keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Syksyisen hiustenhoidon ABC

Kylmyys, kuiva ilma ja suuret lämpötilavaihtelut rasittavat paljon hiuksia. Tällä hetkellä kuivuuden sijaan hiuksia piinaa vielä ennemminkin kosteus. Nopeasti ilmat kuitenkin viilenevät ja jo tälläkin hetkellä muutamana aamuna on jääty pakkasen puolelle. Ilmojen viiletessä ilmasta häviää myös kosteus, ja mikäs olisikaan pahempaa hiuksille kuin kylmä ja kuiva ilma.

Apua kuivuuteen ja takkuihin

Kesäisin aurinko ja talvisin pakkanen ja ilman kuivuus. Hiuksilla on jokaisena vuodenaikana omat vihollisensa aiheuttamassa kuivuutta ja takkuisuutta.

Hiukseni ovat luonnostaan erittäin suorat ja liukkaat, jonka vuoksi minulle tulee harvoin takkuja tukkaan. Siitä huolimatta, että hiukseni ovat melko pitkät, ei minun tarvitsisi suihkun jälkeen harjata hiuksiani toisinaan lainkaan, sillä ne suoristuvat itsestään heti kuivuessaan. Tykkään kuitenkin usein laittaa hiuksiini kiharoita tai laineita, jotta ne näyttäisivät hieman eläväisemmiltä ja "villimmiltä". Olenkin aina ihaillut luonnonkiharaa tukkaa, enkä voi ymmärtää niitä, jotka jatkuvasti suoristelevat ihanaa eläväistä hiuspehkoansa! :D Tottakai silloin tällöin on mukava olla ihan suorallakin tukalla, mutta harvemmin viihdyn siinä paremmin kuin pienellä boostilla varustettuna.

259

238

Talvella kuitenkin käytän paljon kaulahuiveja, huppareita ja hupullisia takkeja, jotka saavat takaraivooni muodostumaan kunnon takkupesäkkeen. Hiusten kuivuuteen ja takkuisuuteen on omalla osallani auttanut tänä syksynä Cocovin kookosöljy, jota olen sivellyt latvoihini ennen nukkumaan menoa. Löysän letin kanssa nukkuminen on auttanut paljon myös takkujen ehkäisyssä. Puuvillainen tyynyliina voi saada hiukset takkuuntumaan myös helpommin, joten mikäli kotoasi löytyy silkkiset lakanat, tykkäävät hiuksesikin niistä hyvää!

253

Sain myös viime jouluna isäni naisystävältä lahjaksi keratiini ja cashmere hiusöljy pakkauksen, joka lupailee seuraavaa:

257

Olen nyt hetken tätä käyttänyt silloin tällöin suihkun jälkeen muutaman pumppauksen verran ja voisin vaikka vannoa, että latvani ovat sileämmässä ja paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin. Aamulla herätessäni varsinkin latvani olivat monesti menneet ihan pörrölle.

Sähköisyydestä eroon

Ilmojen mentäessä pakkasen puolelle, hiukset sähköistyvät. Pattereilla lämmitetyt kuivat huoneilmat ovat omiaan sähköistämään hiuksia entistä enemmän. Maailman ärsyttävin fiilis, kun kaulahuivia pois kaulasta kietoessaan koko hiuspehko seuraa pystyssä perässä. Luonnonmateriaalien käyttäminen vaatteissa ja asusteissa estää hieman hiusten sähköisyyttä, joten villahuivit ja puuvillaneuleet esiin! Myös kamman tai harjan materiaalin voi vaihtaa esimerkiksi puiseen versioon.

075

- Kun peset hiuksesi plöräytä kunnolla sitä hoitoainetta hiuksiisi, niin seuraavana päivänä pitäisi olla hieman helpompaa. Myös erilaisista hiuksiin jätettävistä öljyistä ja hoitoaineista voi olla apua.
- Nopea suihkaus lakkaa ennen ulos lähtöä voi tuoda hiuksiin sopivan verran painoa, etteivät ne "jaksa" nousta pystyyn.
- Kokeile levittää käsiisi ihan kevyesti kosteusvoidetta tai jotakin kevyttä öljyä, kuten kookosöljyä ja sipaise sitä hieman hiuksiisi.
- Pahimmassa tapauksessa voit myös vetää hiuksesi rastoille, jolloin hiusten luulisi pysyvän kiltisti alhaalla! :D

Sisäisestä hyvinvoinnista ulkoiseen hyvinvointiin

Ruokavaliolla on valtavasti merkitystä myös hiustenhoidossa. Oikeastaan omasta mielestäni se on tärkein tekijä lähes jokaisessa ulkonäköön liittyvässä asiassa. Syö itsesi kauniiksi. Terveellinen, monipuolinen ja ravinteikas ruokavalio pitää huolen siitä, että hiuksesi pysyvät terveinä, vahvoina ja kiiltävinä. Rajut dieetit ja liian tarkan ruokavalion noudattaminen näkyy nopeasti hiustenkin kunnossa.

271

Talvella ja syksyllä terveellisen ruokavalion noudattaminen on entistä tärkeämpää, sillä kesäloman jälkeiset kouluun, työhön ja pimeyteen liittyvät stressinaiheet puskevat pintaan ja stressillä taas on vahingoittava vaikutus hiuksiin. Varmista, että ruokavaliostasi löytyy siis tarpeeksi:

A-vitamiinia, jota saat runsaasti mm. maidosta, porkkanasta ja vihreästä paprikasta. Mitä voimakkaamman oranssi tai tummanvihreä väri kasviksessa on, sitä enemmän se sisältää karoteenia, joka on A-vitamiinin esiaste. A-vitamiini on hyväksi iholle ja auttaa muodostamaan terveellistä talia päänahassa.

Biotiinia, jota saat mm. kaurasta, soijasta ja kananmunista. Biotiini edistää hiusten ja kynsien terveyttä. Sen puute voi johtaa hiusten ohenemiseen ja värin haalenemiseen.

Sinkkiä, jota saat parhaiten imeytyvimmässä muodosta mm. lihasta, kalasta ja kananmunista. Sinkin puutos aiheuttaa hiustenlähtöä ja iho-oireita. Sinkki ylläpitää hiusjuurten talirauhasia.


070

Vältä

Turhaa käsittelyä. Olen aina ollut sitä mieltä hiusten ja ihon hoidossa, että mitä vähemmän olet kokoajan näpräämässä niitä, tai tunkemassa niihin jotakin tököttiä, sen enemmän metsään vaan menee. Hiusten värjääminen, liika pesu ja liian monet muotoilu- ja hoitotuotteet tekevät hiuksille vain hallaa.

267

Olenkin pyrkinyt parhaillaan pitkittämään hiusteni raidoitusaikaa entisestään, vaikka tälläkin hetkellä olen raidoittanut niitä vain noin neljästi vuodessa. Väri löytyy kaapista jo valmiiksi, mutta en ole kokenut vielä pakottavaa tarvetta alkaa läträillä sen kanssa. Pystyisinköhän odottaa jouluun asti?

Kuumia laitteita. Sanomattakin varmaan selvää, että kuumat laitteet vahingoittavat hiuksia. Itse en häpeäkseni omista edes mitään lämpösuojaa, joka olisi ehdottomasti hankittava. Itse en kuitenkaan omista hiustenkuivaajaa tai suoristajaa lainkaan ja ainoastaan kihartimen kanssa joutuisin vähän himmailla. Muutama letti ennen nukkumaan menoa, hieman kosteaan tukkaan, saa aikaan myös kivat luonnolliset laineet päiväksi.

Liikaa harjaamista. Hiusten harjaaminen parhaimmassa tapauksessa stimuloi päänahkaa ja vauhdittaa hiusten kasvamista, mutta liika harjaaminen voi kuitenkin myös vahingoittaa hiuksia. Harjaamisen sijaan voit ennen nukkumaan menoa stimuloida päänahkaasi hieromalla sitä hellästi sormenpäillä.

