torstai 9. heinäkuuta 2015

Mehevä uunifeta

Herkullista huomenta! Toivottavasti kaikilla on hirmuinen nälkä ja ruokalista vielä suunnittelematta, sillä nyt pamautan pöytään sellaisen herkun, jota ette voi missata!

Vaikka vetelinkin koko viikon Pargassa fetasalaattia, ei kyllästyminen silti iskenyt niin pahasti, etteikö muutaman päivän jälkeen olisi taas pystynyt jo alkaa vedellä taas fetaa salaatin kaverina! :D Viime viikonloppuna halusinkin kokeilla valmistaa kyseistä herkkua hieman uudella tavalla ja kuultuani suosittelun ystävältäni uunifetasta, oli sitä päästävä heti testaamaan.

Tarvikkeet

006

Fetakuutio
2 Paprikaa
Kevätsipulia
4 Tomaattia
Oliiveja
Aurinkokuivattuja tomaatteja

Mausteet: Oliiviöljyä, mustapippuria, yrttisuolaa, pizzamaustetta

010

Lämmitä uuni 200 asteeseen ja pilko vihannekset 

013

Aseta fetakuutio folioon

018

Heitä päälle täytteet ja lisää sekaan mausteet

021

Lorauta päälle reippaasti oliiviöljyä ja kääri folio nyytiksi

028

Heivaa uuniin ja anna kypsyä 20 minuutin ajan

033

Nautiskele kuumana vaikkapa leivän ja tuorejuuston tai jonkun lihan kaverina! 

Ihan älyttömän hyvää ja hölmistyinkin siitä, miten en ollut koskaan aikaisemmin keksinyt moista valmistaa, vaikka fetan suuri kuluttaja ja ystävä olenkin. Valmistus oli nopeaa, hauskaa ja helppoa ja kyllä maistui! :) Herkkuhetkiä. <3

29 kommenttia:

  1. Haha oli taas kerran nälkä, arvaa vaan onko kovempi nyt :D Mutta tää oli taas myöskin tosi kiva ohje, mä tykkään hirveästi fetasta ja kasviksista ja esim. grillinyytit on yksi mun suosikkijuttu kesäisin! Joten kokeiluun menee, aiemmin olen tunkenut nyytteihin halloumia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grillinyytit on kyllä munkin suurta herkkua, joten tää oli vaan vieläkin maukkaampi versio niistä! :) halloumi sopii varmasti myös tosi hyvin! Nam!

      Poista
  2. Tätä täytyy kokeilla joskus, näyttää hyvältä! Voisin tehä vaikka hyvää kanaa kaveriksi tohon, nami!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kana sopis tohon kyllä ihan täydellisesti! :) kannattaa kokeilla, oli supernopeeta valmistaakin!

      Poista
  3. Hyvältä vaikuttaa c(: oon vaa miettiny aina et pilkotaanko siis toi sipuli kokonaan varsineen päivineen? että mitään ei tarvi heittää pois?:)

    VastaaPoista
  4. Missä/kenen kanssa asustelet nykyään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuokrasopparin päättymiseen asti tuolla meidän kodissa, mutta reissun jälkeen alan just pakkaamaan muuttokamoja kasaan! :)

      Poista
  5. Itse olen syönyt Ateenassa uunifetaa ja se on niiiiin täydellistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sairaan hyvää kyllä! En ollut ennen missään maistanutkaan aikaisemmin. :)

      Poista
  6. Oi että, näyttääpä herkulta! Tätä on kyllä pakko kokeilla! :) Täältä löytyy meinaan toinen fetan suurkuluttaja ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah noniin! Tää on sit just sun resepti! ;)) <3

      Poista
  7. Nami! Miten herkullisen ja helpon kuulosta jälleen kerran! Menee ehottomasti kokeiluun! :) Oot aivan mielettömän ihana persoona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi helppo olikin! Nousee varmasti mun vakkarireseptien joukkoon. :) kylkeen vaan vaikka kanaa tai muuta lihaa, niin kunnon päivällinen on valmis! Voi vitsit, kiitos sulle illan piristyksestä. :')

      Poista
  8. Suu valuen kävin tätä aikasemmin jo kattelemassa. Näyttää niin pirun hyvältä ja ei voi olla maistumatta herkulliselta. Tää menee testiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee joo, kerro hei kanssa mitä tykkäsit sitten kun oot ehtinyt kokeilla! :) <3

      Poista
  9. Anteeksi jos tungettelevaa, mutta mietin että millaisissa väleissä ootte jaakon kanssa nyt, kun teillähän on aika tiivis yhteinen ystäväporukkakin? Etsiikö jaakkokin uuden asunnon vai jääkö teidän yhteiseen? :) Oot ihana ihminen, kaikkea hyvää sulle jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan hyvissä väleissä. :) Nää Jaakon elämän yksityiskohdat nyt ei oikein kuulu tänne blogiin, mutta joo molemmat etsitään uudet asunnot vuokrasopparin päätyttyä. :) kiitos sulle hirmusti ja ihanaa kesää <3

      Poista
  10. Oii nams!! <3 Mä oon koko kesän puputtanut fetaa ja tämä sun resepti kuulostaa kyllä niiin hyvältä! :D Kiitos taas kerran, menee ihan ehdottomasti kokeiluun tämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin vetelen fetaa kyllä paljon kesät talvet, mutta jotenkin tänä kesänä tää fetan kulutus on vielä räjähtänyt käsistä jotenkin erityisesti! :D eipä haittaa yhtään, kun on niin hyvää! :)

      Poista
  11. Onko Jaakko reissussa mukana? Ihanaa, jos pystytte olemaan olemaan ystäviä kaikesta huolimatta :) vaikka aikaa se varmasti vie!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaakko lähti juu reissuun mukaan, kun liputkin jo valmiiksi löytyi, mutta ei yövy kuitenkaan meidän perheen kanssa vaan otettiin hänelle oma hotelli. :)

      Poista
  12. mmm. teemme paljon uunikasviksia, mutta tässä on taas uusia makuja. Kiitti vinkistä. *Kuolaa nyt sitten kuvien päälle*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä vain! Tää on kyllä kokeilemisen arvoinen resepti! :)

      Poista
  13. Vitsit miten kiinnostava resepti! Mä rakastan fetaa, joten tätä on pakko kokeilla pienellä soveltamisella allergioiden takia :) Kiitos tästä!

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Mäkin aina soveltelen kaikkia bongaamiani reseptejä ja tähänkin olisi tullut oikeasti fetan lisäksi pelkkää paprikaa ja tomaattia alkuperäisen reseptin mukaan. :) olepa hyvä vain!

      Poista
  14. monelleko hengelle tästä reseptistä riitti, montako nyyttiä teit? :) ja paljonko tota fetaa tarttee, riittääkö yks paketti kahdelle hengelle vai molemmille omat paketit ;D pakko päästä kokeilemaan tätä reseptiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein kaks todella isoa nyyttiä! :) Riittäisi varmaan 3-4 vähän pienempäänkin. Leikkasin fetakuution puoliksi noihin kahteen pohjalle. :) On kyllä tosi herkkua, suosittelen! :D

      Poista