perjantai 28. marraskuuta 2014

Stockholm

Heipsan ja ihanaa viikonlopun alkua <3

Viime sunnuntaina koitti pitkään odotettu päivä, kun lähdimme luokkalaistemme kanssa LOB:in opiskelijaristeilylle. Reissu jännitti etukäteen jotenkin yllättävän paljon, hyvällä tavalla, ja edellisestä yön yli kestävästä laivareissusta olikin ehtinyt hujahtaa jo melkein vuosi.

Päälle valikoitui takki, jonka kotiutin viime talvena kaappiini pakkaspäivien varalle Zarasta. Heti kun saatiin taivaalta vähän enemmän lunta, kaivoin takin innoissani esiin talvikamojeni joukosta!

032

030

Takki - Zara
Huivi - Cubus
Paita - Ginatricot
Hanskat - Lindex
Housut - Saksasta
Kengät - Nelly

037

039

Lumi sai kyllä heti aikaiseksi iloisen ja pirteän mielen ja ihan harmitti palata Suomeen ja huomata lumen sulaneen lähes kokonaan pois. Nooh, ehkä sitä vielä ennen joulua ehditään saada edes vähän lisää, viimeistään uudeksi vuodeksi, pliis.

Sitten sitä mentiin ja saavuttuamme vihdoin laivaan sisään olin ihan mykistynyt kaikista ihanista valoista ja koristeista, mitä näin joulun alla oltiin laivaan laitettu tunnelmaa luomaan. En ole varmaan koskaan ollut laivalla näin pikkujoulu-kauden aikoihin, mutta tästä lähtien taidankin suunnata jatkossakin näihin aikoihin laivareissulle!

061

065

080

083

094

Päästiin buffettiin syömään onneksi ensimmäiseen kattaukseen, sillä kaikilla meillä taisi olla jo melkoinen kiirus päästä laittautumaan ja fiilistelemään ensimmäistä iltaamme laivalla!

Ensimmäinen ilta sujuikin niinkin railakkaasti, että päästiin takaisin hyttiimme vasta kuuden aikoihin aamusta. Voin sanoa, että oli aikamoisen tuskaista herätä aamusta Ruotsin päässä valmistautumaan maihinnousuun. Puolet hytistä selvisi maihin heti aamusta ja loputkin olivat saaneet itsensä myöhemmin raahattua ylös sängystä. :D

104

109

Ruotsin päässäkään ei oltu säästelty jouluvalaistuksissa ja vähän rapsakampikin olo helpottui hetkellisesti kaikkia ihania koristeita katsellessa. Keinunta vaan tuntui jatkuvan läpi koko päivän ja oikeastaan se jatkui vielä laivalta palattuakin.

Meillä ei ollut aavistustakaan, että Ruotsiin oli tullut uusi VS:n liike ja siinä vaiheessa kun bongasimme tämän sattumalta, ei meinattu pysyä enää housuissamme! Tai ainakaan lompakoissamme!

115

Myyjättäretkin taisivat huomata shoppailuhepulisekoamis-kohtaukseni, sillä he alkoivat kannella eteeni toinen toistaan ihanemman tuoksuisia puteleita ja rasvoja ja kantoivatpa ystävällisesti kouraani myös shoppailukassin siinä vaiheessa, kun kädet alkoivat olla täynnä. Heikolla hetkellä olisin voinut ostaa vaikka kaiken, mutta jotenkin sain taottua järkeä päähäni ja laskin puolet ostoksistani takaisin hyllyihin. Sainpahan nyt ainakin joululahjat kasaan pikkusisaruksilleni ja jotakin pientä tietysti itsellenikin! ;D

123

Reissumme oli kaikinpuolin onnistunut ja lupailtiinpa viimeisen yön huuruissamme lähteä heti keväällä samaiselle risteilylle samalla kokoonpanolla. Oli ihanaa tutustua vähän paremmin kaikkiin matkassa olleisiin luokkatovereihin ja hyvin samanhenkistä porukkaa matkassa olikin. Reissu oli kuitenkin myös ihan älyttömän rankka ja alkaa kyllä huomata, ettei tälläinen kahden päivän juhlintaputki olekaan enää yhtään niin helppo suoritus kuin muutama vuosi takaperin. IKÄKRIISI.

