tiistai 3. marraskuuta 2015

Hello November

Terppanen. <3

Näinköhän tässä taas kokonainen kuukausi on vierähtänyt eteenpäin! Tuntuu ihan mahdottomalta tämä ajan vieriminen tällä hetkellä. Jännityslevelit kohoilee jo niin korekeille tasoille, ettei tätä enää pysty käsitellä kohta. :D Oon koittanut nauttia ihan jokaisesta hetkestä ja asiasta täällä Suomessa vielä kun täällä pyöriskelen muutaman kuukauden verran. Tai siis alle muutaman kuukauden verran. Mulla on tässä niin paljon asioita hoidettavana ennen lähtöä ja päivät ne vain lähenee. Apua.

Ystävien kanssa on tullut vieteltyä aikaa urakalla ja oon koittanut kokea ja nähdä mahdollisimman paljon kaikkea Suomi-kivaa viimeiset viikot. Paljon kaikkea hauskaa onkin ehtinyt tapahtua ja syksy onkin osoittautunut oikein mukavaksi vuodenajaksi vastoin kaikkia odotuksiani! Tavallaan on kyllä sellainen olo, ettei se kesän hulinameininki koskaan loppunutkaan. Tehdäänpä tähän väliin pieni katsaus viimeisten viikkojen tapahtumiin!

122

Osallistuttiin taas tänä vuonna I Love Me- messuille ystäväni Tiipen kanssa. Tykkään noista messuista ihan valtavasti, sillä niissä on niin monipuolisesti vähän kaikkea. Muotia, terveyttä, ruokaa, kauneudenhoitoa ja sellaista yleistä positiivista pärinää roppa kaupalla!

188

192

Mä en voita ikinä mitään mistään arvonnoista, raaputusarvoista tai edes pelikoneista, mutta tällä kertaa mä toivoin kovasti voittavani juuri tuon harjan ja onnenpyörää pyöräyttäessäni se viisari vaan pyörähti suoraan sinne neloseen ja harja oli mun. Voittajafiilis.

193

199

209

232

211

Parastahan messuilla on ehdottomasti kaikki ilmaisnäytteet ja varsinkin ilmaismaistiaiset! Meidän oli tarkoitus mennä Messukeskuksessa brunssille kunhan oltaisiin tovi kierrelty, mutta lopulta oltiinkin jo niin täynnä kaikista ilmaisista terveysherkuista ja muista maistiaisista, että mentiinkin tyytyväisinä täysin masuin katselemaan muotinäytöstä.

229

Yritin olla tällä kertaa erittäin säästeliäs messulainen, koska mä en periaatteessa tarvitse tällä hetkellä mitään erityisesti ja säästääkin nyt tulisi oikein urakalla. Matkaan lähti siitä huolimatta pari teepakettia, housut ja VS:n Mango temptation vartalotuoksu.

197

Nimenomaan.

198

Tiipe teki talven kenkäostoksensa messuilla ja kyllä mulla teki tiukkaa olla katselematta talven popo tarjontaa lävitse! Tai kyllähän mä katselin, mutta kengät saivat jäädä hyllyyn odottelemaan ensi talvea. Tämän talven selviän varmaankin noilla lähemmäs 10 parilla, jotka tuolla kaapissa jo lymyilevät. :'D

114

Kyllä munkin kenkähulluutta on hieman helpotettu tämän syksyn/talven varalle, sillä mulle lähetettiin Instagram yhteistyön merkeissä Sorelin aivan ihanan pehmoiset ja lämpöiset Tivoli- kengät.

134

138

Nää on kyllä maailman suloisimmat popot ja harmittaakin ihan älyttömästi, etten ehdi tänä talvena minnekään laskettelureissulle, jossa noille olisi ollut todellakin käyttöä! Aikaisempina vuosina ollaan lähes aina lähdetty porukalla joko uv:n tai hiihtoloman aikoihin jonnekin lappiin. Noh, ensi vuodeksi sitten!

196

243

150

Noissa on sisällä unelmapehmoinen ja lämmin karvavuori ja ne on vielä aitoa mokkanahkaa. Aamen, ihan täydelliset talvipakkasiin!

223 – Kopio
153

236

Uutukaisia on eksynyt jälleen kaappiini myös yhteistyökumppanini Romwen toimesta. Noudin viime viikolla postista nimittäin pehmoisen paketin, joka sisälsi aivan ihanat vaatekappaleet syksyn viimoja lämmittämään.

011


Muuton aikana hävitin vanhanmustan trenssini jonnekin, joten uusi tuli kyllä todellakin tarpeeseen! Tämä on vielä ihanan pehmoista vähän tuollaista huopamaista joustavaa kangasta. Valitettavasti takki on kuitenkin pian jo liian viileä näihin säihin, sillä se ei ollut kovin paksua kangasta.


Musta trenssi - Romwe

 019

Tämä paitis taas herätti huomioni välittömästi, sillä se oli niin ihanan rennon ja letkeän näköinen ja mun oli saatava se perjantai-möhistelypaidaksi. Ainoa vain, että mä en ole kyllä vielä eläissäni joogaillut, mutta eiköhän tämäkin asia korjata piakkoin! :D

039

063

 

146

148

183

186

167

Olinpa myös ensimmäistä kertaa elämässäni katsomassa lätkää ihan paikan päällä ystäväni Adeliinan kanssa. Ollaan touhuttu Aden kanssa tässä syksyn aikana vaikka ja mitä yhdessä ja musta onkin ihanaa huomata, miten nopeasti jostakin ihmisestä voi tulla hyvä ystävä kunhan vain sillä jollakin tavalla klikkaa! Mun syksy ei olis todellakaan ollut näin hauska ja menevä ilman tätä hullua, hauskaa ja symppistä neitokaista. <3

Matsia on kyllä muuten niin eri asia seurata livenä kuin telkkarin ruudusta, sillä telkkua töllöttäessä mua alkaa ainakin lähes aina kyllästyttää jossakin vaiheessa, mutta tuolla aika vierähti ohi hetkessä. Ja jokruillehan sieltä voitto myös tulikin!

011

013

022

Saatiinpa myös vähän päälle viikko takaperin yllättävän iso populaatio jäkeporukastamme kasaan! Me ollaan monesti tehty suuria suunnitelmia isosta miitistä, mutta silloin kaikki menee yllätys yllätys ihan mönkään ja lopulta koko tapaaminen peruuntuu tai lässähtää muuten kasaan. Nyt sitten kutsu heitettiin ilmoille sen verran lyhyellä varoitusajalla ja extemporeen, että jotenkin suurimmalla osalla olikin yhtäkkiä tyhjä keskiviikko-ilta edessä ja päästiin vihdoinkin höpisemään ja istumaan iltaa oikein kunnolla noiden hölmöläisten kanssa. <3

Ilta järjestettiin Järvenpäästä löytyvässä ravintola Zapatassa ja saatiinkin jokainen toinen toistaan herkullisemmat annokset eteemme. Itse olin vielä valitettavasti lihattomalla lokakuulla, joten kana-vuohenjuustosalaatti jäi pelkäksi vuohenjuustosalaatiksi. Pitkä odotus palkittiin viime sunnuntaina, kun pääsin vihdoin valmistamaan kunnon sisäfileepiffi-illallisen kaikilla mausteilla! :D Kirjoittelen myöhemmin lisää tunnelmia lihattomasta lokakuusta, sen päättymisestä ja sen aikaisista suosikkiresepteistä! :)

Tässähän tämä maraton postaus! Pitäisi päästä nyt kirjoittelemaan paljon paljon tiheämpään tahtiin, niin postauksien pituuskin pysyisi edes välillä aisoissa. Toivottavasti jaksoitte pysyä mukana loppuun asti, ensi kerralla hieman tiivistetympi muoto toivon mukaan! :'D Kivaa viikkoa. <3

18 kommenttia:

  1. Ah, olipas ihanan pitkä postaus! :D Ihastuin niin tohon collegepaitaan! ps. Oli kiva nähdä lauantaina! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh joo mäkin kyllä tykkään ite pitkistä postauksista, mutta onhan nää välillä vähän sekasortoisia! :'D no määkin, se oli kyllä rakkautta ensi silmäyksellä! :D oli kyllä ihan huippua tavata kunnolla <3 :)

      Poista
  2. Minusta ei ainakaan haittaa vaikka postaus olisikin näin pitkä, varsinkaan silloin jos teksti on yhtä ihanaa ja nautittavaa luettavaa kuin sulla! Jotenkin aina kun luen sinun blogia, tulen paremmalle mielelle! Ihana sinä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan mahtia kuulla! Jotenkin sitä itse aina pyörittelee näitä postauksia enemmän päässä ja luulee, että joku on liian pitkä, joku liian pätkä ja joku muuten vaan epämielenkiintoinen! :D tosi kiva kuulla, se mulla on tavoitteenakin! :) kiitos hirmukivasta kommentista <3

