perjantai 27. kesäkuuta 2014

Juhlahumua

Keskiviikkona viettelimme varaveikkani 6-vuotis syntymäpäiviä Espoossa päin. Halusin keksiä jonkun hauskemman lahjan jonkun nurkkaan lentävän lelun tai perinteisen karkkipussin sijaan, joten päätin valmistaa juhliin Daim-muffineita. Tykkään valmistaa erilaisia ruokia itse, mutta leipomista en hanskaa yhtä hyvin. Kutsuin Annin kanssani leipomaan, sillä kaksin touhu kuulosti paljon hauskemmalta puuhalta.

Tarvikkeet

032 (800x570)

Daim-suklaalevy
150g margariinia
1 dl Sokeria
2 Kananmunaa
3 dl Vehnäjauhoja
2 tl Leivinjauhoa
3 rkl Kaakaojauhetta
2 dl Kermaa

Sulata margariini ja vatkaa vaahdoksi sokerin kanssa. Lisää sekaan munat vatkaten yksitellen. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja rouhi sekaan puolet suklaalevystä. Sekoita vaahto kuiviin aineksiin ja kaada samalla kerma taikinan sekaan. Sekoita kunnolla.

033 (800x689)

Valitse söpöt muffinssivuoat.

037 (800x533)

Ja annostele taikinaa vuokiin noin puolilleen.

038

Lopuksi tökkää taikinan keskelle jäljelle jääneestä puolikkaasta suklaalevystä "suklaasydämet".

040 (800x533)

Ja paista uunissa n. 200 asteessa 12-15 minuuttia.

045 (800x533)

Kokemattomina leipojina saimme puolet muffinsseista hieman kärähtämään...

052 (800x533)

Mutta koitimme korjata tilanteen nonparellien avulla! Pääasia oli, että muffinsit maistuivat ihan syntisen hyviltä ja ajatushan on aina tärkein! :D

Leipomisen tiimellyksessä unohdin, että muffinssien koristelun lisäksi piti laittaa myös itseni juhlakuntoon. Hiukset olivat töiden jälkeen bad hair dayn siivittäminä sotkusykeröllä ja sille oli tehtävä pikakunnostus!

008 (800x643)

Tästä lähdettiin rakentamaan juhlakuntoa.

011 (800x519)

Mahdoton tehtävä? Hiuksissa oli siis myös muutama rastatakku takaraivossa ja ne olivat muutenkin kipeästi pesun tarpeessa.

004 (800x533)

Suihkuun ei enää ehtinyt, joten oli otettava raskaammat aseet käyttöön. Keskimmäisen avulla hiusten harjaaminen saatiin onnistumaan kivuttomammin, öljyä yksi pumppaus latvojen pöhöä silottamaan ja kuivashampoota tyveen suihkun korvikkeeksi.

017 (800x603)

Hiukset mahdollisimman tiukalle ponnarille, hieman kuivashampoota vielä kiinnittämään, ponnarin paikalle hiuskoru ja latvat hieman kiharalle. Tadaa! Juhlalookki taiottu ilman suihkua 10 minuutissa. :D

065 (532x800)


066 (520x800)

Kamat kasaan ja juhlia kohti!

27 kommenttia:

  1. Nams, näyttää ihan älyttömän hyviltä! :) Kauniit siskokset<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyviä ne olivatkin! :) kiitos kumpaisenkin puolesta! <3

      Poista
  2. Ootte niin super kauniita siskoksia ja aina näitä kuvia katellessa tulee niin kateellinen fiilis teidän hiuksista ja upeista vaalensinisistä silmistä! Hei sellainen kysymys että mitä huulikiiltoa/huulipunaa sulla näissä kuvissa esim on?:) Eritin ettiä vastausta tagien kautta mut en löytäny :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kateutta ei tarvitse tuntea kaunokainen! Mutta kiitos vain hirmuisesti :) mulla on h&m:n sitä todella vaaleanpunaista huulikiiltoa, mutta sen valmistaminen on nyt ilmeisesti lopetettu, sillä tuubink vetelee viimeisiään ja sitä ei enää mistään myymälästä löydy :( mulle käy aina näin suosikkituotteiden kanssa!

