lauantai 27. elokuuta 2016

BLOCKFEST 2016

Holaaa! Melkein viikon somehiljaisuus, kuolinko Blockeilla? No en kuollut! Päin vastoin oon tällä hetkellä enemmän puhtia täynnä kuin ikinä. :D Mulla on vaan lähtenyt tällä viikolla käyntiin työharkka, joka on vienyt aikani ja oon keskittynyt satalasissa siihen ja ystäviini. Nyt sain onneksi tälle viikolle yhden vapaapäivän, jotta ehdin vähän kirjoitella välissä tännekin. Eiköhän se tästä tasaannu, kun tottuu uuteen rytmiin ja saa asiat rullaamaan. Kerron myöhemmin lisää tulevan syksyni kulusta ja mitä kuuluu yleisestikin, mutta nyt palailen viime viikonloppuun ja kesän viimosiin ja yhtiin Suomen parhaimmista festareista!

Kaikissa festariviikonlopuissa on aina omat kommelluksensa ja kömmähdyksensä, mutta mulla jäi kuitenkin yleisesti ottaen sellainen fiilis, että tää oli mun tämän kesän onnistunein festariviikonloppu! Mun ja Annin festaritunnelmahan alkoi jo siinä kahdeksan pintaan aamusta, kun herättiin laittautumaan reissua varten. Hetken päästä lähetti soitti tuovansa meille lähetyksen.

IMG_7455

Tattaraa! Laatikko kaupalla J.P Chenet kuohareita! Huomenta Suomi. :D Kannettiin nää kikattaen sisälle, heitettiin musiikit soimaan ja festaritunnelma oli taattu. Kamat kasaan ja flickat autoon ja menoksi!

237

Mutkien kautta päästiin vihdoin matkaan treelle ja sinne päästyämme iskettiinkin jo heti ensimmäisen ohjelmanumeron kimppuun. Oltiin sovittu treffit Brandlinen kanssa, joka vuokrasi meille pari vesijettiä, joilla päästiin huristelemaan - ja kovaa! Siis ihan mieletön kokemus. Musta oli kyllä siistimpää istua Annin kyydissä kuin ajaa itse, koska Annia ei tuntunut pelottavan yhtään tuo ajeleminen ja tyttö päästelikin ihan tuhatta ja sataa ja me vaan kiljuttiin kilpaa niin, että mun äänikin oli seuraavana päivänä lähtenyt! :D Ehdottomasti kyllä yksi mun elämän siisteimmistä kokemuksista ja ei jäänyt viimeiseksi kerraksi tämä huristelu. Harmitti, kun ei ollut aikaa jäädä pidemmäksi, mutta ensi kesänä pitää korjata tilanne ja ottaa aikaa oikein kunnolla ennen festarihuminoita. ;)

IMG_7467

616

664

642

Tää yksi oli kyllä hulluista hulluin kurvailija ja saatiin pari kertaa Annin kanssa vesisuihku päällemme, kun tää veti ohi sata lasissa! :D <3

684

Isbe oli vähän rauhallisempi köröttelijä. <3

Untitled


Niin hauska päivä näiden pimujen ja Tampereen vesijetti vuokrauksen kera! :)

254

IMG_7586

Festarieväät jääkaappiin...

Brandlinelta kurvattiin hotellillemme Scandic Stationiin, joka sijaitsi noin parin-kolmen kilsan päästä festarialueelta. Matka oli semipitkä, mutta käveltävissä. Kuoharit viihdyttivät vähän pitempää kävelytaipaletta ja festarikansaa liittyi mukaan kävelyporukkaan ympäri ämpäri Tamperetta, joten tallaaminen ei tuntunut missään.

733

Ekan illan asuksi valikoitui mustaakin mustempi mustis. Jos ennen irroittelin festareilla värien kanssa, on nykyään mun festarityylistä tullut vähän tylsis. Ehkä ensi kesänä lähtee taas vähän sitä väriloistoakin matkaan, mutta nyt tää tuntui sopivalta ja näillä mentiin.