Suosittelen jokaista lähtemään laivalle nimenomaan näin joulun alla, sillä tuolla vallitsi aivan ihana tunnelma ja joululahjojen hankintakin on helppo suorittaa samalla iskulla!

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

10 faktaa

Laivareissulta kotiuduttu ja huhhuh millainen reissu meillä olikin! Tällä hetkellä mikään ei tunnu paremmalta kuin päästä nukkumaan omaan pehmeään sänkyyn kunnon yöunet, mutta siitä huolimatta reissu oli ihan loistava ja odotan innolla jo kevään risteilyä samalla porukalla! :D Laiva tuntuu keinuvan edelleen oman pään sisällä ja ensi viikonloppu pyritäänkin ottamaan erityisen rauhallisissa tunnelmissa.

Nytpä saattekin lukea hieman pieniä faktoja meikäläisestä. Koitin keksiä sellaisia, jotka eivät välttämättä ole tulleet esille täällä blogissa ainakaan ihan suoranaisesti.

Tätä ette ehkä tienneet minusta... ;)

1. Kerään 2 euron kolikoita. Niitä löytyy tällä hetkellä jo aikamoinen kasa. Ensin sain vaihtorahana ihanan sydänkolikon ja seuraavana päivänä löytyikin rahapussistani jo toinen aivan uusi kolikko, jollaista en ollut ennen nähnyt. Niin sitä sitten aloin kiinnittää entistä enemmän huomiota saamiini kolikoihin ja lopulta aloinkin keräilemään yhden kappaleen jokaista erilaista. Ensin keräily oli helppoa, mutta nykyään törmään yhä harvemmin uusiin kolikoihin, mutta se tekeekin uusien kolikoiden löytämisestä entistä hauskempaa. :D

169

Tästä se kaikki alkoi...

175

2. Kymppi on ollut pienestä pitäen onnen lukuni. Kaipa se muodostui aikoinaan siitä, että olen syntynyt kymmenes päivä. Myöhemmin luku on kuitenkin hypännyt esiin useampaankin otteeseen onnekkaissa tilanteissa. Päivä 10.10.2010 ei muistaakseni kuitenkaan ollut mitenkään erityisen onnekas päivä millään tavalla, joka hieman hämmensi uskoani onnenlukuuni. :D

142

3.  Minulla on oikeassa jalassa kaksoisvarpaat. Tai sillä nimellä niitä kutsun. Ne ovat nimittäin juuresta vähän matkaa kiinni toisissaan ja näyttävät täten hieman kummallisilta hattivateilta. Osa lukijoista saattoi bongatakin tämän faktan jo eräästä aikaisemmasta postauksestani, mutta joillekin tämä saattoi tulla yllätyksenä.

4. Haaveilen toisinaan salaa pienen kahvilan/lounaskahvilan perustamisesta. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. :)

009

5. Omistan ajokortin, mutten osaa oikeasti kunnolla ajaa autoa. En ole ajanut mm. moottoritiellä kertaakaan autokoulun suorittamisen jälkeen ja jos ajan, niin ajan usein vain saman tutun reitin töihin. Useiten istun kuitenkin kyydittävänä.

6. En ole käynyt ikinä kampaajalla leikkaamassa tai värjäämässä hiuksiani, ylipäätäänsäkin olen käynyt elämäni aikana vain pari kertaa kampaajalla laittamassa kampauksen äitini ja isäpuoleni häihin ja vanhojentansseihini.

esmovanha

7. Pienenä muunsin leikkimökkimme kesäisin oikeaksi "eläintarhaksi" ja sieltä löytyi erilaisia astioita ja purnukoita, joissa oli etanoita, nuijapäitä, hämähäkkejä, toukkia, matoja, murkkuja, tuhatjalkaisia, leppäkerttuja ja muuta mukavaa. Tutkiskelin erilaisia eläin- ja hyönteiskirjoja ja selvitin millaisessa maastossa elukat elelivät ja millaista ravintoa ne söivät ja yritin parhaani mukaan ruokkia ja vaihtaa sopivia multapohjia öttiäisilleni. Luulin ikäänkuin suojelevani niitä maailman pahuuksilta, kuten niitä syöviltä eliöiltä, mutta taisinpa olla itse se pahin vihollinen. :D Tästä syystä minua ei vieläkään hetkauta mitkään hämähäkit, torakat ja muut öttiäiset ja estänkin usein muiden tappoyritykset ja käyn nappaamassa ötökän ja viemässä takaisin luontoon. Ampparit ovat ainoa vihaamani ötökkä.

