lauantai 27. elokuuta 2016

BLOCKFEST 2016

Holaaa! Melkein viikon somehiljaisuus, kuolinko Blockeilla? No en kuollut! Päin vastoin oon tällä hetkellä enemmän puhtia täynnä kuin ikinä. :D Mulla on vaan lähtenyt tällä viikolla käyntiin työharkka, joka on vienyt aikani ja oon keskittynyt satalasissa siihen ja ystäviini. Nyt sain onneksi tälle viikolle yhden vapaapäivän, jotta ehdin vähän kirjoitella välissä tännekin. Eiköhän se tästä tasaannu, kun tottuu uuteen rytmiin ja saa asiat rullaamaan. Kerron myöhemmin lisää tulevan syksyni kulusta ja mitä kuuluu yleisestikin, mutta nyt palailen viime viikonloppuun ja kesän viimosiin ja yhtiin Suomen parhaimmista festareista!

Kaikissa festariviikonlopuissa on aina omat kommelluksensa ja kömmähdyksensä, mutta mulla jäi kuitenkin yleisesti ottaen sellainen fiilis, että tää oli mun tämän kesän onnistunein festariviikonloppu! Mun ja Annin festaritunnelmahan alkoi jo siinä kahdeksan pintaan aamusta, kun herättiin laittautumaan reissua varten. Hetken päästä lähetti soitti tuovansa meille lähetyksen.

IMG_7455

Tattaraa! Laatikko kaupalla J.P Chenet kuohareita! Huomenta Suomi. :D Kannettiin nää kikattaen sisälle, heitettiin musiikit soimaan ja festaritunnelma oli taattu. Kamat kasaan ja flickat autoon ja menoksi!

237

Mutkien kautta päästiin vihdoin matkaan treelle ja sinne päästyämme iskettiinkin jo heti ensimmäisen ohjelmanumeron kimppuun. Oltiin sovittu treffit Brandlinen kanssa, joka vuokrasi meille pari vesijettiä, joilla päästiin huristelemaan - ja kovaa! Siis ihan mieletön kokemus. Musta oli kyllä siistimpää istua Annin kyydissä kuin ajaa itse, koska Annia ei tuntunut pelottavan yhtään tuo ajeleminen ja tyttö päästelikin ihan tuhatta ja sataa ja me vaan kiljuttiin kilpaa niin, että mun äänikin oli seuraavana päivänä lähtenyt! :D Ehdottomasti kyllä yksi mun elämän siisteimmistä kokemuksista ja ei jäänyt viimeiseksi kerraksi tämä huristelu. Harmitti, kun ei ollut aikaa jäädä pidemmäksi, mutta ensi kesänä pitää korjata tilanne ja ottaa aikaa oikein kunnolla ennen festarihuminoita. ;)

IMG_7467

616

664

642

Tää yksi oli kyllä hulluista hulluin kurvailija ja saatiin pari kertaa Annin kanssa vesisuihku päällemme, kun tää veti ohi sata lasissa! :D <3

684

Isbe oli vähän rauhallisempi köröttelijä. <3

Untitled


Niin hauska päivä näiden pimujen ja Tampereen vesijetti vuokrauksen kera! :)

254

IMG_7586

Festarieväät jääkaappiin...

Brandlinelta kurvattiin hotellillemme Scandic Stationiin, joka sijaitsi noin parin-kolmen kilsan päästä festarialueelta. Matka oli semipitkä, mutta käveltävissä. Kuoharit viihdyttivät vähän pitempää kävelytaipaletta ja festarikansaa liittyi mukaan kävelyporukkaan ympäri ämpäri Tamperetta, joten tallaaminen ei tuntunut missään.

733

Ekan illan asuksi valikoitui mustaakin mustempi mustis. Jos ennen irroittelin festareilla värien kanssa, on nykyään mun festarityylistä tullut vähän tylsis. Ehkä ensi kesänä lähtee taas vähän sitä väriloistoakin matkaan, mutta nyt tää tuntui sopivalta ja näillä mentiin.