Musta toppi - SheIn
Nahkatakki - Zara
Hapsulaukku - 2hand
Kengät - Nelly.com

IMG_7663

Anni ja Isbe oli sentään vähän kesäisemmissä sävymaailmoissa liikenteessä!

266

Squad matkaan!

291

804

281

Ensimmäinen päivä oli pilvisempi, mutta se ei meidän tunnelmaa laskenut. Ulkona oli silti lämpöistä hillua yöhön asti kevyellä nahkatakilla, joten mitäpä muuta festarisäältä voisi toivoakaan.

543

392

399

886

470

Ensimmäinen ilta oli kyllä vauhdikas! Tutustuttiin alueeseen, joka oli tänä vuonna tosi hyvin järjestetty, tavattiin kaikkia ystäviä ja tuttavia, joita festareille olikin eksynyt roppa kaupalla ja juoksenneltiin ymäriinsä, fiilisteltiin loistavia esiintyjiä ja nautittiin yleisestä tunnelmasta. Mulle tulee Blockeista vähän sellainen "Cityfestari" - tunnelma, eikä haittaa, vaikka kengissä olisi vähän korkoa tai vaatteet eivät olisikaan ihan sitä tyypillisintä festarityyliä. Kaiken kirjavaa sakkia tuolta sai kuitenkin bongata ja ihmiset näyttivät viihtyvän hyvin. :)

486

Eksyttiin breikkaajien joukkoon...

IMG_4150

Ja jatkettiin iltaa festareiden jälkeen vielä Ilves-hotellin virallisilla jatkoilla!

Seuraavana aamuna herättiin festariyön riepottamina ja pikkuhiljaa suihkujono oli järjestetty ja kaikki alkoivat kerätä itseään uutta päivää varten. Ihmeen hyvin siinä päivä sitten lähtikin käyntiin, vaikka mä nykyään en olekaan enää ihan niin vetreä festarihiiri kuin muutama vuosi takaperin. Pari vuotta sitten olisin varmaan jaksanut vetää täysillä viikonkin vastaavilla festareilla, mutta nyt kahden päivän festarit riittää mulle vallan mainiosti. :D

IMG_7808

984

1025

Mekko - BikBok
Kengät - Saksasta

1039

Toisen päivän asu olikin sitten edeltäväänsä värikkäämpi hahahaah! Joo, vähän maastoon maastoutuneina mentiin näköjään molemmat festaripäivät, mutta oon ihan rakastunut tuohon vihreän sävyyn tuossa mekossa ja nuo kengät ovat mun ehdottomat uudet rakkauskengät, joten rakkaus voitti tällä kertaa värikkyyden.

IMG_4179

IMG_7979

531

563

573

Untitled

IMG_7998

Blockfestien toinen päivä oli aivan ihana! Aurinko paistoi, kaikki loputkin tutut olivat saapuneet festareille Helsingistä, seura oli mitä parhain, ihmiset nauroivat ja pitivät hauskaa ja tunnelma oli suoraan sanottuna katossa!

IMG_8232

IMG_8116

IMG_8285

Eikä iltakaan ollut yhtään sen hassumpi. Lavojen eri efektit pääsivät taas oikeuksiinsa, esiintyjät olivat ihan mahtavia ja olivat selkeästi panostaneet showhunsa ja ilta jatkui jälleen vielä Ilveksessä.

Sellainen kesän päätös meillä. Toivottavasti kaikilla muillakin oli yhtä mieletön viikonloppu Blockeilla. Tää viikonloppu oli kyllä niin tapahtumarikas, että lähden ihan hyvillä mielin kohti syksyä monia mahtavia kokemuksia rikkaampana. Kiitos Blockfest, nähdään ensi vuonna! <3

torstai 18. elokuuta 2016

Soijasuikale-kasviswok

Heippu!

Ollaankin sitten jo loppuviikon puolella. Mökkireissu alkuviikkoon sai mun ajantajun kyllä heittämään totaalisesti ja mulla on ihan maanantai-tiistai fiilis, mutta huomenna alkaakin jo viikonloppu ja Blockfest!