8. Pyöräni varastetaan aina! Tämä on ihan totista totta. Kerran kouluni pihalta, mutta löysin sen läheisestä ojasta kotimatkallani. Sen jälkeen samainen pyörä varastettiin uudestaan lukioni pihalta. (Hyvästi viininpunainen Nopsani) Kerran työpaikkani pihalta, joka olikin ketuttava tapaus, sillä saimme hepun naaman valvontakameralle, mutta heppua ei ole sen koommin näkynyt. (Hyvästi vaaleanpunainen Nopsani) Ja kaksi kertaa juna-asemalta. Kerran oma pyöräni ja toisella kerralla poikaystäväni pyörä, jota käytin, koska oma pyöräni oli varastettu. :'D (Hyvästi tuntemattoman merkkiset mustat ratsuni) Pyörä, jolla poljen tällä hetkellä, meinattiin myös varastaa kesällä, kun olin jättänyt sen työpäiväni ajaksi kirjastolle. Työpäivän jälkeen käytiin lenkin yhteydessä hakemassa sitä sieltä huomataksemme, että joku humalainen nuori mies sahasi lukkoa parhaillaan linkkuveitsellään. Jaakko huudahti jo kaukaa kyseiselle tyypille ja tyyppi juoksi onneksi matkoihinsa. Aina.

090

9. Minulla on tällä hetkellä vähän liian monta lempiruokaa. Nykyään tuntuu nimittäin, että huudahdan lähes jokaisen aterian jälkeen: "Nam, olipa hyvää! Tää on mun lempiruokaa!" Ruoka on hyvää. MUTTA, vaikka olenkin melkein kaikkiruokainen, en voi sietää Rósepippuria ruuassa! Se pilaa kastikkeen kuin kastikkeen.

143

10. Minusta tulee pian tuplatäti, kun perheemme saa keväällä yhden uuden rakkaan nappulan liigaansa! ;)<3

maanantai 24. marraskuuta 2014

Uunikasvikset hunajaisella marinadilla

Viikon reseptipostaus viivästyikin nyt vähän ja hyppäsi seuraavan viikon puolelle! Nooh, parempi myöhään kun ei milloinkaan. Itsehän olen tällä hetkellä viettelemässä toista päiväämme ruotsinlaivalla, todennäköisesti aika rapsakoissa tunnelmissa... :D Ajastin siis postauksen valmiiksi reissumme ajalle.

Mun piti säästää pitkän paistoajan vaativat ruuat viikonloppuihin, mutta viikolla osui sopiva päivä ruuan laitolle, jolloin ei ollut kiire päästä heti syömään. Uunissa ruokien valmistus on tosin siinä mielessä mukavaa, että ne valmistuvat siellä ihan itsestään! Tumppaisee ruuan uuniin ja muistaa napata ajoissa sieltä pois - ruoka on valmista! Eipähän tarvitse olla paistinpannun vieressä vahtimassa.

Jääkaappi oli täynnä erilaisia vihanneksia, joten valmistin niistä uunikasvisvuoan, johon lisäsin maukkaan marinadin maustumaan.

031

Tarvikkeet

2 Sipulia
1 Kesäkurpitsa
4 Porkkanaa
3 Valkosipulinkynttä
2 Paprikaa
Paketti kirsikkatomaatteja
Seesaminsiemeniä

Hunajainen marinadi: Reilusti oliiviöljyä, loraus omppuviinietikkaa, kunnon loraus hunajaa, yrttisuolaa, murskatut valkosipulinkynnet, mustapippuria ja timjamia.

036

Sekoita marinadin ainekset yhteen.

046

Pilko vihannekset sopiviksi lohkoiksi.