      Poista
    2. Kannattaa kokeilla Lumenen Natural Code-sarjan vaaleanpunaista huulikiiltoa, sävy 2 creamy pink! Ei tarvii vaaleanpunaista huulipunaa alle tms. vaan siinä on tosi paljon pigmenttiä joten se myös on aika riittoisaa ja maksaa about 6 euroa:)

      Poista
    3. Hei kiitos vinkistä, pitääkin kokeilla. Tänään juuri etsiskelin jotakin kivaa vaaleanpunaista/pinkkia kiiltoa tai punaa tuloksetta. Ensi kerralla nappaankin tuon sitten matkaani, kun ei tuon kalliimpikaan ole! :)

      Poista
  3. on tässä tullu mieleen ku näitä sun ihania ruokapostauksia on lueskellut että miten suunnittelet kaikki ostokset sun muut/kuinka rahat riittää kaikkeen?:) aina heitetään sitä että kuinka opiskelijana saa syöhä makaronia sun muuta mutta sä teet aina niin ihania ruokia nimenomaan ite etkä ostele (ainakaan juurikaan) valmisruokia :) ootko aatellu tehä videopostausta??:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sellaiset perustarvikkeet, jotka käydään Jaakon kanssa ostamassa puoliksi viikoittain ja sitten, jos kaipaan jotain erikoisempia ainesosia käyn jossakin lähikaupassa nappaamassa vähän lisukkeita. Pyritään käymään halvimmissa isoissa kaupoissa ruoka-ostoksilla, kuten prismassa ja Lidlissä niin saa aika monta kassillista suht halvalla. Lisäksi oon ihan jäätävä tarjoushaukka ja valmistankin ruokia usein sen mukaan, miten kaupassa löytyy tarjouksia. Jos on eurolla jauhelihaa, niin sillä viikolla syödään pastaa ja jauhelihakastiketta, jauhelihakeittoa ja omatekemiä jauhelihapullia! :D

      Poista
    2. Ja en oo ajatellut tehdä videopostausta ainakaan lähiaikoina, en oikein tykkää niistä... :D

      Poista
  4. Voi vitsi miten herkullisilta nuo näyttää, nam! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile itsekkin ihmeessä, ei vienyt kauan aikaakaan! :)

      Poista
  5. Hih mulla onkin tää resepti jo käytössä! Kinuskikissalla on parhaat ohjeet :) noista tulee niin älyhyviä! Ja enpäs ennen oo älynny antaa muffinseja lahjaksi vaikka niitä melkopaljon teenkin :D

    VastaaPoista
  6. Sun blogi on niin ihanan aito :)

    VastaaPoista
  7. Onko sun isällä ja äitipuolella yhteisiä lapsia? =) Ja onko Emma siis heidän yhteinen myös vai? Anteeksi jos menee turhan henkilökohtaiseksi, mutta jäi askarruttamaan tämä asia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iskällä ja sen entisellä vaimolla on juu yhteisiä lapsia 3, Emma mukaanlukien. :)

      Poista
  8. Mä koitin sitä kanasalaatti ohjetta, jonka jaoit täällä blogissa. En oo ennen tehny itse minkäänlaista kanasalaattia, mut se oli ihan tosi hyvää!! :) En osaa oikee leipoo tai tehä ruokaa nii kerranki onnistuin tekee jotai :D nimimerkillä kerran syttyi pannu palamaan kun tein valmis kalapuikkoja :'DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se kanasalaatti on kyllä niin helppo valmistaakkin! :) Kiva, jos maistui! Hei toi on jo paha, jos ihan palamaan asti oot pannusi saanut!! xD

      Poista
  9. Hei! Mistä löysit noi somat muffinssivuoat? Ihanan näköisiä, varsinkin tuo stösselikasa! Ja hieno kampaus. Suosittelen huulikiilloksi lumenen natural code sarjan kiiltoa. Sävy 3 pink daisy ainakin on tosi ihanan pinkki! Se on huippu hyvä ja kuitenkin edullinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muffinssivuoat oon saanut joskus lahjaksi, joten en yhtään osaa sanoa niiden alkuperästä. :( Oi, kiitos kiiltovinkistä. :) Jospa löytyisi taas uusi suosikki tilalle!

      Poista
  10. Lisään edelliseen kommenttiin, että tarkoitin siis tosi vaaleanpunaista, enkä siis sellaista kirkkaan pinkkiä vaikka taisin niin vahingossa kirjoittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vaaleanpunainen olisikin nimenomaan hakusessa. :)

      Poista
  11. Varaveikka? Miksi tälläinen nimitys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäni naisystävän poika ei ole minulle oikeasti mitään sukua, mutta samaa perhettä ollaan koko konkkaronkka! :)

      Poista
  12. Mitä huulikiiltoa käytät? Aivan ihanan väristä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on ihan omakin suosikki, mutta valitettavasti sen valmistus on ilmeisesti lopetettu! H&M:n vaaleanpunainen huulikiilto kyseessä, mutta tuota samaa ei enää ole näkynyt liikkeissä pitkiin aikoihin ja tuubikin on kohta loppu. :'(

      Poista