa hyvälle tuo jako miten teet lihaksia aina, voisin miltei kokeilla itsekin samaa jakoa!

    http://wonderland--life.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lippis on Jumbon flamingosta ostettu. :) Kannattaa kokeilla, jos olisi sullekin sopiva jako, itse olen ollut oikein tyytyväinen jo pitkään. :)

      Poista
    2. Hahahah siis Jumbon stadiumista* korjaan! :D

      Poista
  4. Hah en ookaan siis ainut jolla unohtu lomalla salitreenit :D Kesällä onkin kivempi reenata ihan ulkosalla, talvella ehtii taas hikoilla siellä salilla :D

    VastaaPoista
  5. On jotenkin epämiellyttävää kun sanot lukijoita höpönassuiksi tai murusiksi postauksen alussa tai lopussa. En ole säännöllinen lukijasi, vaan kiertelen monia monia blogeja läpi ja selailin nyt sinunkin blogiasi, mutta en pidä sinusta tai blogistasi. Eivät kaikki blogisi näkevät ole kiintyneitä sinuun ja halua että heitä sanotaan höpönassuiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monet bloggaajat tekevät tota, mutta tosiaan jos sä et siitä pidä niin jätä ihmeessä tämä blogi väliin :) Ei mua ainakaan millään tavalla haittaa tollaset sanat, mutta meitä on monenlaisia tietysti.

      Poista
    2. No kyllä se muakin hieman häiritsee, vaikka muuten tästä blogista tykkäänkin. Höpönassut ja muruset tuntuu hieman tekopirteältä ja liioitellun aurinkoiselta

      Poista
    3. Ihana muuten kun et enää muokkaa kuviasi yhtä paljoa ainakaan :)

      Poista
    4. Ano 13.50: Olen pahoillani, jos koit sen epämiellyttävänä. Se ei ollut tarkoitukseni. Usein kun raapustelen postauksiani, ajattelen samalla niitä ihmisiä, joista pidän ja joiden tiedän pitävän minusta ja kirjoitan ikään kuin heitä varten. Tulisi toki ottaa huomioon heidätkin, jotka eivät pidä minusta, eivätkä halua, että minä pidän heistä. Jotenkin olen kai olettanut, etteivät sellaiset ihmiset ala lukea blogiani, jotka eivät pidä minusta tai blogistani. Mä kirjoittelen aikalailla fiilis-pohjalta ja tänä aamuna mulla oli niin mukava olo ystäväni kanssa salilta tultuani, että fiilis oli ihan höpönassumainen. Joinakin aamuna toivotan vain hyvät huomenet tai huomenta ihmiset. Lupaan yrittää tsempata turhia lempinimittelemättä, jos tämä kerran häiritsee osaa. :)

      Ano 15.19: Hahah, no hyvä, vaikka en mä kyllä ole muokkausrutiineitani muuttanut mitenkään. Sama kontrasti ja valotus tulee edelleenkin ihan jokaiseen lisäämääni kuvaan. Ehkä valo on erilaisempi loppukesästä kuin alkukesästä.. :D

      Poista
    5. No mun mielestä on kiva, kun bloggaaja puhuttelee lukijoitaan ystävällisen leikkimielisesti DD ! Mutta joo, ainahan on ns tosikkoja, jotka voi ärtyä sellaisesta, ja sehän on heidän oikeus tottakai.

      Poista
    6. Älä ole pahoillasi, tää on sun blogi ja sä olet tän ohjaksissa! :) Jos susta on luonnollista sanoa meitä lukijoita höpönassuiksi = tee niin. Sä et mitenkään pysty miellyttämään kaikki sun blogisi lukijoita 110%, puhumattakaan näistä anonyymi vierailijoista. Parhaiten pärjäät kun teet tästä itsesi näköisen! Toki lukijoita ei saa unohtaa, mutta liika huomioiminen vie sun käden jäljen tästä pikkuhiljaa! :) ♥

      http://hennankengissa.blogspot.fi/

      Poista
    7. Tottahan se on, että jos kumartaa toiseen suuntaan, niin sitten pyllistää toiseen suuntaan. :D Eli aina on niitä, joita ei vain syystä tai toisesta miellytä oma tyyli ja meininki. Voin koittaa kuitenkin vähän neutraloida välillä ylihömpöttelevää tyyliäni.. :D

      Poista
    8. mä jotenki nii repesin pahasi tolle anolle XDD hänen elämänsä mahtaa olla vaikeaa

      Poista
    9. Naurahdin myös tolle "mutta en pidä sinusta tai blogistasi" -kohdalle :D

      Älä turhaan Essi ala muuttaa mitään, jos joku ei tykkää niin sitten ei tykkää :)

      Poista
  6. Heii jes! Aikasemmin en pystyny sun blogia lukemaan kun nää kuvat latautu niiiiin käsittämättömän hitaasti mut nyt latautuu heti ihan niin kuin kaikissa muissakin blogeissa! :-) Vanhemmissa postauksissa vielä sama ongelma, mut nyt näissä uudemmissa ei enää mitään ongelmaa! Mahtavaaaaa :-)

