keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Urheilurintamalla

Iltaa toverit! <3

Laivareissukin on nyt takana päin ja sieltä selvittiin melkein yhtenä kappaleena takaisin. Viimeisenä päivänä kolautin tosin vahingossa pääni kattoon (kyllä, näinkin voi tapahtua meille satakuuskakkosille) ja muistoksi kotiin vietiin lievä aivotärähdys ja jäätävästi vuotava vekki päässä. Semmoinen Summer Up Cruise... Hauskaa meillä kyllä oli, sitä en kiellä! Tällä viikolla ollaankin otettu sitten ihan rauhallisesti ja salillekin uskaltaudun vasta huomenna. Tätä viikkoa ennen salimotivaatio on ollut kuitenkin syksyn aikana ihan huipussaan!

Tässä on edessä muutamiakin ihan loistavia motivaatiota buustaavia tapahtumia, jotka ovat innostaneet ravailemaan siellä salilla normaalia aktiivisemmin. En olekaan vähään aikaan kirjoitellut tänne urheilukuulumisista, joten ajattelin niitäkin nyt pitkästä aikaa päivitellä.

037

Johoo! Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Oon vihdoinkin ottanut venyttelyn osaksi treenejäni. Oon aina tiennyt, miten tärkeä rooli venyttelyllä on, sillä telinevoimistelussa meille ei muusta jauhettukaan, mutta jotenkin heti kun se ei enää voimistelun lopettamisen jälkeen ollut "pakollista", karsin sen välittömästi pois päivärytmistäni. Jotenkin hassua, sillä notkeus oli kuitenkin aikoinaan mun ehdottomia valttikortteja voimistelussa!


030

Mun piti ihan oikeasti käydä vielä googlettelemassa hyviä syitä venyttelyyn, jotta tää iskostuisi mun päähän toden teolla. Kyllä se venyttely kannattaa!

Miksi venyttely?

- Palauttaa lihaksen lepopituuteen
- Rentouttaa
- Lisää nivelien liikkuvuutta
- Lihashuolto on avain kehittymiseen
- Lämmittää lihasta, parantaa suorituskykyä
- Parantaa lihastasapainoa ja edistää koko kehon hyvinvointia
- Nopeuttaa palautumista

Onkin ollut hauskaa huomata, miten nopeasti saa sitä joustavuutta hieman takaisin ja jokaisella kerralla taivutteluita saa vietyä hieman syvemmälle tuskistumatta. Oon melko vakuuttunut siitä, että Thaimaan reissuun mennessä väännetään se oikean jalan spagaattikin taas maahan asti! ;) Pääasiassa venyttely otettiin kuitenkin takaisin päivärytmiin kuitenkin niiden vetreämpien nivelien ja lihasten toivossa ja uskonkin tämän tuovan kehoon kivasti liikkuvuutta lisää.

008

Muuten liikunnat onkin rullannut sitten lähes normaaliin tapaan eteenpäin vuorottelemalla käsi/selkä/kylkipäivän ja jalka/peppu/vatsapäivän välillä. Ainoastaan hieman enemmän on tullut taas harrastettua normaalin salitreenin ohella aerobista liikuntaa.

011


Ollaankin saatu viimeisten viikkojen sisään Fox Centerille muutamat uudet ja tervetulleet tulokkaatkin aerobisen liikunnan tueksi!

004

Olenkin joskus aikaisemminkin kokeillut tälläistä porraslaitetta ja kaipaillut kovasti moista Foxillekin. Vihdoinkin se löytyy myös sieltä ja ehdin ehkä vielä hyvällä lykyllä kipuamaan pepun rantakuntoon joulukuun loppuun mennessä! ;)

021
 
044

Pari uutta stepperiä ja kolme juoksumattoa oli myös ilmestynyt lämmittelyalueelle!

Oon nyt keskittynyt myös tavallista enemmän taas keskivartalotreeneihin ja yrittänyt rakentaa niitä vatsalihaksia taas pikkuhiljaa esiin. Mulla on ens kuussa nimittäin reissua ennen läksiäis + synttärijuhlat, jotka jatkuvat allasbileiden merkeissä. Tavoitetapahtumat pitää mielen motivoituneena ja kehon vauhdissa näin pimeinäkin aikoina. Voinkin taas toteutella tänne bloginkin puolelle pieniä treeniohjelmia, kunhan saan vaan jonkun matkaani tuonne kuvailemaan!

avoimet1

Foxilla on muuten perjantaille asti avoimien ovien päivät käynnissä, joten paikalle voi mennä itse kurkkimaan ja testailemaan uusia ja vanhojakin laitteita! Lisää tietoa salista ja sen tapahtumista löydät Foxin Fb-sivuilta.

