tiistai 10. kesäkuuta 2014

Lihapullat tuorejuustotäytteellä

Heipsan!

Tein muutaman ajastetun postauksen reissun ajalle ja tällä hetkellä vaeltelenkin luultavasti jossakin Itävallan vuoristomaisemissa perheeni kanssa. :D

Viikolla yritimme syödä Jaakon kanssa jääkaappia mahdollisimman tyhjäksi ennen reissuun lähtöä. Halusin kuitenkin valmistaa jotakin muutakin, kuin jämäpaloista koottuja aterioita, joten kaupassa käydessäni tavoitteenani oli löytää ainekset johonkin yksinkertaiseen reseptiin.

Jauheliha löytyi kaapista valmiiksi, joten keksin valmistaa siitä itsetehtyjä lihapullia. Kokeileva kokkailuluonteeni nosti jälleen hattua ja halusin keksiä lihapulliini vähän extrahöystettä.

Tarvikkeet

001

+ Tämä meinasi unohtua!

002

Lihapullat:

Jauhelihapaketti
Korppujauhoja 1 dl
Kermaviiliä 2 dl
1 Kananmuna

Mausteiksi: mustapippuria, yrttisuolaa ja grillimaustetta.  

003

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja pyörittele taikinasta sopivan kokoisia pyöryköitä.

005

Paina lihapullien keskelle sormella paikka tuorejuustotäytteelle.

Tarvikkeet täytteeseen

006

Tuorejuustotäyte:

Valkosipulituorejuustoa
Muutama kirsikkatomaatti
½ Paprika
2 Herkkusientä
1 Chili

Mausteiksi: valkosipulijauhetta ja yrttisuolaa

007

Pilko kirsikkatomaatit, paprika ja herkkusienet pieneksi silpuksi ja sekoita ne valkosipulituorejuuston sekaan.

010

 Lisää täytettä lihapulliin painettuihin koloihin ja sulje täyte pyöryköiden sisälle.

011

Paista lihapullat uunissa 225 asteessa noin 20 minuuttia.

019

 Lihapullien kaveriksi halusin jotakin raikasta ja mozzarella-tomaatti-basilika salaatti sopi tähän tarkoitukseen paremmin kuin hyvin. Salaatin sai helposti valmistettua sillä aikaa, kun lihapullat valmistuivat uunissa.

012

Tarvikkeet:

4 Tomaattia
2 Pakettia mozzarellaa
Basilikanlehtiä
Balsamicokastiketta
Oliiviöljyä

Mausteiksi: mustapippuria ja yrttisuolaa

Pilko tomaatit ja mozzarellat ympyröiksi ja leikkaa basilikasta suuria lehtiä paketin päällimmäiseksi.

015

Ripottele päälle mausteita ja loraus oliiviöljyä sekä balsamicokastiketta.

016

Ateria oli ihanan kesäinen ja raikas ja ennenkaikkea helppo ja nopea valmistaa. Mielestäni on hauska huomata, miten helppoa ruuanlaitto oikeastaan onkaan, kun alkaa vain itse kokeilla kaikenlaista. Määrien ei tarvitse aina olla ihan niin justiinsa, jos nyt sitten joskus maustaakin vähän liikaa tai liian vähän, ei se maailmaa kaada. Lapsena kun katselin äidin ruuanlaittoa, se vaikutti mielestäni vähintäänkin joltakin ydinfysiikalta.

023

Kun valmistaa ruokansa itse, tietää tasan millaista ravintoa itseensä pumppaa ja osaa arvioida ehkä paremmin sen, kuinka paljon jotakin ruokaa kannattaa syödä ja kuinka tärkeää on syödä monipuolisesti kaikkea. Suosittelenkin kaikkia valmistamaan ainakin pari kertaa viikossa jotakin kotiruokaa valmisruokien ja ulkona syömisen sijaan.