Musta toppi - SheIn
Nahkatakki - Zara
Hapsulaukku - 2hand
Kengät - Nelly.com

IMG_7663

Anni ja Isbe oli sentään vähän kesäisemmissä sävymaailmoissa liikenteessä!

266

Squad matkaan!

291

804

281

Ensimmäinen päivä oli pilvisempi, mutta se ei meidän tunnelmaa laskenut. Ulkona oli silti lämpöistä hillua yöhön asti kevyellä nahkatakilla, joten mitäpä muuta festarisäältä voisi toivoakaan.

543

392

399

886

470

Ensimmäinen ilta oli kyllä vauhdikas! Tutustuttiin alueeseen, joka oli tänä vuonna tosi hyvin järjestetty, tavattiin kaikkia ystäviä ja tuttavia, joita festareille olikin eksynyt roppa kaupalla ja juoksenneltiin ymäriinsä, fiilisteltiin loistavia esiintyjiä ja nautittiin yleisestä tunnelmasta. Mulle tulee Blockeista vähän sellainen "Cityfestari" - tunnelma, eikä haittaa, vaikka kengissä olisi vähän korkoa tai vaatteet eivät olisikaan ihan sitä tyypillisintä festarityyliä. Kaiken kirjavaa sakkia tuolta sai kuitenkin bongata ja ihmiset näyttivät viihtyvän hyvin. :)

486

Eksyttiin breikkaajien joukkoon...

IMG_4150

Ja jatkettiin iltaa festareiden jälkeen vielä Ilves-hotellin virallisilla jatkoilla!

Seuraavana aamuna herättiin festariyön riepottamina ja pikkuhiljaa suihkujono oli järjestetty ja kaikki alkoivat kerätä itseään uutta päivää varten. Ihmeen hyvin siinä päivä sitten lähtikin käyntiin, vaikka mä nykyään en olekaan enää ihan niin vetreä festarihiiri kuin muutama vuosi takaperin. Pari vuotta sitten olisin varmaan jaksanut vetää täysillä viikonkin vastaavilla festareilla, mutta nyt kahden päivän festarit riittää mulle vallan mainiosti. :D

IMG_7808

984

1025

Mekko - BikBok
Kengät - Saksasta

1039

Toisen päivän asu olikin sitten edeltäväänsä värikkäämpi hahahaah! Joo, vähän maastoon maastoutuneina mentiin näköjään molemmat festaripäivät, mutta oon ihan rakastunut tuohon vihreän sävyyn tuossa mekossa ja nuo kengät ovat mun ehdottomat uudet rakkauskengät, joten rakkaus voitti tällä kertaa värikkyyden.

IMG_4179

IMG_7979

531

563

573

Untitled

IMG_7998

Blockfestien toinen päivä oli aivan ihana! Aurinko paistoi, kaikki loputkin tutut olivat saapuneet festareille Helsingistä, seura oli mitä parhain, ihmiset nauroivat ja pitivät hauskaa ja tunnelma oli suoraan sanottuna katossa!

IMG_8232

IMG_8116

IMG_8285

Eikä iltakaan ollut yhtään sen hassumpi. Lavojen eri efektit pääsivät taas oikeuksiinsa, esiintyjät olivat ihan mahtavia ja olivat selkeästi panostaneet showhunsa ja ilta jatkui jälleen vielä Ilveksessä.

