maanantai 21. marraskuuta 2016

Viikonloppu Tallinnassa

Heipsan!

Tulipahan taas todistettua, miten elämä on just sitä millaisin silmin sitä itse katselet. Töistä lähtiessäni mulla oli hirmuinen kiire postiin, koska lauttasaaren posti sulkeutuu jokaisena päivänä jo kello 18. A. Miksi posti menee jo 18 kiinni, B. Miksi se ei ole viikonloppuisin auki?! Mun paketti on venaillut siellä jo viikon verran, sillä en oo vaan mikään päivä ehtinyt sitä sieltä ajoissa hakea. Kiiruhdin busseille, josta ensimmäisestä sopivasta myöhästyin, jälleen. Bussi tuntui matkaavan ruuhka-aikaan maailman etaninta vauhtia ja mukavuutta lisäsi vielä aivan täpötäysi bussi. Hyppäsin jo pysäkkiä ennen postia ja ravasin pää kolmantena jalkana postille. EHDIN!

Sieltä kotiin tallustaessani olin kuitenkin aivan tajuttoman nälkäinen ja pidin sormet, varpaat ja ripset ristissä, että jääkaapista löytyisi jotakin nopeaa, täyttävää ja hyvää. Posti-koti välillä kun ei sijaitse yhtäkään kauppaa tai kioskia. Kotona jääkaappi huusi tyhjyyttään ja meinasin luovuttaa ja vetää pienoiset maanantai itkupotkuraivarit, mutta keräsin itseni viime hetkellä ja aloin miettiä, voisiko jostakin jääkaapista löytyvästä jämäpalasta taikoa jotakin syötäväksi kelpaavaa.

Kurkku, puolikas paketti pippurikalkkunaa, currytahna, pari siivua juustoa, porkkanapussi, punasipuli, fetapurkin jämät, pari purkkia energiajuomaa, valkosipuli ja ruokakerma. Nopea yhtälö päässä, kalkkunat ja juustosiivut palasiksi pannulle, sipuli ja valkosipuli sekaan, pastat kiehumaan ja lopulta ruokakerma vielä koko sörsselin yhdistäjäksi. Kurkut ja porkkanat tuoreena palasiksi lautasen reunalle. Kermainen kalkkunapasta taiottu noin viidessä minuutissa. Kun oli syöty, postipaketin sisältö tutkittu ja pehmoiset himalöllärit vaihdettu päälle, elämä ei ollutkaan enää yhtäkkiä lainkaan hassumpaa! :D

Myös viime viikonloppuna päätin, ettei vain yhden vapaapäivän viikossa tarvitse estää mukavaa viikonlopun viettoa. Otettiin yhden yön reissu Tallinnaan ja aikataulutettiin matkamme niin, että ehdin sunnuntaina iltavuorooni töihin ajoissa.

005

Matka aloitettiin jo aikaisin aamusta ja vaikka väsytti, olin innoissani reissusta. Palkkapäivät oli juuri ylitetty ja edessä odotti kunnon shoppailupäivä!

007

Aamupuuroa ei missata edes risteilyllä!

020

Maihin päästyämme hypättiin taksiin ja huristeltiin L'Ermitage nimiseen Hotelliin, joka vaikutti arvioiden ja kuvien perusteella viihtyisältä. Vähän kuitenkin jännitti alkuunsa, mutta turhaan, sillä hotelli osoittautui todella kivaksi! Huone oli hyvin varusteltu ja siisti ja yleisestikin jäi tosi positiivinen mielikuva koko paikasta ja sen palvelusta.

021

Hotellista löytyi sekä kylpyammeellisia, että kylpyammeettomia huoneita ja toivottiin tietenkin, että saadaan ammeellinen, koska talvi ja kylmä! :D

028

Nopeasti pakattiin päiväkassit matkaan ja lähdettiin kohti keskustaa. Hotlalta käveli noin 15 minuutissa keskustaan ja onneksemme päiväkin sattui olemaan aivan ihana! Kunnon synkän sadeviikon jälkeen oli ihanaa tervehtiä pitkästä aikaa aurinkoa ja kirkasta taivasta.