049

Asettele vuokaan ja kaada marinadi niiden sekaan. Laita vuoka uuniin 180 asteeseen 45 minuutin ajaksi. Sillä aikaa voit valmistaa lisukkeet. Itse valmistin näiden kaveriksi kanasuikaleita ja salaattia. Mikä vaan pihvi sopisi näiden kanssa ihan loistavasti yhteen!

061

Lisää kirsikkatomaatit ja seesaminsiemenet vihannesten sekaan vasta viimeisen 10 minuutin ajaksi.

064

Lopuksi voit koristella kasvikset tummalla balsamikokastikkeella.

 074

Eipä tullut kovin kaunista annosta ja valokin ehti loppua ennen kuin sain ruuan pöytään, mutta herkullista tämä oli siitä huolimatta! Jokin kermaviilikastike sopisi tämän ruuan kylkeen vielä erinomaisesti, mutta itseltäni oli kermaviili loppunut! :)

 Hyvää ruokahalua. <3

lauantai 22. marraskuuta 2014

The last few weeks

Siis vau! Viime postaus sai odotettua suuremman ihmisjoukon avaamaan sanaiset arkkunsa ja kertomaan niitä syitä, joiden vuoksi kommentointi ei ole enää luistanut entiseen tapaansa. Oli hienoa kuulla erilaisia mielipiteitä ja fiiliksiä lukijoiden näkökulmasta ja sainpa myös kuulla erittäin monelta ihan mahtavaa ja monipuolista palautetta postauksieni ja blogini suhteen. Toi kyllä ihan mielettömästi lisämotivaatiota blogin kirjoitteluun, kun tietää, että onhan siellä suuri lauma ihania ja positiivisia ihmisiä vastaanottamassa näitä höpinöitäni. Hyvä, että saatiin hieman kommunikaatiota pelaamaan ja Annikankin postaus oli saanut huimat määrät ihmisiä heräilemään talvihorroksesta! Blogeja siis selkeästi luetaan edelleen, vaikka vaan vähän hiljaisemmin. :)

Viime päivinä olen keskittynyt paljon ystäviini ja läheisiini. Läheisten kanssa hengailua tulikin oikein tupla-annos, kun siskoni Anni saapui Saksasta Suomeen viikon vierailulle. Alettiin heti kartoittaa kalentereitamme ja lyötiin siskospäiville sopivat päivät lukkoon. 

Yhtenä päivänä valmistimme perheemme naisille yhteisen jättiaamiaisen. Aamupalailemaan osallistui siskoni lisäksi nimittäin veljeni vaimo ja ihanaakin ihanempi pikkuneitimme. Pikkuneiti on alkanut nyt ryömiä ympäriinsä, joka hankaloittaa rauhallisia aamupaloja, mutta tekee niistä toisaalta tuplasti hauskempia! Onhan se ihan kiva yllättyä kesken voikkarin siihen, että pöydän alla sun varvas yritetään syödä. :D

198

Aamiaisella pääsimme nautiskelemaan pizzamunakkaasta, jälleen kerran... Tällä kerralla täytteiki pääsi, tomaatti, mozzarella, kurkku, sipuli, rukola, paprika ja yrttimauste ja yrttisuola.

229

Annin valmistamasta herkkullisesta tomaatti-basilica-mozzarella lautasesta...

242

Tuoreista hedelmistä...

238

Ja tuoreista vihanneksista, namnam!

220

Näin meillä syödään. Silmänruokaa.

216

Tuli järjestettyä kyllä tällä kertaa sellainen aamiainen, että huh! Lyötiinkin valmistuksen jälkeen Annin kanssa yläläpyt ja todettiin, että taidettiin tällä kertaa ylittää itsemme. Ja vähintäänkin yliarvioida mahalaukkumme. :'D

272

Ruoka kuitenkin maistui jokaiselle ja parastahan näissä kotona järjestetyissä jättiaamiaisissa ja brunsseissa on se, että ylimääräinen ruoka jää itselle itapalatarpeiksi, ja riittipä tästä vielä mulle ja Jaakolle seuraavalle aamullekin jotakin.

