keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

SPRING VIBES

Hellurei!

Kevät, takatalvi ja entten tentten teelikamentten. Tyypillistä suomalaista alkavaa kevättä vietellään ja ainakin itse miellän maaliskuun ensimmäiseksi kevätkuukaudeksi, vaikka tämä sään puolesta ilmentää toisinaan vähän kaikkia vuodenaikoja sekaisin. Kovaa vauhtia ollaankin jo tämänkin kuun loppupuolella ja mulla ainakin alkaa pieni stressisuoni sykkiä ohimolla kevään viimeisten koulujuttujen parissa. Pitää vain aina muistaa, että kunhan pysähtyy hetkeksi, istuu alas ja nappaa ensimmäisen hoidettavan asian eteensä, niin siitä se velvollisuuksien pino sitten pikkuhiljaa pienenee ja lopulta sulla on puhdas pöytä kesää varten valmiina! :D

Ei mulla kyllä mikään älytön kiire tässä keväällä ole ollut, jotenkin vaan on ollut vähän vaikeuksia tarttua härkää kiinni sarvista ja vaan hoitaa niitä velvollisuuksia pois alta. Päinvastoin, kevääni on ollut kiireiseen syksyyn verrattuna ihanan leppoisa ja olen ehtinyt pitkästä aikaa nauttia kunnolla vapaapäivistäkin!

fullsizeoutput_fb5

Vaihtelevien sääolosuhteiden vuoksi mun päivän asu on ollut viimeisen kolmen viikon ajan kutakuinkin identtisesti yllänäkyvän mukainen! Farkkujen väri, neule ja lippis vaihtuu välillä, mutta muuten ollaan painettu menemään näin päivästä ja säästä riippumati. :D Lippis on osoittautunut asusteista käytännöllisimmäksi, sillä sillä on estetty tuulta, sadetta ja toisinaan lumikuuroakin iskemästä naamaan! Väljän karvatakin alle taas mahtuu paksummat neuleet ja kun saadaan sitä aurinkoa kylään, niin takin voi jättää vaikka kokonaan auki.

fullsizeoutput_fb4

Saksasta saapui pari viikkoa sitten odotettuja vieraita, kun äitimme ja pikkusiskomme tulivat viettelemään hiihtolomaa Suomeen. Heillä oli kiireinen aikataulu kaikkia sukulaisia ja ystäviä tavatessa, mutta saatiin pikku pirpanamme yhdeksi yöksi meillekin! Oli ollut hirmuinen ikävä ja järjestettiinkin kaikenlaista pientä ohjelmaa päivien varalle! Hassua, miten nopeasti nuo pienet kasvavat ja yhtäkkiä sitä voikin puhua ja puuhata jo "aikuisten" tai ainakin nuorten juttuja, kun vasta vielä hetki sitten keksittiin yhteisiä leikkejä.

fullsizeoutput_f1f

Kahvikuppi kertoi sairaan hyvän vitsin.

fullsizeoutput_f4a

fullsizeoutput_f1b

Ollaanpahan ehditty järjestää jo pieni irtiotto arjesta reissunkin muodossa Dubain jälkeen, kun suunnattiin Annin kanssa Draken keikalle Tukholmaan yhdeksi yöksi!

fullsizeoutput_fa3

Lähdettiin reissuun todella extemporee, sillä mulle oli ainakin jäänyt ihan unholaan, että Drake edes ylipäätään esiintyy kyseisenä viikonloppuna Ruotsissa! Mainonta ei ollut näköjään yltänyt kunnolla Suomeen asti, mutta kun kuultiin tuttavaltamme keikasta, varattiin lentoliput muutaman päivän varoitusajalla ja sitten sitä mentiin! Musta tälläiset yllättävät repaisut on kaikkein hauskimpia, sillä silloin ei ole ehtinyt tehdä liian suuria suunnitelmia ja odotuksia, joten kaikki sujuu jotenkin rennommin.

fullsizeoutput_fb1

fullsizeoutput_fa9

fullsizeoutput_faf

Asuksi keikalle valikoitui valkoiset rennot housut, vihreä bomber ja musta croptop. Asuvalinta sopi suureen saliin loistavasti, sillä välillä siellä iski kunnon vilunväreet ja pelkässä topissa olisi voinut tulla jopa liian kylmä, mutta välillä taas tanssittiin tutun biisin tahtiin sen verran antaumuksella, että takki piti heittää olalle! :D Ja kyllähän sitä tanssittiin ja hoilattiinkin! Anni oli opetellut lähes jokaisen kappaleen sanat ulkona ja mullekin yllätyksekseni suurin osa esitetyistä kappaleista oli jo entuudestaan tuttu!

