maanantai 8. elokuuta 2016

Syypää mun hymyyn

Yksi lukijoista heitti vähän aikaa sitten postausehdotuksen niistä asioista, mitkä tekee mut tällä hetkellä onnelliseksi. Nytpä tartun siis haasteeseen, koska tää sopii tosi hyvin mun tämänhetkiseen fiilikseen! Jotenkin tää maanantai on ollut ihan huippu nimittäin. Okei, aamulla herätessäni aamuvuoroon olotila ei ollut ihan niin aurinkoinen ja huippu, mutta kun selviydyin työpäivästä ahkerasti ja kunnialla läpi päivä alkoi näyttää kokoajan valoisammalta!

331

Veljeni soitti mulle miltein samalla sekunnilla, kun astelin töistä ulos aurinkoiseen ilmaan, ja kysyi missä vaellan ja tahtoisinko lähteä puistoon hänen ja veljentyttöjeni kera. Mun työpaikka sattuu sijaitsemaan ihan mun veljen kodin viekussa, joten mä lähdin innolla tunnin puistoreissulle ja keinutellessa naperoita ja paistatellessa päivää vaihdettiin veljen kanssa kuulumiset läpi ja sitten riensinkin junaan. Jäi hyvä fiilis ja viikko lähti käyntiin pienten jalkojen tepsutuksella ja pikku suiden kikatuksella.

Helsinkiin saapuessani mä suuntasin suoraan salille ja väänsin miltein parin tunnin jalka-, vatsa- ja peppupäivän! Huh, että teki hyvää pitkältä tuntuneen viikonlopun jälkeen ja treenin jälkeen mä vaan pursusin uutta puhtia ja energiaa. Ylipäätään yksi suuri syypää mun hymyyn on juurikin se, että treenaaminen tuntuu tällä hetkellä niin vaivattomalta ja hyvältä. Välillä on nimittäin niitä aikakausia, kun sinne salille menee ehkä vähän puoliväkisinkin ja se treeni ei luista halutulla temmolla, mutta nyt kaikki planeetat on kohdillaan näköjään mun urheilumoodin kannalta.

014

Salilta pölähdin kotiin, otin piiiitkän suihkun ja rasvasin itseni päästä varpaisiin hyväntuoksuisella vartalovoiteella ja heitin nokkani eteen eilistä feta-nektariini-kiivisalaattia. Nyt sitten istuskelen tässä koneen ääressä masu täynnä ja freesillä fiiliksellä ja kirjoitan siinä tunnelmassa myös parhaillaan tätä postausta! :D

Mutta itse aiheeseen, eli mitkä asiat ovat tällä hetkellä niitä juttuja, jotka tekee mut onnelliseksi:

Saksasta lomilta palattuani oloni oli levännyt, hyvinvoiva ja energinen ja sama on jatkunut tähän päivään asti

276

Löysin raejuustolevitteen leivälle, joka on siis yhtä helppo levittää kuin tuorejuusto, mutta maistuu raejuustolta. Sopi muuten erikoishyvin yhteen ruisleivän ja kylmäsavulohen kera ja vedinkin tuota settiä töissä evääksi kolmena päivänä! :D

Tänään paistaa lämpimästi aurinko, vaikka ensin piti sataa koko päivän

363

Elokuu on ollut tähän mennessä ihan älyttömän kiva kuu! Hahaha, ei ihan hirveesti oo tosin ollut vielä mahiksia epäonnistua, kun vasta viikko pyörähtänyt tätä kuuta

Huomasin tänään, että en ollut juonut kahvia yli viikkoon, enkä ollut edes huomannut asiaa! Ihanaa siis tietää, että tää mun vuoden miltein päivittäinen kahvin lipitys ei oo aiheuttanut mulle ainakaan vielä minkäänlaista kofeiiniriippuvuutta! :D

Iskä ja sen naisystävä pyysivät meidät rapujuhliin lähitulevaisuudessa, joita odotan jo innolla!

Kävin viime viikolla ensimmäistä kertaa sitten alakoulun Suomenlinnassa ja tykkäsin kovasti! Lisäksi matkaseurakseni sain parhaan ystäväni, hänen siskonsa ja heidän perheen karvakuonon, joten viikon ainut vapaapäivä ei olisi voinut paremmin vierähtää

054

114

Oon nähnyt reissusta palattuani jo kourallisen mun parhaita ystäviä, ensin Järvenpääporukan ystäväni syntymäpäivillä heti seuraavana päivänä kotiin saapuessani ja sitten seuraavalla viikolla vielä kasan helsingissä asuvia ystäviäni

IMG_1931

Keksin, missä tahtoisin toteuttaa mun työssäoppimisen nyt syksyllä ja sain haastatteluajankin sovittua!