Treenailun iloa. <3

41 kommenttia:

  1. Pöh, sunko peppu muka ei oo jo rantakunnossa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, niitä lihaksia vähän sinne lisää niin aletaan olla oikeilla jäljillä! :D

      Poista
  2. Jos oot innostunut venyttelemisestä todenteolla kannattaa ostaa foamroller, ei maksa paljoa ja niin tehokasta ja kivaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta foxilta löytyy erilaisia foamrollereita, joten niitä otan kyllä jatkossa avuksi venyttelyihin! :) Mut se ei kyllä tuntunut kovin kivalta, kun sellaista kerran kokeilin. :'D Sattuuu..

      Poista
  3. Voi kuinka omallakin salilla olis noin hauskoja laitteita! Olis muuten kiva jos jakaisit venyttelyohkeita tännekkin, niitä meinaan tarvittais täälläkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin tehdä joo vielä jonkinmoisen oman venyttelypostauksenkin tulevaisuudessa! :) Kunhan pääsen tässä kunnolla vauhtiin! :D

      Poista
  4. Miten toi porraslaite siis toimii? Ikinä nähnykään tollasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä saa siis valita itse nopeuden, jolla portaat rullaavat eteenpäin, ja sillä voi tosi monipuolisesti "kiivetä" noita portaita ylöspäin erilaisilla askeleilla tai sarjoilla liikkuen! :) Ihan huippu laite lämmittelyyn ja pakaroiden kiinteytykseen! :D

      Poista
  5. ei vitsi, noi portaaat, nyt mä kaipaan oikeella salille takas ku näin ton kuvan ! ostetaaks koulun salille kans tollanen :D ? rantakuvat spagaatilla odottaa !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooooo! Kyllä toi vaan tekee niin hyvää käydä kunnon salilla meidän koulun minikopin sijaan! :DD Hahaha, joo pakataan matkaan!! Nimenomaan. ;)

      Poista
    2. mun on oikeesti ehkä pakko tänää lähtee Mäntsälää oikeelle salille käymää.. :D saanko oikeesti ihmetellä meitä et sä asut helsingis ja käyt jäkes salil ja mä keravalta mäntsälässä :D ! ihan ku sinne salille meno ei ois muutenki vaikeeta !!

      Poista
    3. Hahah joo mut ollaan kyl mun mielestä super ahkeria, kun selvitään välillä sinne salille asti jopa toiseen kaupunkiin asti!! :'D onks sul viel kortti mänyyn? En kestä :DDD

      Poista
  6. Olisi kiva saada jtn motivaatio vinkkejä näin talven keskelle :D itsellä motivaatio on tavallaan pään sisällä, mutta se ei kuitenkaan etene toiminnaksi asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haahah ihana! Päänsisäinen motivaatio on kyllä ihan hyvä kans jo! Eiköhän se sieltä muutu toiminnaksikin ajan kanssa! ;D oon itseasiassa tehnyt tälläisen salimotivaatio-postauksen joskus aikaisemminkin! :) odotas kun pengon sen sulle!

      Poista
    2. http://essimaaninka.blogspot.fi/2014/11/motivaatiota-salille-lahtemiseen.html?m=1 <- tuolta löytyis mun vinkit, jotka joudun välillä käydä itsekin uudestaan läpi motivaation ylläpitämiseen! :D

      Poista
    3. Kiitos! Jos vaikka ens viikolla sais toimintaa aikaseks tai edes kotitreenejä tehtyä :)

      Poista
    4. Eipä mitään! Joo ens viikolla lähtee kunnon rutistelut käyntiin! ;) :)

      Poista
  7. Onko sulla ikinä ollu loukkaantumisia tai urheiluvammoja? Jos niin, miten oot selvinnyt? Terv. Lukija jolla nilkan nivelsiteet revenneet :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäytin joskus pari vuotta sitten selän pahasti kyykätessä ja tuli semmonen parin kuukauden tauko kokonaan urheiluista! Vieläkin varon selkää aina erityisen paljon, vaikka mitään ongelmia ei ole enää ilmennytkään. :/ :) Aika korjaa ja anna vaan ihan kunnolla parantua, ennen kuin lähdet taas vääntelemään sen kanssa salille! Ootko käynyt fyssarilla? Meidän salin fyssarilla oli sellainen laserhoitomenetelmä, joka auttoi nimenomaan vastaaviin vammoihin. :)