    Muuten, miten hoidat sun ihoasi (mitä tuotteita käytät jne.) ja mikä ihotyyppi sulla on? :-)

    Ja tsemppiä tavotteiden kanssa, kannattaa pitää mielessä se mahtava onnistumisen tunne joka koittaa sitten jouluna. ;-) Oon varma, että onnistut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee huippuhyvä kuulla! Mä vähän fiksailin kuvalinkin koko-asetuksia. :D Käytän milloin mitäkin meikinpuhdistusainetta, tällä hetkellä tuollainen nivean puhdistusmaito ja kasvorasvana hyväksi todettu nivea creme. :) Ihotyyppi on varmaankin sitten sellainen sekaiho, sillä toisinaan en tarvitse kasvorasvaa pitkään aikaan oikeastaan ollenkaan ja välillä taas tuntee, miten iho oikein kaipaa pientä kosteutusta. Kiitos tsempeistä! :)

      Poista
  7. Mikä puhelin sulla on? =)

    VastaaPoista
  8. Käytätkö mitään palautusjuomia/lisäproteiineja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Een ainakaan tähän asti ole käyttänyt. :)

      Poista
    2. ei kannatakkaan, ainakaan noita keinotekoisia jauhoja sunmuita, just luin miten paljon niistä saattaa olla haittaa terveydelle. siis saattaa, kun ei ole tutkittu vielä mitä kaikkea niistä voi aiheutua. mutta mielestäni peruskuntoilija ei edes sellaisia tarvitse jos ei jotkut kisat tms kiinnosta:) kyllähän se kertoo jo aika paljon kun niiden purkkien/pussien takana lukee miljoona eri ainetta mitä pussi sisältää..:D

      Poista
    3. No mä kanssa olen aina ollut vähän skeptinen niitä kohtaan, kun tosiaan melko uusia tulokkaita suurin osa, eikä tietoa siitä, miten ne saattavat pitkällä käytöllä vaikuttaa.. Parempia palautusjuomia saa ravintoarvojensa ja makunsa puolesta, kun valmistaa itse tutuista raaka-aineista. :)

      Poista
    4. jep, peruskuntoillija ei TODELLAKAAN tarvitse niitä. Liian monella harhaluulo että ne ois välttämättömyys mutta eiiiih... ravinnosta saa samat aineet ja sieltä ne kuuluu ekana saadakin.

      Poista
  9. Ihanan pirteitä kuvia ja niin kivat vaatteet :) hyviä tavotteita sulla, itsekkin voisi rustata paperille jos ne siitä alkais toteutumaan (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa rustata, eipä unohdu, mihin on suunnitellut pystyvänsä! :D Kiva kun tykkäsit. :)

      Poista
  10. vaikutat todella mukavalta ihmiseltä:) asutaan samalla paikkakunnalla ja taidetaan molemmat tietää toisemme, onks hassua jos joskus moikkaa ja kertoo lukevansa sun blogia?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tuu ihmeessä moikkaamaan, jos kerran täällä molemmat asustellaan! :D Ei ole yhtään hassua, mutta kovin moni ei ole ainakaan vielä uskaltanut tulla kadulla moikkailemaan. :D Ehdottomasti saa moikata, musta on ihana tietää millaiset ihmiset lueskelee näitä mun hölötyksiä täällä! :D

      Poista
  11. juotko proteiini juoman aina salin jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehen, monesti syön kunnon ruuan salin jälkeen. :)

      Poista
  12. Odotatko muuten, että saisit joskus tulevaisuudessa blogillesi jotain yhteistyökumppaneita? :) Kun sulla varmaan on aika hyvät edellytykset sille kuitenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oo oikeastaan blogin suhteen mitään kummempia odotuksia ollut vielä koskaan, päätin kokeilla tätä ja katsoa miltä tän pitäminen tuntuu ja nyt jatkanut eteenpäin positiivisilla fiiliksillä. Kuka tietää, mitä joskus vuosien päästä tapahtuu, tai onko mulla edes blogia enää vuosien päästä.. Sen näkee sitten. :)

      Poista
  13. Onks noi proteiini jauhot sun muut iha turhaa sunmielestä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niistä selvästi on jotakin hyötyäkin ollut ihmisille, mutta itse vaan pelkään kaikkea mistä en tiedä tarpeeksi ja ne pussit ovat kyllä täynnä kaikkea sellaista, että mielummin valmistan oman jääkaapin antimista proteiinipitoisen smoothien, kun juon niitä kamalalta maistuvia jauholitkuja. :D

      Poista
  14. Missä olit työharjottelussa kun valmistuit merkonomiksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan omassa ruokakaupassa tein, jossa olen töissä. Meillä on mahdollisuus tehdä kaikkia hyllykuvia, tilauksia ja toimistohommiakin, joten näytöt oli helppo suorittaa. :)

      Poista
  15. Musta on kivaa olla Essin höpönassumurunen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah huomasin tän vasta nyt höpönassumurunen. XD<3

      Poista