268

Tuoreet kukat kruunasivat pöydän, kiitos Mira. <3

Loppuviikosta suunnattiin Jaakon, Annin ja Isämme kanssa Jumboon kiertelemään hieman joulutunnelmalla ympäröityjä kauppoja. Harmittaa, etten ole ehtinyt alkaa sisustella kotia vielä jouluhenkiseksi, mutta jumbon jouluvalot saivat kyllä tunnelmat kohoilemaan entisestään. 

333

334

Shoppailujen lomassa nälkä yllättää helposti, mutta onneksi apu oli päidemme päällä...

354

Kävimme nimittäin syömässä ylemmän kerroksen Hanko Sushi:ssa ja iloksemme kokkina toimi vieläpä tuttu naama! Sushit olivat herkullisia ja tuoreen makuisia.

Viime päivinä uudesta salistani innoittuneena olen kuluttanut aikaani entistä enemmän kuntoilun parissa. Fiilis on niiiin hyvä! Eipä tunnu yhtään pakkopullalta treenaamassa käynti, kun kaikki laitteet ovat niin uusia ja jännittäviä. :D Nappasin Anninkin mukaan, kun käytiin ensimmäistä kertaa kokeilemassa Fox Centerin Kuntosalia. 

052

184

133

Isot aamupalat on ollut viime viikkojen juttu ihan selkeästi. Innostuttiin nimittäin tällä viikolla Sonjan kanssa väkertämään moinen taas myöhäisten työ- ja kouluaamujen innoittamana.

012

Mansikka-banaanirahkaa, pinaatti-munakasta ja haudutettavaa teetä.. Vähemmälläkin saa päivän käyntiin energisesti ja iloisesti. :)

Kivoja päiviä takana, vaikka samalla on tullut hieman stressailtua tenttiviikkojen takia. Vihdoinkin tentit alkavat olla kuitenkin kaikki ohitse ja joululomakin lähenee ihan huimaa vauhtia. Huomenna lähdetään vielä luokkatovereiden kanssa parin päivän ruotsinristeilylle, josta riittää varmasti jälkeenpäin kerrottavaa!

Nytpä siirryn valmistautumaan päivään, sillä mennään tutustumaan Jaakon ja Sonjan kanssa Foxin avoimien ovien päivään. Tulkaa ihmeessä kaikki lähettyvillä oleilevat kurkkaamaan Rautakoura-kilpailuja, kokeilemaan ilmaiseksi jumppia ja salia ja maistelemaan Wheyhey- prodejäätelöitä! :D Hauskaa viikonloppua. <3

torstai 20. marraskuuta 2014

Te teette tästä kokonaisen

Annika kirjoitti blogissaan hyvin ajankohtaisesta aiheesta "YKSINPUHELUA". Postaus käsitteli sitä, miten blogin kävijämäärän noususta huolimatta kommentit vain vähenevät vähenemistään. Nykyään on kaikenmaailman tabletit, flabletit ja pefletit sekä älypuhelimet, joilla pystyy käyttää nettiä helposti ja kätevästi, mutta kommentointi tuntuu olevan näillä välineillä hieman haastavampaa kuin tietokoneella tai läppärillä näpytellessä. Ihan ymmärrettävää. Lisäksi luettavia blogeja löytyy ihan huimia määriä, eri aiheista, eri maista ja eri maailmoista, jonka vuoksi itsekin monesti selaan läpi kaikkien uudet postaukset nopeasti ja kiireessä.

p3

Itse olen sen verran tuore bloggaaja, (blogini täytti muutama viikko sitten puoli vuotta, jee!) että jokainen kommentti, jonka saan, ilostuttaa minua ihan valtavasti. Voisin sanoa, että kommentit ovat se syy, miksi päätin jatkaa bloggailua, vaikka ensin hieman arvoinkin asiaa. Lisäksi minusta tuntuu, että te meikäläisen lukijat, olette jotenkin erityisen iloista, positiivista ja elämänmyönteistä kansaa, sillä teidän kommentit ovat aina niin ihanan iloisia ja piristäviä, että surkeampikin päivä kääntyy hymyyn hetkessä. En siis itse voi toimia oikein elävänä esimerkkinä tästä kommenttien puutoksesta, sillä olen bloggaillut niin vähän aikaa ja minulla on sen verran vähän seuraajia ainakin säännöllisesti, mutta monia suosittujakin blogeja lukeneena voin sanoa, että tämä kommenttien vähentyminen on ihan käsinkosketeltavaa.

