sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Indiedays Blog Awards

Minulla oli kunnia osallistua tämän vuoden Indiedays Blog Awardseihin siskoni avecina. Palkintogaala järjestettiin Helsingin Tivolissa, ja mielestäni tilaisuus oli kaikinpuolin onnistunut. Paikalla oli paljon tuttuja naamoja ruutujen takaa, ja oli mieletöntä tutustua vähän paremmin näihin upeisiin naisiin, joiden juttuja on tullut luettua jo pidemmän aikaa.
Tapahtuman juonsi Axl Smith, joka sopi tilaisuuteen hyvin. Palkintoja sai moni bloggaaja, joiden blogeja olen itsekin lukenut, ja täytyy sanoa että voitot jakaantuivat täysin oikeille ihmisille! Paljon onnea!

Kuvat kertokoot illan tunnelmasta lisää


Päälle valikoitui punainen yksiolkaiminen toppi, mustat housut kultaisilla vetoketjuilla ja uudet alennuksista kotiutetut kiilakorkokengät niiteillä. Paidan ollessa erikoisempi, päätin jättää korut yksinkertaisiksi. Kultainen piikkikaulakoru saatu siskolta tuliaiseksi.


Punainen toppi: Kirpputori
Housut: Zara
Kengät: Spirit store 
Laukku: Members.com (Beverly Hills Polo Club)


Hiukset laitoin tyypilliseen tapaani rennoille kiharoille. Olen ollut aina erittäin huono tekemään itselleni kampauksia, ja usein hiukseni ovatkin vain tylsästi auki.


Daamini oli kukkaakin kauniimpi siskoni Anni. Kiitos kutsusta ihanaan iltaan!


Laittauduttiin Annin luona ja päätettiin ottaa lasilliset viiniä rentouttamaan jännittynyttä tunnelmaa ja pohdiskeltiin myös olisiko tilaisuudessa alkoholitarjoilua. 


Turhaan pohdiskeltiin. Tarjolla oli vaikka ja mitä. Jopa liikaa, ainakin itselleni. 


Maastouduin maisemiin. Kuulun selvästi näiden pariin viettämään iltaa. :D


 Yökerho Tivolista oli helppo muuntaa juhlapaikka suurelle joukolle ihmisiä. Tilaa riitti ja istumaankin pääsi melkein aina tarvittaessa. 


Tarjolla oli paljon erilaista pientä purtavaa, ja kyllä maistui!


Tätä jännitettiin sormet ristissä, ja sieltähän se kolmas sija ja palkinto lähti Inan matkaan! Onnea vuoden säteilevin Ina!


Oli ikuistettava siskoskuva. Ihanat siskokset Natalia ja Teresa!




Ilta huipentui sohvan valtaamiseen isolla tyttöporukalla ja pitihän sitä myös haalia riittävä määrä kurkun kostuketta pöytään. Saatettiin vähän yliarvioida määrät ja viimeisimmän viinikulhon kidnappaamisen olisi voinut jättää väliinkin. Jatkettiin vielä pienemmällä porukalla yökerho Namuun juhlimaan. Kiitos hauskasta illasta tytöt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti