keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Rahkapohjainen kana-aurajuustopizza

Noniin, sepä olisi sitten viikon reseptin aika!

Rahkapohjaista pizzaa kokeilinkin noin puolisen vuotta sitten ystäväni Ninan avustuksella. Viimeksi valmistimme herkullista kalkkunapizzaa, jonka resepti löytyy täältä! Silloin lupailin, että voisin harrastaa pizzan valmistusta jopa kerran kuukaudessa, mutta toisin kuitenkin kävi. :D

086

Halusin valmistaa tällä kertaa pizzaa hieman erilaisilla täytteillä ja kaapista löytyneiden kanasuikaleiden ja ananassäilykkeiden kaveriksi piti keksiä joitakin sopivia lisukkeita.

Pohja

095

250g Maitorahkaa
150g Juustoraastetta
3 rkl Ruisjauhoa
3 tl Leivinjauhetta
4 rkl Vehnäleseitä
2 Kananmunaa
1 tl mustapippuria ja suolaa 

Täytteet

128

Kanasuikaleita
Kirsikkatomaatteja
Chili
Aurajuustoa
Ananasta
Tomaattimurskaa
Tulista tomaattikastiketta
Juustoraastetta

+ Rukolaa 

100

Sekoita ainekset kulhossa yhteen ja levitä taikina tasaiseksi lätyksi pellille leivinpaperin päälle. Valmistin kaksi pizzapohjaa, sillä toisen pizzan tarjoilen viikonloppuna järjestämissäni Halloween bileisssä. Heti syötävän pizzapohjan taikinan levitin pellille melko paksuksi lätyksi ja juhlissa tarjoiltavan todella ohueksi. Levitä siis mieltymystesi mukaan taikina erittäin ohueksi pohjaksi tai pannupizzamaiseksi paksummaksi pohjaksi. Laita uuniin 200 asteeseen noin 10 minuutiksi.

Samalla voit paistaa kanasuikaleet ja pilkkoa täyteainekset.

106

119

Ota pois uunista ja levitä pizzapohjalle täytteet, ensin tomaattimurska ja viimeisenä juustoraaste, laita pizza uuniin vielä n. 20 minuutiksi.

161

164

Halutessasi voit lisätä mausteeksi myös oreganoa!

173

Lisää rukola pizzan päälle vasta viimeisenä, kun pizza on otettu jo pois uunista ja on jäähtymässä nautiskelua varten. :)

185

198

Tämä on kyllä niin mielettömän hyvää! Poikaystäväkin suurena pizzankuluttajana kehui makua paremmaksi kuin pizzerian pizzojen makua, jes! Ensi kerralla voisin kokeilla tätä pepperoni-pesto-mozzarella versiona. ;)

Herkullisia hetkiä. <3

25 kommenttia:

  1. Ompas herkullisen ja terveellisen näköistä, meneekin kokeiluun! Kiitti reseptin jaosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustoahan tuossa on aikamoisesti, mutta muuten juu ihan terveellistäkin jopa. :) Oleppa hyvä vain! <3

      Poista
  2. näyttää taas niin herkulliseta että pakko ottaa resepti ylös!
    http://fitlinaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa talteen vain, oli kyllä semmoista herkkua tämä! :)

      Poista
  3. Pakko kokeilla joku päivä, näyttää ja kuulostaa nimittäin super hyvältä! Kiitos hyvistä resepteistä muutenkin :)

    VastaaPoista
  4. Nam! Näyttää niiiin hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kyllä onkin! Kannattaa kokeilla, valmistui myös hetkessä! :)

      Poista
  5. Ihana resepti. Pakko kysyä, kun vaikuttaa näiden sun kivojen reseptien luvussa, vartin verran, että oot kallellaan karppaukseen, että ootko? Ainakin tän namin perusteella olet. Tätä ehdottomasti kokeilen, kiits <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eheen laisinkaan! Vähän ehkä leivän kulutusta koittanut vähentää, kun sitä on mennyt tässä lähiaikoina n. 8 palaa päivässä! :D mutta ruisleipä ja pastat kuuluu edelleen jokapäiväiseen ruokavalioon. :)

      Poista
    2. Ja oleppas hyvä vain! :) <3

      Poista
  6. Vitsi miten hyvältä toi näyttää! Mullahan on kasa uusia reseptejä kun pääsen suomeen testailemaan näitä ;>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee no sitä olikin! Lisäilepå sitten blogis puolelle kans kaikkia uusia herkkureseptejä, niin pääsee itsekin testailemaan! :D :)

      Poista
  7. Tuleeko tolla pohjaohjeella siis pellillinen pizzaa? Meinaan vaan että jos poikaystävälle ja itselle meinaan tuota kokeilla niin sitä on pakko olla ainakin täysi pelti että riittää itellekin edes palanen :D Fit-lehdessä oli myös ohje missä oli vaan maitorahka, munia, täysjyvä/ruisjauhoa, suolaa ja leivinjauhetta ja se oli hyvää mutta haluun kokeilla tätä sunkin ohjetta kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ehkä ihan kokonaista peltiä ainakaan tuollaisella paksummalla pohjalla, mutta ruisjauhoa ja juustoraastetta voi laittaa vaikka hitusen enemmän, niin sitten ainakin pitäisi tulla koko pelti. :)

      Poista
  8. Voi apua kuinka paljon näytät Annilta tossa uusimmassa ig-kuvassa, missä sulla on toi piilari! :D Siis luulin ensin, et se oli Annin kuva :D Eikä siis todellakaan noiden silmien takia, mut muuten kasvot ja ilme :D Kauniita ootte kyllä molemmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaah varmaan joo vähän enemmän, kun rajasin huulet oikein "pulleiksi" Annilla kun on vähän muhkeammat huulet kun mulla! :D

      Poista
  9. Aivan ihana blogi sulla. Just sopivasti tekstiä ja kuvia :) Tykkään tosi tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kun tykkäät! :)) tulipa hyvä mieli sun kommentista <3

      Poista
  10. Oli pakko tulla kommentoimaan nyt ensimmäistä kertaa, että nää sun reseptit on kyllä aivan huippuja! Tavallaan niin ihanan arkisia (ei erikoisia ruoka-aineita), mutta silti niin sellaisia, ettei itselleni tulisi mieleen tehdäkään. Kiitoskiitoskiitos, oon tehnyt varmaan kaikki sun reseptien ruuat jo ja saanut myös itse ideoita näistä :) Ja vielä niin mielettömän herkullisen näköisiä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kiitos kun tulit kommentoimaan! :) Mä tykkään joo valmistaa sellaisia sapuskoja, jotka hoituu ns. ihan jokaisen keittiössä! :) Ihan mahtia kuulla, että on löytynyt mieleisiä reseptejä ja uusia ideoitakin!

      Poista
    2. Olen samaa mieltä kuin anonyymi: huippuja nämä sun ohjeet! On mennyt niiiiin tylsäksi aina keksiä itselle ja miehelle ruokia, ja näistä saa kivoja uusia ideoita arkiruokiin, jotka on helppo tehdä mut kuitenkin vähän erilaisia kuin mitä itse olen aina tehnyt. Kiitos! :)

      Poista
    3. Loistavaa! Innostaa kyllä postailla näitä tänne, kun kuulee, että näistä pidetään! :) <3

      Poista
  11. Onnistuuko tää pizzapohja ilman juustoa ? En meinaan voi syödä sitä noin paljoo..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että jos lisäät pohjaan Reippaasti enemmän ruisjauhoja ja vaikkapa 1 kananmunan lisää, juuston voi jättää pois. :)

      Poista