IMG_7132

IMG_7084

IMG_7134

IMG_7061

IMG_7107

Päälle vetaisin uuden ihanan tekokarvatakkini, joka päivän päätteeksi ei ollutkaan enää niin ihana. Joko vain maailman huonoin valinta shoppailureissulle tai sitten oikeastikin kammotus, sillä siitä lähti karvaa niin paljon irti kokoajan, että musta tuntui kuin mun ympärillä olisi leijaillut jatkuvasti karvapilvi ja mun silmät, huulikiilto, nenä ja kaikki muutkin vaatteet olivat jatkuvasti täynnä karvoja. Ostettiin jossakin vaiheessa tarraharja, sillä oltiin molemmat ihan sen takin karvojen peitossa! :D

Onnekseni löysin myöhemmin samana päivänä uuden suosikkitakkini Bershkasta ja vaihdoin sen kesken päivää sitten päälleni ja karvaongelmat olivat entiset.

IMG_7187

IMG_7165

Shoppailujen jälkeen oli aika metsästää ruokapaikka ja siinä vaiheessa molemmilla olikin jo aivan tajuton nälkä! Lähdettiin tuttujen suosittelemana kohti vanhaa kaupunkia.

IMG_7201

IMG_7206

IMG_7215

IMG_7226

IMG_7216

IMG_7220

Siellä sattui olemaan jo joulumarkkinatkin käynnissä ja muutakin kivaa pientä ohjelmaa.

IMG_7244

IMG_7253

Pitkien etsintöjen jälkeen löydettiin viimein molempia miellyttävä ruokalista ja joko se oli vain jäätävä nälkä tai sitten mun kanafile ja valkosipuliperunat olivat oikeasti tajuttoman hyviä!

IMG_7174

IMG_7259

A. Miksi Suomessa on niin kalliit kukkaset verrattuna muihin maihin? B. Ostakaa miehet silti kukkia. C. Mahdollisimman usein. <3

IMG_7265

Illalla ei suurista suunnitelmista huolimatta jaksettu enää lähteä kurkkaamaan yöelämää vaan jäätiin rentoilemaan hotellille. Ihana viikonloppu takana ja tälläinen nopeakin irtiotti arjesta tekee kyllä tosi hyvää. Tuntuukin ihan siltä kuin olisi ollut paljon pidemmälläkin reissulla kuin vain yhden yön visiitillä. Kivaa uutta viikkoa heppulit. <3

72 kommenttia:

  1. Iloisia uutisia! Nimittäin Larun posti siirtyy 1.12. Lauttikseen ja on sitten auki joka päivä! :)

    VastaaPoista
  2. Yhdenyön reissut kyllä aina välillä antaa niin paljon lisää energiaa :) sellaisi minimatkoja! Teillä vaikuttaa olleen kyllä varsin ihana reissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näitä pitäis tehdä useamminkin! Tuollainen pikkureissukaan ei tarvittaessa kustanna edes paljonkaan, kunhan ei riehu shoppailutantereella liikaa! :D oli kyllä ihana ja piristävä matka! :)

      Poista
  3. siiis argh mulla on ihan toi sama juttu muutaman mun karva/pörröneuleen kanssa! :D onko mitään rasittavampaa kuin pienet läpinäkyvät karvat huulissa, vaatteissa ja varsinkin SILMISSÄ! Tuntuvat niin epämukavilta ja ei niitä saa poiskaan sieltä.. :D
    aivan upean näköistä teillä ollut, välillä on ihan parasta jäädä vaan nauttimaan hotellista eikä lähteä ulos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla ei oo ennen ollut vaan ihan NÄIN pahaa aikaisemmin! En oo varma haluunko enää käyttää koko takkia! :D niinpä, teki kyllä hyvää ottaa ihan rennosti <3