Sellainen kesän päätös meillä. Toivottavasti kaikilla muillakin oli yhtä mieletön viikonloppu Blockeilla. Tää viikonloppu oli kyllä niin tapahtumarikas, että lähden ihan hyvillä mielin kohti syksyä monia mahtavia kokemuksia rikkaampana. Kiitos Blockfest, nähdään ensi vuonna! <3

16 kommenttia:

  1. Tän postauksen jälkeen alkoi itseäkin ehkä kiinnostamaan blocfest :D jotenki enemmän kaupunkimainen ja ilman telttailua voisipi tämä ehkä olla se itselle sopivin festari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blockfest on todellakin just semmonen vähän kaupunkimaisempi vaihtari ja sen vuoksi mun mielestä hyvä vaihtis juurikin vaikkapa ensimmäiseksi festarikokemukseksi! :) Hotellit kannattaa ottaa vaan ajoissa, että saa läheltä ja hinnaltaankin sopivan huoneen. :)

      Poista
  2. Miten kuvailisit ittees lukioajoilta? Havaitsitko kiusaamista/olitko itse osallisena?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukioaikoina olin tosi huoleton tapaus! Tunnille mentiin yleensä vähän myöhässä, koska parasta oli ruokkikset ja välitunnit kun sai hengailla jättikaveriporukan kera, kun kaikilta yläasteilta oli yhdistynyt kaikki tutut samaan kouluun. Muistelen tuota aikaa edelleen lämmöllä ja halusinkin lukiossa tutustua mahdollisimman moneen uuteen ihmiseen ja moni mun nykyisistä parhaista ystävistä onkin tullut juuri lukioajoilta elämääni. Ensimmäisenä lukiovuotenani koulun vanhimmat puhuivat musta paljon pahaa, sillä siellä ei yksikään tuntenut mua luonteelta yhtään ja sen seurauksena oli välillä vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin, kun ennakkoluulot olivat korkealla. Silloin päätin, etten tahdo tehdä kenellekään lukionsa aloittavalle samanlaista fiilistä ja jätinkin itse abivuotenani kokonaan osallistumatta abigallerian ja abiseinän tekemiseen, koska itselle oli jäänyt siitä niin huonot fiilikset omana aloitusvuotenani... En siis itse osallistunut kenenkään kiusaamiseen, vaikka jotkut ovat niin yrittäneetkin väittää jossakin keskustelupalstoilla ja jos joku yhtään mistään syystä on näin voinut luulla/tuntea, mä oon enemmän kuin pahoillani asiasta, koska silloin en olisi onnistunut tavoitteessasi olla tekemättä kenellekään yhtä kurjaa oloa, kun välillä itselleni on turhaan tehty. Koin, että olin tosi avoin kaikkia kohtaan ja kurssien ryhmätöissä otin kaikki tutut ja tuntemattomat iloisin mielin vastaan ja monista näistä joiden kanssa olin vähänkään kursseilla/muuten lukiossa tekemisissä tulikin ystäviäni tai hyvänpäivän tuttuja jälkeen päin. :)

      Poista
    2. Tiedän Essin samoista piireistä ja koulusta, ja voin hyvin yhtyä tähän että Essi ei todellakaan ole mikään ylimielinen bitch niinkuin monet taitavat luulla? Ainakin entisellä asuinpaikkakunnallamme kuuli välillä jotain "juoruja", jotka olen todennut aivan vääristetyiksi. Puhujat eivät tunteneet Essiä ja vaikuttivat vaan kateellisilta. Omalta kokemukseltani aivan ihana, pirteä ja ystävällinen tyttö on kyseessä!

      Poista
    3. Aivan ihanasti sanottu :') Etpä tiedä, miten hyvän mielen juuri teit tälle sunnuntai iltavuoron paahtajalle! :D <3 Myöhemmin moni näistä puhujista on kyllä tullut pahoittelemaan noista ajoista, jos on vaikkapa törmännyt lukion jälkeen jossakin, mistä oon enemmän kuin kiitollinen! :)

      Poista
    4. Jee kiva kuulla :) ärsyttää kun aina pitää puhua ihmisistä paskaa ja vieläpä aivan perättömästi. En oo koskaan saanut susta epämiellyttävää kuvaa, päinvastoin! Enemmän rauhaa ja rakkautta, vähemmän kateellista ja turhaa paskanjauhantaa. Aivan ihanaa syksyä sulle <3