Blockfest festarit lähenee ja aiotaan iskeä paikalle isolla tyttöporukalla ja meiltä löytyy jo kaikenlaista muutakin ohjelmaa päivälle, josta lisää myöhemmin! ;)

367

Oon aloittanut jälleen mun ikuisuus-mahdottomuusprojektini: venyttely treenien päätteeksi ja tähän mennessä oon suoriutunut tehtävästäni kunnialla ja venyttely ei oo tuntunut edes puolistakaan kerroista velvollisuudelta

♥ Luulin, ettei Suomessa edes myydä näitä tälläisiä perus kookosmaitopurkkeja, joita Thaimaassa suurkulutin ja nyt löysin K-kaupasta tämän 0,80 hintaan aamupuurojen ja kahvin parhaan ystävän!

061

063

 Suomessa on ollut yllättävän kivat säät, vaikka silloin tällöin vettä onkin sadellut. lltaisin on kuitenkin monesti vielä asteita 20 paremmalle puolelle ja pärjää hyvin ilman pitkähihaista tai takkia!

473

Ninni teki mulle taas pari viikkoa sitten aivan täydelliset ripsienpidennykset, jonka vuoksi oon jättänyt arkimeikistäni jopa eyelinerin kokonaan pois, mikä on yleensä kuulunut mun ihan vakkarirutiineihin joka aamu #ninnilashes

278

Meillä oli viime viikolla ihanan rento tyttöjenilta kaikkien mun rakkaimpien kanssa ja tehtiinkin yhdessä ruokaa, käytiin istuskelemassa Löylyssä ja tehtiinpä vähän lisää ruokaa!

 Mun surkea itsestäänsammuva tietokone onkin ehkä pelastettavissa, sillä tästä pitää ilmeisesti vaihtaa vain akku ja homman pitäisi taas pelittää halutulla tavalla

Käytiin eilen tutustumassa Annin kanssa Sushi Panda Helsinki- ravintolaan, jossa oli, ANTEEKSI ÄIPPÄ, parhaat maistamani sushit koskaan. Kerron lisää illasta ja herkuista pian tulevassa viikkokatsaus- postauksessa!

096

Mutta nyt sen enempää höpisemäti, huippukivaa viikon alkua jokaiselle ja toivotaan, että loppuviikkokin jatkuu yhtä aurinkoisena ja hyväntuulisena! :) Kuulemisiin

26 kommenttia:

  1. Tällaisia postauksia on kyllä ilo lukea, hyvä fiilis tarttuu! :) Minnes alalle meinaat hakea työharjoitteluun? Ja sopiiko tuo kookosmaito siis mainiosti myös kahviin? Etsinnässä onkin jotain uusia makuja aamupuuroon :D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee tosi kiva kuulla! :) <3 Yhteen PR-toimistoon! Olis tosi mielenkiintoista päästä harkkaan sinne! Kookosmaito saa kahvista ihan uuden makuelämyksen esiin! Mä Thaimaassa aina hoinkin tytöille, että ihanku kahvilassa erikoiskahvia vedellessä, kun sai kahvia kookosmaidolla :D Joo puuroon toi sopii aivan ihanasti vaikka banaanin ja marjojen kera. :)

      Poista
  2. Sun kroppa! Mun tavoite on näyttää yhtä upealta kuin sä :) saako kysyä kuinka paljon painat? Ja onko sun paino noussut salitreenien myötä kun saa lisää lihasta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiii ootpas ihana! :D :) <3 Oon painanut nyt viimeisen muutaman vuoden ajan lähes aina punnitessa 56, että se on varmaan mulla semmoinen vakiopaino sitten ja joo mun paino on kyllä noussut salilla käymisen myötä 2-3 kiloa! :)

      Poista
    2. Joo. Kiitti kun vastasit :) mä oon yrittänyt saada lisää lihasta (ja rasvaakin) kroppaan salitreenillä sekä paremmalla ruokavaliolla. Oon saman pituinen kuin sä, mutta painoin vielä puolitoista vuotta sitten alle 50 kg, ja nyt puntari näyttää 53 kg ja peilikuva on paljon terveemmän näköinen :) vielä jonkin matkaa siihen tavoitekroppaan..