      Poista
  4. Minkä takia raadat niin paljon töitä ja työharjoittelua? Ja ootko miettiny että oot kohta 24 ja vieläkin kaupan kassalla töissä, monilla on tuossa iässä jo yliopistotutkinto takana. Eikö sulla tekisi mieli mennä jo toisenlaisiin töihin? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi sitä raadetaan töissä ja työharkassa, että saa laskut maksettua ottamatta jäätävää lainaa ja että valmistutaan koulusta hyvissä ajoin! :) Kaupassani oon siksi edelleen töissä, että ollaan saatu sovittua mulle tosi fiksusti työvuorot niin, ettei mun koulunkäynti oo häiriintynyt lainkaan. Monessa työpaikassa ei olla ihan näin joustavia. Tavoitteena kuitenkin vaihtaa töihin Hki pian, sillä junamatkat alkaa käydä liian raskaiksi ja keväällä alkaa opinnäytetyön kirjoittelu! :) Mulla tosiaan merkonomi opinnot lukion ja tradenomikoulutuksen välissä hidasti opintietä, mut mihinkä mulla kiire! :D

      Poista
    2. Kirjoitin pitkän vastauksen joka katos... Fuck. Mut anonyymille; mieluummin olisin itse vielä 69 vuotiaana kassalla ja hyvä ihminen, onnellinen ja kohtelisin muita ihmisiä kunnioituksella kun 24, tutkinto kädessä ja päivätöissä ja paska tyyppi. Kaikilla meillä on oma tie, jotkut pääsee eteenpäin nopeemmin, toiset painaa vähän pidempään mutta kunhan yrittää parhaansa muuta ei voi tehdä. Essi ton kommentin tarkotus oli tuottaa sulle paha mieli ja huono oli itestäs, kertoo enemmän sen kirjoittajasta kuin susta :) <3

      Poista
    3. Tiedän niin tunteen, multa katosi eilen nimittäin puolet koko tästä postauksesta, kun en ollut ehtinyt tallentaa välissä ja kone sammui vaihteeksi kesken kaiken! :D Mä oon kyllä tuossa asiassa ihan samaa mieltä, että kukin tallaa tavallaan ja jos ei aiheuta omilla jutuillaan muille häiriötä, niin tallatkoon rauhassa polkuaan! :D Ei meistä kaikkien tarvitse kulkea elämää ihan identtisellä kaavalla ja mä oon kaiken kukkuraksi tosi tyytyväinen omaan elämääni, vaikkei se kaikkea mahdollista hienoa sisälläkään! :) Kiitos sulle tsempeistä ja toivotaan, että kirjoittajallakin olisi huomenna parempi päivä! <3

      Poista
    4. Nauroin kanssa tuolle "monilla on jo tuossa iässä yliopistotutkinto takana". Joo ehkä niillä, jotka pääsee suoraan lukiosta haluamalleen alalle ja valmistuu vuoden etuajassa :D Ja työkokemuksen kerryttäminen on tosi tärkeää, että pääsee helpommin sitten niihin "toisenlaisiin töihin". Mutta en nyt viitsi provosoitua tästä enempää :DD

      Poista
    5. Oon niin sitä mieltä että kateelliset vinkuu... nostan todellakin hattua sulle että jaksat painaa noin paljon töitä ja ansaita itse rahasi ja vielä opiskella ja kirjotella meille tätä ihanaa blogia :) on niiiin paljon niitä ketkä loikoilee kotona meidän työssäkäyvien verorahoilla.. ja niille se raha tulee tekemättä mitään. Ja jostain se on aina alotettava se työnteko :) tuskin moni opiskelujen ohella pääsis mihkään "huippuduuniin" jos näin voi sanoo. Ja työ kun työ on huippua jos vaan itse haluaa sen niin mieltää :) ite tein joskus opiskelujen ohella siivoustöitä ja ihan jees se oli kun ajatteli niin :) mielummin sekin kun ei mitään! Opintotuki ei meinaan päätä huimaavaa oo.. ja kova työ palkitaan aina <3 tulipas sekava kommentti :DD

      Poista
    6. Kuka tommosia oikeasti viitsii kirjotella? Olen itse 25-vuotias ja menee 1,5 vuotta että valmistun ja myös kaupassa töissä. Itsekin olen lukenut lukion ja yliopiston välillä merkonomiksi sekä pitänyt kaksi välivuotta, joiden aikana olen kiertänyt ympäri maailmaa, enkä kadu päivääkään. Suoraan lukiosta olin hakemassa itselleni täysin väärälle alalle, mutta välivuosien aikana tulevaisuuden suunnitelmat selkeni ja vältyin tekemästä suurta virhettä ammatinvalinnan suhteen. Halusin myös kiertää maailmaa nuorena, ei välttämättä ole enää niin helppo lähteä kolmekymppisenä jos on mahdollisesti vakityö, perhe jne. Ja se onko tutkinto kourassa 24- vai 26-vuotiaana, who cares? Jokainen valitsee oman polkunsa :)

