keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Budapest Part 2

Ja heti perään sitten loppumatkamme!

Eli suoraan asiaan! Budapestissä vierähti siis kokonaiset neljä päivää ja aika oli mielestäni paikan pintapuolen läpikäymiseen melko täydellinen. Budapest on melko iso kaupunki, mutta silti jotenkin lämminhenkinen ja kotoisa. Siinä yhdistyivät kivasti uusi ja vanha ja mulle tuli siellä vähän samanlainen tunnelma, kuin Pariisin reissullamme. Paljon kaunista ja historiallista nähtävää, mutta myös nykymaailman menoa, muotia ja tyyliä sopivasti.

Budapest oli myös todella edullinen matkakohde ja siellä pystyi syödä, shoppailla ja matkata turistikohteisiin halvalla. Kuljettiin melko paljon tuolla ympäriinsä julkisilla, jotka olivat helppokulkuisia ja toimivia ja niillä pääsi lähes joka paikkaan, mutta taksitkin olivat edullisia.

fullsizeoutput_1175

fullsizeoutput_116c

fullsizeoutput_1178

Toinen kokonainen päivämme alkoi yhtä aurinkoisesti kuin edeltävänsäkin, mutta asteet olivat kohonneet vielä sen verran, että jätettiin takit suosiolla hotellille!

fullsizeoutput_1179

fullsizeoutput_116d

fullsizeoutput_1177

fullsizeoutput_117d

fullsizeoutput_106b

Päivä tuntui ihan keskikesältä Suomessa, ainakin näin syksyn ja talven jälkeen! :D

fullsizeoutput_117e

fullsizeoutput_117c

fullsizeoutput_117f

fullsizeoutput_1180

fullsizeoutput_1182

Päivä kului aikalailla keskustassa muutamassa liikkeessä pyörähdellen ja ruokapaikkaa etsien, jonka jälkeen suunnattiin kohti Gellertin kylpylää!

fullsizeoutput_1184

Budapestissä on paljon kylpylöitä, joista valittiin sellainen, jossa Jussi ei ollut vielä itsekään ehtinyt käydä.

fullsizeoutput_1185

Kylpylä oli kiva kokemus, mutta ikäväksemme ulko-altaat olivatkin auki vain kesäisin, eikä päästy nauttimaan kylpylän koko tarjonnasta. Lilluttiin tuolla melkein koko aika 40 asteisissa kuuma lähde- altaissa. Kylpylä oli todella kaunis, mutta ensi kerralla vieraillaan ehkä mielummin joko Széchenyin kylpylässä tai Lukacsissa, jotka ovat kuulemma hieman monipuolisempia tarjonnaltaan. :)

fullsizeoutput_1186

fullsizeoutput_fc8

Seuraavana päivänä meillä jatkui turistikohteiden valloittaminen ja otettiin tavoitteeksi kiertää Kuninkaanlinna ja Kalastajanlinnake, jotka sijaitsivat pienen etäisyyden päästä toisistaan Budan Linnavuorella.

fullsizeoutput_1187

fullsizeoutput_fc9

fullsizeoutput_fcd

fullsizeoutput_fd0

fullsizeoutput_fce

fullsizeoutput_1188

fullsizeoutput_fd8

fullsizeoutput_fcf

fullsizeoutput_fcc

fullsizeoutput_fcb

fullsizeoutput_118a

fullsizeoutput_fda

Linnavuoren valloittamisen jälkeen pysähdyttiin pikkupurtavalle ja lasillisille ihanaan pieneen lämminhenkiseen ravintolaan, joka löytyi joltakin sivukadulta Kalastajanlinnakkeen läheisyydestä. Sijaintinsa puolesta ravintola taisi olla kuitenkin kallein, missä syötiin koko reissumme aikana! :D

fullsizeoutput_118b

fullsizeoutput_118c

Myöhemmin vielä kuljettiin Parlamenttitalon kautta hotellillemme, sillä rakennus oli aivan upea iltavalaistuksen aikaan. <3

fullsizeoutput_11a9



fullsizeoutput_11b3

Vahingossa päästiin näkemään vielä viimeisenä päivänä myös Budapestin suurin kirkko Basilika, sillä mentiin yhteen Italialaiseen ravintolaan lounaalle sen juureen. Harvoin olen lounastanut noin kauniissa ympäristössä! :D

Tähän loppuun piti tulla taas kooste videon muodossa, jota Jussi onkin vääntänyt ahkerasti viikon verran, mutta kun oltiin tallentamassa eilen illalla lopputulosta, ei tallentaminen jostakin syystä onnistunut millään ja lopulta hylättiin koko valmis video ja oltaisiin tehty uusi, mutta kovalevy ei enää suostunut edes yhdistää meidän kummankaan tietokoneisiin, joten video jäi nyt tekemättä. :( Harmittaa, koska video oli taas todella onnistunut ja hieno, mutta toivottavasti saadaan jossakin vaiheessa kovalevy ja koneet pelittämään taas yhteen.

