sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Summer 2016 so far

Mulla alkoi ihan kunnolla kunnolla kesä vasta sillä hetkellä, kun mun kone nousi Suomen maan kamaralta ilmaan. Jotenkin mä olin elänyt niin hektisesti koko alkukesän, että mä en ollut ehtinyt edes tajuta, että se kesä on jo ihan täyttä päätä käynnissä. Siinä koneessa istuessa mä kuitenkin julistin mun loppukesän ensimmäisen päivän alkaneeksi, hengittelin rauhassa, katselin maisemia ikkunasta ulos ja avasin kirjan. Jotenkin tuli heti niin hyvä, rauhallinen ja lomaisa fiilis ja muutama tunti hyvän kirjan parissa hujahti silmän räpäyksessä ja sitten jo oltiinkin kentällä hulluna hyppelevän ja ulvovan koiran, ruskettuneen kesämekkoisen äipän ja liian nopeasti kasvaneen pikkusiskon syleiltävänä. IHANAA!

005

Ensimmäinen päivä meni melkein kokonaan kotiutuessa, räjäytin nurkkakamarin tavaroillani kotoisaksi ja höpöttelin viimeisimmät kuulumiset porukoiden kanssa läpi. Illalla pienet lähti harrastuksiin ja minä ja äiti mentiin läheiselle uimarannalle iltauinnille, sillä vielä illallakin mittari hipoi +30 astetta! Huuh, vihdoinkin helteet. :D

012

Kotona auringonlasku kertoi, että seuraavastakin päivästä tulee lämmin - eikä valehdellut!

031

Nää on ihan mielettömiä nää auringonlaskut täältä käsin, kun kotimme sijaitsee kukkulan juurella ja alas avautuu täydellinen tarkkailutanner pilvettömille auringonlaskuille. Jossakin kaukana sijaitsee vieläpä tuulimyllyjä juuri siinä rajalla, kun maa nielaisee auringon.

041

Tää näky on ihan mun suosikki, kun aurinko on jättimolluskana ja tuulimyllyt näkyy selkeästi.

060

Tän ensimmäisen viikon täällä pyhitin kokonaan lepäilylle, rentoutumiselle, urheilemiselle ja Saksan kesästä ja perheen seurasta nauttimiselle ja mun olo onkin tällä hetkellä niiin levännyt ja rento! Seuraava viikko tuleekin olemaan vähän vauhdikkaampi, kun saatiin eilen Anni tänne ja ollaan tehty kaikki isommat suunnitelmat vasta tulevalle viikolle.

059

Samalla kun oon ottanut aurinkoa, lueskellut ja pötkötellyt, oon kelaillut kulunutta kesää taaksepäin. Vaikka taas jotenkin tuntuukin siltä, ettei me oltaisi saatu nauttia Suomessa melkein lainkaan kesäisistä keleistä ja tunnelmasta, on tähän kesään kuitenkin mahtunut yhtä jos toista. Parempihan tää kesä taitaa olla säidenkin puolesta ollut kuin viime kesä.

065

Sanoisin, että oon vielä melko hyvin käyttänyt hyödyksi kaikki viikon keskellekin heitetyt hellepäivät Suomessa, aina silloin, kun en oo ollut töissä katselemassa ikkunoiden läpi aurinkoisia kesäpäiviä. Enpä tiedä mitään kamalampaa kuin kykkiä sisätiloissa pitkässä työvuorossa hellepäivänä! :D Tänä kesänä oon kuitenkin ehtinyt jo käydä rannalla (ihmeiden ihme), festareilla, puistoblues vilinässä, vietellyt monia kesäiltoja tytsyjen kera, matkustanut pariinkin otteeseen ulkomaille ja vietellyt laatuaikaa perheen kanssa.

069

Tämän kaiken lisäksi viikkoihin on kuitenkin mahtunut vapaapäiville kaikkia hieman arkisempiakin kesähupeja.