Tullaanpas päivittelemään tänne tähän väliin viikko sitten loihtimani resepti, ennen kuin mun täytyy ravata keskustaan salin kautta töihin. Elikä kyseessä olisi tällä kertaa siis kasvisruoka, jossa käytin lihan korvikkeena soijasuikaleita! Valmistin soijasuikaleista ruokaa ensimmäistä kertaa, mutta homma onnistui mielestäni helposti ja hyvin.

186

Tarvikkeet

1 Chili
1 Paprika
3 Valkosipulinkynttä
3 Porkkanaa
Kesäkurpitsa
Pari kevätsipulinvartta
Lime
Kasvisliemikuutio, oliiviöljy, omppuviinietikka
Soijasuikaleita

188

Maustamiseen: Currya, yrttisuolaa, mustapippuria ja paprikajauhetta. Soijasuikaleet kannattaa maustaa melko reilusti!

189

Ensin kiehautin soijasuikaleet 5 minuuttia ja heitin keitinveden sekaan kasvisliemikuution

203

Jonka jälkeen kuivasin suikaleet

209

Ja valmistin niille marinadin: Limen mehut, iso loraus oliiviöljyä ja omppuviinietikkaa, 3 valkosipulinkynttä, mustapippuria, yrttisuolaa, paprikajauhetta ja currya

214

Anna suikaleiden maustua hyvä tovi ja imeä marinadi itseensä

212

Sonja siivutti mulle kesäkurpitsan

216

Ja itse leikkasin sillä aikaa muut vihannekset wokkiin sopiviksi palasiksi

222

Vihannekset pannulle paistumaan ja sekaan voi heittää myös lisää mausteita. Lopuksi vielä lisäsin sekaan soijasuikaleet ja kesäkurpitsat

230

Wokki on valmis, kun vihannekset ovat hieman paistuneet! Superhelppoa ja herkullista. :)

Hyvää ruokahalua. <3

Koitan tänään illalla töiden jälkeen tulla vielä kirjoittelemaan, jotta viikonloppuna ei tule pitkää hiljaisuutta. Nähdään kuitenkin huomenna Blockfesteillä kaikki, jotka ovat osallistumassa kyseisille festareille!

maanantai 15. elokuuta 2016

Eläväinen elokuu

Maanantai huomenet! Pitkä ja tapahtumarikas viikonloppu takana ja tänään jatkuu vaan. Lähdetään nimittäin pian mun parhaiden tyttöjen kera ystäväni möksälle viettelemään mökkilaiffia yhdeksi yöksi. Jeee, pelkäsin jo pahasti, että tänä kesänä jää mökkeilyt mökkeilemäti, mutta saatiinpahan kaikille sopiva päivä lyötyä lukkoon ja nyt sitä mennään. Vähän kurjahkoa säätä on luvattu, mutta saunomisessa, kortin pelaamisessa, juoruilemisessa ja hyvän sapuskan loihtimisessa ei sitä aurinkoakaan välttämättä tarvita!

Tää viikonloppu vierähti siis ProjectXSuomi kemuissa lappeenrannassa. Otin kyllä kameran mukaan, mutta jotenkin en sitten saanut reissulta yhden yhtäkään kuvaa nappaistua. Jotenkin sitä vaan heittäytyi heti siihen kotibiletunnelmaan ja nautti hetkestä ilman elektroniikkaa! :D Elokuussa oon muutenkin jotenkin "elänyt" enemmän kuin koko kesän aikana yhteensä. Jotenkin oon saanut tosi paljon irti kaikista hetkistä ja elokuu onkin ollut mulle tähänastisen kesän suokkarikuu, vaikka paljon hyviä hetkiä on mahtunut myös alkukesälle. Ensi viikonloppuna päästään vielä kruunaamaan koko kesä Blockfesteillä ja tuokaa vaan sadetta, tuulta, tappuraa ja vaikka salamoita, mutta siitä viikonlopusta tulee hyvä ja unohtumaton. Semmoinen kutina! :D

Nyt kuitenkin katsaus kaikkiin niihin kivoihin eläväisiin hetkiin, joita tässä loppukesällä oon ehtinyt kokea. 