      Poista
    5. Juoruilu nyt kuuluu tyttöjen juttuihin, mutta mä oon ainakin koittanut ottaa sen linjan, että mitä ikinä ihmisistä jupistaankaan, en ala pitämään tätä tyyppiä huonona tai typeränä ihmisenä ennen kuin olen tämän itse tavannut ja muodostanut itse oman käsitykseni tästä ihmisestä. "Se on tehnyt sitä tai tätä" - jutut ei saa mua siis tuomitsemaan ketään vaan ensin tutustun itse, tai jos ei ole mahista tutustua niin jätän tilanteen auki "en tiedä, en tunne itse" :) Ihana hyvänmielen sunnuntai kommentti, kivaa syksyä sulle myös <3

      Poista
  3. Miten pidät annoskoot kurissa ja kuinka isoja annoksia syöt kerralla? Itselläni on ahmimisvaiva vaivannut jo vuosia. Vaikka olen ahminut itseni täyteen, tungen ruokaa niin kauan suuhuni kunnes vasa on kipeä. miten tästä tavasta pääsisi eroon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on itsellänikin tapana syödä vähän liian suuria annoksia välillä, mutta mulla on kyllä auttanut se, että nakkaa lautaselle jonkun verran ruokaa joka nyt silmin nähden näyttää sillä tavalla sopivalta, että siitä kuuluisi tulla kylläiseksi (paljon paljon vihanneksia ja juureksia, koska niitä saakin syödä vähän reippaammin hyvällä omatunnolla) ja sitten ei ota vaan lisää enää sen jälkeen, vaan juo vaikkapa pari isoa lasillista vettä ja odottelee 15 minuuttia, että aivot ehtii tajuta, että maha on täynnä! :D Jos tuntuu, että oot kokeillut jo kaikkia keinoja, etkä oikein tiedä mikä määrä olisi sulle sopiva, suosittelisin kääntymään ravintoalan ammattilaisten puoleen, jotka pystyy hyvin laskea sun kropalle sopivimmat kalori- ja annoskoot. :) Alkuun voisi kokeilla ihan jotain tiettyä kaavaa, että ruuat olisi annosteltu valmiiksi sopiviin määriin ja nopeasti elimistö varmaan tottuisi niihin annoskokoihin sitten ja siitä tulisi rutiinia valvomattakin. :)

      Poista
    2. (Eri ano)
      Eräälle ystävälleni on sanottu että kannattaa syödä hieman pienemmältä lautaselta niin sitä ruokaa ei tule syötyä niin paljoa, vaikka lappaisikin lautasen täyteen :)

      Poista
    3. No tuokin on totta! Syö täyden lautasen, mutta vaan vähän pienemmän sellaisen! :D

      Poista
  4. Onko sun ja sun sisarusten välillä ollut joskus sisaruuskateutta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti varsinkin pienempänä sellaista tervettä perus: jollakin kivempi joululahja tai paremmat arvosanat koulussa, mutta ei muuten kyllä erityisemmin. Oon iloinen kaikista kivoista jutuista, mitä mun sisarusten elämässä on, eikä ne oo multa millään tavalla pois. Päin vastoin - mitä kivempaa niillä on ja mitä parempaa niiden elämässä tapahtuu, sen kivempaa mullakin on niiden kanssa! :D Iloiset ja eteenpäin pääsevät ihmiset on kivaa ja inspiroivaa seuraa niin ystävissä kuin perheenjäsenissäkin! :)

      Poista
  5. Olis ihana saada ruokapäiväkirjaa ja päivä sun kanssa postaus!? :)
    Ja onksul jotain hyvää kropparasvaa suositella? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin koittaa ottaa vaikka ens viikolla toteutukseen! kiitos ehdotuksista. :) ja joo! Kookosöljy on mun mielestä tosi hyvä ja jos ei niin öljyistä halua, niin nivean soft on mun suosikki ihan perusvoiteista. :)

      Poista