tiistai 26. heinäkuuta 2016

Saksan ruokapäiväkirja

Heheeh, musta oli hauskaa tehdä Thaimaassa ruokapäiväkirja, sillä siitä tuli ihan erilainen kuin mitä Suomessa elellessä olisi viikon varrella kerääntynyt kasaan, joten ajattelinpa väsätä tälläisen nyt Saksastakin käsin, kun ruokavalioon tulee väkisinkin vähän vaihtelevuutta äipän kokkailujen, ybertäyden jääkaapin ja saksalaisten tuotteiden myötä.

Kotona Suomessa tulee välillä syötyä vähän sitä sun tätä, mitä nyt lennossa ehtii suuhunsa haukata tai mitä jääkaapista sattuu löytymään, mutta täällä mulla on ollut aikaa ja tarjontaa valita lähes mitä mieli milloinkin eniten tekee. Oon kuitenkin nyt saanut taas treenailusta kivasti kiinni, joten ruokavaliokin on automaattisesti ollut vähän kevyemmän puoleinen. Jotenkin se terveellinen ruokavalio ja treenailu kulkee kyllä niin käsi kädessä, ettei herkkuja edes tajua kaivata, kun urheilu luistaa. Lisäksi meidän äippä on löytänyt urheilun ja terveelliset elämäntavat uudelleen ihan uudella volyymilla, joten terveellisten vaihtareiden löytäminen jääkaapista ei ole ollut hankalaa!

No mutta, sen enempää höpisemäti, täältä pesee!

Tiistai

Aamupala: Jogurttia saksanpähkinöillä ja aprikooseilla, leipä tomaatilla, juustolla, basilikalla ja mustapippurilla, puolikas avokado + vettä + lenkillä pari kouraa karhunvatukoita

069

Lounas: 2 lautasta halloumjuustosalaattia (saksanpähkinöitä, aprikoosia, salaattia, basilikaa, tomaattia, kurkkua ja avokadoa + vettä

114

Päivällinen: Lisää halloumsalaattia, ruisleipä lohella, avokadolla, tomaatilla ja juustolla + vettä

124  

Välipala: Kananmuna-banaanilettuja vadelmilla, jogurtilla ja aprikoosilla + kauramaitoa

143

Iltapala: 2 ruisleipää juustolla, kanaleikkeleillä ja kurkulla, banaani + vettä

Liikunnat: 30 min lenkki haukun kera

Keskiviikko

Aamupala: Kaurapuuro kaura-mantelimaidolla, aprikooseilla, saksanpähkinöillä, banaanilla ja raejuustolla + sitruunavettä + lenkillä pari kouraa karhunvatukoita

015

Lounas/Biitsieväät: Omena, banaani, pari kouraa saksanpähkinöitä, jogurtti-rahkaseosta raejuustolla, 2 ruisleipää kanaleikkeleellä ja juustolla + paljon vettä

Päivällinen: Avokado-katkarapusalaattia pari lautasta + vettä

045

Iltapala: Ruisleipä basilikalla, juustolla ja tomaatilla, rahkaa tuoreilla mansikoilla + limevettä

Liikunnat: 30 min reipas kävely haukun kera + Sali 1,5h kädet, kyljet ja selkä

Torstai

Aamupala: Maitorahka mansikoilla, raejuustolla ja banaanilla, ruisleipä juustolla, tomaatilla ja basilikalla + vettä, kahvi ja pala tummaa suklaata + lenkillä pari kouraa karhunvatukoita

064

Välipala: Punajuuri keksilastuja, puoli purkkia rahkaa mansikoilla + vettä

Lounas: Eilistä katkarapu-avokadosaldea + vettä

Päivällinen: Kotihamppareita ruiskuorella, äipän pihveillä<3, sipulilla, fenkolilla, paprikalla, juustolla, tomaatilla ja ketsupilla + kivennäisvettä

081

086

Iltapala: Soijajogurttia mansikoilla + sitruunavettä

170

Etsi nenu... 