Ymmärrän niiiiin hyvin, miten näitä bloggaajia harmittaa kommenttien vähäisyys, sillä aina, jos kirjoitan postauksen, johon tulee 0/hyvin vähän kommentteja, alan välittömästi epäilemään itseäni. "Oliko se nyt noin huono?" "Pitäisikö poistaa koko postaus ja tehdä joku parempi..." "Höh, näin siihen niin paljon vaivaakin.." Voin kuvitella, että bloggaajat, jolla on sitten monia tuhansia lukijoita, ihmettelevät näitä kysymyksiä vielä tuhatkertaisina. "Oliko postaus tosiaan niin tylsä, ettei se kiinnostanut yhtäkään kymmenestätuhannesta..." Ymmärrän kuitenkin myös niiiiiiiiiin hyvin lukijoita, joita oikeasti kiinnostaa, mutta se kommentointi sillä pefletillä tuntuu jotenkin vaivalloiselta ja turhalta. Hieman vaivalloista se voi olla, mutta ei koskaan TURHAA! 

p1Nimittäin tättärää! Hyvät lukijat! Te teette blogista kokonaisen ja bloggaamisesta kokonaista, sillä vaikka te ette välttämättä itse huomaakaan, teidän jokaisen kommentit vaikuttavat huomaamattomasti siihen, millaiseksi blogi jatkuvasti kehittyy ja muovautuu. Joku pyysi minua aikoinaan kirjoittamaan reseptipostauksia useamminkin = reseptejä saa bongailla blogistani nykyään viikoittain. Joku tykkäsi erityisesti ajatuksia herättävistä postauksista = niitä on saannut lukea täältä sen jälkeen useampiakin kappaleita. Joku sanoi, että iloinen ja rento ote on mukavaa = siihen yritetään panostaa jatkuvasti! :) Te vaikutatte vahvasti siihen, millaiseen suuntaan blogit kehittyvät ja millaisia ne ovat tällä hetkellä, vaikka tietenkin bloggaajat säilyttävät blogeissaan sen omankin juttunsa, eikä kaikkien ehdotusten perään suinkaan juosta päättöminä kanoina.

p2
Kun siis jatkossa lueskelette suosikki blogejanne, kommentoikaa niihin, tuokaa vähän väriä, uusia aaltoja ja ennen kaikkea iloa, niin blogit kehittyvät ja pysyvät inspiroivina jatkossakin. Teitä tarvitaan.

Ja vielä suuri kiitos kaikille aktiivisille, ystävällisille ja mielenkiintoisille lukijoilleni, kun olette tehneet blogistani kokonaisen ja saaneet postauksiin loistavaa keskustelua aikaiseksi, herättäneet pintaan moniakin hyviä kysymyksiä (kysymykset eivät voi koskaan olla huonoja!) ja antaneet minulle erittäin suurta iloa, uskoa tavoitteisiini ja voimia jatkaa bloggailua hyvin mielin jatkossakin! ♥

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Uusia tuulia - Fox Center Kuntosali

No niin! Lupailinkin viime viikolla, että tiedossa olisi hieman uusia juttuja urheilurintamalla! Olen tähän asti treenaillut Järvenpään uimahallin kellarikerroksessa sijaitsevalla kuntosalilla, sillä se on ollut halpa ja helppo ratkaisu. Jatkuvasti on kuitenkin tullut harkittua ja punnailtua eri salien hintoja ja kuntoilutarjontaa, mutta opiskelijana minulla ei ole ollut varaa käyttää lähemmäs satoja euroja kuukaudessa salilla käymiseen, joten tyydyin jatkamaan uikilla. Uikilla kuitenkin häiritsi huonosti toimiva ilmastointijärjestelmä, tilan- ja laitteiden vähäisyys, sekä välillä niin täysi sali, että joka laitteeseen ja painoon joutui jonottaa omaa vuoroaan.