      Poista
  3. Kauanko siis oot siellä vaihdossa? :) välillä näistä teksteistä saa sellasen kuvan niinkö olisit muuttamassa sinne lopullisesti xD tuskin ehdit kauheesti suomea ikävöimään, se aika menee varmasti nopeasti kun on niin kivaa ja uutta

    VastaaPoista
  4. Heheeh 5 kk vain, mutta en oo ikinä ollut näin pitkää aikaa poissa läheisten luota niin tekee mieli hengailla nyt koko kevään edestä noiden kanssa! :DDD menee kyllä varmasti todella nopeasti aika siellä sitten! :)

    VastaaPoista
  5. Oooi Zapa! Siihen paikkaan liittyy kyllä niin miljoonia muistoja ja siellä on kyllä ihan parhaat safkat :D vaihtoa ennen vakuutus on hyvä hoitaa ajoissa koska 5kk on pitkä aika normi matkavakuutukselle ja tarvitset erikoispitkän eli ei ihan peris netissä ostettu ehkä toimi ja matkatavaroiden arvo nousee tonneihin eli kalliimpi lasku kyllä pamahtaa. Toinen niin erillinen pankki ja luottokortti ja verkkopankin tunnarit kannattaa uusia just ennen vaihtoa, ettei siellä lopu kesken :) aika vaihdossa vain katoaa johonkin ja itsellä onkin kohta kotiinpaluu edessä.. Minne se aika meni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaah! Juhlimassa en ole itse ollut zapatassa kuin ehkä yhden ainoan kerran, mutta ne ruuat! Nam! Kiitti hei paljon vinkeistä! Vakuutukset hoidettiin kuntoon tänään ja noi korttiasiatkin on hankinnan alla! :) hei nauti viimeisistä hetkistä vaihdossa!

      Poista
  6. Tuleeko sulle usein sellaisia kommentteja joita et julkaise? Oon nimittäin lukenut sun sekä Annin blogia siitä lähtien kun sä aloitit bloggaamisen ja mua ihmetyttää kuinka erilaisia kommentteja teille tulee, kun luulisi, että "lukijakunta" koostuu teillä suurinpiirtein samoista tai ainakin samankaltaisista ihmisistä. Te ootte vieläpä Annin kanssa monissa asioissa hyvin samanlaisia; ulkonäkö (molemmat pieniä, naisellisia ja urheilullisia, meikkaatte aika paljon, pitkät vaaleat hiukset ja olette muutenkin kiinnostuneita ulkonäöstä - tarkoitan vain siis hyvällä tavalla, enhän muuten blogejanne lukisi!), mutta silti Annille tulee usein tai oikeastaan lähes jokaiseen postaukseen kommentteja joissa kritisoidaan tai suoraan haukutaan. Sinun blogissasi en ole muistaakseni koskaan nähnyt tuollaisia kommentteja, joten mietin, että etkö julkaise sellaisia ollenkaan vai eikö niitä vain tule? Ihmetyttää siis se, että miksiköhän Annille kritisoidaan hänen lihoneen/laihtuneen, käyttävän liikaa meikkiä, juoden alkoholia "väärin" yms., mutta sinulle kai harvemmin tuollaista palautetta tulee vaikka käytäthän sinäkin paljon meikkiä ja muutenkin luulisi sitä haukkumisen aihetta löytyvän jos yhtä paljon etsisi kuin nuo "Annin haukkujat"... Ei sillä, että sinua pitäisi haukkua, mutta ehkä ymmärsit ajatukseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh ymmärsin vallan mainiosti ja luulenkin ainoan syyn noiden negatiivisten kommenttien poissa pysymiseen olevan sen, että tein jo heti blogini alkuaikoina selväksi, että en aio julkaista tarkoituksellisesti ikäviä kommentteja täällä lainkaan ja silloin ihan ensimmäisiin postauksiin tulikin välillä jotakin haukkuja minua, perhettäni tai ystäviäni kohtaan, mutta jätin ne sitten julkaisematta ja homma loppui siihen. Anni on taas aina melko rohkeasti julkaissut kaiken, vaikka kyllä niitä vieläkin hirveämpiä kommentteja on saanut lukea, jotka ei oo nähnyt sitten päivänvaloa... :(