Liikunnat: 30 min juoksulenkki haukun kanssa + 1h pokemongo jahtia + 1,5h sali peppu-jalka-vatsa

Perjantai

Aamupala: Kaurapuuro soijamaidolla, vadelmilla ja saksanpähkinöillä, soijajogurttia mansikoilla, lasi vettä

001

Lounas: Hampparipihvi salaatilla, pari siivua juustoa viikuna-sinappihillolla + vettä

Päivällinen: Lohisalaattia (lohta, salaattia, rucolaa, kurkkua, tomaattia, fenkolia, balsamicokastiketta)

009

Illallinen: Aasialainen puffet

015

Tomaatti-mozzarellasaldea, oliiveja, vihannes-kanawok, susheja, kaalisalaattia, kana-currykeitto ja jättikatrakapuja

020

Jälkkäriksi hedelmiä

024  

Ja saattoi siellä pari jäätelöpalleroakin mennä... ;)

Lauantai

Aamupala: Ruisleipä salaatilla, tomaatilla, kurkulla, juustolla, pizzamunakkaalla (punasipuli, valkosipuli, basilika, rukola, tomaatti, mausteet), mustikka-soijajogurttia banaanilla, mangolla ja pähkinöillä + kahvi ja vettä

037

Välipala: 2 ruisleipää kinkulla, juustolla, salaatilla ja kurkulla, siivu pizzamunakasta, maitorahkaa mansikoilla ja saksanpähkinöillä

Päivällinen: Mansikka-fetasalaattia (rukola, basilika, salaatti, mansikoita, aurinkokuivattua tomaattia, kurkkua, tomaattia, limenmehua)

Iltapala: Mansikoita, banaani, kourallinen pähkinöitä ja manteleita

Liikunnat: 30 min juoksulenkki haukun kera + 1,5h sali kädet + keskivartalo

Sunnuntai

Aamupala: Kaurapuuro soijamaidolla, mansikoilla ja vadelmilla, vettä + pari kouraa karhunvatukoita lenkillä

086

Välipala: Banaani, mansikoita, kourallinen manteleita ja pähkinöitä + kivennäisvettä

Lounas: Grillisapuskaa (Possun sisäfilee, kesäkurpitsaa, paprikaa, herkkusieniä, porkkanoita, perunoita ja bataattia) + vesi ja soijamaito

098

Välipala: Ruisleipä juustolla, tomaatilla ja basilikalla, maitorahka banaanilla, vesimeloni siivuja + vettä

001

Iltapala: Jogurtti-rahkaseosta ja karhunvatukoita

008

Liikunnat: 20 min lenkki haukun kera + sali 1,5h peppu-jalka-vatsa + 30 min karhunvatukkalenkki

Heheeh, jotenkin mun mielestä vähän kummallisen epäsäännöllinen ruokapäiväkirja kasaantui tästä viikosta. Päivän ohjelmat tekivät ruokailuista hitusen epäsäännöllisiä ja välillä joutui jättää päivällisen tai lounaan kokonaan välistä kiireisen aikataulun vuoksi. Yleensä pyrin syömään ainakin sen 4 kertaa päivässä, mutta ihanteellinen rytmi olisi oman vointini kannalta 5 kertaa, sillä silloin ei ehdi tulla pitkiä ateriavälejä ja jäätävää nälkää. Nälissään mä taas hotkin nimittäin parinkin ihmisen edestä, mikä ei tietenkään oo ikinä kovinkaan tervettä elimistön kannalta! :D

Viikon liikuntoihin mä oon tyytyväinen, koska pitkästä aikaa päiviin on mahtunut säännöllinen lenkkeily jo ihan tuon karvakasan vuoksi, mutta myös itselleni tämä on ollut mukavaa puuhaa. Oon uskaltanut jo taas vaihteeksi haaveilla lenkeistä kotosallakin, kun palaan Suomeen, mutta saa nähdä miten käy tällä kertaa. ;D

34 kommenttia:

  1. Nenu löydetty! Teiltäkin näyttäisi löytyvän utelias karvakasa :D
    Ihanan kuuloisia aterioita :) sainkin monta aamu- ja välipala ideaa täältä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, aina joka paikassa! :D <3 Tosi kiva kuulla, että löyty joitakin hyviä vinkkejä omillekin aterioille sovellettavaksi! :)

      Poista
  2. Minkälaisia juqurtteja syöt kun niissä on aika paljon sokeria ja lisäaineita?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostan itse melkein aina ihan vaan maustamatonta luonnonjogurttia, mutta täällä on tullut välillä vedettyä noita mustikka-soija tai vaniljajogurttia. Noissa maustamattomissa luonnonjoguissahan ei oo mitään lisättyä ja makeus tulee sitten marjoista ja hedelmistä, joita lisää itse sekaan! :)