      Poista
    2. Kun et terveysalaa opiskele niin en hirveästi lähtisi neuvomaan nivelsiteiden repeämisessä... Nilkan nivelsiteiden revetessä ei laserhoito auta muuten kuin korvien välissä :D

      Poista
    3. No siksipä neuvoinkin fyssarin puheille, enkä mun omalle laser-vastaanotolle! :D

      Poista
  8. Saako sulta kysyä paljon painat? oot niin kovin hoikka!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo punninnut kyllä piiiitkään aikaan, kun en itse edes omista vaakaa, mutta viimeksi punnasin kysymyspostausta varten ja taisin painaa 56! :) Suosittelen muutenkin seuraamaan treenailun kehitystä sieltä peilistä, eikä vaa'an lukeman kautta! :)

      Poista
  9. Hei en ymmärrä että miksi käyt järvenpäässä salilla (vaikka vaikuttaakin hyvältä salilta) vaikka asut nykyään Helsingissä :O meinaatko etsiä Helsingistä uutta salia? Eikö jävenpäähän kestä ''turhan kauan'' mennä pelkän salin takia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, oon mä käynyt parilla Helsingin salilla tutustumassa, mutta lähden ens kuussa melkein 5 kk Thaimaahan asumaan, niin ei ole nyt mitään järkeä aloittaa uudella salilla. :) Lisäksi mulla on työpaikka ihan foxin viekussa ja suurin osa kavereista Järvenpäässä, joten käyn siellä ihan mielellään! :) Välillä käyn nykyään myös koulun omalla salilla. :)

      Poista
  10. Mitä tarkoitat tolla kylkipäivällä? Mitä siihen kuuluu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen siis kädet, kyljet ja selät samana päivänä. Kylkiä teen lähinnä vaan matolla makuultaan nostelemalla ensin ylävartaloa ja sitten alavartaloa ja monesti myös painon kanssa telineellä. :)

      Poista
  11. Miten aiot saada vatsalihaksesi esiin? Tarkoitaan siis, että aiotko polttaa rasvaa siitä päältä syömällä vähemmän vai treenaamalla vatsoja enennän?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vääntelemällä ahkerasti niitä vatsoja joka kerta salilla! :) syön muutenkin melko monipuolisesti ja terveellisesti, niin pitää vaan jaksaa vielä treenailla ahkerasti! :)

      Poista
  12. Laitatko itseruskettavaa myöskin naamaan?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan joo silloin tällöin, vaikkapa se vetääkin naaman helposti näpyille! :D

      Poista
  13. Sun blogi on kyl niin ehdoton ykkönen!! <3 ja iso plussa siittä ettei mee ikuisuuksia vastata meijän lukijoiden kommentteihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii, olipa ihana kuulla! Kiitti paljon. :)<3 joo, pyrin kyllä aina vastaamaan mahdollisimman nopeasti, koska kommenttien ja palautteen saaminen on blogin pitämisessä se paras ja palkitsevin homma! :) <3

      Poista
  14. Kato sellanen ohjelma ku sportsetter, sieltä saat esim. Esport Bristoliin kahen viikon tutustumiskortin, ku et ilmeisesti haluu mihinkää salille liittyä :) Ite aion kans hyödyntää sen täs lähiaikoina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii, hei kiitti paljon vinkistä! Pitää käydä tsekkailemassa! :) <3

      Poista
  15. Montako treenikertaa viikossa on sun tavoite? Ja monestiko todellisuudessa treenaat?

    VastaaPoista
  16. Kuinka monena päivänä viikossa yleensä urheilet ja kuinka pitkään kerralla? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä 3 kertaa viikossa ja sellainen 1,5 h lämmittelyineen on mulle sopivin aika! :)

      Poista
  17. Kun sä nyt kerroit ja annikin joskus on kertonut mitä tekee salilla niin oon huomannu et kumpikaan ei oo maininnu että tekis rintaa. Miksi? :D Koetko, että rinnan treenaaminen ei ole niin välttämätöntä vai treenaatko sitäkin jonain päivänä? Itsellä vähän ongelma tuo eri lihasryhmien jaottelu niin että kaikkea tulis tehtyä tasapuolisesti.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, oon unohtanut vastata tähän näköjään kokonaan! Rintaa tulee siis tehtyä tavallaan vahingossa aina käsipäivinä, niin ei sitten erikseen oo ollut tarvetta pitää rintapäiviä! :)

      Poista