torstai 17. joulukuuta 2015

ESSI 23 SYNTTÄRIT + LÄKSÄRIT

Otsikon kaltainen kutsu pamahti kuukausi takaperin mun läheisten ja ystävien facebookiin ja juhlien suunnitteleminen starttasi. Teema oli selvillä heti alkuunsa, koska mulla lojui käyttämättömänä punainen maksimekko kaapissa, jonka joskus alennuksista klikkasin ostoskoriin juuri tämänkaltaisia juhlia silmälläpitäen! Punainen teemaksi siis päätettiin ja toivoin vierailta myös jonkinmoista pukukoodin noudattamista. Jotenkin hassua oli kuulla, että sellaista kirkkaanpunaista oli löytynyt kaupoista tässä lähiviikkoina yllättävän vähän, vaikka nyt on sentään pikkujoulu- ja jouluaika! :D Onneksi mun ei itse tarvinnut enää asukriiseillä, koska rekvisiittakriiseilin sitten senkin edestä tässä viimeisten päivien aikana ennen juhlia!

Rekvisiittaa ei ollut onneksi niin vaikeaa haalia kasaan, kun jokaisen kaupan hyllyiltä pystyi bongata jotakin punaista jouluhömppää. Tiger- tilpehöörikauppa avusti myös juhlieni rekvisiitoissa huimasti ja löysinkin sieltä lähes puolet tarvittavista koristeista!

111

Suunnattiin siis jo perjantaina Lahteen päin Annin ja kolmen ystäväni kera ja otettiin ensimmäinen ilta rauhallisissa merkeissä puurobuffetin, juoruilun ja saunomisen merkeissä. Aamulla nukuttiin pitkään ja alettiin heräillä pikkuhiljaa kun hyvältä tuntui.

119

Herättyäni Sonja antoi mulle syntymäpäivälahjan, joka jäi kyllä niin hyvin mieleen ja naurattaa edelleen.

002

007

Sonja on mun parsakaveri, joten sain luonnollisestikin häneltä parsan syntymäpäivälahjaksi! Paketista löytyi myös kaikenlaista tarpeellista tavaraa reissuun mukaan ja aivan ihana muistio, joka oli täynnä meidän yhteisiä kuvia vuosien varrelta jo ihan meidän ystävyyden ensimmäisistä vuosista tähän päivään asti! :') Rakas. <3

276

010

IMG_7269

Sidottiin Tynskin kanssa kasaan ilmapallorykelmiä, johon kiinnitettiin kultaista nauhaa ja punaisia joulupalloja sillä aikaa, kun Sonja ja Ida leipoivat joulutorttuja. Anni kattoi pöytää ja järjesteli paikkoja. Hyvä tiimi oli kasassa ja juhlapöytä ja koristeet alkoivat löytää tiensä paikalleen nopeasti! Mielestäni noista koristeluista tuli ihan superkivoja ja kun niitä löytyi ympäri ämpäri kämppää, näky oli melko vaikuttava!

IMG_7256

Pitkältä käytävältä löytyi "Hollywood- punainenmatto"

IMG_7267

Ja pöytä oli luonnollisesti myös täynnä kaikenlaista punaista pientä kivaa tilpehööriä ja pöytäliinana toimi kultainen lahjapaperi.

IMG_7268

Tarjottavana mulla oli tänä vuonna mozzarella-tomaatti-basilikatikkuja

037

Joulutorttuja

IMG_7261

Juustoja, keksejä, viinirypäleitä ja päärynäsiivuja

IMG_7275

032

Mansikka-sitruunaboolia, joka maistui aivan mehujäältä!

IMG_7260

Dippivihanneksia, nakkeja, lihapullia, karjalanpiirakoita, patonkeja, sipsejä ja poppareita

043

Herkkuteline, jossa oli pipareita, vaahtokarkkeja, mansikoita, fazerin suklaata ja toffifee konvehteja!

210

Ja shottilautanen, josta löytyi salmari-energydrinkshotteja, vähän punaisenkalan tyyliin!

090

Mekko - Nelly.com

IMG_7320



069


Kultaketjuinen panta - Glitter

137

085

IMG_7329

Kämpän ja ruokatarjonnan valmistelun jälkeen meillä tuli hieman kiire laittaa vielä itsemmekin valmiiksi, mutta saatiin hyvin kaikki hommat hoidettua pois alta ennen vieraiden tuloa. Ensimmäiset saapuivatkin samalla kun nappailtiin asukuvia valmiilla biletantereella!

240

231

Sitten alkoikin saapua juhlaväkeä ja meitä kerääntyi aikamoinen lauma kasaan! Availtiin lahjoja, höpöteltiin, tanssittiin, saunottiin, uitiin ja pidettiin hauskaa isolla porukalla viimeistä kertaa ennen kuin mun on aika marssia kentälle ja sanoa Suomelle hellureit kevään ajaksi!