      Poista
    7. Joo musta on myös välillä hassua, kun tuntuu, että moni elää täällä jotakin yhtä tiettyä kaavaa, eikä oikein osaa nähdä sitä hienoutta siinä, että meille kaikille on omat erilaiset polkunsa. Mä oon toiminut elämässäni hyvin eri tavalla kuin mun moni tuttu tai mun vanhemmat tai sisarukset, mutta oon myös hyvin erilainen ihminen kuin he ja tää on mulle itselleni sopiva tapa tallata! :) kiitos tsemeistä ja tallataanhan jatkossakin ihan sinne minne itse halutaan hymyssä suin! :D <3

      Poista
  5. Onko tuo komistus poikaystäväsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten muuten olette tutustuneet? Muistan nähneeni jossain kuvan sulla tai annilla missä jussi vilahtaa, entisiä tuttuja? :)

      Poista
    2. Yhteisten tuttujen kautta. :)

      Poista
  6. Kyllä siun snäpistä on huomannut, että jonkun kanssa vietät romanttista aikaa ;) Oot löytänyt varmasti upeen ihmisen rinnallesi! <3 hyvä vaan, että pidät tuoretta suhdetta piilossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, aina välillä tullut heitettyä sinnekin jotakin, mutta oon kanssa sitä mieltä, että suhdejutut on sen verran henkilökohtaisia, ettei niitä kannata kaivella auki ihan kaikille. :) Kiitos kivasta kommentista. <3

      Poista
  7. Moikka! Meen pk seudulle täältä landelta pian ostaan kaverille yllärilahjaa enkä osaa päättää mikä näistä ois kaikista järkevin väri niin mikä ois sun mielestä kaikista hienoin/käytännöllisin väri :) (tää tulee blondille)
    http://uk.louisvuitton.com/eng-gb/products/monogram-shawl-001054#M75869

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut myöhäisestä vastauksesta, mut tosi vaikea tosin vastatakaan tähän kun en yhtään tiedä sun kaverin tyyliä ja muiden vaatteiden sävymaailmaa.. :) Kauniita ovat kaikki, ehkä joku melko luonnollisen sävyinen. :)

      Poista
  8. Miks postaat nykyään vaan kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa :( ja kommentteihin vastaat tosi harvoin :( ennen vastasit heti, viekö poikkis sun kaiken ajan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten oonkin tässä pitkin syksyä täälläkin kirjoitellut, mulla on tällä hetkellä kahden työn rumba meneillään ja sen lisäksi koulujututkin vielä verkkokursseilta, joten mun on ollut pakko pistää asiat tärkeysjärjestykseen ja hoitaa muut pakolliset tärkeämmät asiat ennen. Pienestä vapaa-ajasta koitan myös ehtiä mahdollisimman paljon kuntoilla, hoitaa kotia, nähdä kavereita ja poikaystävää, joten siihen se loppuaika onkin vierähtänyt ja nyt kun koitan pitää unirytmistäkin jotenkuten kiinni, en oo halunnut enää 24 jälkeen alkaa kirjoitella postauksia. Palaan kyllä kuvioihin ihan muutamaan viikon kuluttua, kun työharkka päättyy! :) <3