16 kommenttia:

  1. Näistä sun ruokapostauksista saa tosi kivoja vinkkejä omiinkin kokkauksiin :) Näyttää niiin herkulliselta! Tuli muuten mieleen, että panostatko sä aina myös tohon ruoka-annoksen ulkonäköön? Kun musta tuntuu, että itellä on monesti joko niin kiire tai niin kova nälkä, että ruoan valmistuttua vaan heitän kaiken lautaselle ja ahmin suuhuni :D Tietty sitä välillä aina panostaa enemmän siihen esteettisyyteenkin, mutta kieltämättä ihan liian harvoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! :) kokeilemaan vain ;D yleensä jaksan ensimmäiset annokset laittaa nätisti lautasille ja huikata poikaystävän syömään, mutta santsiannokset menee kattilasta suuhun taktiikalla tyyliin. :D ja tietenkin riippuu paljon myös ruuasta, hernekeitosta on vaikeaa saada kovin esteettistä ;D

      Poista
  2. Nyt kun kämppä viimein löytyi ja sopparia kirjoitellaan maanantaina, alkaa kaikki tämmöset ruokaan liittyvät postaukset kiinnostaa. Hirveästi on tullut jo kyselyitä tupareista. Ehkä tämän tapaiset lihapullat päätyvät pöytään. Osaatko sanoa, miltä maistuu kylmänä? Meille usein juhlissa pieniä itse tehtyjä lihapullia ja ne on ihan hyviä. Mietin, että onko nämä kuitenkin mukava syödä myös kylmänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi hyvä homma kämpän suhteen! :) syötiin näitä vain lämmitettyinä, joten en osaa sanoa niiden soveltuvuudesta kylmätarjoiluun, mutta luulisi niiden sopivan myös kylmiksi versioiksi. :)

      Poista
    2. Hei tästä iommentista tuli mieleen, että olisi kiva kun sulla näyttää juhlissa olevan aina upeat tarjoilut, niin postaus siitä mitä yleensä laitat esille! Vaikka vanhojen kuvien kera :)

      Poista
    3. Hei hauska idea! :D tähän mennessä kunnon juhlatarjoilut on järjestänyt kuitenkin vielä vanhempani, mutta itse olen hoitanut bile/synttäri/yms tarjoiluja, joten niistä voisi sitten jonkunlaisen postauksen väsätä. Kaava tuppaa vain olemaan usein aika samantapainen booleineen ja pikkupurtavineen, mutta kyllä niistä joitakin erilaisuuksiakin voisi löytyä :)

      Poista
  3. Hei olipas hyvä idea! Lihapullat on tuttujuttu omassa keittiössä, mutta tässäpäs olisikin oiva tvisti! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mäkin oikein innostuin tästä ja normi lihapullat saa jäädä sivuun ja tvistilihapullat kehiin. :D

      Poista
  4. Laittaako sun poikaystävä koskaan ruokaa teillä? =) Vai ootko se sinä, joka yleensä kokkailee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmiten minä, mutta jos oon vaikka tosi myöhään töissä niin Jaakko saattaa tulla hakemaan mut ja tehnyt vielä pastat ja jauhelihakastikkeetkin kotiin valmiiksi odottamaan! :) + grillailut hoitaa aina Jaakko. :D

      Poista
  5. Laitatko kaikkiin ruokiin jotain valkosipuliin liittyvää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah siltä alkaa vähän vaikuttamaan! Valkosipulifriikki.. Tää resepti olis kyllä ihan yhtä hyvä vaikkapa ruohosipuli- tai aurinkokuivattutompsu tuorejuuston kera! :) :D

      Poista
  6. Nam mikä ohje! :) tein tossa yhessä vaiheessa aika usein lihapullia ja vähän kyllästyin, mut tätä ohjetta on kyllä pakko kokeilla! Kivaa vaihtelua :)) kiitos siis vinkistä!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei oleppas hyvä vain! Jep, kyllä tää tavalliset lihapullat päihitti kuus-nolla! ;D

      Poista
  7. Oomm! Esmo oon tulossa syömään teille joku päivä!!! Jim

    VastaaPoista