perjantai 8. heinäkuuta 2016

Täytetyt avokadot

Heipsan ja ihanaa viikonlopun alkua heppulit. <3

Mä lupailinkin tänne aikaisemmin vielä reseptiä näistä vihreistä örriäisistä! En ollut vielä koskaan aikaisemmin valmistanut täytettyjä avokadoja, vaikka mun on pitänyt jo monen monta kertaa. Aina, kun nään jossakin kuvan näistä, havahdun siihen, että noitahan mä oonkin halunnut itsekin kokeilla. Nyt kirjasin sitten viime tälläisen havahtumisen puhelimeni muistioon ja sieltähän mä sen kaivoin sitten Emmin synttäri päivälle!

Ja onneksi kaivoinkin, koska näistä tuli ihan taivaallisia!

1202

Tarvikkeet

Avokadoja
Pari kevätsipulinvartta
Puolikkaan limen mehut
Puolikkaan sitruunan mehut
400g katkarapuja
Ranskankerma
Kunnon loraus chilikastiketta

1204

Maustaminen: Currya, valkosipulijauhetta, yrttisuolaa ja mustapippuria

1213

Vedä avokadot keskeltä kahtia, kaavi sisus niin, että säästät kuoret ehjinä tarjoilua varten

1211

Sekoita kaikki ainekset yhteen ja mausta reippaasti

1224

Kaada sekaan ranskankerma

1230

Ja setti on valmis!

1237

Nää valmistui viidessä minuutissa ja ne onkin hyvä valmistaa vasta juuri ennen tarjoilua, jotta ne ovat mahdollisimman raikkaita. Nää sopisi mun mielestä todella hyvin mihin vain ateriaan alkupalaksi ja olikin loistava valinta valmistaa ennen illan rientoja, kun ei mitään kovin raskasta tehnyt mieli vetää. Täytetyt avokadot on mun mielestä oikea kesäherkku ja niihin voi lisätä vaikka mitä kaveriksi makunsa mukaan. Ensi kerralla tahdon kokeilla sekoittaa joukkoon vielä omenaakin. ;)

Herkkuhetkiä! 

12 kommenttia:

  1. Oli ihan taivaallisia <3 niinku sun ruoat aina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, hyvä kun päivänsankarille maistui! :D <3

      Poista
  2. Mulla on ollu kans monta kertaa mielessä kokeilla näitä, mutta ikinä en ole saanut aikaiseksi:D Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja testaan, kun monet ovat kehuneet.
    http://annicariinaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kans vähän tämmönen ruoka, joka näyttää hankalammalta valmistaa, kun onkaan! Tää oli nimittäin vieläpä lähiaikojen nopein ja helpoin resepti! :D

      Poista
  3. Moi!
    Tää ei liity tähän aiheeseen mitenkään, mutta kannattaako sellaisia silikoonirintaliivejä kokeilla, kun on avoinaisempa paitoja tullu hankittua.
    Mistä kannattaa hommata? miten ne pysyy päällä? :D Kauan ne pysyy hyvinä?

    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Mulla ollut lindexiltä tosi hyvät sellaiset läpinäkyvät vielä, jotka menee minkä vaan alle ja tarrapintaa on vieläkin hitusen jäljellä, vaikka ostosta on jo monta vuotta. Käytän kuitenkin sen verran harvoin niitä ja käytön jälkeen suojaan ne vielä paketissa mukana tulleilla suojakelmuilla. :)

      Poista
  4. Ainiin niistä rintaliiveistä vielä, miten koko?
    esim. kannattaako ottaa isompi tai pienempi koko kuin normisti ?

    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ottaisin ehkä ihan himpun verran napakammat kuin normaalisti, ettei kupin sisään mene ilmaa ja tarrapinta pysy huonommin. :)

      Poista
  5. Kiitos huippureseptistä! Sun blogista niitä aina löytää :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että on löytynyt mieluisia täältä! :) <3

      Poista
  6. Oi vitsi mikä resepti! Tää menee kyllä testiin :) omalla kohdalla ikuisuusprojekti oli uunissa tehty kananmuna avocadossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee! Tää on joo kokeilemisen arvoinen! :) ai semmoinenkin on olemassa. Pitää ehkä kokeilla sitäkin sitten! ;D

      Poista