Tässä oli kuitenkin ensimmäinen kokemukseni Budapestistä, joka ei jää suinkaan viimeiseksi kerraksi. Vielä jäi näkemättä ainakin Sankarien aukio, joka on yksi suosituimmista nähtävyyksistä tuolla ja uskon, että riittää paljon muutakin nähtävää seuraavaan kertaan. Ehkäpä palaamme jo ensi kesänä samoihin maisemiin vierailulle. :) Kivaa keskiviikkoa heppulit! <3 

29 kommenttia:

  1. Budapestin kylpylät <3
    Budapest on kyllä upea kaupunki ja sielä on kaikelle kaikkea.

    https://faijahommia.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen fiilis mullekin välittyi paikasta, että jokainen voi löytää sieltä itselleen jotakin tekemistä! :)

      Poista
  2. Voi miten kaunista! <3 toivottavasti tosiaan videokin saadaav nähdä jonain päivänä :D
    Hei saanko kysyä, mistä on nuo ihanat korkokengät jotka sulla on jalassa noiden valkoisten housujen ja punaisen paidan kanssa? Oon niiiin pitkään haaveillut tuollaisista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Olisi kyllä harmi, jos kaikki videot jäisi kovalevylle ja sitä ei saataisi enää pelittämään. :( Korot on nelly.comista ja nellyn oma merkkikin. Ne on kyllä parhaat ja tosi mukavat jalassa!

      Poista
  3. Noi sun hiukset on ihanat kyllä! Vaikuttaa onnistuneelta matkalta - tosi kiva, että olet löytänyt vierellesi mukavan kumppanin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon! <3 Matka ja seura olivat kyllä molemmat 10+! :)

      Poista
  4. Ihan super kivoja kuvia. Toi ensimmäinen asu on aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inka! :) <3 Mä kanssa tykkäsin tuosta yhdistelmästä. Tuli tosi keväinen olo siitä!

      Poista
  5. Ihania kuvia ja kauniita maisemia! Harmi, että kovalevy alkoi yhteistyökyvyttömäksi :/ toivotaan, että elpyy vielä ja alkaa taas yhteistyöhön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kyllä riitti! :) Samaa toivotaan täällä! :( :D

      Poista
  6. Keräsikö vaaleat hiuksesi katseita Budapestissa? Mullakin on vaaleat pitkät hiukset ja viime syksynä Budapestissa ollessani mua ihan kirjaimellisesti tuijotettiin koko sen matkan ajan ja syyksi veikkaan hiuksiani :D oltiin vähän turistikauden ulkopuolella reissussa, en tiedä oliko sillä vaikutusta asiaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän visiitillä taas pörräsi yhtä paljon turisteja kuin paikallisiakin, joten ei mitenkään älyttömästi tullut mitään tuijottelutilanteita! Mutta tiedän, mistä puhut! :D

      Poista
  7. Moikka! Pakko oikeen nyt tulla sanomaan, että sulla on kyllä ihana meininki täällä blogissa (ja varmaan myös elämässä ylipäänsä)! Tiedätkö, tänne oikein välittyy sun positiivinen ja sopivan huoleton asenne elämään ja itseesti. Sun tyylistä vastata, ehkä vähän inhottaviinkin, kommenttihin huomaa, että et ota itteäs niin vakavasti, sulla on koko ajan hiukan pilke silmäkulmassa. Vaikutat kyllä erittäin lämpimältä ja ihanalta ihmiseltä.