      Poista
  3. Jee, sun ruokapäivikset on ihan parhaita, saan aina niin paljon uusia vinkkejä erityisesti välipaloihin jotka on mun "ongelma-alue" ruokailun suhteen! :D Ja ihana uusi banneri hei, niin nättinä ja raikkaana kesäneitosena siellä :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, superkiva kuulla! :) Jeee! Hyvä, jos löytyy vinkkejä täältä myös. Kiitos kovasti, täällä joo on kesä nyt ihan täydessä tohinassa käynnissä, mut niin tais olla Suomessakin nyt justiinsa! :)<3

      Poista
  4. Tuleeko puurosta jotenkin erilaista kun teet sen soija/mantelimaitoon kuten oot täs ruokapäiväkirjassa tehnyt? :) Ja utelisin, millä perustein valitset jogurttisi kaupassa? :D niitä kun tuntuu olevan miljoonaa erilaista.. Ja mikset ole muuten Suomessa lenkkeillyt? :) Joskushan nimittäin juoksit aika paljonkin mikäli muistelen oikein. Mutta ihanan näkönen päiväkirja, saisimpa otettua itteeni niskasta kiinni ja tehtyä noin hyviä aterioita aina itekin :D Töiden jälkeen väsyneenä sitä helposti vaan nappaa mitä ekana silmien eteen osuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soijamaidolla ja kauramaidolla puurosta tulee jotenkin semmoista pehmoisemman ja makeamman makuista, joka sopii mun mielestä hyvin puuroon! :) Suomessa mä ostan yleensä maustamatonta luonnonjogurttia, merkki vaihtelee ihan tarjonnan mukaan. :) Mä en oo oikeastaan ikinä hurahtanut ihan kunnolla lenkkeilyyn, vaan oon aikakausittain innostunut lenkkeilystä sillä lailla kerran-pari viikkoon meiningillä! :D Sitten se innostus on hiipunut sateisen tai kiireisen viikon seurauksena ja jäänyt lopulta kokonaan. Näin käy lähes aina! Mut voisinkin kirjoittaa tästäkin vähän postauksen muotoon lisää, sillä täällä Saksassa on tullut taas pieniä tajuamisia kuntoilun ja elämäntapojen suhteen! :D Ymmärrän hyvin, että töiden jälkeen ei vaan millään jaksa alkaa väsäillä mitään sen kummoisempaa! Terkuin banaani-rahkayhdistelmällä iltajunassa duunin jälken ihan liian usein! :D

      Poista
    2. Okei täytyypä kokeilla keittää puuro jommalla kummalla :) syön meinaan joka arkiaamu puuroa, mutta yleensä teen sen vain veteen tai rasvattomaan maitoon. Joo, sitä postausta odotellessa! :)

      Poista
    3. Kannattaa ihmeessä kokeilla! Tuo kivasti just sitä pientä vaihtelua makuun, jos joka aamu kuitenkin tulee puuroa vedettyä. :)

      Poista
  5. Onko sulla maito allergia vai miksi kaura ja soijatuotteet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli mennyt jostakin syystä ensin roskapostilaatikkoon, mutta nyt sain julkaistua! :) eli siis ei oo maitoallergiaa, mutta musta kaura- ja soijamaito sopii tosi hyvin esim puuron sekaan makunsa puolesta ja maitotuotteita nyt ei muutenkaan kannattaisi vetää napaan kovin paljon, niin on kivaa vaihtelua noista sitten. :)

      Poista
    2. Ok kiitos vastauksesta :)

      Poista
  6. Ruokapäiväkirjat ovat tosi mielenkiintoisia ja hauskaa luettavaa! Todella kauniita ja värikkäitä kuvia postaus täynnä. Näitä ehdottomasti lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla. Tykkään näitä nimittäin väsäilläkin mielellään! :) Täällä oli joo hyvin aikaa kuvata joka annos ja hieman panostaa niiden ulkomuotoonkin! ;D Näitä tulee varmasti lisää jatkossakin! :)