243

Saatiinpa Dj-settikin hommattua paikalle ja tällä saatiin kunnon jumputukset aikaiseksi. ;)

253

241

Mulla tulee ihan valtava ikävä kaikkia mun heppuleita ja tahdon kiittää teitä kaikkia vielä täälläkin siitä, että olette olemassa ja saavuitte paikalle juhlistamaan mun vuosia ja reissua. Ootte kaikki ihan mielettömiä. <3 Ilta jatkui pitkälle aamuyöhön ja näiden kuvien jälkeen ei tainnutkaan löytyä enää kuvamateriaalia loppuillalta! :D

36 kommenttia:

  1. Pakko kysyä että mistä tunnet turkulaisen Danielin ja Jussin?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jussiin oon tutustunut täällä Hki asuessani yhteisten tuttujen kautta ja Danieliin tutustuin jo joskus 5 vuotta sitten Levillä laskettelureissulla! :D

      Poista
  2. Oli varmaan kivat juhlat :D <3 Suosikkiblogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parhaat! :) Olikin ollut ikävä oikein kunnon kotibileitä, joista kukaan ei häippäse baariin kesken illan! :D Kiitos ihana. :)<3

      Poista
  3. Missä nää juhlat pidettiin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän "Etelän möksällä" Lahdessa päin! :)

      Poista
  4. Ihana mekko! Minkä aikaa sitten tilasit sen? Mietin josko olisi vielä mallistossa :D Sit muutama kysymys juhliinne liittyen: Onko teillä naapureita lähellä, mietin että tuleeko koskaan valitusta bileistä? Ja sitten todella tyylikkäästi sisustettu talo :) Miten uskallatte pitää siellä bileitä, vai käyttäytyykö vieraat aina ihan asiallisesti eivätkä esim. hajota mitään humalatilasta huolimatta? :D Ja vika: miten pystytte saunomaan ja uimaan juhlissa johon olette tehneet juhlameikin ja laittaneet hiukset kuntoon, eikö ne mene pilalle saunassa jne? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti tilasin tuon jo viime talven alennuksista! :( Eli en usko, että oikein löytyy enää mistään... Naapurit on aika kaukana tuossa, joten musiikki ei ole koskaan häirinnyt heitä. On meillä joskus hajonnut jotakin juttuja noissa, kun ollaan järjestetty noita samaisia kemuja jo monta vuotta putkeen, mutta kaikki sitoutuu aina korvaamaan hajottamansa asiat ja homma toimii yleisesti ottaen tosi hyvin aina tuolla! :) Sauna- ja uimatiloihin siirrytään yleensä aina vasta puolenyön jälkeen, kun kaikki on valmiita heittämään juhlatamineet nurkkaan ja meikit viemäriin! :D

      Poista
  5. Vaikuttaa aika täydellisiltä kotibileiltä, ja sain tästä postauksesta huippuja ideoita uv -bileitäni silmällä pitäen!;-) Noi mozzarella-basilika-tomaatti-tikut on pakko toteuttaa, samoin dippilautanen ja ilmapallorykelmät!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii, tosi kiva kuulla! Toivonkin, että näistä juhlatarjonta- ja koristelujutuista saisi aina muutkin kivaa inspistä omiin juhliinsa! :) Juu noi on tuollaisia sopivan helppoja ja nopeita tarjottavia, joista kaikki on aina tykännyt! :)

      Poista
  6. Saisko booliin ohjetta? Näyttää meinaa sen verran hyvältä ;o ihanan näköiset juhlat teillä on ollut varmasti ollut mielettömän hauskaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boolin ohje ei ollut sen kummempi kuin litran pullo sitruuna-kivennäisvettä, mansikkamehutiivistettä, paljon paljon jäitä, jäisiä mansikoita ja jotakin kirkasta viinaa! :D Ihan yllätyin, että olikin niin hyvää! Oli kyllä ihan huiput kemut. <3

      Poista
    2. Hitsi miten helpon kuuloinen ohje! Testiin siis, kiitos vastauksesta :)

      Poista
    3. Jep! Olin itsekin ihan äimänä, että miten noilla eväillä siitä pystyi edes tulla niin hyvää! Ja vieraat kehui ja kyseli ohjetta jatkuvasti kans! :D

      Poista
  7. mitä booliin tuli? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylempänä tulikin jo ohjeet tähän! :)