    Aurinkoista kevättä ja kaikkea ihanaa sinun elämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on ollut nyt vähän aikaa jotenkin vaikea avata kommenttiboksia blogissa, kun tuntuu, että negatiivinen palaute on vaan lisääntynyt nykyään ja se on aika raskasta selattavaa toisinaan, mutta nyt satuin juuri avaamaan uusimpana sinun kommenttisi ja päätin käydä läpi muutkin ja lähes kaikilla olikin mukavaa sanottavaa tällä kertaa! Kiitos siis sulle ihanasta kommentista, tällä oli ainakin tänään erikoistärkeä merkitys! :) Mahtia kevättä sulle myös! <3

      Poista
    2. Tosi harmi että sullekin tulee tympeitä kommentteja :( jätätkö sä ne julkaisematta, kun mä en ainakaan oo kiinnittänyt huomiota negatiiviseen tunnelmaan sun kommenttikentässä lähes koskaan? :)

      Poista
    3. Jätän joo julkaisematta, jos niissä ei ole siis oikein mitään julkaisukelpoista rakentavaa kritiikkiä vaikkapa muhun tai blogiini liittyen. Aika paljon nyt haukkumista ja ilkeilyä vaikkapa ystäviini liittyen, mikä on mun mielestä jotenkin todella ala-arvoista. :(

      Poista
    4. Hyvä vain ettet julkaise niitä. Mua ihmetyttää suureksi miksi juuri sulle tullaan ileilemään sun ystävistä, kun et itse ole tehnyt mitään väärää :D Itse monesti ajattelen että jos ihmisellä on aikaa haukkua toisia ihmisiä tai hänen ystäviään, hänellä ei itsellään juuri ystäviä ehkä ole tai muuten on elämässä joku huonosti
      Toisaalta jotkut ovat luonteeltaan vain sellaisia että kokevat tarpeelliseksi parantaa omaa oloa haukkumall muita
      Koita kuitenkin jaksaa lueskella kommentteja sillä varmasti suurimmalla osalla lukijoista on suööe jotakin mukavaa sanottavaa <3
      Hauskaa kevättä!

      Poista
    5. Mäkään en kyllä käsitä, että mitä nämä kommentin jättäneet ajattelevat saavuttavansa haukuillansa. Vaikka joku (useimmiten anonyymi) kommentoisikin minulle pahaa ystävistäni tai läheisistäni, ei ajatukseni omista lähimmäisistäni muutu mihinkään. Jos siis negatiivista palautetta haluaa jostakin syystä antaa, niin tekisi sen edes oikealle henkilölle ja omalla nimellään. Jos ei tähän pysty, niin palautteen voi varmaankin sitten jättää yhtä hyvin kokonaan antamatta... Mutta oikeassa olet, kyllä täällä kuitenkin on aina niin monta mukavaa kommenttia, ettei pitäisi antaa noiden ikävien kommenttien vaikuttaa omaan fiilikseen... :) Kivaa kevättä sulle myös <3

      Poista
    6. Noilla haukkujilla on varmasti itsellä tosi paha olla. Tuskin se olo tosin siitä toisten haukkumisesta paranee. Hyvä munkin mielestä että et julkaise sellaisia kommentteja mistä sulle ja sun lukijoille koituu vain pahaa mieltä! Ikävä tosin että sä joudut ne silti lukemaan :(

      Poista
    7. No niinhän se varmaankin on, että täysin itseensä ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei jaksa edes miettiä, että mitähän moitittavaa jostakin toisesta ihmisestä mahtaa löytyä, tai ainakaan sellaisella ihmisellä ei ole tarvetta möläytellä ääneen niitä negatiivisia ajatuksiaan. Uskoisin näin :)

      Poista
    8. Tulipas itsellekkin hyvä mieli, kun pystyi piristää toista! :) olen vielä todella laiska jättämään kommenttia blogeihin, mutta hyvä että nyt tuli laitettua :D

      Oon vähän ihmetellyt tota, että sinulta kysellään mitä olet mieltä esimerkiksi ystäviesi kuvista tms. Mun mielestä sun ei missään nimessä tarvitse vastata niihin kommentteihin. On mielestäni todella outoa laittaa kaveri (siis sinut) arvostelemaan julkisesti täällä blogissa omien ystäviesi toimintaa. Jokaisella meistä on varmasti läheisiä, joiden tekoja emme aina ymmärrä, tai joiden kanssa jaamme erilaiset arvot. Harva meistä kuitenkaan sanoo tätä asiaa läheiselle suoraan päin naamaa, saati sitten arvostelee julkisesti somessa. Haloo. Ja nyt en siis puhunut siitä että sinä et hyväksyisi jonku lähipiirissäsi olevan toimintaa, vaan ihan yleisesti pohdin aihetta..