      Poista
    3. Huii! Alle 50 kuulostaa kieltämättä kyllä melko vähältä, joten ihan mahtavaa, jos oikeanlaisella ruokavaliolla ja treenillä oot saanut jo noin hienosti tuloksia aikaan! :) Kyllä se sieltä kuule ajan kanssa! Parempi välillä olla sen tarkemmin miettimättä ja jatkaa niitä hyväksi koettuja elintapoja niin yhtäkkiä se kroppa onkin just siellä, minne tähtäsikin alussa! :) tsemppiä! <3

      Poista
  3. Tuli mieleen, että sain vähän aikaa sitten oman koneeni elävien kirjoihin ihan super simppelisti vaan tilaamalla netistä siihen uuden akun. Järkevimmin käytetyt 40€ ikinä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit miten hyvä kuulla! Oon jo harmitellut tässä, että joutuuko lähteä läppäri-ostoksille, mut jos hoituis noin helposti tämä ongelma, niin olis kyllä ihan huippua! :)

      Poista
    2. En tiiä lähtikö mun edellinen kommentti ollenkaan mutta ennen kun ostat uuden akun, koita putsata koneen tuuletusaukot. Pidät vaan pölynimuria niiden päällä ja katot tuleeko sieltä mitään, mun koneesta ainakin lähti kunnon pölypallot:D mulla tosiaan oli sama ongelma ja tietsikka kehotti akun vaihtoa, mutta sammuilu jatkui. Löysin sitten netistä tuon vinkin eikä mitään ongelmia ollut sen jälkeen!

      Poista
    3. Ei tainnut tulla perille asti kyseinen kommentti! Joo muuten, pitää kokeilla ensin tuota imurointia, mutta mun kone on kyllä niin vanha, että varmaan siitäkin akun tila johtuu... Mut kiitos paljon vinkistä! :)

      Poista
  4. Ootko kokeillut Sushibar & Wine Helsingissä? Paikassa on ehdottomasti mielestäni parhaat sushit joten jos tästä olisi sille haastajaa, vieläkun sellaista ei ole löytynyt :D ihanan pirteä postaus ja oli kyllä oiva lopetus tälle ihanalle maanantaille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo kyllä kokeillut! Pitää sielläkin käydä piipahtamassa joku päivä! Millainen hintataso siellä on? Oii, kiva kuulla, että oli mieluinen päivänpäätös :) <3

      Poista
    2. Meijän on pakko mennä sinne jos et oo Essi käyny!!! Sairaan hyvää! Makit on siellä suht edullisia ja mä syön yleensä vaan niitä.:D selvii ulos yleensä alle parillakympillä.

      Poista
    3. Sushit tilataan erikseen tai valmiina annoslautasina. Usein ollaan kaverien kandssa tilailtu ristiin makeja ja nigireitä. 30€ on tainnut keskimäärin selvitä aina pois :) nettisivuilla on ruokalista jossa hinnat ja kuvat! ;)

      Poista
    4. Oooh, joo emska mennään joku pv tässä! :) <3 Kuulostaa hyvältä! :)

      Poista
    5. Kiitos paljon vinkistä!

      Poista
  5. Missä aiotte yöpyä kun tuutte blokeille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni on varannut meidän porukalle hotellihuoneen! :) <3

      Poista
  6. Hei kuinka pitkä sä olet? Ootpas kaunis!!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos hirmusti! <3 Oon 162 pitkä. Taisiis pätkä. :D

      Poista
  7. Oot niin ihanan positiivinen, vau!

    VastaaPoista
  8. Ihanan piristävä postaus! Positiivisuus on tarttuvaa :) Toivotan sulle yhtä onnellista loppuviikkoa!

    Erika

    PS.Sun kroppa ja hiukset (ja oikeastaan koko muukin tyttö) on vaan oikeasti niin goals *sydänsilmäemoji* En tykkää sanoa noin, mutta en vaan keksinyt parempia sanoja tälle kehulle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi iloista loppuviikkoa Erika sulle myös! :) hahah eikä miten ihana! :D <3 kiitos kovasti!

      Poista
  9. Hih, snapissa olleen kasvisfetapaistoksen reseptiä kehiin, kiitos :D se ois syypää mun hymyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaah! Se oli kyllä tänään suurin syypää myös munkin hyvää! Ihan älyhyvää!! Ens viikolla tulee siitä resepti blogiin! Tälle viikolle on jo toinen jonossa nimittäin. :D

      Poista