      Poista
  9. Hassu kysymys, mutta sanotko sä sun iässä ja elämäntilanteessa poikaystävä vai miesystävä? :D Itse asun Norjassa ja täällä seurustelukumppanille on mielestäni ihana sana, kjæreste, joka tarkoittaa rakkainta, eli sitä rakkainta mitä minulla on. Suomeksi kun tulee puhuttua seurustelukumppanista, niin tuntuu hassulta kun poikaystävä kuulostaa jotenkin teiniltä, mutta se miesystävä kuulostaa jotenkin vanhalta :D Oon siis saman ikäinen kuin sä. Välillä tuntuu että oonhan mä kyllä jo aikuinen nainen, mutta silti välillä oon kyllä ihan tyttönen vielä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh hauska huomio muuten, sillä munkin mielestä tuo on välillä vaikea kysymys. Mä itse oon monesti vaihdellut tuota nimitystä ihan tilanteen mukaan. Mä itse haluan olla ehdottomasti mielummin tyttöystävä kuin naisystävä, mutta mä itse kutsun ehkä useammin ja rennommassa mielessä poikaystäväksi tai vaan "mun mies" :D , mutta virallisemmissa keskusteluissa saatan sitten käyttää miesystävä nimitystä. Paha vaan kun mulla on niin paljon miespuolisia ystäviäkin, niin vaikea keksiä niillekin parhaiten kuvaavaa nimitystä. :D monesti ne on sitten mun parhaita "jäpäkavereita" :D

      Poista
  10. Ootko huomannu saman että jos laittaa 2 munaa ja banaanin taikinaan , tulee siitä todella iso annos yhdelle! Itse ainakin saan paistella noin 13 pienehköä lettua tuosta määrästä:0 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh joo, mä en oikeastaan oo koskaan tehnyt noita pannareita vaan itselleni, vaan aina on ollut joku toinen jakamassa herkut! :D Ehkä sitten kokeilet 1 muna ja puolikas bansku? ;) :D

      Poista
  11. Lopetatko sä bloggaamisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En missään tapauksessa! Mä oon vasta kunnolla aloittamassa! ;) Enää pari viikkoa työharkkaa jäljellä ja sitten se on menoa! Uusi konekin on jo alla, enkä malta odottaa, että pääsen kirjoittelemaan sillä nopeaan tahtiin postauksia! Niin paljon juttujakin varastossa. :) <3

      Poista
  12. Nyt tulee outo kommentti :D Katoin eilen illalla Vain elämää Goes Punainen Risti ja sitten lueskelin vielä blogeja ennen kuin nukahdin. Jotenkin mun pää yhdisti nämä asiat ja näin unta että sinä ja minä oltiin samalla Vain elämää-kaudella. Tajuttiin jossain vaiheessa ettei olla kumpikaan oikeastaan laulaja ja päätettiin pitää tietokilpailut muille siinä omilla esiintymisvuoroilla :'D Muistan että siellä oli myös Lauri Tähkä ja joku söpö lumilautailija, muita "artisteja" en muista. Hahaha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haahaha! Ihan paras! Mä rakastan kaikkia outoja unia, jos niissä ei tapahdu mitään pelottavaa. :D Hauska nähdä mitä kaikkea hullunkurista oma alitajunta muodostaakaan välillä! :D

      Poista
  13. Moi Essi, onko sulla tietoa saako Prima-hiuksesta vielä alennusta mainitsemalla sun blogin? Pitäis löytää uus kampaaja ja sun hiukset on niin ihanat että ajattelin käydä tuolla ekaa kertaa! Kiitos ihanasta blogista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Joo puhetta oli, että vuoden loppuun saa joten heitä vain varauksen yhteydessä niin varmasti saa :) <3

      Poista
  14. Hellou! Sähän huollatit ripsiäsi siellä phuketissa? Missä paikassa kävit? Oliko millainen kokemus :D Mietin kannattaako ite laittaa ripsiä sinne, että millaisia huoltopaikkoja löytyy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii, joo huollatin, mutta ei siellä oikein saanut toivomiaan ripsiä, eikä tehneet ollenkaan volyymejäkään, joten ehkä antaisin sen ajan olla. Ei ollut mitenkään kovin paljon halvempia kuin Suomessakaan nimittäin. Otin ne kauppakeskuksen kauneushoitolassa, että ihan luotettava paikka, mutta lopputulos vaan ei koskaan miellyttänyt meistä ketään täysin :D

      Poista
  15. Hei sun synttäreillä näytti olevan kaikenlaisia leikkejä! Olisiko mahdollista saada niistä postausta, olisi kiva saada uudeksi vuodeksi jotain ideaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä teen huomenna synttäripostauksen! :)

      Poista
    2. Sä jätät tosi usein lupaukset pitämättä blogin puolella..

