perjantai 12. toukokuuta 2017

Herkulliset mozzarella-kanafileet

Huomenia. <3

Seuraavaksi tuleekin resepti, joka on vanha, mutta ansaitsee silti nähdä päivänvalon! Selailin vanhoja kuvia ja silmäni osuivat näihin reseptikuviin, jotka eivät sitten jonkun "jäätävän kiireen keskellä" koskaan ehtineet blogiin asti julkaistaviksi.

Tuli kuitenkin niin hirmuinen nälkä, että resepti saa luvan helpottaa jonkun muunkin ruokainspiraation puutetta joku kaunis päivä.

Välillä väsyttää ja kaupasta tarttuu mukaan valmiiksi marinoidut kanan fileepihvit, mutta jos yhtään energiaa riittää, kannattaa kanat marinoida ihan itse! Niistä tulee nimittäin sen verran hyviä, että vaivaa kannattaa vähän nähdäkin.

fullsizeoutput_1640

Kanan fileepihvejä
Paketti mozzarellaa
1 Chili
3 Valkosipulinkynttä
Nippu basilikaa
1 Sitruuna
Oliiviöljyä

fullsizeoutput_163f

Mausteet: mustapippuria, yrttisuolaa, sitruuna balsamikastiketta, currya ja pihvimaustetta

fullsizeoutput_163e

Itse tykkään vahvoista mauista, joten lisäsin marinadiin reippaasti kaikkea! Pohjalle ensin reilu loraus oliiviöljyä, sitruunan mehut ja sitruuna-balsamikastiketta, murskatut valkosipulinkynnet, pilkottu chili ja basilikat ja mausteet

fullsizeoutput_163d

Pyörittele kanafileet marinadissa ja jätä ne hetkeksi seokseen marinoitumaan

fullsizeoutput_163c

Kaada vielä loput marinadista fileiden päälle ja siivuta mozzarella päällimmäiseksi

fullsizeoutput_163b

Laita uuniin 220 asteeseen noin 15 minuutiksi ja valmista sillä aikaa kanalle lisukkeet

fullsizeoutput_163a

Itse tein lisukkeeksi kevyen pinaatti-kurkku-tomaattisalaatin, mutta paistetut vihannekset tai lohkoperunat toimisivat tämän herkun kanssa myös loistavasti!

fullsizeoutput_1639

Kukat ja kumppanit pöytään ja nautiskelemaan!


Herkkuhetkiä! :)

28 kommenttia:

  1. sori mut toi neljäs kananpalakuva näyttää ihan pillulta. sori mut näyttää ;'D haha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun oli ihan pakko jakaa tää kommentti, koska tää jotenkin sopi mun perjantain olotilaan! :'D😂 Kieltämättä herättää nyt mielenkiintoisia mielikuvia, kun palasin sitä katselemaan. :D

      Poista
    2. Suosittelisin lääkärillä tai gynellä käyntiä, jos alapää näyttää samalta kuin oranssissa marinaadissa lilluva raaka broileri.

      Poista
    3. Hahaha hei ihan oikeesti! :'D Mitä täällä tapahtuu! Ehkä nyt lopetetaan nää jutut, kun tää menee nyt ihan perjantaiksi tää koko postaus. :D

      Poista
    4. EN KESTÄ :DD johan piristyi maanantai

      Poista
  2. Olipas ihana resepti, täytyykin laittaa testiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä nannaa! 😍 Kokeiluun vain! :)

      Poista
  3. On kyllä hyvännököistä! :) ihan tälleen btw kysymys mutta ahdistaako/harmittaako sua mihin tää maailma on mennyt kun ihmiset ei enää niinkään elä siinä hetkessä vaan kaikki pitää nykyään laittaa snäppiin ja instagramiin? Tai mua kiinnostais semmonen mielipidepostaus mikä käsittelis jotenkin tätä aihetta koska itse koen nykyään hirveää ahdistusta kun kaveripiirissä tuntuu että illanvietot ja muut näkemiset koostuvat suurilta osin siihen että snäppäillään jokasta hetkeä enkä mä voi henkilökohtaisesti ymmärtää tätä yhtään :Dtuntuu että kukaan ei enää ole täysin siinä hetkessä vaan pitää jakaa koko maailmalle kaikki mitä tekee, en osaa oikein selittää mutta jos ymmärrät mitä tarkoitan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja makuista myös! Joo itseasiassa oon käsitellyt pari kertaa aihetta blogissanikin, esim tuolla: http://essimaaninka.blogspot.fi/2014/05/look-up.html?m=1 ja kyllä oon jättänyt nimenomaan ihmisten ja ystävien kanssa ollessani puhelimen käytön ihan minimiin. Tätä ei sitten nykyään kaikki meinaa ymmärtääkään, kun saatan olla monta tuntia "tavoittamattomissa", kun jätän puhelimen äänettömälle laukkuun! :D Mut onpa se elävä hetki ystävän kanssa käytetty sitten täysin läsnä! :)