003

017

029

Mulla piti olla loppukesästä vähän vähemmän töitä, mutta oonkin sitten keräillyt kaikki saikkuvuorot kontolleni ja muutamana viikkona mulla on ollut vain yksi vapaapäivä, jonka oon halunnut käyttää jotenkin spesiaalisti!

035

031

Siispä yhtenä tälläisenä viikkona mä otin yhteyttä Tipsuun ja kysyin jahka hän ehtisi pitää mulle seuraa vapaapäivänäni. Ja hänhän ehti ja ehdotti vielä niinkin kivaa puuhaa päivällemme kuin nopea reissu Suomenlinnaan! En oo ihan varma, oonko edes ikinä aikaisemmin ollut Suomenlinnassa tai sitten joskus ihan pienenä, mutta innostuin tästä valtavasti.

042

Mukaan lähti vielä Tiipen perheen karvakamuli, joka on aivan tajuttoman kiltti ja lutuinen tapaus. Toinen seurasi niin iloisena ja vilkkaana kaikkea ympärillä tapahtumaa ja musta tuntui ihan siltä kuin tuo nöpöläinen olisi hymyillyt vaan koko päivän ja mun koirakuume kohosi taas vähintään pilviin asti! :D

051

052

054

065

No siihen Suomenlinnaan sitten! Sattumoisin melkein viikon ainut kokonaan aurinkoinen päivä osui juuri tuolle päivälle ja päästiin nautiskelemaan ihanan kesäisestä tunnelmasta. Muistan ajatelleeni tuolloin, että tänä vuonna syksy alkaa varmaan vasta todella myöhään, mutta olisiko jo seuraavana päivänä asteet laskeneet melkein kymmenellä ja syksy tuntui olevan taas yhtäkkiä ihan ovella.

068

070

080

086

Toi paikkahan oli aivan mieletön! Ihan täydellinen kohde kesäistä päivää viettämään ja tuntui kuin olisi hetkeksi lähtenyt jonnekin paljon pidemmälle reissulle, vaikka tuonne hurautti todella nopeasti ja vaivattomasti lautalla.

116

Korkattiin myös kesän ensimmäiset kiskajäätelötötteröt!

128

Mulle tuo reissu oli kunnon elämysmatka ja tutkiskelinkin tarkasti kaikkea ympäriltä löytyvää, mutta tytöillä taisi olla jokin pieni taka-ajatus reissullemme! ;D Eikä ollut muuten ihan turha Pokehunting- matka, sillä Suomenlinnasta löytyi Dratini, joka oli ilmeisesti paljon haluttu vesipokemon. Multa ei löydy Pokemon Gota, mutta musta on ihan hauskaa seurata vierestä tuota touhua ja samalla pääsee itse kävelemään ja tutkiskelemaan maisemia rauhassa.

157

179

Reissu oli siis erikoismukava ja onnistunut ja tekisi melkein mieli mennä käymään tuolla vielä uudestaankin ennen kesän lopullista päättymistä. Saippuakuplista muuten sellainen havainto, että ne tekee kenet tahansa iloiseksi. Oon nyt tän kuukauden aikana ihastellut sattumoisin saippuakuplia jo kolmeen otteeseen ja ihan yhtä iloiseksi niistä tulee niin lapset kuin aikuisetkin. Oli pakko jakaa tämä ajatus tänne nyt sitten samalla. :'D

295

On tullut vieteltyä myös rentsejä tyttöjeniltoja enemmän kuin koskaan aikaisempina kesänä. Jos mun pitäisi suunnitella täydellinen päivä, se pitäisi sisällään todellakin iltasuunnitelmiksi rennon tyttöjenillan, jossa yhdistyy hyvä ruoka, paras seura ja pyörähdys jossakin mukavassa paikassa.