015

Ollaan käyty kiertelemässä alemyyntejä Annin ja ystävieni kanssa muutamaankin otteeseen. Shoppailuterapia on näköjään toimivaa silloinkin, kun ei itse saisi ostaa oikein mitään. Oonkin toiminut reissuilla monesti makutuomarina ja musta on aivan ihanaa hypistellä kaikkia uusia vaatteita ja mietiskellä mikä sopisi minkäkin kanssa yhteen. Aina silloin tällöin on ollut pakko sortua ja mukaan on tarttunut jokunen helmi, mutta muuten oon pärjännyt hyvin turhuuksien välttämiseltä.

023

Yhtenä päivänä kesäiselle shoppailureissulle heitettiin niskaan beige takki (SheIn), revityt vaaleat farkut (Veromoda) ja valkoinen perustoppi (Thaimaa).

029

Beiget ballerinat (Saksa) ja laukku (United colors of Benetton) viimeistelivät vielä kokonaisuuden.

093

113

139

Yhtenä päivänä Anni yllätti meidät iloisesti ja kutsui meidät kesäpicnicille. Yllättävän monella sattui olemaan vieläpä vapaa ilta ja mäkin nappasin vielä mun ystävän Henun matkaan.

155

117

174

162

150

181

Tämmöisiä pitäisi oikeasti järkätä useammin, koska tän kesäisemmäksi ei touhu enää voi mennä. Vihreä ihmisten täyttämä puisto, auringonpaiste, kesäherkut ja hyvä seura! Parasta just nyt. <3

407

Ollaanpa ehditty pitää jopa perheen grillibileet kesämökillämme iskän puolen porukoiden kera. Kaksosilla sattui olemaan vieläpä samana päivänä synttärit, joten syytä juhlaan olikin sitten kaksin verroin.

413

417

Pöytä notkui herkkuruuista, seura oli mitä mainioin ja yhden yön "mökkireissu" teki hyvää keskelle viikkoa, vaikka loppuviikon olinkin jatkuvasti ihan sekaisin päivistä, sillä reissu oli tuntunut aivan viikonlopulta. :D

Onhan sitä Suomessakin taas ehtinyt, nyt kun on aikaa pysähtyä paikalleen ja kelailla aikaa taaksepäin. Aionkin täältä palattuani ottaa loppukesän Suomessakin vähän rennommalla rytmillä ja nauttia rauhassa jokaisesta hetkestä. Suomen kesä on lyhyt, mutta ihan himputin pähee. <3

20 kommenttia:

  1. Tää sun blogi on kyllä yksi lemppareista! Sulla on niin kiva tapa kirjoittaa, kaikki postaukset jaksaa aina lukea läpi. Ja niitä postauksia huomaa aina odottavankin innoissaan. :D Vaikutat myös näiden tekstien perusteella miellyttävältä persoonalta.
    Älä lopeta tätä blogia ainakaan hetkeen tai siirry tekemään pelkkiä videoita youtubeen...se kun vaikuttaa nykyään olevan suosiossa. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huuh, tälläistä palautetta on ihan mielettömän kiva saada! Ollut niin hiljaista koko kesän täällä kommenttiboksin puolella, että välillä mietityttää, että jaksaako kukaan edes lueskella täältä näitä juttuja enää, mutta kiva kuulla, että kyllä sieltä vielä porukkaa löytyy! :D <3 Mä oon miettinyt myös paljon tuota videohommaa, mut jotenkin editointitaitojen puuttuminen on vienyt sit mun innostuksen aina mennessään ja mä itseasiassa tykkään tosi paljon vain kirjoitellakin kaikessa rauhassa näitä juttuja tänne. Jotenkin saan ajatukset paremmin liikkeelle kirjoittaessa, vaikka aikamoinen hölisijä välillä luonnossa olenkin. :D

      Poista
    2. Melinda vei kyllä sanat mun suusta :D
      Ois mukava vaikka tänne blogin puolelle joskus saada esim. kasvonaamio ohjeesta video niin kuulis vähän sun ääntä ja näkis miten toimit siellä ruudun takana :D

      Poista
    3. Heheeh, ehkä mä vielä opin noi videoiden salat. Haluisin ensin uuden läppärin, kun tuo mun lataa hädin tuskin näitä kuvia edes eteenpäin! :( Löytyykö sulta snappi? Sinne kuvailen lyhyitä höpöttelyvideoita päivittäin! :) essimaaninka nimellä löytyy!