      Poista
    9. Joo ja joku heti tuli taas yrittämään laittaa kommenttia siitä, miten seurani määrittää myös minua ja tottahan se tavallaan on, että muiden on helppo heittää johonkin tiettyyn kategoriaan vain seuran perusteella, mutta mun porukassa esimerkiksi on juuri niin monenlaista ajatusta ja persoonaa kuin ihmistäkin ja keskustellaan usein itsekin eriävistä ajatuksistamme rakentavasti. Mun mielestä se on juurikin hienoin asia ystävissäni ja läheisissäni, että kaikki ovat niin erilaisia keskenään ja kaikilta löytyy joku ihana puoli, jota ihailen valtavasti. Jos joku saa vaikkapa somen perusteella tietyn kuvan ihmisestä, niin voisi edes hetken uhrata aikaa sille ajatukselle, että ehkä en tiedä vielä kaikkea tästä ihmisestä. Mun ystävät, kumppani, perheenjäsenet ja muut läheiset on kaikki ihan mahtavia ihmisiä ja tunnistan kyllä, milloin jonkun ihmisen seura on mulle huonoksi ja olen ennen joutunut tälläisessä tilanteessa kävellä pois useaankin otteeseen. Mutta nyt mulla on ihana, erilainen, uskollinen, rohkea, ystävällinen ja tukeva porukka ympärillä ja olen jokaisesta kiitollinen. <3

      Poista
  8. Ei vitsi toi kuva missä istut portailla aurinkolasit päässä!!! Ihan törkeen siisti kuva! <3 ihanan luonnollinen ja jotenki freesi

    VastaaPoista
  9. Voisitko suositella Budapestia matkakohteeksi ja jos kyllä niin millaisten ihmisten luulisit tästä pitävän?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rento, monipuolinen ja lämmin kaupunkilomakohde. Elikä sellaiselle, joka tykkää hyvästä ruuasta, shoppailusta, nähtävyyksien kiertelystä, kauniista rakennuksista ja eläväisestä kaupunkihäminästä. Mielestäni tuolla oli vähän kaikille jotakin! Lapsiperheet tykkäisivät varmasti ostoskeskuksista, nähtävyyksistä ja kylpylöistä, pariskunnat romanttisista spoteista ympäri kaupunkia ja ystäväporukat kaupungin eläväisestä tunnelmasta, yöelämästä, halvasta mutta hyvästä ruuasta, juomasta ja vaatteista. Ainoastaan auringonpalvojat ja rantajellonat karsisin tästä porukasta, sillä rantalomakohde Budapest ei ollut. :)

      Poista
  10. Todella kiva tuo asu jossa sulla on punainen ohut paita ja vaaleat kevyet housut. Mikset osannut pukeutua näin Dubaissakin? Mikä ihme siinä on että hehkutetaan matkustamista ja sitä miten ollaan maailman lapsia, mutta heti kun ollaan maassa jossa olisi kohteliasta pukeutua peittävämmin, niin eipä sinunlaista teiniä paikallisten kulttuurien kunnioittaminen kiinnostakaan, ainoastaan oma napa. Älä väitä että Dubain kauppakeskuksessa tai ulkona illalla helmikuussa olisi tullut liian kuuma esimerkiksi tässä Budapestin asussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää, että sulle on muotoutunut tämän mokani perusteella musta noin negatiivinen kuva. Olen aidosti pahoillani. Ja en mitään väitäkään ja siksi olenkin kaikille sinne matkaaville sanonut, että kannattaa varautua useampiin pitkiin housuihin/hameisiin ja paitoihin. Mä olin edellisen kerran reissannut kunnolla Thaimaassa vaihdossa ja kun tuli talvella reissu "yhtä lämpimään kohteeseen" innostuin pakkailemaan kaikkia ihania Thaimaasta ostelemiani kesävaatteita ja kun meillä oli Annin kanssa puoliksi matkalaukku jätin lopulta painavimmat, kuten farkkuni ja maksimekon pois, mikä oli suuri virhe, sillä niitä vaatteita olisin lopulta reissussa tarvinnut kaikkein eniten. Meidän lomaviikko oli todella pilvinen ja pitkää päälle olisi voinut vetää kulttuurin lisäksi jo ihan säänkin puolesta. Ensi kerralla kun mennään moikkaamaan ystäviemme, olen niin paljon fiksumpi paikkaaja! :( :)

      Poista
    2. Puhelimen automaatio... ystäviämme ja pakkaaja siispä niin! :D

      Poista