Untitled

Show oli käsittämättömän siisti kokemus! En ole käynyt aikaisemmin paljonkaan suuremmilla kansainvälisillä keikoilla, joten kyllähän siellä tämä pienen luokan keikkailija katseli ja kuunteli meininkiä vaikuttuneena. :D

Siinäpä vähän pätkiä kuluneista viikoista maaliskuulta. Kamera ei ole kulkenut mukanani kovinkaan aktiivisesti, mutta nyt, kun aurinkoakin ollaan alettu silloin tällöin saada maisemiin, voisi taas kuvailla ahkerammin päivien kulkua. Löytyykö minkäänlaisia postaustoiveita keväälle? :) Reissujuttuja on ainakin pian taas tiedossa, kun suuntaamme tämän viikon lopulla lyhyelle lomalle Budapestiin poikaystäväni kanssa!

Kivaa keskiviikkoa ihmiset. <3 

14 kommenttia:

  1. Ihanan laihat jalat sulla.. :) ja tuttua tuo, että sisarukset kasvaa liian nopeasti isoiksi :( vaikka itse ei oo vanhentunut yhtään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, voi kiitos! Koitan kyllä parhaillaan kerätä niihin vähän lihasta ympärille! :D Niiiiinpä! Just toi, kun itse pysyy ihan saman ikäisenä ja näköisenä kokoajan hmmmm...:'D

      Poista
  2. Sun postaukset on aina niin piristäviä <3

    Muutamia postaustoiveita: enemmän arkisista asuista postauksia, ostosten esittelyä, viimeisin my day postaus oli ainakin mun mieleen joten sellaisiakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle kovasti! :) <3 Hei, tosi kivoja ideoita! Noista oonkin aikaisemminkin kirjoitellut, niin tuodaanpa niitä takaisin blogiin tässä! :)

      Poista
    2. Kukin tykkää mistä tykkää. Mä taas en välitä mistään asupostauksista enkä toisten ostoksista, joten toivottavasti et nyt sellaisia postauksia liikaa ala tekemään :) Tai no voinhan mä ne toki skipatakin muita postauksia odotellessa. My day postaukset on kivoja ja nämä sun reseptit ihan huippuja!

      Poista
    3. Mäkin kyllä itse tykkään vähän enemmän sellaisista asupostauksista, joissa on joku muukin juju ideana, eikä pelkkä se asu + ostospostauksissa ehkä enemmän sellaisista, joissa kertoo enemmänkin kaikista uusista jutuista, joita on löytänyt ja kokenut hyväksi (vaatteiden lisäksi ruokia, käytännöllisiä tavaroita sun muuta sellaista!) :D

      Poista
  3. Siis pakko sanoa et sun blogi on kyllä ihan ehdoton lemppari :) Jotenki ihanan inspiroiva ja hyväntuulinen :) Hyvää kevättä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä miten ihana oot! Kiitos tuhannesti! <3 Mukavaa kevättä sulle myös! :)

      Poista
  4. Heippa! Mitä korostusväriä käytätte Annin kanssa teidän poskipäiden korostukseen? Näyttää Super hyvältä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytetään molemmat ainakin välillä eccencen Light up your face - luminizer palettea, mutta en tiedä onko Annilla käytössä joitakin muita lisäksi. :) Itse käytän myös välillä maybellinen korostuspuuteria. Kiitos kovasti! :)

      Poista
  5. Täälläkin aamulla pyöräiltiin ensin tihkusateessa, sitten suht kovassa vesisateessa ja lopulta lumisateessa kouluun (matka kesti 10min) :D
    Ihania kuvia! Kuulin muiltakin, että Draken keikka oli mahtava ja nyt vähän kaduttaa etten päässyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah joo, on tää kyllä melkoista! :D Nyt tosin pari viimeistä päivää on ollut aivan ihania! :) Hahah eikä toi sun koulumatkas! Ja pahinta on, että toi oli varmasti ihan täyttä totta koko tarina! :'DD Voi vitsit! Noo joskus tulevaisuudessa sitten! ;)

      Poista
  6. Budapest kuulostaa ihanalta ja sulla on kyllä ollut kyllä kunnon reissukevät :) ja tuollaisia isompia keikkoja mullakin on takana vain pari ja vitsi ne on ollut kyllä unohtumattomia kokemuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut ihanan tapahtumarikas kevät takana! Hyvillä mielin kesää kohti! Joo, kyllä noissa on aina ihan käsittämättömän hieno tunnelma aina! :)

      Poista