      Poista
    3. Niin jätän ja oon todella pahoillani siitä, mutta sain justiinsa uuden tietokoneen ja ekaa kertaa Applen omistajana tuo homma olikin hitusen odotettua hitaampaa, joten sain vasta kuvat ladattua ja sopivat valittua ennen kuin olin jo niin väsynyt ettei postauksen tekemisestä olisi tullut enää mitään... Viikko enää jäljellä kahta duunia+ koulua, joten kohta oon taas aktiivisemmin kuvioissa! :) Mut tiedän, ettei saisi lupailla sitten mitään, jos on liian kiire, anteeksi <3

      Poista
  16. Otitko thaikuissa koskaan geelikynsiä tai oman kynnen geelauksia, jos otit niin paljonko maksoi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin sellaiset oman kynnen ranskalaiset geelaukset ja pysyi hyvinä joku pari viikkoa! :) Maksoi ehkä 15e :)

      Poista
  17. Luuletko, että sä pystyisit elämään viikon vegaanisella ruokavaliolla? Mua ainakin kiinnostaisi tällainen "haaste" ruokapäiväkirjan muodossa, ja samalla että huomasitko mitään muutosta kropassa tai olotilassa muuten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että se onnistuisi hyvinkin, mutta voisin toteuttaa moisen ensi vuoden alkupuolella, sillä nyt mulla ei ole aikaa ja energiaa keskittyä siihen tarpeeksi. Pitäisi katsoa ja tutustua asiaan tarkasti, että saan kaiken, sillä viimeksi ruokavaliostani puuttui ilmeisesti liikaa rautaa, kun kokeilin lihatonta lokakuuta. :( :D Mutta kiitos ideasta! Näitä saa heitellä, koska ensi vuosi on taas täynnä uutta blogimeininkiä! ;)

      Poista
    2. Mullakin olisi postaustoive: postaus siitä kuinka suhtautua negatiivisiin blogikommentteihin ja nettikiusaamiseen. Mä oon ite halunnut jo jonkin aikaa aloittaa blogin, mutta en ole uskaltanut kun olen harmikseni seurannut niitä(kin) juoruja mitä susta ja Annista on levitelty. Mua ihan hirvittää miten sellaiset juorut ja mustamaalaminen voisi jopa pilata ihmissuhteita ja omaa mainetta :/

      Poista
    3. Mua kiinnostaa aina kaikki treeni, ruokavalio ja muutenkin terveys/hyvinvointi vaikka hiusten- tai ihonhoidon suhteen, varsinkin kun uudenvuoden jälkeen lähdetään taas kesää kohti :) kaikki mikä liittyy terveellisiin elämäntapoihin ja hyvinvointiin!

      Poista
    4. Mun mielestä olisi kiva lukea mielipidepostauksia vakavemmistakin asioista, sun blogi on tosi kiva mutta usein vähän sellainen kevytmielinen hömppäblogi (ehkä tarkoituskin olla, mutta silti), olisi kiva lukea sun vahvoista mielipiteistä :)

      Poista
    5. Muakin kiinnostaa aina ruoka- ja treenipäiväkirjat (ehdottomasti treenitkin mukana päiväkirjassa! :-D), mutta myös kaikki muu ruokavalioon ja treeniin/liikuntaan liittyvä. Sekä muu terveys ja hyvinvointi -aiheiset postaukset liittyen vaikka ihonhoitoon tai yleisesti terveellisiiin elämäntapoihin. :-)

      Poista
    6. Hei ISO KIITOS kaikki! Jahka mä täältä palaan taas kuvioihin, niin postausaiheista ei ole pulaa! :) Tosi mielenkiintoisia ja hyviä aiheitakin olette ehdotelleet. :) <3

      Poista
    7. Tykkäisin tosi paljon jonkinlaisesta matkapostauksesta :) ellei lähiaikoina ole matkaa tiedossa niin sitten sellainen kootut muistot juttu ois kiva :)

      Poista
    8. Joo tommonen kokoaminen on ollut tarkoituskin toteuttaa jossakin vaiheessa! :) kiitos hyvistä vinkeistä <3

      Poista
  18. Jos postaustoiveet vielä kelpaa, niin mua kiinnostaisi jokin sellainen "miten minusta tuli minä" aiheinen postaus. Esim. Miten kiusaaminen, suuri perhe ja muut ihmissuhteet, ulkonäköpaineet ja some on suhun vaikuttanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen aihe! Kiitos ehdotuksesta ja otetaan ehdottomasti toteutukseen, kun aika on sopiva <3