030

036

Nyt minulle tarjoutui kuitenkin tilaisuus tehdä yhteistyötä Järvenpään Fox-Center Yrityskeskuksen yhteydessä sijaitsevan Kuntosali Fox-Centerin kanssa, jonka hintoja olen selaillut jo pidemmän tovin silmät kiiluen. :D Koko vuoden salikortti maksaa nimittäin vain vähän päälle kolmekymppiä kuukaudelta ja mielestäni salilla on ihan mahtavaa se, ettei tarvitse sitoutua koko vuodeksi tai puoleksikaan, tai oikeastaan viikoksikaan, kun sinne on mahdollista hankkia vain kuukaudeksi, kolmeksi, kuudeksi, tai vaikkapa vain päiväksikin kertakäynti. Uikki veti puoleensa mua ja Jaakkoa juurikin tuon kertakäynti-mahdollisuutensa vuoksi, sillä olisi ketuttanut maksaa vaikkapa koko kesästä salikorttia, kun matkustettiin ja tehtiin kaikenlaista muuta niin paljon.

040

043

046

Parilla eri kuntosalilla olen käynyt tutustumassa aikaisemmin, mutta järkytys oli suuri, kun astelimme Foxin kuntosalille sisään... Erittäin positiivinen sellainen. Sali oli nimittäin ihan älyttömän kokoinen, 1000 neliötä tilaa tehdä kaikkea mitä mielikuvituksesta vaan irti saa. :D Oltiin alkuunsa ihan untuvikkoja ja pyörittiin suuressa tilassa orpoina, kun tosiaan olimme tottuneet sellaiseen alle 100 neliön salitilaan.

079

Nopeasti kuitenkin alkoi löytyä tuttuja laitteita ja erilaisia variaatioita niistä. Ihastuin uuteen "saliimme" juurikin siitä syystä, että kaikille eri lihaksille löytyi monia erilaisia uusia laitteita ja vempeleitä.

103

145

Painoista ei todellakaan ollut pulaa. Uikilla olin monesti saanut taistella ainoista kympin levypainoista ihmisten kanssa, mutta nyt painopisteitä löytyi monesta paikkaa runsain painolastein. 

116

156

Vihdoinkin saan alkaa käyttää treeneissäni kahvakuulia, saa nähdä mitä kaikkea näillä keksii!

184

Napattiin Suomessa vieraileva Anni matkaamme kokeilemaan salia myös, sillä Foxilla ensimmäinen kokeilukerta on aina ilmainen. :)

140

114

112

Salin taka-osasta löytyi tällainen kummallinen temppurata-häkkyrä, jota menimme jo hieman leikkimielisesti kokeilemaan, radalla järjestetään kuitenkin kuulemma myös ohjattuja tunteja, joita on pakko käydä joku päivä kokeilemassa!

157

131

177

Innostuneisuuteni paistaa varmaan läpi tästä postauksesta ja nyt, kun uutta puhtia urheilun suhteen riittää vaikka muille jakaa, bloginkin puolella saattaa näkyä hieman enemmän urheilujuttuja. Mulla onkin juuri sopivasti lähenemässä synttäri-allasbileet, joten motivaation luulisi vain kasvavan liikunnan suhteen päivien hiipuessa. :D

139

Varmasti menee hetki tutustuessa ja totutellessa uuteen saliin, mutta kun treenit alkaa sujua, niin tahtoisinkin kysyä teiltä, että minkälaiset postauksen urheilun suhteen kiinnostaisivat eniten. Jotkut tietyn lihaksen treeniohjelmat, kuten "jalkapäivä", "käsipäivä" tai "vatsapäivä"? Uusien ryhmäliikuntatuntien kokeilut? Yleistä hömppää salitavoitteista ja treeni-ruokapäiväkirja juttuja, vaiko vähän kaikesta kaikenlaista? :D Ehdotuksia otetaan ilomielin vastaan. <3

Tänä lauantaina Foxilla olisi avoimien ovien päivä kello 10-14, jolloin kuka vaan pääsee tutustumaan muutamalle ryhmäliikuntatunnille ja kuntosaliin ilmaiseksi. Tulkaas tutustumaan ja moikkailemaan meikäläistäkin paikalle! :D  

fox center1

Lisätietoja tapahtumasta löydät tapahtuman Facebook kutsusta: täältä! :)