      Poista
  4. Tämä menee kokeiluun, mutta kanafileen sijasta aion kokeilla tofua! :)

    Haluaisitko sä muuten jossain vaiheessa tehdä tuollaiset "18 x jatka lausetta" ja "3 things that..." postaukset joita Anni ja monet muut bloggaajat teki yhdessä välissä? :D Mun mielestä ne on usein tosi hauskoja :) Tai toki joku muukin vastaava haaste olisi kiva :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tofu toimii varmasti myös ihanasti! Voisinhan mä tuollaisen toteuttaakin! Pitää vain kaivaa jostain kivat kohdat sitä varten tai kysellä lukijoilta! :D :)

      Poista
    2. Metin blogissa oli hyviä kohtia tohon 3 things jutskuun :)

      Poista
    3. Pitää kurkata, kiitos vinkistä! :)

      Poista
  5. Tää menee testiin! Kuulostaa super hyvältä!!! <3 Sulla on muuten aivan ihana blogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmusti Milla! :) <3 Tää oli aika super hyvää! :D

      Poista
  6. Oi nami kuulostaa niin hyvältä!

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa superhyviltä, nam :P nää menee viikonloppuna testiin. http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi ehkä itsekin tehdä uusiksi viikonloppuna! :)

      Poista
  8. Moikka! Ollaan varailemassa poikaystävän kanssa thaimaan matkaa joulukuun lopulle niin aattelin tulla kysäisemään sulta olisiko jotain erityisen kivaa paikkaa suositella näin ekaa kertaa thaimaahan matkustaville? :) alustavasti ollaan nyt katseltu tuota karon beachia kun sieltä jo yhden kivalta vaikuttavan paikan löysin. Muitakin vinkkejä matkaa ajatellen saa heitellä, tuli heti mieleen kysellä sulta kun olit siellä vaihdossa. Täytyykin varmaan kahlailla niitä sun postauksiakin vähän läpi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tää oli mennyt vahingossa mun jostakin syystä mun roskapostiin, mutta Karon oli kyllä tosi kiva. Itse kuitenkin ihastuin jotenkin enemmän vielä esim Koh Taoon ja osaan Krabin alueista, mutta toisaalta Phuketin alueelta pääsee helposti reissaamaan ympäri ämpäri ja esim päivä tai yhden yön reissulle phi phi saarille! :)

      Poista
    2. Ja Phuketissa oli helpoin muutenkin järjestää päiville ohjelmaa! :) Eli toisaalta Karon on kyllä loistava valinta. :)

      Poista
    3. Moikka! Itse henkoht suosittelen varaamaan matkan patongille ja sieltä tekemään päiväseltään reissuja katalle ja karonille + muualle jos haluaa :) Karon ja Kata ovat aika piakkoin koluttu, patongilla enemmän ravintoloita yöelämää jne niin suosittelisin sitä kiintopisteeksi!

      Poista
    4. Totta kyllä! Patongilla enemmän aktiviteetteja, mutta jos haluaa nimenomaan rauhallisen loman, niin sitten Kata tai Karon hyvä! :)

      Poista
    5. Kiitos vinkeistä molemmille! :)

      Poista
  9. Ootko lopettanut bloggauksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo lopettanut, mutta on ollut pakko pistää homma tauolle töiden vuoksi. Avaan asiaa piakkoin blogissa myös, mutta nyt on ollut niin hektistä, ettei ole ehtinyt tulla edes terveisiä kirjoittamaan. :( Pian kuitenkin helpottaa ja sitten palaan tänne taas höpöttelemään! :) Pahoittelut hiljaiselosta. <3

      Poista