249

Itse käytän yleensä ihan vain marketin shampoita ja hoitoaineita.

+ Vuoden hyvin palvellut näytepakkaus hopeashampoota alkaakin vedellä viimeisiään ja uutta pitäisi hankkia tilalle. En tahdo ihan valkoista/harmaata tukkaa, vaan hieman silloin tällöin taittaa keltaisuutta pois juhlatilaisuuksia varten vaikkapa. Vinkkejä? :) 

39 kommenttia:

  1. KC Professionalin Color Maskit on hyviä! Vaaleille joko Silver, joka taittaa keltasuutta enemmän, tai Vanilla josta tulee vähän hiekkaisempi lopputulos. Tuote on siis samalla tosi hoitava, koska on tehohoitoaine. Ja pigmenttiä ei kuitenkaan ole liikaa, vaan sopivasti värin eloistamiseen. Suosittelen! Vaikka suht hintava onkin, niin yks pullo kestää pitkään koska sitä ei tarvitse usein laittaa ja on erittäin riittoisa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi vanilla voisi olla sitten mulle sopivampi. :) Kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Sulla on kyllä aivan ihana elovenatukka! :)

    VastaaPoista
  3. Myös kc professionalin shampoo pearl on erityisen hyvä blondeille! Tulee hieman kirkkaampi kuin taas silveristä tulee kylmempi :)

    VastaaPoista
  4. KC professionalin color mask shampoo on mielestäni keltaisuuden pois taittamiseen parempi kuin tuo itse color mask! Loistava tuote, tosin sen jälkeen kannattaa laittaa hiuksiin kunnon hoitoainetta tai naamio :) ja oikeastaanhan tuota color maskia ja color mask shampootahan suositellaankin käyttämään kumpaakin. Sävyissä silver siis olen itse kokeillut, tuolla shampoolla pesen hiukset silloin tällöin ja on kyllä siis loistava tuote tähän tarkoitukseen! Suosittelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups, siis tosiaan tuo pearl sävy shampoossa :D

      Poista
    2. Kiitos kovasti vinkistä, täytyy käydä kaupassa tutkiskelemassa noita. :)

      Poista
  5. Mulla oli ennen aivan JÄRKYTTÄVÄN sähköiset hiukset, monia tököttejä koitin mutta mikään ei oikeen auttanut.. Sähköisyydenhän pitäs helpottua jos hiukset ovat hyvin kosteutetut ja kokeilinkin monia eri merkkisiä kosteuttavia tuotteita kunnes löysin Cutrinin Moisturism-suihkeen. HALLELUJA oikeesti!! Siitä lähtien kun sitä oon alkanut käyttämään niin ei ole ollut ollenkaan sähköisyyttä, vaikka mitä karvahuiveja oonkaan käyttänyt. SUOSITTELEN EHDOTTOMASTI!!! :D
    http://www.sokos.fi/fi/sokos/cutrin-moisturism-moisturizing-spray-kosteuttava-suihke-200-ml

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooo, kuulostaa kyllä superhyvältä tuotteelta! Pitää pistää ylös tämäkin. :)

      Poista
  6. Samaa mieltä color mask shampoista! Hyvä postaus! :) Hiusten sisäinen hoito (ravinto ja elämäntavat) vaikuttavat kyllä huomattavasti enemmän kuin tökötit. Upee tukka sulla <3

    VastaaPoista
  7. Tosi hyvä ja monipuolinen postaus!
    Sun hiukset on kyllä nii upeat, just sellaset mun unelma hiukset!♥♥ Olet niin upea muutenkin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, että tykkäät! Kiitos ihanainen :))<3

      Poista
  8. Itse olen tykännyt kokeilemistani hopeashampoista eniten Inebryan Ice cream No-yellow shampoosta. :) Kestää ihan mielettömän pitkään, kun tällä ei tosiaan tarvitse läträtä paljoa, että keltaisuus taittuu. Tosi vahva ja tehokas siis, millään muulla aineella en ole saanut näin hyvää lopputulosta! Jos et noin tehokasta shampoota halua, niin Klippoteketin silver shampoo on hyvä ja edullinen, eikä toi Inebryankaan maksa kuin 13e :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vaan pelkään noita tosi vahvoja ja tehokkaita aineita, sillä pelkään, että jätän liian pitkäksi aikaa aineen ja tukka muuttuu ihan harmaaksi! :D

