keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Churriana - Malaga

Vihdoinkin pääsin käsiksi näihin Espanjan kuviin! Tuntuu ihan epäuskoiselta, että olin muka noissa lämpötiloissa ja maisemissa muutamisen viikkoa takaperin. Täällä Saksassa meille on nyt sattunut ihme sadeviikko kohdallemme ja heti lähtömme jälkeen sunnuntaina alkaakin taas päälle +30 helteet. Muuten mä nielisin tämän mukisematta, mutta kun meille on käynyt näin vaikka kuinka monta kertaa aikaisemminkin! Mainittakoon, että viime viikko täällä oli myös superhelteinen... Nooh, mun luotto elokuuhun Suomessa on vielä tässä vaiheessa korkealla!

Malagan kuvat lämmittävät kivasti mieltä sateisenakin päivänä, joten annetaanpa tulla. Tänä kesänä olen kokenut kyllä pari niin erilaista reissua, jollaisia en ole koskaan ennen kokenut. Sain ihan uudenlaisen näkökulman ja käsityksen Espanjasta tämän reissun avulla. Sellainen perinteinen rantalomakohde kun ei ollut lainkaan kyseessä!

006

328

1147

396

003

015

1153

045

321

014

Mä en voi edes riittävästi kehua tuota luonnon kauneutta, joka meidän ympäristössämme vallitsi. Majoituttiin siis parin perheen voimin ihanaan idylliseen Espanjalaiseen omakotitaloon, jonka pihalta löytyi kaikensävyistä kasvillisuutta, erilaisia sitruspuita, kanala, allasalue ja paljon kaikkia söpöjä ja koristeellisia yksityiskohtia erilaisten laatoitusten ja ruukkujen muodossa.

506

523

438

085

516

496


Käytiin me toki parina päivänä perinteisesti rantailemassakin ja bussilla pääsikin kätevästi rantakadulle parin euron voimin. Ranta oli pitkä ja kaunis, mutta omaan makuuni vähän liian täynnä porukkaa. Oon yleensä ehdottomasti enemmän rantaihminen kuin allasihminen, mutta tällä lomalla teki kyllä mieli useammin jäädä vain omalle poolille löhöilemään. Lämpötilakin kohosi päivisin sen verran korkealle, että oman pihan allas veti helposti puoleensa. :D

530

054

536

444


Suosikki paikkani rannalla oli ehdottomasti tuollaiset palmurykelmät, joiden alle pystyi levittää nurmelle kivasti viltit ja pyyhkeet ja palmujen oksistossa lenteli villipapukaijoja, jotka toivat kivasti vähän eksoottisempaa tunnelmaa.

117

1024

1037

069

053

409

039

421

Reissussa me syötiin - ja paljon! Ruokahetket olivatkin mulle yksi päivän kohokohdista, kun kaikki alkoivat yhdessä kokkailla koko köörille kaikenmaailman herkkuja. Meitä yöpyi asunnolla siis 11 henkeä, joten ruokahetket olivatkin melkoinen näky. Pari lisäpenkkiä roudattiin paikalle ja kaikki mahtuivat mukaan joukkoon. :D

IMG_1072

174

IMG_1074

Ruokailun jälkeen siirryttiinkin usein taas pihalle ottamaan ruokalepoa aurinkotuoleihin ja kuviokellumaan altaaseen! Lämpötilat pysyivät kolmenkympin paremmalla puolen monesti iltamyöhään asti.

332


388

326

Lekottelu on ihanaa ja tuolla jos jossain pääsikin kunnolla hengähtämään ja rentoutumaan, mutta loppulomasta alkoi kuitenkin jo melkein häiritä kaikki se rentoilu ja makoilu ja väännettiinkin Annin kanssa parina aamuna kunnon aamutreenit ennen muun talon heräämistä. Loin itselleni myös muutamia uusia treenailutavoitteita syksyn varalle, josta kuulettekin sitten lisää enemmän myöhemmin! ;)

Nytpä siirryn katselemaan Spiderman elokuvaa pikkusisarusteni kanssa, joilla alkoi tänään koulusta kesäloma! Saksassa koululaisten kesälomat menevät pariin osaan, toinen jo ennen kesää ja toinen tässä heinäkuun lopulla. Fiilis on siis perheessämme tällä hetkellä kaikinpuolin riemukas ja keittiössä valmistuu tortillat päivällistä varten. Tyytyväinen Essi kuittaa tältä päivältä!