      Poista
    2. Tää oli huippuidea! Toivottavasti toteutat:)

      Poista
  19. Onko sulla koskaan ollut mopokorttia? Mietin kun thaikuissa ajoit skootterilla! Lähinnä pohdin voiko/uskaltaako itse vuokrata sellaista jos koskaan ennen ajanut xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on siis vain ajokortti, jolla saa ajaa myös skootteria, mutta itsehän en lopulta uskaltanut Thaimaan liikenteeseen skootterilla, sillä en ollut ajanut moisella koskaan Suomessakaan. Olin siis saanan riippakivi ja mentiin kaikkialle yhdessä, minä takapenkin vartijana! :D Haettiin tosin kansainväliset ajokortit ennen Thaimaahan lähtöä, jotka maksoivat n. 50e muistaakseni. :)

      Poista
  20. Onko siis pakko olla kansainvälinen ajokortti että voi vuokrata siellä skootterin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No alla tulikin sopivasti vastaus tähän kysymykseen! ;) :D

      Poista
  21. vinkkinä tosta kansainvälisestä kortista, että jos sitä ei ole niin vakuutusyhtiöt ei korvaa kuluja joita tulee onnettomuuksissa jos ilman sitä on ajellut. Ainakaan thaimaassa ei poliiseja se kiinnostanut, mutta suomessa vakuutusyhtiöt vaativat, että se on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luetko mun lukijoiden ajatuksia? :DD Kuudes aisti :o :D <3

      Poista
    2. No voiha hemmetti ku ollaan 2 viikon päästä lähdössä :D

      Poista
    3. vuoden knsainvälinen kortti maksaa 25€ Thaimaassa ei hyväksytä sitä kolmen vuoden korttia, mikä maksaa 35€ :)

      Poista
  22. Ootko unohtanut meijät lukijat :( koska postaat taas <3 :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo unohtanut, mulla vaan oli liian vähän vapaa-aikaa, niin piti pistää asioita tärkeysjärjestykseen ja blogi oli pakko pistää tauolle! Nyt palaan kuvioihin, kun kiire helpotti! :) <3

      Poista
  23. Huolestuttaisiko sua matkustaa lähitulevaisuudessa suurkaupunkeihin kuten Lontoo, Berliini, Pariisi jne. näiden kamalien terrori-iskujen takia mitä on viimeaikoina ollut? Meillä olisi ensi vuoden puolella matkat pariin suurkaupunkiin Euroopassa ja vähän mietityttää, että uskaltaako matkustaa vai pitäisikö perua matkat. Pienihän se todennäköisyys on, että sattuisi jotain juuri silloin kun itse on paikan päällä ja vielä pienempi että itse joutuisi uhriksi, mutta eihän se tietenkään ole yhtä kiva matkustaa jos takaraivossa jyskyttää huoli/pelko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huolestuttaa, mutta juurikin pelossa ei voi elellä ja voihan sitä vaikka mitä kamalaa tapahtua jo ihan vaikka kotipihallakin ja silti on ulos lähdettävä. :) Pakko vaan luottaa, että nää kauheudet alkais olla ohi :(

      Poista
  24. Onko tulossa uutta postausta vielä tämän vuoden puolella? :D Toivottavasti sulla Essi oli mukava, rauhallinen Joulu! Hauskaa vuoden loppua ja tee ihmeessä hyviä löytöjä alennusmyynneistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ehtinyt tulla, mutta nyt alkaa jälleen aktiivisempi blogikausi! :) Kiitos hirmusti ja ihanat uudet vuodet sinne <3

      Poista
  25. Mitä sä ajattelet ihmisestä jolla ei ole yhtään ystävää? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa paljon puolesta, koska tuskinpa melkein kukaan sellaista tilannetta itse haluaa. :( onneksi nykyään on melko helppo tavoittaa uusia ihmisiä vaikkapa somen välityksellä! :) Uudet harrastukset, koulut ja työpaikat on myös hyviä paikkoja saada uusia ystäviä! :)

      Poista