      Poista
  7. Pokemon Go metsästys oli mun ehdoton lemppari ihanien ruokakuvien lisäksi! ;D täytyy myöntää, että omaankin päivään mahtuu helposti tunti pokemonien perässä juoksemista, normaalisti lenkkeily ei nappaa, mutta nyt tunti menee helposti pojestoppeja ja pokemoneja etsien! Tästä saikin itsellekkin pari uutta ruoka ideaa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haahahah! :D Siis tossa mielessä toi peli on ihan mielettömän hyvä keksintö! Muutama mun kaveri on juossut päivittäin kymmeniä kilometrejä ton pelin ansiosta. :'DDD Jee hyvä hyvä, jos löytyy idiksiä täältä seasta! :)

      Poista
    2. Toi on toisaalta hyvä keksintö, kun sellaisetkin ihmiset alkaa liikkumaan ketkä ei välttämättä oo aiemmin niin paljoa liikkuneet. :) Mut sitten toisaalta ihan hirveetä lukea noita uutisia, kuinka varsinkin lapset, ja miksei vanhemmatkin ihmiset pelaa tota peliä naama kiinni kännykässä, ja sitten on niitä "läheltä piti" -tilanteita, kun meinaakin jäädä esim. auton alle... Ihan kauhuissani eilenkin luin, kuinka pieni tyttö oli ihan täällä Suomessa sännännyt suoraan rekan eteen, rekkakuski onneksi hereillä ja sai ajoissa pysäytettyä auton, tosin metrin päähän tytöstä. :S Eli vähän on ristiriitaiset olot siitä, onko toi peli nyt niin hyvä juttu vai ei!

      Poista
    3. No mulla kans sama homma, että vähän ristiriitaiset fiilikset, mut toisaalta kyllähän porukka nykyään muutenkin tapittaa sitä kännykän ruutua kokoajan, että tuskin tää hirmusti asioita muuksi muutti. :D

      Poista
    4. Nojoo, niinhän se ikävä kyllä on. :/ Ehkä ihmiset on nyt vielä enemmän heränneet siihen kännykän ruudun tapittamisen vaaroihin, kun porukka säntäilee pokemonien perässä. :D

      Poista
  8. Sun ruokapostaukset ovat kyllä joka kerta mielenkiintoisia ja inspiroivia. Varsinkin just nää ruokapäiväkirjat on älyttömän hyvää luettavaa ja näiden jälkeen oman ruokavalion parantamiseen saa enemmän motivaatioo!

    http://inka-allornothing.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukava kuulla! :) mä kans tykkään itse lueskella muiden ruokapäiväkirjoja ja kerää hyviä vinkkejä talteen omaan ruokavalioon sovellettavaksi! :)

      Poista
  9. Näyttää niin herkullisilta nuo annokset! :D Tuli ihan hirveä nälkä haha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on joo tää ruokapäivisten huono puoli! Aina hyppää naamalle kaikki herkkuannokset ja nälkä iskee uudestaan! :DD

      Poista
  10. Jee rakastan sun ruokapäiväkirjoja!<3 Nää on hyviä muistutuksia itelle että ei se määrä vaan laatu! Aina jotenkin yllätyn kuinka "paljon" syöt, mutta se varmaan onkin sun huippukunnon salaisuus;) Toivottavasti teet näitä jatkossakin, tästä sai taas paljon uusia ruokavinkkejä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! :D <3 Joo, oon aina touhottanut sitä, että semmonen kituuttaminen ruokien kanssa ei toimi pidemmällä tähtäimellä ollenkaan, vaan kropan kunnossapidossa pitää nimenomaan SYÖDÄ! :D Näitä tulee varmasti tulevaisuudessakin silloin tällöin. :)

      Poista
  11. Nam! Sulla on aina niin ihanan näköisiä annoksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta taas odottaa oma hitusen tyhjempi jääkaappi tosin! :'D Mut mahdollisimman monipuolisesti pyritään jatkamaan silti kotosallakin! :)

      Poista
  12. Nii onko sulla maito allergia vai miksi kaura ja soija tuotteet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ylempänä vastasinkin tähän kommenttiin jo. :) "eli siis ei oo maitoallergiaa, mutta musta kaura- ja soijamaito sopii tosi hyvin esim puuron sekaan makunsa puolesta ja maitotuotteita nyt ei muutenkaan kannattaisi vetää napaan kovin paljon, niin on kivaa vaihtelua noista sitten. :) " Onhan mulla tässäkin postauksessa paljon myös kaikenlaisia maitotuotteita, kuten rahkaa, jogurttia ja juustoa. :)

      Poista
    2. Hyvää monipuolisuutta ruokavalioon :)

      Poista