23 kommenttia:

  1. Wau, nyt on kyllä biitsikunto kohdillaan! *kadehtii* :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana, kiitos! Itse kaipailisin vähän enemmän lihaksia takaisin, mutta syksyllä ehtii! :D

      Poista
  2. Matkailu avartaa :D olen tuon sanonnan todeksi todennut ja sullekki tais käydä niin ;D Ihanan näköinen paikka ja kaunis sinä <3 Mää en voi tarpeeksi kuuluttaa kuinka paljon tykkään näistä sun matkapostauksista :DDD just näiden ja sun ihanan värikkään luonteen takia oot mun lempi bloggaaja :) Hauskaa lomaa sinne Saksaan ☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh juu toden totta! Kyllä sitä joka kerta reissussa ollessa ja uusiin kaupunkeihin ja maihin tutustuessa oppii aina vaan enemmän tästä maailmasta! :) Voi kiitos valtavasti tästä kommentista, tulipa hyvä mieli! <3 Saksassa tulee varmasti ihan huippu loma sääolosuhteista huolimatta! :)

      Poista
  3. En kestä näitä teidän etelän kuvia niin täydellisiä maisemia ja ihanan eksoottinen fiilis! Teillä kuulostaa olleen mielettömän ihana loma, ja vitsi olette upeat siskokset, wau! :) Innolla odottleen syksyn treeni juttuja, mitä uusia tavoitteita on ja onko samoja, jos instassa oli vinkkiä niin ainakin yksi yhteinen tavoite taitaa olla ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tosiaan pääsi ihan uudella tavalla sisään tuon maan luontoon ja eksotiikkaan, kun ei yöpynyt missään perinteisessä hotellissa! :) heheeh juu treenijutuista heti lisää, kun kotiudun ja pääsen normaaliin päivärytmiin kiinni! :) jep, ig:ssä näkyikin jo vähän juttuja! ;)

      Poista
  4. Aivan upeita kuvia, piti ihan katsoa pariinkiin kertaan!! Vitsi oon niin kateellinen, teillä oli ihan super reissu :) ja sä Essi oot niin ihailtavan energinen ja kaunis, vautsi!!! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Vilma! <3 Ulkomailla tuntuu vaan jokainen kuva onnistuvan, kun on niin paljon erilaisia värejä ja valoa ympärillä! :)

      Poista
  5. Miten teet kiharat/laineet sun hiuksiin? :) ja kuinka usein värjäät hiuksii ja mikä sun luonnollinen hiusväri on? Aivan ihanat noi sun hiukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan normaalilla patukka kihartimella pyörittelen noin latvojen puoleen väliin asti. :) Riippuu ihan siitä, käynkö reissuilla kuinka paljon, aurinko värjää mun päällihiukset ihan vaaleiksi, niin kesäisin ei tarvitse ikinä värjäillä hiuksia. :) Yleensä raidoitan tyven n. 3 kertaa vuodessa ja oma hiusväri on sellainen tummanvaalea. Voi, kiitän kovasti <3 :)

      Poista
  6. Beautiful pictures! Really love Spain! :)
    Simimaus

    VastaaPoista
  7. Harmi että annin kanssa laitoitte instagram tilinne yksityisiksi :( teidän kuvia oli niin kiva katsella ja sai paljon inspiraatiota esim lomakuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on vähän tälläinen kokeilu vaan, että miltäs tämmöinen vähän yksityisenpi meininki tuntuisi! Voi olla, että pian taas avataan julkiseksi, mut katsoo nyt miltä tuntuu! :)

      Poista
    2. Samaa mieltä täälläkin! Teidän kuvat on niin ihania, mutta ei kai sitten auta muu kuin rekisteröityä sinne ehkä itsekin, niin pääsee taas seuraamaan. :'D

      Poista
    3. Anni tais jo kyllästyä piileskelemään, niin sinne pääsee selailemaan taas ilman rekisteröitymistä! :) Multa et oo ehtinyt missata kuin yhden aamiaikuvan vain! :'D

      Poista
  8. Vauu taas niin hienoja kuvia! Älä ihmeessä lopeta bloggaamista, oot tosi hyvä pitämään blogia=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan oo tarkoitus lopettaa tätä touhua! Syksyn tullen tälle on varmaan taas entistä enemmän aikaakin, kun en oo ihan kokoajan menossa johonkin suuntaan! :) kiva kun tykkäät <3

      Poista
  9. Vautsi, nää kuvat on niin ihania. Ruokaki näyttää tosi hyvälle. :o<3 Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh <3 Ruokakuvat ei voi kyllä edes epäonnistua! :D

      Poista
  10. Mitä kautta vuokrasitte tuon majoituksen, kuulostaa aika mahtavalta paikalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä oli tämän toisen perheen loma-asunto, joten se ei ikävä kyllä ole vuokrattavana! Sen verran kiva paikka tosin, että varmasti kauppa kävisi vuokrausmielessäkin! :D

      Poista
    2. olen tämän toisen perheen perheenjäsenen kaveri, ja kyseessä siis heidän isovanhempien talo, jotka asuvat siellä ympäri vuoden kesän kuumimpia aikoja lukuunottamatta, silloin he asuvat suomessa kesämökillään. :)

      Poista