      Poista
  8. Tunsiko kaikki vieraat toisensa? Mulla on aina niin tylsää jos pitää ite kotibileita kun on hajanaisia porukoita missä kaikissa mä kuiteskin liikun, ja kaikki ei läheskään tunne toisiaan niin se tunnelma ei oo niin paras ja rento. Mut kiva jos sulla on näin, ja tosi kauniina oot ollut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EI tuntenut kaikki porukat toisiaan, mutta meillä on ollut aina tosi avoin tää perusposse tutustumaan kaikkiin uusiin ja ollaan saatu aina isolla porukalla hyvät bileet kasaan, vaikka kaikki ei alkuun niin tuttuja olisikaan! :) Kiitos paljon ihana! :)<3

      Poista
  9. En kestä noita sun tarjoiluja.... ihan yyyber hyvät! :D Ja ihania kuvia! :)

    (Ps. Jos haluut noi Flickr-reunukset kuvista pois, niin poista ne linkit kaikista kuvista sieltä "linkki"-kohdasta, kun teet postausta ;D :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh antaisin melkein mitä vaan, jos joku vois taikoa mun eteen nyt tommoset sapuskat! :'D Hahah, oon kyllä maailman laiskimusmatolein ku en oo vieläkään saanut laitettua noita pois, vaikka melkein joka postauksessa joku opastaa miten se hoituis! Nyt ens postaukseen niskasta kiinni ja homma hoitoon! :D kiitti <3

      Poista
  10. "Köyhät" opiskelijat juhlii vaatimattomalla "möksällä"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo niin älyttömän köyhä opiskelija, jos raataa töitä niska limassa opintojen ohella! Viimeisinä kuukausina oon ottanut vielä kaikki saikkulaistenkin vuorot vastaan aina kun vaan pystynyt, että saanut vähän säästettyä reissuun ja näihin kemuihin! :)

      Poista
    2. Eikö tuo oo sitäpaitsi perheen mökki, joten tuskin ne köyhät opiskelijat ovat sitä ostaneet tai sen käytöstä maksaneet? ;D

      Poista
    3. Nyt sit taas: D Essi on aiemmin tai ainakin Anni on maininnut, että kyseessä on perheen "etelän mökki" eli mitään vuokria ei makseta, ja jokainen osaa säästää, jotta voi juhlat kustantaa : D dj oli ainakin mun ymmärryksen mukaan yksi vieraista eli tuskin kustansi mitään. Eikö voisi vaan ottaa inspistä omiinkin bileisini eikä marista :)

      Poista
    4. Juu dj oli omia kavereita, mutta olin mä hänellekin valmis maksamaan vaivannäöstä. :) <3 ja niin siis eli asunto on perheen, joten siitä ei tarvinnut maksaa. :)

      Poista
  11. Hei ihania kuvia -näytti olevan superhauskaa ja toi ruoka <3 mul o yks kysymys joka ei kyllä liity mitenkään tähän postaukseen mutta kysynpähä silti! :D eli selailin just sun salipostauksia ja my day postauksia ja mietin että käytätkö siis meikkiä kun treenaat? Tai mietin että esim koulun salilla otatko meikit pois ja sitten meikkaat uudellee vai etkö vaa käy suihkussa salin jälkee? :D siis mä oon miettiny tätä muidenki bloggaajien postauksia luettaessa että joskus näyttää että täydessä meikissä treenataan yms xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh oli kyllä hauskaa! :) siis jos mulla on ohjelmaa heti salin jälkeen niin käyn vaan nopealla vartalopesulla, mutta jos meen kotiin suoraan tai melkein suoraan niin homma hoituu sitten siellä hyvin! :) mulla on myös aina mukana meikit ja meikinpuhdistusliinoja jos tarvii freesaa! ;D

      Poista
  12. Voi vitsit, oli taatusti huippupippalot! Sulla ja Annilla on aina ihania kattauksia kaikissa bileissä sun muissa, kateellisena katselen aina ;D Toikin pöytä näyttää niin monipuoliselta ja nätiltä ja herkulliselta! Äkkiä syömään jotakin, en oo vielä syöny tänään ja nyt kyllä viimeistään iski armoton nälkä :D

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaah joo näitä ei saa kyllä katsoa itsekään enää jälkeenpäin nälkäisenä! :'D TERKUIN NÄLKÄ! :D

      Poista
  13. Ooh mä en kestä näitä teidän bileiden tarjoiltavia <3 Näyttää aina niin herkullisilta ja kunnolla panostetuilta :) Oikein kauniita kuvia, oli varmasti huiput kekkerit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh joo pöydän kattaminen ja täyttäminen on kyllä mun yksi lempparipuuhista bileitä järjestäessä! :D :) oli joo, kiitos sulle hirmuisesti <3 :)

      Poista
  14. kuka oli deejiinä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otto Kotilainen. :) huippu <3

      Poista
    2. niin mä vähän arvailinkin!

      Poista