      Poista
  2. Ihania kuvia, varsinkin noi auringonlaskut! <3 Voi kun omasta kodistakin näkyis tollaset maisemat. :) Mutta ei kai noi mitään tuulimyllyjä ole, vaan niitä tuulivoimaloita tai turbiineja. :D
    Ihanaa, kun saatiin tänne Pohjois-Suomeenkin viimein kunnon helteet nyt viikonlopuksi, melkein aina ollut hyvät säät keskellä viikkoa ja sitten on aina ollut itse töissä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on nää kyllä ihan mielettömät! Joka ilta tulee hetki ihailtua! :) haahaaah, joo mun moka, siis tosiaan tuulivoimaloita! :DD oijoi, toivottavasti jatkuis nyt vielä elokuuhun niin mäkin pääsisin nauttimaan Suomi-helteistä!

      Poista
  3. Huomasin hetki sitten sun ihanan tanssivideon Annin instagramista :D haluaisito opettaa mutkin tanssimaan korkkareilla noin taitavasti kaatumatta :D en ikinä osaisi hypellä tuolla tavalla korkkareissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi sattuu olemaan maailman kevyimmät ja mukavimmat korkkikset, joilla on helppo hypellä ja heittää vaikka kärrynpyörää! :D ei mullakaan ihan millä tahansa lähtisi moisia muuveja! :DDD

      Poista
  4. Superihana postaus, sun positiivisuus on kyllä niin ihailtavaa ja tarttuvaa! Tää Suomen kesä on oikeesti niin ihana, kiitos että sä ees oot tajunnut sen :DD ja valittamallahan ei asiat tunnetusti ollenkaan parane ;)
    Se että on toinen koti toisessa maassa on tosiaankin rikkaus, nauti nyt siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi ihana kommentti <3 Hahaah, kyl kaikki ymmärtää sen aina siinä vaiheessa, kun se aurinko suostuu ilmaantumaan edes hetkeksi! :D kukaan muu ei varmaan nauti yhtä satalasissa niistä aurinkoisista päivistä kun suomalaiset! :D tää on kyllä niin suuri onni ja rikkaus, nautin <3 :)

      Poista
  5. en sano pahalla mutta uusimmassa ig videossa ylitaitat selän ja siittä voi tulla helposti välilevyn pullistuma. Terveisin ihminen joka on pt :D enkä halua paskamyrskyä halusin vaan sanoa ettet riko selkääsi :) eli sitä selkää ei kuulu taittaa noin paljoo taaksepäin tai silleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei varmaan kovin helposti kuitenkaan ilman mitään painoa noin pahaksi mene, mutta kiinnitän asiaan huomiota ens kerralla! :) Ehkä kuvakulmakin vähän hämää vielä lisää, sillä liike ei tuntunut yhtään ikävältä selässä ja mulla on aikamoisen ylitaipuisa selkä, kun telinevoimistelun kautta menee vieläkin siltakaadot sun muut! :D

      Poista
  6. Ihana tälläinen "arkisen" makuinen postaus. Jotenkin sellanen samaistuttava :) näitä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh joo tää oli kyllä kunnon tälläinen "arjen hetket" postaus! :D kiva kun oli mieleinen ja kiitos mukavasta kommentista <3 :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Voihan parsa sentään <3 olisikohan ens viikolla deitit ;)

      Poista
    2. Vois pitää tupladeitit, on teitä molempia ikävä <3

      Poista
    3. Ens ke ja sit illal viel kaivon keskiviikkoo? :D <3

      Poista
  8. Ihana uus banneri! Jotenkin kivan freesi kun on niin vihreä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee! Kiitos! Mua jotenkin jännitti vaihtaa uuteen. :D olin niin tottunut vanhaan! Mut joo päivitys oli varmaankin jo paikallaan. :D :)

      Poista