maanantai 21. huhtikuuta 2014

Baby steps

Tämän vuoden kevät on ollut erityisen ihanaa aikaa minulle ja perheellemme. Saimme perheeseen maailman suloisimman lisäyksen, kun veljeni kihlattu synnytti terveen ja kauniin tyttölapsen. <3

 Uutisesta kuullessamme noin puoli vuotta sitten kyyneleitä ei säästelty. Olisitte nähneet ilmeeni, kun minua pyydettiin vielä kummitädiksi tulevalle pienelle ihmeelle. Tärinää ja holtittomia itkukohtauksia jatkui läpi illan. En voisi olla onnellisempi. Viimeisten viikkojen aikana on tullut vierailtua vauvaa katsomassa useampaan otteeseen, ja ensi kuun alussa järjestetään ristiäiset ja pienokaisen nimikin vihdoin paljastuu!


Puhuin aikaisemmin tavoitteestani vähentää vaatteiden ostelua radikaalisti. Nettishoppailu on ihan liian helppoa ja koukuttavaa! Päätöstä ennen olin kuitenkin ehtinyt jo tilata nelly.comilta yhden paketin, jonka tilaaminen ei kaduta kyllä pätkääkään. Paketista paljastui nimittäin täydellinen mekko ristiäisiä varten.

Pieniä yksityiskohtia mekosta:


 Valkoinen.


Pitsinen.


"Timanttinen" = Täydellinen kummitädille.

Eilisellä pääsiäispäivällisellä pääsimme taas kaikki nauttimaan pienen ihmeen seurasta. Neiti oli hyvin aktiivisella tuulella ja olen lähes varma siitä, että sain pienen hymyn takaisin!


Isäni naisystävä oli loihtinut maistuvia herkkuja alkuruuasta jälkiruokaan, ja kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä.




 Alkuruuaksi kasvissosekeittoa.



Jälkiruuaksi porkkanakakkua, tuoreita mansikoita, suklaata ja kermavaahtoa.


Veljeni ja hänen kihlattunsa koiravanhus Max oli menossa mukana.


Ruokalepo.



Olimme poikaystäväni kanssa aika mätsäävinä liikenteessä ja molempien päältä löytyi valkoista ja sinistä.

Viimeisiä viedään lomapäivien osalta ja tänään pyhitän vapaapäiväni kaikelle tylsälle. Koti pitää siivota oikein kunnolla, pääsykoemateriaaleihin pitäisi alkaa keskittyä tosissaan ja kasa pyykkiäkin tuolla odottaisi. Jätän aina kaiken viimetinkaan ja sitten onkin homma jos toinenkin tekemättä. :D

Olen ehdottomasti sellainen: teen sen sitten huomenna - ihminen. Mutta jos nyt tekisin sen tällä kertaa kuitenkin tänään. Tuumasta toimeen, viettäkää te muut mukavaa aurinkoista vapaapäivää!

8 kommenttia:

  1. Ootte kyllä tosi näyttävä pari poikaystäväsi kanssa :) Saako kysyä kuinka kauan ootte seurustelleet? Toi mekko vaikuttaa myös ihan täydelliseltä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan seurusteltu periaatteessa jo 7 vuotta, mutta ollaan kyllä erottu kerran siinä välissä vähän pitemmäksi aikaa.. :) Mekko on IHANA! <3

      Poista
  2. onko tossa yhdessä kuvassa vauvan kanssa sun pikkusisko? :) minkä ikäinen hän on? :)

    VastaaPoista
  3. Oi aivan täydellisen oloinen mekko ristiäisiin! Ja olette kyllä upea pari poikaystäväsi kanssa :)

    VastaaPoista
  4. poikaystäväs on hoooot!! mut nii oot kyl säkin eli eiks se sit meinaa, et ootte ihan täydellinen pari? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, pitää välittää viesti sille eteenpäin! :D Every blondie needs a brownie! ;)

      Poista