      Poista
    2. Mä en oo koskaan voinut ymmärtää miksi kenenkään pitää tulla tolla tavalla haukkumaan ja arvostelemaan mitä Annin blogissa näkee. Mutta vaikka te oottekin ulkonäöllisesti hyvin samankaltaisia ja teillä on paljon samoja kiinnostuksen kohteita, niin mun mielestä teillä on kuitenkin melko erilainen tyyli ja tapa kirjoittaa blogia, minkä uskoisin ehkä myös vaikuttavan siihen, että Annille niitä kommentteja tulee :/ Lukijat saa niistä pienistäkin vivahteista niin herkästi aiheen kritisoida ja jopa haukkua. Väärinhän se on tietysti. Ja Annin tekstejä ja kommentteja ehkä aika helposti ymmärretään tahallaan väärin tai juuri negatiivisesti, vaikka mistään sellaisesta ei oikeasti olisi kyse.

      Huippuja molempien blogit mun mielestä! :)

      Poista
    3. Lähes jokainen blogia pitävä, jonka kanssa olen keskustellut aiheesta, on sanonut parhaaksi ehkäisykeinoksi negatiivisille kommenteille olevan vain yksinkertaisesti jättää julkaisematta niitä ikäviä kommentteja. Kyllä ne kyllästyy siihen ikävien juttujen heittelyyn, kun ei saa minkäänlaista vastakaikua tai jännittävää showta siitä aikaiseksi. Anni vaan on halunnut pitää myös kommenttiboksin mahdollisimman realistisena, joka on sitten toisinaan hieman kostautunut sitten hänelle. :(

      Poista
    4. Kiitos sulle Essi siitä, että sä et julkaise niitä kommentteja joissa tahallaan yritetään aiheuttaa mielipahaa. Sun blogia lukemalla tulee aina hyvä mieli ja kommenttiboksinkin voin lukea huoletta, kun täälläkin vallitsee suurimmaksi osaksi hyvä mieli ja sä aina jaksat höpötellä lukijoiden kanssa :) moni blogi on jäänyt mulla nyt viimeaikoina lukematta, kun on mennyt maku siihen ainaiseen draamaan joka kommenttipuolella vallitsee - lukijat piikittelevät ja bloggaaja vastailee kärkkäästi takaisin. Sellaisesta tulee ainakin minulle vain tympeä olo, joten nyt jätänkin sellaiset blogit omaan arvoonsa :)

      Poista
    5. No mä oon kanssa näillä linjoilla, että mielummin antaa sen kommenttiboksin pysyä kokonaan siellä hyvän tuulen jutuissa, jos kerran hyväntuulista blogia haluaa kirjoittaa! Ei mulle kyllä tule oikeasti melkein ikinä sellaisia kommentteja, joista tulis paha mieli tai joita ei vois julkaista, mistä oon kyllä ihan äärettömän kiitollinen teille kaikille mielettömille tyypeille täällä. <3

      Poista
  7. Visti noi kengät olis kyllä oikeasti sellaiset, jotka tarvitsisin kaikkien niiden kylmien nahkasaappaiden tilalle :D Mulla on jo nyt niitä käyttäessä kylmä ja täällä on kuitenkin se +10 tällä hetkellä :D En halua edes ajatella jotain yyber pakkasia :DD :((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis mä oon ihan tajuton vilukissa kans ja kuljen jo nyt välillä tuolla jossain nahkatakissa ja pelkään kuollakseni pakkasten alkamista! :DD noi kengät kyllä pelastaa mut joulukuussa! :D <3

      Poista
  8. Noi on kyllä niin "ei sun tyyliset" kengät et jää vähän sellanen maku et "no esittelenpä nää ja kehun maasta taivaaseen koska saan ilmaseksi"...

    VastaaPoista
  9. Ai vitsit mä taas en malta odottaa, että pääsen narisuttelemaan noilla hangille! Heitin jo kaikki ugg-jäljitelmät roskiin kaapista, ku nää hoitaa lämpimyyden kotiin ja vielä superisti tyylikkäämmin! :D ja näistä kengistä multa ei pyydetty minkäänlaista blogipostausta, kun ei ollut blogiyhteistyö, mut ajattelin esitellä täälläkin kun tykästyin näihin kovin. :)

    VastaaPoista