      Poista
  9. Heh, täällä myös yksi joka ei voi ymmärtää miten niin monet suoristavat jatkuvasti ihanat luonnonkiharat hiuksensa! :D Noita color maskeja mäkin suosittelisin :) Ja sun hiukset on kyllä tosi upeat<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, kai se on aina niin, että luonnonkiharat hiukset omistavat tahtoisivat mielummin suorat ja sama toistepäin. :D Kiitos Milla. :)<3

      Poista
  10. Tää oli tosi kiva ja hyödyllinen postaus! :) hiusten värjääminen ja kuumat raudat on tosiaan hiusten vihollisia, on tullu ite opittua se kantapään kautta :D kiitos vinkeistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) No niinpä! Kyllä sen aina huomaa, jos on välillä vähän liikaa väännellyt hiuksia kuuman raudan kanssa. :D

      Poista
  11. Kiva postaus, hyödyllisii juttuja :)
    Ite oon värjännyt, kuivannut, kihartanut sekä suoristanut tukkaani niin hirveesti, että ihme että on viel päässä!!
    Nyt onkin operaatio kasvattaa oma väri takas :) Enää en kuivaa tukkaa, suoristan/kiharran harvoin sekä tukkaa ei ole värjätty piiitkään aikaan.
    Pitkä projekti mutta sen arvoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tulet kiittämään itseäsi myöhemmin! Kyllä noilla eväillä luulisi hiusten kasvavan terveinä ja vahvoina! :)

      Poista
  12. Ihanaa kun näät näin paljon vaivaa postauksiisi! Kivaa syksyä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos vaivannäkö välittyy ruudun toiselle puolelle! :) mä oon kyllä sellainen Google-hiiri muutenkin, että tää on vaan hauskaa hommaa kasailla näitä faktoja yhteen. :D

      Poista
  13. Aivan mahtava postaus :) itselläni ainoa pahe on värjäys jonka teen koti oloissa, mahdollisimman pitkällä värjäys välillä eli välillä mennään "kauniilla" juurikasvulla :D muuten koen hoitavani hiuksiani kiltisti. Tupeeraatko hiuksiasi vai miten saat niihin tuon niin ihanan volyymin? :)

    VastaaPoista
  14. Kaikki keinot käytetty, tukka on kuin pulunperse ja kalju tulevaisuus näyttää lupaavalta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit! :DD kaljukin on ihan jees, jos sen kantaa pää pystyssä ja ylpeänä! :D :)

      Poista
  15. Eiköhän vedetä rastat päähän XD oot hassu<3

    VastaaPoista
  16. Oon huomannut, että käytät joskus esim. Henkkamaukan lastenosastolta ostettuja vaatteita. Mietin, että mitä kokoa käytät niissä kun ei ole sitä perus XS, S jne. kokoa ja istuuko ne malliltaan hyvin pienikokoiselle aikuiselle naiselle? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vain yhdet jumppapöksyt lasten osastolta ostettuna, ja ne oli sen verran venyvät, että meni se 140-150 koko, kun oli kaprit kyseessä. Muista vaatteista en osaa sanoa ja suosittelisinkin käydä kokeilemassa. Riippuu varmaan ihan ostaako jonkun nahkatakin vai joustavan trikoopaidan yms vaatteen. :)

      Poista
    2. Huh, 4 kertaa vuodessa raidat on suuri määrä, ellet laita uutta ihan vaan tummaan juureen ja jätät loppuosan koskematta tai sitten sulla on ns rautahiukset, jotka kestää mitä vaan DD

      Poista
    3. Oi hups siis joo nimenomaan vain vähän matkaa tyveä raidoitan, enkä koskaan latvoja! :D

      Poista
  17. Oo, kiitos, vaikuttaa hyvältä! :)

    VastaaPoista