256

Jotenkin musta on niin huippua, kun pääsee aina vähän laittautumaan ja valitsemaan erilaisia asukokonaisuuksia, kun muuten arki menee niin salikamat-työvaatteet linjalla. Tuona kyseisenä aamuna kävin hakemassa yhteistyökumppanini SheIn:n paketin, josta löytyi vieläpä aivan täydellinen asukokonaisuus illan suunnitelmia varten!

Tuo valkoinen kukallinen kimono on tällä hetkellä mun ihan suosikkivaatekappale ja oonkin pitänyt sitä nyt niin arkena kuin juhlassakin asukokonaisuuksia piristämään. Musta tuollaiset pienet kivat lisäykset tuo asuun kuin asuun vähän sitä jotakin! 


322

Muuten mentiinkin melko rennolla linjalla mun mukavuuskorkojen ja mustien korkeavyötäröisten Dr.Denimeiden voimin. Jos en keksi mitään päälle vedettävää, Denimit pelastaa aina. Ne voi vetää päälle AINA.

349

Toinenkin vaatekaappini uutuus oli yhtä iloinen ylläri kuin ensimmäinenkin. Ihanan siro pitsinen croptop toimii aina kesäisien asujen pariksi ja valmiiksi topattujen kuppien ansiosta voi jättää ne puristavat liivitkin pois kokonaan.


342

263

314


Tämä rakkauspakkaus muuttaa kesän päätteeksi ulkomaille taas asustelemaan, joten oon koittanut ottaa kaiken ilon irti nyt Emmin kanssa vietetystä ajasta. <3

357

Aikaisemmin mainitsinkin, että täydelliseen vapääpäivään kuuluu ehdottomasti jossakin kivassa paikassa pyörähtäminen. Meille se on usein Löyly tai HSR, tällä kertaa Löyly.

402

Paikka on täydellinen rentoon hengailuun, jutusteluun ja ystävien seurasta nauttimiseen, sillä tuolla on paljon erilaisia sohva-, säkkituoli-, rantatuoli- ja pöytärykelmiä, joihin voi asettautua porukalla rupattelemaan ja viettelemään kesäpäiviä ja iltoja.

411

Paikalla on yleensä myös aina muitakin tuttuja, tai sitten saattaa törmätä jopa ihan uusiin tuttavuuksiin!

IMG_7385 (1)

Yhtenä sunnuntaina pääsin Annin aveciksi täydelliselle sunnari päivälliselle, kun suoraan töistä Helsinkiin saavuttuani lähdettiin Sushi Panda Helsinki- ravintolan avajaistilaisuuteen maistelemaan toinen toistaan parempia rullia ja muita herkullisia tarjottavia.

IMG_7390

IMG_7351

Word. Näin vanhemmiten oon huomannut, että muhun on iskenyt nälkäkiukku! Mä ennen naureskelin vähän, kun tyypit puhui tulevansa nälkäkiukkuisiksi ja että saattavat silloin laukoa kumppaneille tai perheenjäsenille mitä tahansa. Nykyään mä kuitenkin ymmärrän ihan täysin! Jos oon tosi nälkäinen, niin kyllä kiukuttaa. Silloin jos joku sattuu sitten tekemään vähänkin väärän liikkeen, niin kyllä muuten ärsyttää. :D Onneksi tuolta poistuttuamme nälkä ei yllättänyt pitkään toviin. ;D

IMG_7370

Ja pakko se on paljastaa täälläkin vielä... Nää voitti jopa meidän äipän kotitekoiset sushit, jotka ovat olleet tähän asti mun ehdottomia suosikkeja. Saatiin maistaa nimittäin todella monipuolisesti hyvin erilaisia listalta löytyviä susheja, jotka olivat toinen toistaan herkullisempia.

Paras sushi löytyi viimeiseltä lautaselta: London. Aivan ihana lohella, lumiravulla, kurkulla, salaatilla, tuorejuustolla ja unagikastikkeella täytetty grillattu rulla! Suosittelu 10 + ja papukaijamerkki!

Mutta siinäpä vähän elokuun eläväisiä ja siirrynkin tästä luomaan lisää näitä hetkiä. Kivaa alkavaa viikkoa ja nauttikaa kesän viimeisistä täysillä. <3